Jätänkö

Tämä asia oli tuolla jossain jo esillä, mutta kysyn,

Viet 3 vuotiaan lapsesi päiväkotiin, lapsi ei halua sinne jäädä, itkee kamalasti, et siitä lähde pois kun lapsi itkee,
silloin päiväkotitäti tempaa itkevän lapsen syliinsä ja sanoo lähde vaan. Lapsi itkee ja rimpuilee tädin sylissä, jätätkö lapsen ?
Itse tein kerran että tuossa tilanteessa jätin lapsen ja koko päivä meni ajatellessa asiaa, omasta mielestäni tein väärin.
Sen jälkeen ei ole päiväkodissa käyty, kotonakin lapsi usein itkee kun tulee puhe päiväkotiin menosta.
Jotenkinhan tuon asian voisi "pehmeästi" hoitaa ja pikkuhiljaa totutella lasta p-kotiin, yhteiskunta ei vain tunne mitään pehmeitä tapoja,
eli parasta lapselle ei ole päiväkoti , mutta kyllä hänen olisi hyvä olla muiden lasten kanssa.

Löytyykö Hyviä neuvoja.
221387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kirjoituksestasi ei käynyt ilmi, miten paljon olette aikaa pk:ssa viettäneet. Ts. hoidon aloittamisen ajankohtaa. Itse päivähoidon ammattilaisena voin vakuuttaa Sinulle, että lähes poikkeuksetta lapsen itku loppuu 5 minuutin sisällä siitä, kun vanhempi on lähtenyt.
Poikkeuksia toki on, mutta kyllä hoitajat kertovat kuinka kauan itku on kestänyt ja miten päivä muuten on mennyt.
Ole rohkea ja muista, että lapsi vaistoaa, jos sinusta on ikävä viedä lapsi hoitoon (niin kuin yleensä on) ja reagoi ehkä hyvinkin voimakkaasti.
Ja lähtötilanteessa lasta stressaa huomattavasti enemmän, jos äiti/isä vetkuttaa lähtöään. Parempi on sanoa lapselle että Sinulla on täällä kiva päivä ja tulen hakemaan heti kun pääsen.

Äänestä
  • Luin oman tekstini uudelleen ja eräs kohta jäi hieman huonosti huomioitua. Siis ehdottomasti pehmeä lasku päivähoidon alkaessa!

    Äänestä

mielestäni tuossa tilanteessa kannattaisi kokeila perhepäivähoitajaa!!! he on aina niin lempeitä ja mukavia! sielläkin kun on muitakin lapsia joten kavereita löytyy!!! kannattaa kokeilla!

Äänestä

Hei!!
Molempien lapsieni kanssa olemme totutelleet pehmeästi alkuun, joten pehmeästä laskusta olen samaa mieltä.
Mutta, se että joskus on vaan jätettävä itkevä lapsi päiväkotiin, ainakin minun kumpikin lapsi on jossain vaiheessa aina kokeillut että jäisinköhän minä jos itkemään jäävät. Poikkeuksetta itku loppuu siltä seisomalta kun häviän näkyvistä ja lapset rientävät leikkeihinsä ja päivä menee hyvin. Tälähetkellä kumpikaan ei jää itkemään vaan halivat ja sanovat että nähdään pian äiti. pojat ovat 2 ja 5 v. pienempi on ryhmäperhepäivähoidossa.

Äänestä

Ei siinä lapselta kysellä, että haluutko jäädä hoitoon vai et, jos täytyy tienata perheelle elantoa. Vanhemmat omalla lässyn lässyn käytöksellään aiheuttavat lasten itkut ja huudot. Jos ei osaa olla omalle lapselleen auktoriteetti jo 1 - 3 vanhana, niin kyllä teille tule ihana murrosikä aika. Varautukaa kaikkeen - ei tule helppoa olemaan.

Äänestä
  • harvinaisen oikeassa!! Nykyään lapsia paapotaan aivan liikaa. Jos ei muuta vaihtoehtoa ole kuin päiväkoti, lapsille on oltava ehdoton ja kerrottava että vaihtoehtoja ei kertakaikkiaan ole. Jos kerran luistat niin vaikeaa tulee olemaan jatkossa. Turha lässytys pois!

    Äänestä

  • Tiina kirjoitti:

    harvinaisen oikeassa!! Nykyään lapsia paapotaan aivan liikaa. Jos ei muuta vaihtoehtoa ole kuin päiväkoti, lapsille on oltava ehdoton ja kerrottava että vaihtoehtoja ei kertakaikkiaan ole. Jos kerran luistat niin vaikeaa tulee olemaan jatkossa. Turha lässytys pois!

    Turha lässytys pois ! Tähän saakka tämä olikin asiallista keskustelua, mutta nuo kaksi edellistä turhanlässyttäjää, jotka ei tiedä mistään mitään,

    toivat asiattomuudet mukaan keskusteluun.

    Äänestä

  • kanssanne kirjoitti:

    Turha lässytys pois ! Tähän saakka tämä olikin asiallista keskustelua, mutta nuo kaksi edellistä turhanlässyttäjää, jotka ei tiedä mistään mitään,

    toivat asiattomuudet mukaan keskusteluun.

    Te kolme edellistä kirjoittajaa esititte asianne minusta vähän turhan törkeästi!Ja vaikka teille olisikin itsestään selvyys että lapsi on jätettävä päiväkotiin ja se huutaa ja sen on siihen totuttava ettei sitten murkkuiässä ole vaikeeta kaikki, niinkuin joku teistä sanoi, niin kaikille äideille vaan ei ole yhtä helppoa jättää lasta päiväkotiin kun toinen parkuu sydäntäsärkevästi!!
    Itse lastenhoitajana myös suosin tätä pehmeää laskua, mutta ne jotka haluavat sanoa heihei äiti menee nyt ja nähdään päivällä niin se on myös okei.Minusta lapsen on hyvä tutustua minne hän on tulossa juuri miten edellä on kerrottu ja sitten kun on aika jättää lapsi yksin päiväkotiin ja kun hän luultavasti huutaa hetken sen jälkeen kun lähdet voit soittaa päiväkotiin töihin päästyäsi ja kysyä joko itku loppui.Yleensä itku loppuu nopeasti,ja muutamien viikkojen päästä lapsi sanoo ovella, että mee jo äiti :)

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    tarhantätikin pääsi työpaikalleen. Vois sitä aloittaa jo aamulla eikä meidän veronmaksajien rahoilla vain makailla.
    Eipä tunnu kukaan teistä tietävän miten lapset kasvatetaan, kyllä sen tuolla ulkona sitten näkee.
    Lähden kauppaan, saapi nähdä montako potkii tällä reissulla mummoa. Sen ne jälkeläisenne osaavat, liekö tarhassa opetettu.

    Äänestä

  • siellä kirjoitti:

    onpi kuule tällä hetkellä äippälomalla ja ihan vaan kotona,että äläpäs siellä suutas soita!!!!
    Sinä se varmaan osaat sitten lapses niin hyvin kasvattaa ettei heistä tule mummon potkijoita!!!No onhan se hyvä kun joku kuvittelee olevansa niin täydellisyys,kyllä ne pilvilinnat joskus romuttuu ja on se kumma kun ei saa olla eri kasvatustyylejä. Sinä ainakin vaikutat hyvin mustavalkoiselta ikävältä akan reppanalta!!
    Ja ehkä sun sitten kannattaa miettiä vietkö lastas ollenkaan tarhaan jos kerran oppivat siellä mummoja potkimaan.Pidä kotona niin heistä varmaan tulee huumeiden käyttäjiä!!!

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    nyt vasta heräsit siis, tiedätkö edes onko ilta vai aamu. Voi niitäki lapsrukkia jotka sinunkaltaisesi kanssa joutuu aikaansa viettämään, ei ole herkkua heille.

    Äänestä

  • se kasvatus on kirjoitti:

    nyt vasta heräsit siis, tiedätkö edes onko ilta vai aamu. Voi niitäki lapsrukkia jotka sinunkaltaisesi kanssa joutuu aikaansa viettämään, ei ole herkkua heille.

    hyvä hankkia apua välinpitämättömyytees.Ja kannattais miettiä miten lapses kasvatat!! Tuolla lailla ei ainakaan hyvä heilu!!

    Äänestä

  • Naapurin ukko oli "natsi"-isä. Piti kuria ja nuhteita pojilleen. Niinpä vaan toinen niistä uhkasi tappaa pienen pojan -jos tulet lähemmäksi, olivat eskari-iässä silloin, toinen uhkasi potkia pihalla pari muuta. Näin molemmat tilanteet ja ne olivat nämä "kurissa ja herrannuhteessa" kun aloittivat. Pitää olla sitä rakkautta kanssa.
    Mitä tulee päiväkotiin jäämiseen, on monta tyyliä. yksi tirauttaa pari kyyneltä, toinen vilkuttaa nopeasti, yksi kyhnää nurkissa, yksi parkuu pariviikkoa. Niin on tyylejä kuin on lapsiakin, kukin tavallaan.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    onpi kuule tällä hetkellä äippälomalla ja ihan vaan kotona,että äläpäs siellä suutas soita!!!!
    Sinä se varmaan osaat sitten lapses niin hyvin kasvattaa ettei heistä tule mummon potkijoita!!!No onhan se hyvä kun joku kuvittelee olevansa niin täydellisyys,kyllä ne pilvilinnat joskus romuttuu ja on se kumma kun ei saa olla eri kasvatustyylejä. Sinä ainakin vaikutat hyvin mustavalkoiselta ikävältä akan reppanalta!!
    Ja ehkä sun sitten kannattaa miettiä vietkö lastas ollenkaan tarhaan jos kerran oppivat siellä mummoja potkimaan.Pidä kotona niin heistä varmaan tulee huumeiden käyttäjiä!!!

    mitä tekstiä tarhantädiltä! Taidanpa tarhan unohtaa...

    Äänestä

  • liisu kirjoitti:

    mitä tekstiä tarhantädiltä! Taidanpa tarhan unohtaa...

    Ihmisiä (kai) ne on tarhantäditkin, kun viemme lapsemme niille päiväksi hoitoon, ei kai kukaan luule että siellä pelkästään lapsen päätä koko päivä silitellään.
    Niin monta juttua olen kuullut serkulta, joka on päiväkodissa että joskus tekis mieli itkeä, kaikkien lasten puolesta.

    Äänestä

  • liisu kirjoitti:

    mitä tekstiä tarhantädiltä! Taidanpa tarhan unohtaa...

    me tarhantädit saada olla ihan samanlaisia ihmisiä kuin muutkin? Kuitenkin valtaosa varmasti käyttäytyy työpaikallaan eri tavalla...eikös meistä työssäkäyvistä ihmisistä aika moni toimi tällä tavalla?Kyllä sitä tarvii osata vastaan sanoa kun silmille hypitään.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    onpi kuule tällä hetkellä äippälomalla ja ihan vaan kotona,että äläpäs siellä suutas soita!!!!
    Sinä se varmaan osaat sitten lapses niin hyvin kasvattaa ettei heistä tule mummon potkijoita!!!No onhan se hyvä kun joku kuvittelee olevansa niin täydellisyys,kyllä ne pilvilinnat joskus romuttuu ja on se kumma kun ei saa olla eri kasvatustyylejä. Sinä ainakin vaikutat hyvin mustavalkoiselta ikävältä akan reppanalta!!
    Ja ehkä sun sitten kannattaa miettiä vietkö lastas ollenkaan tarhaan jos kerran oppivat siellä mummoja potkimaan.Pidä kotona niin heistä varmaan tulee huumeiden käyttäjiä!!!

    "tämän tarhantädin", enpä olisi uskonut, että ihan tällaista tekstiä suustaan päästää...

    Äänestä

  • Ohhoh!! kirjoitti:

    "tämän tarhantädin", enpä olisi uskonut, että ihan tällaista tekstiä suustaan päästää...

    Itse olin koulusta työharjoittelussa päiväkodissa ja ihmettelen tätien törkeää kielenkäyttöä.
    Kuinka tuollaiset rivosuiset akat päästetään lapsia hoitamaan. Joka päivä jouduin seuraamaan kun tädit puistossa seisovat 2-3 tuntia samassa paikassa ja juorusivat kaikkien asiat.

    Äänestä

poika oli 1.5vuotias kun vein päiväkotiin. otettiin pehmeä lasku. oltiin päiväkodissa päivittäin (kokonaisia päiviä) yhdessä ja pikkuhiljaa jätin pojan yksikseen, kysyen ensin oliko se ok hänen mielestään. ensin 10min sitten 15min siten 30min, sitten 2tuntia.. hiljaa hyvä tulee. ja mitä minä siellä näin niin ei ne lapset itke äitinsä perään kuin sen aikaa kun äiti on näkyvillä, kun äiti on mennyt niin jo loppuu itku. siitä itkusta on tullut monille tapa. jotkut äidit jopa luulevat että lapsen ja hänen suhteessaan on jotain vikaa kun ei lapsi itke kun äiti jättää hänet päiväkotiin...

joten totuta lapsesi ensin siellä oleviin ihmisiin ennen kuin jätät hänet sinne yksin ilman ketään tuttua ihmistä..

Äänestä

lapsen oma tahto suhteessa äitiin.

Kaverit tärkeitä lapselle ja se oppiminen tutustua muihin.

Vaikka itseltä tuntuu pahalta hyvä kuitenkin luottaa tarhaan..soita vaikka pvällä ja kysy miten menee lapsellasi, tuskin kuulet itkua silloin.

Isoja asioita mutta se toinen vaihde voi tulla kun lapsi menee esi-kouluun/kouluun..ei voi antaa periksi.

Ja jos lapsella joitain puitteita ne toki huomioitava tarhaa valitessa, aina.

Hali lapsellesi ja toivon et sa ystäviä ja kiva hoitaja hänellä ja voitte jutella mite ihana pvä oli:))

Ja parempi antaa hänen kertoa ..

Äänestä

Erilaisia neuvoja olet saanut, mutta on tietenkin yksilöllistä, miten lapsi sopeutuu päiväkotiin. On lapsia, jotka lopettavat itkun pian ja unohtavat pahanmielensä, mutta jos pahaolo jatkuu kotiin ( kotonakin itkee )vaikuttaa tietenkin siltä, ettei lapsesi viihdy hoitopaikassaan.
Arempi lapsi tarvitsee enemmän huolenpitoa ja hoitajille olisi hyvä puhua ja selvittää, mistä kiikastaa. Päiväkodissakin on kiusaamista ja jotkut vaan jätetään ryhmän ulkopuolelle. Jokin mättää, kun lapsesi ei viihdy siellä ja itkee kotonakin.

Pehmeä lasku on hyvä kaikille lapsille, vaikkakaan päiväkoti ei olisi myötämielinen, se on kuitenkin julkinen laitos ja saat äitinä viettää siellä aikaa lapsesi kanssa: monet päiväkodit jopa toivovat tätä. 3-vuotias voi olla -etenkin yh-perheessä tiukasti äidissä kiinni- ja ( jos mahdollista ) hoitoa voi vielä lykätä: puolikin vuotta on lapsen kehityksessä paljon. 3-vuotias on vielä niin pieni ja jos oireilee noin paljon, tarvitsisi mielestäni erityistukea päiväkodista..kannattaisikohan vielä keskustella työntekijöiden/johtajan kanssa tai lykätä päiväkotiin menoa.

Äänestä

Oisko mitään ideaa että koko tämä rähisevä yh-lauma vappuna senaatintorille tappelemaan.
Kovin on riitaista porukkaa. Eipä ihme mitä niistä lapsista tulee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Päiväkotiin ? kirjoitti:

Tämä asia oli tuolla jossain jo esillä, mutta kysyn,

Viet 3 vuotiaan lapsesi päiväkotiin, lapsi ei halua sinne jäädä, itkee kamalasti, et siitä lähde pois kun lapsi itkee,
silloin päiväkotitäti tempaa itkevän lapsen syliinsä ja sanoo lähde vaan. Lapsi itkee ja rimpuilee tädin sylissä, jätätkö lapsen ?
Itse tein kerran että tuossa tilanteessa jätin lapsen ja koko päivä meni ajatellessa asiaa, omasta mielestäni tein väärin.
Sen jälkeen ei ole päiväkodissa käyty, kotonakin lapsi usein itkee kun tulee puhe päiväkotiin menosta.
Jotenkinhan tuon asian voisi "pehmeästi" hoitaa ja pikkuhiljaa totutella lasta p-kotiin, yhteiskunta ei vain tunne mitään pehmeitä tapoja,
eli parasta lapselle ei ole päiväkoti , mutta kyllä hänen olisi hyvä olla muiden lasten kanssa.

Löytyykö Hyviä neuvoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu