Joudunko luopumaan

Varmasti koiralle löytyy uusi koti, jos siltä alkaa näyttämään ettet jaksa. Jos tilanne menee niin pahaksi, eikö olisi jotain tuttua joka koiran ottaisi? Näkisitkin sitä sitten välillä.

Entä jos hankkisit koiralle ulkoiluttajan?
Tai hoitopaikan välillä, että saat itse levätä? Kuitenkin vaikuttaa siltä että koira on suuri osa teidän elämäänne. Aika varmasti joka naapurustosta joku nuori löytyy, joka koiraa lenkittäisi. Tai joku tuttu/ystävä?
On myös olemassa care.com sivusto, jossa haetaan niin lemmikinhoitajia kuin lapsenvahtejakin. Toki siellä veloitetaan ulkoiluttajasta riippuen 5-10 euroa tunti, mutta jos sen vain kykenee maksamaan ja hyvä ulkoiluttaja löytyy, niin itse harkitsisin sitäkin vaihtoehtoa.

Tsemppiä, toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin!

Jos joudut siihen tilanteeseen,että sinun täytyy koirastasi luopua,niin olisiko mahdollista etsiä sellainen uusi koti,jossa sinä saisit käydä tapaamassa koiraa?
Otimme vuosia sitten kolmivuotiaan sakutytön edellisen omistajan vaikean elämäntilanteen vuoksi.Koira oli hänelle hyvin rakas,joten ehdotin,että hän voi käydä tyttöä katsomassa,ja minäkin kävin koiran kanssa muutaman kerran entisen omistajan luona.Ensimmäinen kohtaaminen oli toki hänelle vaikea,koska koirahan piti meitä jo perheenään,vaikkakin otti entisen omistajan riemulla vastaan.
Kun tytön aika koitti lähteä sateenkaarisillalle ilmoitin siitä entiselle omistjalle. Itkin todella kovasti,kun hän kiiti koiran hyvästä hoidosta ja sanoi ettei olisi voinut kuvitella sille parempaa kotia,ja kuinka hän sai kuitenkin osallistua myös koiran elämään.
Vieläkin olemme toistemme kanssa tekemisissä.

Onhan noita sijaiskoteja olemassa. Mutta mietin vain, jos tai kun miehelläsi on ongelmia liikkumisen kanssa, osa halvaantuu tms. aivoinfarktissa, olisko koirasta avustajaksi ? Tiedän tapauksia joissa infarktin jälkeen aikuisesta koirasta on koulutettu avustaja = pysyy tutussa perheessä ja pystyy avustamaan omistajaansa, varsinkin palvelusrotuisilta onnistuu helposti.

Sijaiskodin etsiminen voi olla hankalaa. Uusi omistaja kokee koiran yleensä omanaan eikä teidän koiraksenne jolle hän on haltija. Kolmevuotias uros löytää nopeasti kodin, etenkin jos sillä ei pahempia käytöshäiriöitä ole (osaa olla yksin kotona ja ei rähjää remmissä/karkaile tai vastaavaa).

Meillä on koiraasi muutaman vuoden vanhempi uros myös, kodinvaihtajana meille tullut. Ensimmäinen ja alkuperäinen omistaja kävi sitä kuukausi sitten tapaamassa usean vuoden jälkeen. Se oli myös vaikea tilanne ex-omistajalle, hän ensin mietti kovasti viesteissään että tunnistaako koira enää häntä. No eihän se tunnistanut, riekkui samalla tavalla kuin muidenkin vieraiden kanssa. Oli kuitenkin äärettömän iloinen että koira jäi meille (oli ollut jo yhdessä kodissa ennen sitä). Seurailee nykyään meidän menoa facebookin ja instagramin kautta ja on kiitellyt valtavasti sitä että saa "seurata" meidän elämää. Edellinen omistaja kun pimitti tietoja eikä kertonut koiran voinnista mitään.

Juuripa sait oivat kysymykset koiran puutteista Ne olivat ne että osaa olla yksin kotona: kyllä mutta haukkuu aina muutaman kerran kun joku poistuu (joku= mieheni tai minä). On ollut yksin todella vähän kun nyt olemme molemmat eläkkeellä ja minäkin pian pari vuotta. Yleensä Rölli on aina mukana.

Sitten toinen: Rähjää remmissä. Tänään kohtasimme pienen terrierin kokoisen koiran ja sille se ei rähjännyt ennakkoon ollenkaan. Se maastoutu ja keskustelin pikkukoiran omistajan kanssa. Annoin Röllille hihnaa ja sitten se oli vain yhtä juhlaa.

Pienen koiran omistaja oli yhtä vaikuttunut siitä että kokoonsa nähden Rölli kohteli pikkukoiraa ( uros ja 1 vuotta) niin hienosti ja minäkin samasta syystä.

Oli tosikiva katsoa niitten temmellystä. Pikkukoira oli irti mutta Röllin pidin kiinni siksi että ei kokoeron vuoksi pääsisi vahinkoa syntymään.

Rölli on kuitenkin kokoistensa koirien suhteen helppo provosoida. Kokoistensa koirien suhteen se on varautunut.
Ääritapaus oli sellainen että Rölli ja täysikasvuinen bokseri haistelivat toisiaan, olivat siis nenätyste. Ei mennyt puolta minuuttia kun räjähti rähinä. En ole varma kumpi aloitti mutta sen jälkeen tuolla metsässä nähtyämme kierrän bokserin kaukaa. Ne kiljuvat jo kaukaa toisilleen.

Tämä on asia jota olen miettinyt. Miten voi muutamassa sekunnissa tietää "että mä en dikkaa sua". Ihmismaailmassa sehän tarkoittaisi sitä että kun kohtaan minulle vieraan ihmisen ilmoittaisin asiasta riippumatta että en halua olla missään tekemisissä kanssasi, hae nyrkkirautasi mutta mulla on hyvät hampaat.

Hassua mutta totta.

Mieheni sai aivoinfarktin 5 vuotta sitten ja yli vuoden koko elämä oli ihan sekaisin. Sitten alkoi vähän normalisoitumaan. Nyt keväällä otimme sakemannin jota oli suunniteltu jo pidempään. Voin sanoa, että sen parempaa terapeuttia ei miehelleni voisi olla. Eli siis katsi ensin miten miehesi kunto kehittyy. Ja yritä saada apua koiran hoitoon siksi aikaa. Meidän terapeutti on nut 8 kk ja molemmille erittäin tärkeä.

Yhdyn edellisen kirjoittajan kommentointiin; palveluskoira erityisesti saksanpaimen soveltuu erittäin hyvin terapiakoiraksi, jonka avulla voi kuntoutua paremmin ja nopeammin, joka pitää toimintakykyisyyttä yllä, kuin ilman koiraa, toki koirasta pitää jonkun pystyä päivittäin huolehtimaan vaaditulla tavalla, esim. jokin säännöllisistä ulkoilutuksista sekä lenkityksistä huolehtiva ulkopuolinen henkilö. Sitten pikkuhiljaa voi koiraa opettaa arjen rutiineissa palvelemaan, niissä asioissa, jotka tuntuvat vaikeilta itse hoitaa. Pääpointti kuitenkin, ettei koiralle aseteta liian suuria vaateita, vaan pitää olla jokin ihminen, joka ottaa vastuun koiran asianmukaisesta hoidosta.