Pokemon-ajokoiraharrastajat

moniavaihtoehtoja

Pokemon-ajokokoiramiehet/naiset. Kyseinen termi tarkoittaa sitä porukkaa, joka elämöi koe- ja näyttelysaavutuksillaan. Tähän porukkaan kuuluu suurin osa Ajokoirajärjestön johtoporukasta, suuri osa ulkomuoto- ja ylituomareina sekä huomattava määrä perässä hiihtäviä rakkikoiria, jotka räksyttävät kaikkien muiden mielipiteet maanrakoon. Kaikkein pahinta tässä sakissa on se, että metsästäjien pitäisi tanssia heidän mukaansa. Kyseinen porukka ei muista sitä seikkaa, että ajo- ja muita metsästyskoiria pidetään ja käytetään ennen kaikkea metsästyskäyttöä varten. Näyttelyt ja kokeet ovat ennen kaikkea jotain muuta. Näyttelyillä ylläpidetään rotutyyppiä ja rakennetta. Metsästyskokeilla taas testataan sopivuutta metsästykseen. Ajokoirien ajokokeet tastaavat koiran riittäviä ajo-ominaisuuksia sun muuta metsästystä ja jalostusta varten.
Valitettavasti Pokemon ajokoiraharrastajilla on pääasia näyttelyissä ja kokeissa kulkeminen eikä osa edes metsästä vaan katsoo kieroon kaikkia metsästäjiä, jopa osa vastustaa metsästystä. Mielestäni hyvä ajava koira pärjää sekä kokeissa että metsästyskäytössä.

9

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omastapäästärepästy

      harhaluuloiselta vaikuttaa alotus...

      • Anonyymi

        ei, kun täyttä asiaa. näitä tiellä maleksivia goretex ukkoja täälläkin muutama. ovat niin kuin omistaisivat metsästysseuran maat. jos joku ampuu jäniksen niin se on niille kauhistus. välit poikki kerrasta. olisivat edes nuorempia niin pyörittäis kauluksesta.


    • pupukäristys

      Aikuset ihmiset laskee minuutteja mettäsä. Vaihoin jäneshommat ketunpyyntiin ko meiläpäin vähän sama homma. Eivät pitäneet minunkaan ajokkia minään ko oli "vääristä suvuista" , ja ko en käyny kokkeisa. Koiralle tapettiin satoja jäneksiä ja muutamat peot. Petopuolella kaadot on tärkeämpiä ko pokaalit. Ja mielellään mennään passiin, jos jollain on hyvä koira. Jäniskokeista ammuttu jänis maistuu muuten parhaalle..

    • junttijuska

      Nyt siellä tänään ja huomenna on Pokemon meininkiä. Raahe pääpaikkana suomenajokoirien SM:lle ja Juuka dereeverien SM:lle. Jokainen voi katsoa kisoja, joissa Trackerin seuranta, etu- ja jälkikäteen. Linkki katseluun löytyy järjestäjien sivuilta.

    • matalajakorkea

      Eilen ja tänään suomenajokoirien ja dreevereiden SM:t Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Koirien työskentelyä voi katsoa tietokoneella tai puhelimella linkit saa rotujärjestön sivuilta. Seuranta on kummankin rodun kohdalla saman koiratutkavalmistajan laitteilla. Katsoaessani koirien ajoja huomasin yhden seikan, joka pani miettimään, ajovauhtia. Yllättävää oli se, että osalla dreevereillä on kovempi ajovauhti kuin osalla suomenajokoiria. Lyhyilläkin jaloilla pääsee kovaa ja pitkillä hiljaa.

    • treenarirenne

      Ajokokeissa ei enää muuta seurata kuin puhelimen ruutua ja sen perusteella tehdään ratkaisuja. Kuulemma muutaman kerran ylituomari, tuomarit ja koiranomistaja olivat niin kiinteästi seuranneet puhelimiaan, että ajossa ollut jänis oli istunut ryhmän lähelle, ryhmä ei huomannut sitä. Kun sitten koira tuli ajohaukulla paikalle, ruvettiin tutkimaan mitä koira haukkuu. Onneksi lunta oli sen verran maassa, ettei kukaan ryhtynyt epäilemään koiraa tyhjänhaukkujaksi. Kyllä kaikkea metsässä sattuu.

    • tuimatuijotus

      Ei muuta kuin autoon istumaan ja puhelinta tuijottamaan.

      • tutkapanta

        Sitähän metsästys nykyisin on.


    • Anonyymi

      siksi tänä vuonna ei kilvan koirat laittaneet seuranta tutkia kaulaan kun ajovauhdit on jalostettu pois. tämänpäivän suomenajokoira matelee metsässä.
      kilometrejä tulee vähän mutta minuuttitaulukot täyttyy siten paremmin.
      ajonopeus 2-6 km/h. armeijan marssinopeus on 6 km/h, siittä voi verrata...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe