Pekkaniskan Pojat / Kukonhiekka

Ensiviikolla olisi kyseinen yhtye Saarijärvellä. En ole aikoihin käynyt tansseissa mutta ensi viikonloppuna olisi mahdollisuus. Mimmoista musiikkia kyseinen yhtye soittaa nykyään. Onko tanssiharrastajien suosikki vai ihan vaan perinteistä vai ehkä molempia? Missä suhteessa, kumpaa enemmän?
28557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Suosikki.
Jakaa mielipiteitä, niin kuin yleensäkin suositut jakaa.
Soittaa monipuolista musiikkia.
Vetovoima on hiukan varttuneempien suuntaan. Tosin aina on nuoriakin paikalla.

"Tanssiharrastajien vai perinteisten"
Taitavia tanssijoita on aina paikalla, suurinosa tanssii "lajinomaisesti"

Soittotaito on korkee ja solistilla on mahtava ääni.
Suosittelen tutustuun

Äänestä
  • Äskettäin PNP-tansseissa, tanssien yhteydessä myös tanssikursseja. Tanssiminen oli tukkoista, kun suurin osa mateli hyvin hitaasti eteenpäin. Valtaosa oli 50 väkeä. Kursseilla opetettiin ko. yleisön suosimia lajeja, foksia ja valssia. Kurssi ei moniakaan kiinnostanut. En itsekään osallistunut, katselin sivusta. Valssikursseilla harvoistakin osanottajista osa lopetti, kun tahdissa pysyminen vähänkin nopeimmissa tahdeissa ei onnistunut. Ohjaajat kohteliaasti painottuivat hitaampiin tahteihin, suunnitelmastaan poiketen. Johtopäätös havainnoista oli sama kuin itse tanssien aikana. Moni on taidoistaan itsevarma, kurssitusta ei tarvita, vaikka totuus oli aivan muuta. Paljon on varaa kehittyä hitaassa valssissa, mutta nopeimmissa valsseissa tilanne on nykyisin paljon heikompi.

    PNP kelpaa paremman puutteessa, jos tanssitaitoisa tulee paikalle.

    Äänestä

No, mun mielestä Pakkaniskojen paras puoli ei ole tuo soittotaito. Pikemminkin heillä on semmoista pelimannimeininkiä. Monipuolinen ohjelmisto taitaa olle heidän vahvuutensa. Tosin se on suunniteltu suht varman päälle, ei sisällä yllätyksiä eikä tanssigenrestä poikeamisia.

Äänestä

Ei tosiaankaan mitään pelimannimeininkiä. Monipuolinen, erittäin taitava lavatanssi bändi.

Äänestä

Vatsat roikkuu polvissa, kiitos kaljan ja hampurilaisen.

Äänestä

Pitääkö huhut paikkaansa että kukonhiekassa käy nykyään kansainvälisiä vierahia?

Äänestä
  • Joo, sinne sopii.

    Äänestä

Pelimannimeiningillä tarkoitin sitä, että jokainen Pekkaniska soittaa vähän niinkuin omaan tahtiinsa. Soitto ei ole erityisen terävää ja yhtäaikaista. Verratkaapa tätä esim Finlanders- orkesteriin. Yhtyeet ovat molemmat sekstettejä. Mitä enemmän soittajia yhtyeessä on, sitä haastavammaksi tuo yhteissoitto muodostuu.

Äänestä
  • Finkut on aivan pelleporukka

    Äänestä

  • http://www.pekkaniskanpojat.fi/
    Tanssiorkesteri Pekkaniskan pojat "nostaa tunnelmaa" -
    https://www.youtube.com/watch?v=xkUt_tuOoYw
    Tässä kuulostaa olevan ihan viriät soittimet, kuten soittajatkin yhteen soittaessa.
    Puhallin löytyy ja se tuo tunnelmaa ja saundia.
    Solisti Sakari laulelee tunteella ;
    https://www.youtube.com/watch?v=fohLl-nTrCw
    Tanssilattia täytyy mm. tanssinettiläisistä , joten ponggaa illassa samalla nicci ;)
    Valotaulu pyörii takana, et tiedät mikä tanssi ( tai weskitauko mahdollisesti sinulla).
    Luulen, että tulet oikein hyvin viihtymään heidän tansseissa :)))

    Äänestä

  • Jos soittajapoikia on enemmän, tulee Tatun mainitsema ongelma esille.
    Mielestäni tätä ongelmaa ei Niskan Pojilla ole.

    Jos soittopelejä on paljon. Musiikista tulee tosi mielyttävää, kun välillä muut antaa tilaa jolkekin määrätylle soittimelle. (jos kaikki soittaa kilpaaa, on ääni pelkkää melusaastetta. Näinkin on lähinmä bile bändien keikpilla)

    Eli välillä joku soitin on enemmän esillä muutamasta tahdista säkeeseen. Tämöinen musiikki on kaunista kuunnella ja todella ihanaa tanssia. Musiikissa on aina jotain mistä voi ammentaa vapaata vientiä.
    Välillä esim. puhallinsoitin vaatii revittelyä, pitkiä nopeita askelia. Väliin hairari venyttään askelta koko tahdin kestäväksi.

    Äänestä

Älkää ruvetko niskottelemaan.
Eilenkin Pavilla tanssittiin Pekkaniskan poikien hyvän ja monipuolisen
musiikin tahdissa. Osaavat myös ottaa yleisön hienosti huomioon.
Se on ammattitaitoa parhaimmillaan.

Äänestä
  • Eilen oli
    PekkaNiskatPavilla.

    ja tänään Jenkalla on
    PaljonNautintoaParketilla.

    Äänestä

Minkä takia noilla kaikilla pojilla on valkoiset lakit päässä?

Äänestä
  • Hyvä orkesteri ja kukkola varsin hyvä tanssipaikka.

    1Äänestä

  • ykshenksu kirjoitti:

    Hyvä orkesteri ja kukkola varsin hyvä tanssipaikka.

    "Ykshenksu" Kukonhiekassa? Vai trolli?

    Sinne lauantaina, jospa haut kohtais.

    Äänestä

  • Kukkolaan lähden minäkin. PNP on hyvä , mutta siellä on myös Piironen.
    Piirosen ohjelmisto on nykyään vauhdikasta tanssimusaa jossa on sitä
    oikeaa vetävää meininkiä.
    Henksusta ei tiedä, mutta todennäköisesti Kukkola saa kunnian hänen läsnäolostaan. :)

    Äänestä

  • PNP jos noista pitää valita. Ja kukkolaan henksukin tulee, jos on tullakseen. Tiedän ettei syvälahdessa edes käy.

    Äänestä

  • tangonHuumaa kirjoitti:

    "Ykshenksu" Kukonhiekassa? Vai trolli?

    Sinne lauantaina, jospa haut kohtais.

    Oli eilen helminauhan keikalla.

    Äänestä

  • Minä lauantaina.

    Äänestä

PNP on tylsistä tylsin tanssiorkesteri. Kyllä huomaa, että on maata kierretty.

Äänestä
  • PNP vetää tylsää huttua. Sponssirahalla saa brändätyn bändin ja yksitoikkoista soittoa. Mieluummin Piironen, kiitos.

    Äänestä

  • No joo, täytyy hiukan myöntää. PNP soittaa lupsakasta harmitonta soitantaa, mutta ei siinä tanssi-illassa juuri mitään tunnelmaa ole.
    Kyllä Piironen ensi lauantaina Kukkolaan sen tunnelman luo.

    Äänestä

  • Eihattupää kirjoitti:

    PNP vetää tylsää huttua. Sponssirahalla saa brändätyn bändin ja yksitoikkoista soittoa. Mieluummin Piironen, kiitos.

    Ei taida 2000luvun alussa sponssatut esiintymisvaatteet ja nimenvihkiminen olla kyseisen bändin suosion salaisuus (salaamattomuus) olla. :D

    Äänestä

Olipa eilen Kukkarilla paljo väkee. Vähän niinkuin sillit sillipurkissa.

Äänestä
  • Oliko "henksu" paikalla.

    Äänestä

  • Ei tainnut olla, vaik tungostakin oli. Eiköhän varjokuva ja helminauha tuo hänetkin paikalle.

    Äänestä

Pekkaniskan pojjat missä mennee .......http://tanssi.net/fi/e/o2365.htm
Lomakeskus Revontuli (Hankasalmen asema, Hankasalmi) 20:00--00:30,
Tanssiviikonloppu pe 16.2. ja la 17.2.
Revontulessa tanssitaan kahtena peräkkäisenä iltana
pe 16.2. PEKKANISKAN POJAT (liput 15 €) ja
(la 17.2. TOSIMIEHET (liput 10 €) )

http://tanssi.net/k/minne.html

https://youtu.be/qdIbn5IkKhY


http://www.revontuli.fi
Meillä viihdytään!
Revontuli on kauniissa järvimaisemissa Jyväskylän lähellä sijaitseva Suomen ykkösketjun viihdekeskus, jossa eturivin artistit tanssittavat, luonnonmaisemat rentouttavat, tunnelmalliset juhlatilat kokoavat vieraat iloitsemaan tärkeistä hetkistä, kokoukset ovat inspiroivia, mökkikyläelämä maistuu saunoen ja golf sujuu 18-reikäisellä kentällä.
Tervetuloa!


Kuka haluaa tylsää huttua sekä seuraa tuttua ;)
https://youtu.be/qTlpWuuroKA

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saarijärvellekö kirjoitti:

Ensiviikolla olisi kyseinen yhtye Saarijärvellä. En ole aikoihin käynyt tansseissa mutta ensi viikonloppuna olisi mahdollisuus. Mimmoista musiikkia kyseinen yhtye soittaa nykyään. Onko tanssiharrastajien suosikki vai ihan vaan perinteistä vai ehkä molempia? Missä suhteessa, kumpaa enemmän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu