Huomenna

Maanantai ja arkipäivä. Taas päästään seuraamaan heti aamusta Aasian tilannetta.
2018112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 201

Vanhimmat

Meillä oli kohtalainen vedennousi muutama päivä sitten, mutta Ruotsissa tulva turmeli laajat alueet. Luin juuri lehdestä erään ruotsalaisen onnettomuuden uhrin huokauksen: Kuinkahan suuria avustuksia Aasiassa nyt meille kerätään.
Niinpä. Kaikki kunnia niille, jotka Aasiaa auttavat, mutta kyllä niin vain on, että auttamisen kohteetkin ovat jotenkin muotiasioita. Darfuria ei auteta, vaikka rahaa rukoillaan ja pyydetään. Miksei siitä kautta maailman nosteta yhtä suurta kampanjaa kuin tsunamin vuoksi tehtiin.
Darfurissa on sota. IHMISET siellä tuhoavat toisiaan.
Siinäkö on syy?
Nälänhätää onjoka puolella. Auttamishaluja löytyisi, mutta aina täytyy mainostaa ja kovasti. Ottaisivat nyt oppia, niin saisivat katastrofiapua paljon enemmän kansan kärttyiseltä kädeltä, kuten niin hienosti osataan sanoa.

Äänestä
  • luonto vain yrittää hoitaa ylikansoittumisongelmaa maapallolla näillä ns. katastrofeilla! Vaan eipä ihminen ota opikseen. Vallanhimo ja ahneus kukoistaa, niin kauan sotia riittää ja nälänhätää kunnes "viisas ihminen" saa toimillaan tuhotuksi koko telluksen.

    Äänestä

On jo huomenna eilinen!

Äänestä

on sitten keskiviikko.

Äänestä
  • tänäänhän se keskiviikko on!

    Äänestä

  • väärässä kirjoitti:

    tänäänhän se keskiviikko on!

    torstai ja se on toivoa täynnä.
    Niinhän torstait aina ovat.

    Äänestä

  • onkin kirjoitti:

    torstai ja se on toivoa täynnä.
    Niinhän torstait aina ovat.

    Täältähän se on hyvä tarkistaa mikä päivä on edessä.
    Hyvä idea.
    On se onni, että on viksuja ihmisiä.

    Äänestä

  • joka aamu kirjoitti:

    Täältähän se on hyvä tarkistaa mikä päivä on edessä.
    Hyvä idea.
    On se onni, että on viksuja ihmisiä.

    Itse olit juuri sillä 'rajalla'! Meillähän on tässä nyt kellokin, onhan se melkein jo puolessa tämäkin torstai.

    Rattoisaa päivänjatkoa!

    Äänestä

  • leikki-ikäinen kirjoitti:

    Itse olit juuri sillä 'rajalla'! Meillähän on tässä nyt kellokin, onhan se melkein jo puolessa tämäkin torstai.

    Rattoisaa päivänjatkoa!

    että huomenna on sitten perjantai. Vaikka
    mitäpä tuo näin eläkelläiselle merkannee.
    Kaikki päivät on yhtä juhlaa.

    Oikein mukavaa tosi talvista torstai-iltapäivää!

    Äänestä

  • sanonut kirjoitti:

    että huomenna on sitten perjantai. Vaikka
    mitäpä tuo näin eläkelläiselle merkannee.
    Kaikki päivät on yhtä juhlaa.

    Oikein mukavaa tosi talvista torstai-iltapäivää!

    Yhtä hiljainen meininki, historia vain henkäilee ja turisti odottaa koska tipahtaa.

    Täytyisi löytää jostain ne värivalot edes, olis viihtyisämpää odotella.

    Äänestä

  • tippukiviluolassa kirjoitti:

    Yhtä hiljainen meininki, historia vain henkäilee ja turisti odottaa koska tipahtaa.

    Täytyisi löytää jostain ne värivalot edes, olis viihtyisämpää odotella.

    on kylmää ja kalseaa, pimeää ja kosteaa, joten
    vertauksesi oli kyllä mielestäni hieman ontuva.

    Täällähän on niin lämpimän lupsakkaa. Pientä
    sanailua, joka ei loukkaa ketään. Ehkä antaa
    aihetta vinoilla ajatusten köyhyydestä, mutta
    mitäpä sillä on väliä.

    Hyvää viikonloppua kaikille!
    Lumenluontia ja sen sellaista pikku askartelua!

    Äänestä

  • luulen minä kirjoitti:

    Kylmää ja kosteaa?
    Onhan täällä, mutta eniten hämmästyttää miten pisara pisaralta muodostamme omaa luolaamme,
    minkälaista kivipilaria täällä rakennamme. Ja kuka huomasi, että yksinäiset kivipuutarhat kaipaavat vain valoa, jotta niiden kauneus kantaisi tuleviin sukupolviin, laittaisi ajattelemaan miten hitaasti menneisyydestä muodostuu tulevaisuus, ne ainutkertaiset hetket!

    Äänestä

  • väärässä kirjoitti:

    tänäänhän se keskiviikko on!

    tänään taitaa olla su...eikun lauantai?

    Äänestä

  • ikuisuuden pisara kirjoitti:

    Kylmää ja kosteaa?
    Onhan täällä, mutta eniten hämmästyttää miten pisara pisaralta muodostamme omaa luolaamme,
    minkälaista kivipilaria täällä rakennamme. Ja kuka huomasi, että yksinäiset kivipuutarhat kaipaavat vain valoa, jotta niiden kauneus kantaisi tuleviin sukupolviin, laittaisi ajattelemaan miten hitaasti menneisyydestä muodostuu tulevaisuus, ne ainutkertaiset hetket!

    täällä? Sinä puhut niin hienolla kuvakielellä,
    että sitä harvempi edes ymmärtää.

    Näillä tekeleillä tuo kivipilari on kyllä
    aika horjuva. Tuskin jää menneisyyteen mitään
    ja tuskin tässä tulevaisuudellakaan on mitään
    tekemistä.

    Siinä olet oikeassa, että menneisyydestä
    muodostuu tulevaisuus, mutta ei niinkään
    hitaasti.

    Menneisyys on ainutkertaista, tulevaisuudesta
    emme vielä tiedä mitään.

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    tänään taitaa olla su...eikun lauantai?

    tätä ensikisi luulin, mutta onneksi huomasin,
    että on vielä lauantai. Ehdinpähän vielä
    käymää kaupassakin.

    Sainpahan päivän lahjaksi, jotain positiivistakin
    näissä päivissä.

    Huomenna on siis SUNNUNTAI!

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    aivan oikeassa!
    Tänään on todellakin sunnuntai, mutta mikäs päivä se sitten huomenna on?

    Äänestä

  • olitkin kirjoitti:

    aivan oikeassa!
    Tänään on todellakin sunnuntai, mutta mikäs päivä se sitten huomenna on?

    Almanakkaa katselin ja totta tosiaan,
    uusi viikko alkaa ja sehän onkin sitten maanantai.

    Iloista, lumipyryistä sunnuntaita ja
    tervetuloa huomenna maanantaille!

    Äänestä

  • kysytkin kirjoitti:

    Almanakkaa katselin ja totta tosiaan,
    uusi viikko alkaa ja sehän onkin sitten maanantai.

    Iloista, lumipyryistä sunnuntaita ja
    tervetuloa huomenna maanantaille!

    se maanantai?

    Kukahan se nämä viikonpäivätkin keksi nimetä, jokaiselle omansa, sunnuntaikin olisi hyvin riittänyt. Tai mieluummin lauantai.
    Ja nämä kellonajat siihen lisäksi, en voi ymmärtää, ei, en voi ymmärtää..... sanotaan jossakin laulussa.

    Ihmetelkää tekin!

    Äänestä

  • vai eikö kirjoitti:

    ihmeellistä asiaa, se kummastuttaa,
    hämmästyttää pientä kulkijaa.... ja
    vähän suurempaakin.

    On se sentään hyvä, että joku oli niin fiksu,
    että antoi päiville nimet. Miten me olisimme
    nyt sitten sanoneet, että tänään onkin sitten
    maanantai ja viikko nro 4. Sekin vielä!

    Iloista tätä päivää, palataan asiaan!

    Äänestä

  • monta kirjoitti:

    ei tarvitsisi kuin sanoa, kahdeskymmenesneljäs päivä tätä vuotta ja lauantai.

    Ja olisin niin hyvilläni. :D

    Äänestä

  • monta kirjoitti:

    ihmeellistä asiaa, se kummastuttaa,
    hämmästyttää pientä kulkijaa.... ja
    vähän suurempaakin.

    On se sentään hyvä, että joku oli niin fiksu,
    että antoi päiville nimet. Miten me olisimme
    nyt sitten sanoneet, että tänään onkin sitten
    maanantai ja viikko nro 4. Sekin vielä!

    Iloista tätä päivää, palataan asiaan!

    Ajattele nyt, miten sitten voisi esim. sanoa
    "Torstai on toivoa täynnä" ja kuinka voisi
    sanoa että "sunnuntailapset ovat onnellisia" jne.

    Eikö olisikin vaikea sanoa,että 27:s päivä on
    toivoa täynnä. Eihän se sopisi ollenkaan.

    Yhä edelleenkin olen sitä mieltä, että hyvä
    kun on viikon päivät nimetty.

    Asiasta toiseen nyt on sitten keskiviikko-
    iltapäivä ja minun pitää lähteä tapaamaan
    poikani tytärtä, meillä on treffit.

    Joten iloista keskiviikkoiltapäivää!
    Sanoi eräs, joka tänäkin aamuna heräs!

    Äänestä

  • persoonattomia. kirjoitti:

    Mutta ajattelepa, että voisi sanoa koko tämän vuoden olleen toivoa täynnä, eikä vain jonkun yhden torstain jossain viikossa.
    Ja ne kaikki toivoa täynnä olleet päivät olisivat sattuneet olemaan lauantaita, mikä vielä ihanampaa, monelle paras, se saunapäivä,joka päivä.

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    tänään taitaa olla su...eikun lauantai?

    saattaakin olla lauantai, se vanha torstain nimellä kuljeksinut päivä.
    Kiva päivä siis kaiketi tiedossa, eikös vaan?
    Lämmitetäänkin kaikki sauna!
    Huomiseen!

    Äänestä

  • ovathan ne kirjoitti:

    Mutta ajattelepa, että voisi sanoa koko tämän vuoden olleen toivoa täynnä, eikä vain jonkun yhden torstain jossain viikossa.
    Ja ne kaikki toivoa täynnä olleet päivät olisivat sattuneet olemaan lauantaita, mikä vielä ihanampaa, monelle paras, se saunapäivä,joka päivä.

    niistä onnellisista? Ketkäs olisivatkaan
    näitä onnellisten tähtien alla syntyneitä,
    kun ei olisi sunnuntaita?

    Olisikohan joka seitsemäs päivä syntyneet niitä
    onnellisia?

    Siinä yhdyn kyllä sinun mielipiteeseesi,
    (piti oikein 2 kertaa laskea, tuleeko tuohon noin
    monta e-kirjainta) että saunapäivä on paras
    päivä. Olen kyllä huikean onnellinen aina kun
    olen saanut saunoa oikein kunnolla.

    Jokos satuin sanomaan, että huomenna on
    torstai.

    Hyvää Yötä ja kauniita unia ja lämpimiä
    löylyjä!

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    Kun ei olisi sunnuntaita, ei tietenkään
    olisi myöskään onnellisten tähtien alla
    syntyneitä sunnuntailapsia.
    Kaikki olisivat onnellisia lauantailapsia, tietenkin!
    Tähdetkin saisivat olla kaiken aikaa onnellisia,
    eikä vaan yhtenä sunnuntana.
    Siispä ihmiskunnan tulevan onnellisuuden nimissä
    korjataan se kalenteri!

    Äänestä

  • tuikkikaa vaan kirjoitti:

    onnellisia, onnellisten tähtien alla
    syntyneitä. Elämä sitten keikuttaa venettämme
    toisilla enemmän toisilla vähemmän.

    Olipa tuo almanakka kirjoitettu millä tyylillä
    tahansa, jokaisen elämä kulkee omaa latuaan.

    Onneksi tällä hetkellä ei veneeni kovin paljon
    keiku. Tasaisilla laineilla liplatellaan.

    Satuitkos huomaamaan, että tänään on kuitenkin
    Torstai toivoa täynnä.

    Kyllä nämä viikot mennä vilistävät hirmu vauhtia.

    Valoisaa ja onnellista torstaipäivää!

    Äänestä

  • kaikki kirjoitti:

    kait on, vai kuinka?
    Mutta......kuinkas onnellinen se sitten
    itse kullekin on, kysyn vaan?

    Voisihan se olla tasaisen tappavaa se
    lauantaipäivien loputon jono.
    Ja iänikuinen saunominen kuivattaisi korpuksi!

    Äänestä

  • torstaihan tämä kirjoitti:

    kait on, vai kuinka?
    Mutta......kuinkas onnellinen se sitten
    itse kullekin on, kysyn vaan?

    Voisihan se olla tasaisen tappavaa se
    lauantaipäivien loputon jono.
    Ja iänikuinen saunominen kuivattaisi korpuksi!

    ja tämä perjatai jää historiaan.

    Enpä ole tehnyt tänään mitään sellaista mikä
    olisi historiallinen teko. Sitä tavallista
    ruoan laittoa ja pientätouhuilua kotinurkissa.

    Mutta ketjun luonteen huomioiden olihan minun
    tultava sanomaan, että huomenna se vasta
    lauantai on ja tietysti saunapäivä.

    Hyvää yötä ja kauiita unia!

    Äänestä

  • että huomenna kirjoitti:

    saattaakin olla lauantai, se vanha torstain nimellä kuljeksinut päivä.
    Kiva päivä siis kaiketi tiedossa, eikös vaan?
    Lämmitetäänkin kaikki sauna!
    Huomiseen!

    Almamedia Helmi-linkkiin ja testasin itseni.
    Mikä jalokivi olen?
    Vastaukseksi sain olevani TOPAASI ja kas
    kummaa kuinkas sattuikaan, luonneanlyysi sopi
    aivan naulankantaan.
    Tämä on sellaista harmitonta ajanvietettä, jota
    joskus joutessani kokeilen.

    Asiasta toiseen, on aivan ihana lauantaipäivä.

    Heti syötyäni ponkaisen ulos raittiiseen ilmaan.
    No en tietenkään ilmaan nouse, mutta hengitte-
    len sitä syvään ja hartaasti.

    Mukavaa päivää teille, jotka nyt satutte
    lukaisemaan tämän höpötyksen.

    Äänestä

  • vilkaisin kirjoitti:

    Minäkin kävin, olen vähän tämmöinen 'yllytyshullu'.

    Mukavaa loppupäivää!

    Äänestä

  • käsillä kirjoitti:

    ja tämä perjatai jää historiaan.

    Enpä ole tehnyt tänään mitään sellaista mikä
    olisi historiallinen teko. Sitä tavallista
    ruoan laittoa ja pientätouhuilua kotinurkissa.

    Mutta ketjun luonteen huomioiden olihan minun
    tultava sanomaan, että huomenna se vasta
    lauantai on ja tietysti saunapäivä.

    Hyvää yötä ja kauiita unia!

    Mikä päivä tänään on?
    Kertoisiko joku sen minulle?

    Äänestä

  • aivan sekaisin kirjoitti:

    Mikä päivä tänään on?
    Kertoisiko joku sen minulle?

    kävi?
    Satuitko nukkumaan muutaman vuorokauden
    putkeen? Siinä se sitten kalenteri sekoaa.

    Minäs päivänä painuit unten maille?

    No jospa sitten sinulle valaisen asiaa.

    Mielestäni elämme sunnuntai-iltaa ja kohta
    tämäkin vaihtuu maanantaiksi ja uusi viikko
    alkaa.

    Älä nyt enää nuku, nukut vielä onnesi ohi.

    Hyvää yötä nyt kuitenkin ja tietysti iloista
    maanantaiaamua ja koko päivää tietysti!

    Mukava kun kysyit. Täällä ei nykyään paljon
    tunnu tapahtuvan, joten iloinen juttu, että
    joku käväisee.

    Äänestä

  • noin kirjoitti:

    minä päivänä sitä mitäkin teki.
    Kun edes sen, onko tänään se kuuluisa maanantai?
    Hauska että pistäydyit jättämässä muutaman rivin, niiden lukeminen saa aina ajan kulumaan hiukan paremmin.

    Hyvää tämän päivän jatkoa, mikä se sitten lieneekään!

    Äänestä

  • että huomenna kirjoitti:

    saattaakin olla lauantai, se vanha torstain nimellä kuljeksinut päivä.
    Kiva päivä siis kaiketi tiedossa, eikös vaan?
    Lämmitetäänkin kaikki sauna!
    Huomiseen!

    tai nähdä yms?

    Äänestä

  • kuulla kirjoitti:

    tai nähdä yms?

    matkalla.

    Äänestä

  • sanansaattaja kirjoitti:

    matkalla.

    Missähän juottopiste?

    Äänestä

joten vastaan sinulle, joka tänään 31.01
kirjoittelit tähän ketjuun.

Liekö tuo niin tärkeää mikä päivä milloinkin
on menossa. Jokainen näyttää seuraavaksi
aamuksi aukeavan ja painuvan taas illaksi.

Nytkin tässä iltaa eletään ja mainitsempa
noin sivumennen, että tiistaiaamuhan se
huomenna on vuorossa.

Hyvää yötä ja kauniiita unia!

Äänestä
  • Tänään on helmikuun ensaimmäinen päivä kun vastaan sinulle ensimmäistä kertaa.
    Iheettelen tätä hirarkiaa. Mummoille hierarkia on ylikäymtön asia. Senora Lyyli on kaikki kaikessa vaikkei hännelle ennätettäisikään vastata edes ensimmäistäkään kertaa eikä lukaista hänen hengentuotteitaan - kaikki kuitenkin pitävät senorasta paitsi hajupoika ja sen kaikki tietää tai on tietävinään.- Kun haju ihmettelee miksei kukaan keskustele senoran kanssa niin eipä siihen ole muuta vastausa kuin
    - taas tuo haju ilkeilee.
    Jokainen voi käydä itse tutustumassa miten vastauksia on kertuýnyt mihinkin keskusteluketjuun - haju kumminkin höpisee itsekseen, se on selvä se !

    Äänestä

  • Muistelen joskus sairaalassaoloaikaani, jolloin syystä tai toisesta aamuisin keskusradio lähetti iskelmää, "herää rakkaani, herää,elämä jatkuu", miksi se silloin ärsytti on mysteeri. Ehkä sen kuuli liian usein tai sitten ....niin?

    Mutta tässähän on taas uusi päivä
    meillä, hyvää huomenta...!

    Äänestä

  • uusi aamu kirjoitti:

    Muistelen joskus sairaalassaoloaikaani, jolloin syystä tai toisesta aamuisin keskusradio lähetti iskelmää, "herää rakkaani, herää,elämä jatkuu", miksi se silloin ärsytti on mysteeri. Ehkä sen kuuli liian usein tai sitten ....niin?

    Mutta tässähän on taas uusi päivä
    meillä, hyvää huomenta...!

    Huomenna on herättävä keskiviikkoon.
    Pirtsakkaa päivää tänään, samoja lauluja ei haluta kuunnella monta päivää peräkkäin, ei kotonakaan.

    Äänestä

  • unetonkaan. kirjoitti:

    Huomenna on herättävä keskiviikkoon.
    Pirtsakkaa päivää tänään, samoja lauluja ei haluta kuunnella monta päivää peräkkäin, ei kotonakaan.

    taas huomenaamuna uuteen päivään.
    Mikäpä on herätessä kun ulkona on aivan
    mahtava talvikeli.

    Päivä on ollut pirtsakka. On niitä laulujakin
    kuunneltu, jokunen mukavakin on ollut.

    Illaksi on tämäkin päivä vaihtunut ja pian
    käyn matkaamaan unten maille.

    Ei tarvinne mainitakaan, että huomenna on
    keskiviikko. Joku jo ehti sen ilmoille
    kaiuttaa.

    Siispä kauniita, suloisia unia ja oman kullan
    kuvia!

    Äänestä

  • herättävä kirjoitti:

    tänään keskiviikko?

    On niin harmaata ulkona, pitää polttaa tuikkua, tunnelmaa pitää olla, tänäänkin.
    Eikä haittaa yhtään, vaikka ei oliskaan joulu, ei kai ole..?

    Äänestä

  • onkohan kirjoitti:

    tänään keskiviikko?

    On niin harmaata ulkona, pitää polttaa tuikkua, tunnelmaa pitää olla, tänäänkin.
    Eikä haittaa yhtään, vaikka ei oliskaan joulu, ei kai ole..?

    kun en huomenta ehtinyt tulla toivottelemaan.

    Ei, ei todellakaan ole joulu, vaikka ihan mukava
    olisi, jos olisi taas joulu. Luntakin on
    siihen malliin, että sen puoleen kyllä kävisi
    ihan hyvin.

    Kohta on kuitenkin laskiainen ja päästään
    syömään laskiaispullia ja laskemaan mäkeä.
    Voidaan mennessämme huutaa: pitkiä pellavia!

    Eikös ennen muinoin ollut sellainen tapa?

    Nyt on vielä keskiviikkoilta ja aamulla
    heräämme taas toivoa täynnä olevaan torstaihin.

    Eikös olekin ylen mukavaa kun viikot mennä
    vilistää, ettei tahdo perässä pysyä.

    HYVÄÄ YÖTÄ!

    Äänestä

  • joudun sanomaan kirjoitti:

    Jokos se nyt on juhannuksen tienoo?
    Pimeys väistynyt ja valo vallannut
    tämän pienen pienen ......?

    Hauskaa että joku toinenkin
    täällä piipahtelee!

    Äänestä

  • onkos kirjoitti:

    Jokos se nyt on juhannuksen tienoo?
    Pimeys väistynyt ja valo vallannut
    tämän pienen pienen ......?

    Hauskaa että joku toinenkin
    täällä piipahtelee!

    mieli kun joku oli eksynyt vielä tänne
    siirtyneelle ketjulle.

    Eihän se nyt niin äkkiä juhannus kun vielä
    on laskiainenkin tältä vuodelta kokematta.
    Niin ja Runebergin päivä lauantaina.

    Pitänee leipoa Fredrikan torttu.
    Pipareitakin löytyy sen verran, että saa
    jauhettua maustejauhoiksi.

    Antoiko torstai toivoa entistäkin paremmasta?
    Huomenna on kuitenkin perjantai ja niinpä
    taas alamme viettää viikonloppua.

    Niin minkä pienen vallannut valo?

    Hyvää Yötä ja entistä suloisempia unia!
    Painajaisia ei kannata katsella.

    Äänestä

  • muuttui kirjoitti:

    Onnea myös Suomelle, että oli tuo Runeberg aikoinaan.
    Itselle jäi aivan pienestä muistikuva, kuinka kärtin vanhempaa sisrustani lukemaan käsissään pitämää kirjaa, itse en vielä osannut.
    "Tämä on läksykirja", sanoi, "et sinä tästä tykkää". Lopulta suostui ja Vänrikki Stoolia siinä sitten kuuntelin.

    Niin ne pienen pienet, mitkä valo täyttää?
    Nehän ovat noita pölypallojen piilopaikkoja, jotka hämäryys aina armeliaasti siivoilee. :)

    Onnellista viikonlopun odotusta!

    Äänestä

  • pikkutuikku kirjoitti:

    Runeberg on suomelle tosi iloinen asia, vaikka
    kirjoittikin ruotsiksi.

    Luin tänään lehdestä jonkun kirjoitelman, jossa
    syytettiin suomenkielisiä ruotsinkielisen
    kulttuurin varastamisesta. Tähän varmaan
    kuulunee Runeberginkin tuotokset.

    Mutta ei se mitään.Kyllä me pidämme
    Runebergin yhtenä kansalliskirjaili-
    joistamme.

    Olin muuten seuraamassa Sven Tuuvan filmausta
    Iisalmen Koljonvirralla aikoinaan.

    Juu, tortut on väsätty ja huomenna saan
    vieraita. Pitänee vielä laskiaispullatkin
    leipoa huomenaamulla.

    Oikein Rauhallista yötä ja tietysti mukavaa
    lauantaita. Niin ja Runebergin päivää!

    Äänestä

  • perjantai kirjoitti:

    Tässäpä ei tohdikaan mitään omatekoisia
    runonpätkiä kirjoitella tänään, voivat
    asiaa tuntevat käsittää rienaukseksi. ;)))))

    Laskiaispullistakin voin vain uneksia,
    peukalot eivät ole ollenkaan jauhossa.
    Yleensä olen selvinnyt tuosta ongelmasta rahalla.

    Jotain positiivista tälle päivälle?
    NO - minäpä satun tietämään, että tänään on juuri se lördag!

    Äänestä

  • Fredriikkanako? kirjoitti:

    jolloin bumtsibumkin tulee? Jolloin tulee hyvä mieli, useimmiten. Mukava takanoja ja suupielet korviin! =) :))

    Äänestä

  • lördag kirjoitti:

    jolloin bumtsibumkin tulee? Jolloin tulee hyvä mieli, useimmiten. Mukava takanoja ja suupielet korviin! =) :))

    enkä vasta sunnuntaina. D

    Ajattelin vain tulla kertomaan, että bumtsibumia
    olen katsellut viimeksi vakkariin joskus ehkä vuosi, pari sitten.

    Kerronko miksi lopetin?
    Niinkin lapsellisesta syystä kuin MB:n vetämisestä aina esaniemisen puolelle.
    SH sai ryhmineen kaikki sympatiani yksinomaan tuon vuoksi.

    Eikö voi ollakin merkillinen syy, jopa omasta mielestäni, mutta fiilis mikä fiilis!

    Jos vielä vilkaiset, niin hyvät yöt ja sunnuntait!

    Äänestä

  • vaikka vastaankin nyt kirjoitti:

    MB lienee saanut mainitsemastasi aikanaan huomautuksen ja tyyli mielestäni muuttui. Täytynee tänään taas kiinnittää tuohonkin seikkaan huomiota.
    Mutta samoin: hyvät yöt laskiaissunnuntait!
    (Poistun hiipien)

    Äänestä

  • Fredriikkanako? kirjoitti:

    Tässäpä ei tohdikaan mitään omatekoisia
    runonpätkiä kirjoitella tänään, voivat
    asiaa tuntevat käsittää rienaukseksi. ;)))))

    Laskiaispullistakin voin vain uneksia,
    peukalot eivät ole ollenkaan jauhossa.
    Yleensä olen selvinnyt tuosta ongelmasta rahalla.

    Jotain positiivista tälle päivälle?
    NO - minäpä satun tietämään, että tänään on juuri se lördag!

    iltaan taas vierähti. Vieraatkin on kahviteltu.
    Tulipahan syötyä niin tortut kuin laskiaispullat-
    kin. Tosin vähän etuajassa, mutta otetaan
    uusiksi huomenissa.

    Saahan niitä kaupastakin ja voihan olla, että
    ovat isompia ja perempiakin kuin omin käsin
    väsätyt. Mutta kun joukkoa tulee runsaasti
    niin ylen kallihiksi tulee tuo kauppareissu.

    Vai että lördag, voihan sitä niinkin sanoa.
    Arvatkaapas mitä? Huomenna on söndag!

    Niin että naatitaan niin kauan kun elin-
    päiviä on.

    HYVÄÄ YÖTÄ!

    Äänestä

  • Päiväpä kirjoitti:

    Josko se olisi huomenna mÅndag?

    Kaiken kaikkiaan
    leppoisaa yötä!

    Äänestä

  • tänäänkin kirjoitti:

    Josko se olisi huomenna mÅndag?

    Kaiken kaikkiaan
    leppoisaa yötä!

    No tulipahan taas laskiaista vietettyä.

    Ja ee ku taas pullia tull syötyä.

    Olipahan hieman pimeän sorttinen tämä päivä,
    mutta niinpä vaan illaksi muuttui.

    Pitänee mennä katsomaan filmitähtien gaalaa,

    joten taas HYVÄÄ YÖTÄ ja onnellista
    viikko nro 6:n alkua!

    Äänestä

  • jaa, den är måndag, jag vet! kirjoitti:

    No tulipahan taas laskiaista vietettyä.

    Ja ee ku taas pullia tull syötyä.

    Olipahan hieman pimeän sorttinen tämä päivä,
    mutta niinpä vaan illaksi muuttui.

    Pitänee mennä katsomaan filmitähtien gaalaa,

    joten taas HYVÄÄ YÖTÄ ja onnellista
    viikko nro 6:n alkua!

    mennä hujahtelee ja
    i morgon är tisdag, eller hur?

    God kväll osv!

    Äänestä

  • tämäkin päivä kirjoitti:

    mennä hujahtelee ja
    i morgon är tisdag, eller hur?

    God kväll osv!

    tämä tällainen jutustelu. Ei tule astuneeksi
    kenenkään varpaille. Eikä tule, toivottavasti,
    sanakopua kenenkään kanssa.

    Niinpäs taas on tiistai ja jumppapäivä minulla.
    Saa taa hypätä tukka märkänä ja nautintohan se
    on niinkauan kuin sitä jaksaa tehdä.

    Mukavaa maanantai-iltaa ja tietysti iloista
    tiistaipäivää!

    Äänestä

  • mukavaa kirjoitti:

    Jumppapäivä huomenna. Iloitaan siitä. Tänäänkin.

    Äänestä

  • Minullakin! kirjoitti:

    Jumppapäivä huomenna. Iloitaan siitä. Tänäänkin.

    toki oikein kunnonkohotus illasta.

    Ulkona on todella liukasta ja kaiken lisäksi
    tiet ovat jäätyneet hirveän epätasaisiksi.
    Vaikea vähän liikkua ja varsinkin pyörällä
    melko mahdotonta. Pyörä hyppelehtii aivan
    kuin ajaisi mukulakivikatua.

    Siitä huolimatta mukavaa laskiaistiistaita ja
    tehokasta jumppailtaa.

    Äänestä

Pyörällä ajelet? Näillä liukkailla keleillä?
Taidat ollakin nuori vielä. Tai sitten olet toivottavasti vuorannut itsesi erilaisilla pehmikkeillä mahdollisen kaatumisen varalle, olethan!
Reipasta laskiaistiistaita ulkoilun merkeissä!

Äänestä
  • Itsellä ei noita jumppahommeleita
    ole aktiivisena, mutta jotain treeniä
    tässä yrittelen.
    Esim. muistella mikähän päivä se tänäänkin
    taas on?

    Onkohan huomenna parempi?

    Äänestä

  • lisääntynyt? kirjoitti:

    Itsellä ei noita jumppahommeleita
    ole aktiivisena, mutta jotain treeniä
    tässä yrittelen.
    Esim. muistella mikähän päivä se tänäänkin
    taas on?

    Onkohan huomenna parempi?

    taitaa olla. Niinhän se talvella pitääkin.
    Parempihan se on kuin vesisade ja loskakeli.
    Huomenna on ihan hyvä päivä harrastella.

    Kuule, kyllä se on hyvä harrastaa liikuntaa,
    ettei osteoporosi iske. Sillähän ne pelottelee.

    Juu, kyllä minä pyörällä ajelen ja onhan
    pyörässäni nastarenkaat. Paremminhan minä
    pystyssä pysyn pyörän kanssa kuin jalkai-
    sin.

    Täällä nurkan takana on mukava jutustella,
    ei tule tungosta.

    Jatketaan huomenna harjoituksia!
    Hyvää yötä!

    Äänestä

ennusti säätiedotus eilen, mutta mitä vielä.

Aurinkohan porottaa kirkkaan siniseltä
taivaalta. UPEA SÄÄ!

Kun saan pyykin koneesta, lähden ulos.

Tänään on sitten keskiviikko, onpahan
opiskeluilta, joten tänään ei jumpata.

Aurinkoista päivää kaikille jutustelijoille!

Äänestä
  • ja huomiselle taas luvattiin ihan myrskyä.
    Minkä talvi luonnolleen mahtaa, sataa ja paistaa pakkasten välissä.
    Kuinkas se nyt menikään... Paista päivä lempeämmin... meille molemmille.

    Äänestä

  • täälläkin, kirjoitti:

    ja huomiselle taas luvattiin ihan myrskyä.
    Minkä talvi luonnolleen mahtaa, sataa ja paistaa pakkasten välissä.
    Kuinkas se nyt menikään... Paista päivä lempeämmin... meille molemmille.

    Pitääkö se kaikki paiste juuri teille kahdelle osoittaa?! :)))

    Täälläpäin pilveillyt kaiken aikaa,
    tilaus laitettu säänhaltijalle, josko
    kevät olisi kevät, eikä talven harmaa kuvajainen.

    Äänestä

  • kiitos! kirjoitti:

    Pitääkö se kaikki paiste juuri teille kahdelle osoittaa?! :)))

    Täälläpäin pilveillyt kaiken aikaa,
    tilaus laitettu säänhaltijalle, josko
    kevät olisi kevät, eikä talven harmaa kuvajainen.

    minkä jaksan Sinullekin itään, länteen ja pohjoiseenkinpäin, kun en tiedä sijaintiasi.
    Olen näet kolmas onnellinen auringonpaisteessa kirkkaan taivaan alla.
    Talitintitkin jo tervehtivät!

    Äänestä

  • paistetta kirjoitti:

    minkä jaksan Sinullekin itään, länteen ja pohjoiseenkinpäin, kun en tiedä sijaintiasi.
    Olen näet kolmas onnellinen auringonpaisteessa kirkkaan taivaan alla.
    Talitintitkin jo tervehtivät!

    mutta sitä iloa ei nyt kauan kestä. Olenko
    minä nyt pahanilman lintu?

    Huomenna paistaa vielä puolille päivin ja sitten
    alkaa tulla lunta ja myrskyää.

    Tänään oli vielä oikein mukava pyöräillä
    opiskelemaan tuonne keskustaan.

    Huomenna taas jumpataan. Ei tässä ole varaa
    laakereille ruveta.

    Tintit lauleskelee, mutta ei ne vielä saa
    kunnon titityytä aikaan. Saanevatko enää
    ollenkaan. Tämä nykyajan kiire on tainnut
    tarttua talitiaistenkin lauluun.

    Tulikos jo sanottua, että torstaihan se taas
    tulla tupsahtaa huomenna.

    Hyvää yötä!

    Äänestä

  • päivä kirjoitti:

    entisenlaisesti, ainakaan useimmat, saman havainnon olen tehnyt. Mikä lieneekään sitten syy. Mutta nyt ennen pyryjä

    Kauniita unia!
    Ja torstai on toivoa täynnä taas kerran.

    Äänestä

  • tintit kirjoitti:

    entisenlaisesti, ainakaan useimmat, saman havainnon olen tehnyt. Mikä lieneekään sitten syy. Mutta nyt ennen pyryjä

    Kauniita unia!
    Ja torstai on toivoa täynnä taas kerran.

    Mitenkäs noin myöhään liikkeellä olit?
    Silloinhan metsässä 'ei liikahda', paitsi ehkä ensi yönä, jolloin uhkaillaan myrskyllä.
    Täällä jo tuiskuttelee ja tuuli helisyttelee
    parvekelaseja. Huih!

    Paitsi mikäs on kuunnellessa ja katsellessa myrskyn raivoa, kun ei sen pieksämäksi joudu.
    Lämmintä peittoa ylle ja yötä!

    Äänestä

  • keskiyöllä kirjoitti:

    vielä "kukkui". Myöhään hänkin tänne
    viesteilee.

    Koko ajan tuo luonto tuntuu kehittelevän
    lumimyrskyä. Mukava katsoa tässä kirjoitelles-
    sa ulos ikkunasta. Ensin alkoi hiljalleen
    liikahdella vaahteroiden paljaat oksat.
    Nyt jo kauempana olevat suuret kuuset huojuvat
    aivan vimmatusti.

    Leivoin tänä aamuna vielä yhden Runebergin tortun,
    sellaisen kakun. En ole vielä maistanut.
    Tyttäreni on koko viikon soitellut ja pyytänyt,
    että tekisin sellaisen ennenkuin hänen matkansa
    tulee ajankohtaiseksi.

    Tänään odottelen sitten kakun syöjiä. Eipä auta
    itse syödä paljonkaan, alkaa vielä paino nousta.

    Niin, torstai on toivoa täynnä. Mitähän toivoisi?

    Toivon teille kaikille rattoisaa loppupäivää.
    Täytyy mennä soittamaan Ellalle(lapsenlapsi),
    hänellä on nimipäivä tänään.

    ONNEA KAIKILLE Elloille!

    Äänestä

  • keskiyöllä kirjoitti:

    Mitenkäs noin myöhään liikkeellä olit?
    Silloinhan metsässä 'ei liikahda', paitsi ehkä ensi yönä, jolloin uhkaillaan myrskyllä.
    Täällä jo tuiskuttelee ja tuuli helisyttelee
    parvekelaseja. Huih!

    Paitsi mikäs on kuunnellessa ja katsellessa myrskyn raivoa, kun ei sen pieksämäksi joudu.
    Lämmintä peittoa ylle ja yötä!

    olin eilen, hätkähdin itsekin viestin lähetysaikaani - ja sitten äkkiä jo iltatoimet suoritettuina pehkuihin. Makoisia unet olivatkin aina 8.30:een.

    Mutta missäs ne pyryt, männynlatvat tuossa ruudun takana heiluvat vimmatusti, eikä minkääntapaisesta sateesta ole tietoakaan? Jaa, että ensi yönä...
    Kuten sanoit: lämmintä peittoa ylle ja hyviä unosia katsomaan, pää peiton sisällä kuin pupujussilla konsanaan, jos myrsky ikkunoita helisteleiksee.

    Äänestä

  • myöhäinen kirjoitti:

    en sitten tiedä missä myrsky?

    Johan tuota sadetta on muutaman tunnin kestänyt ja tuuli ulvoo latvustoissa.
    Tintit ovat jo pesäkoloissa, päivän laulut on niilläkin laulettu.

    Kyllä täällä lämpöisessä pirtissä menee, kuinka niillä jotka jäävät ulos?
    Kysellään huomenissa paleliko?
    Öitä ja pehmoisia tyynyjä.

    Äänestä

  • vaikka kirjoitti:

    Nyt voi vaikka laulaa:
    Pyry, pyry, pyry hei, mistä tulit sinä tänne?

    Kuka muistaa tällaisen laulun?

    Eihän se, "tintit", sinun valvomisesi ketään
    toki häirinnyt. Hiljaa kirjoittaa hissuttelit.
    Jotenkin onkin mukava öiseen aikaa, hiljaisuu-
    dessa mietiskellä.

    Aika lailla tupruttaa tuota lunta, mutta mitään
    hirveää myrskyä siitä tokko tulee. ONNEKSI!

    Toivottavasti ihmiset ajelee tuolla ulkona
    varovasti. On taas sellainen "peltikolari-ilma".

    Tuutukaa mukavasti ja herätkää levänneinä
    perjantaiaamuun!

    Äänestä

  • pyry kirjoitti:

    on palstatie, joka....
    Hyvää viikonlopun odotusta,
    missä lienettekin,
    mitä teettekin!

    Äänestä

  • pyry kirjoitti:

    Nyt voi vaikka laulaa:
    Pyry, pyry, pyry hei, mistä tulit sinä tänne?

    Kuka muistaa tällaisen laulun?

    Eihän se, "tintit", sinun valvomisesi ketään
    toki häirinnyt. Hiljaa kirjoittaa hissuttelit.
    Jotenkin onkin mukava öiseen aikaa, hiljaisuu-
    dessa mietiskellä.

    Aika lailla tupruttaa tuota lunta, mutta mitään
    hirveää myrskyä siitä tokko tulee. ONNEKSI!

    Toivottavasti ihmiset ajelee tuolla ulkona
    varovasti. On taas sellainen "peltikolari-ilma".

    Tuutukaa mukavasti ja herätkää levänneinä
    perjantaiaamuun!

    vaan enpä muista tuollaista laulua näin äkkiseltään ainakaan.

    Lakkasi sentään jo pyryttämästä, aurinko aika-ajoin pilkisteleiksee, onneksi.
    Erinäisiä muka-tähdellisiä hommia tässä on tullut pakerreltua. Kahviaikahan tässä alkaa olla ja aah-korvapuustien. ;) Ettei vain pääsisi laihtumaan!

    Tuosta yöllä valvomisesta, mietiskelystä vielä. Kyllä oli meikämaijalla taas paljon ajatuksia viime yönä! Ei joutanut millään nukahtamaan, oivalluksia toisensa perään :)). Aamulla oli sentään "järki" vielä tallella ja kaikki hyvin. Oletan.

    Perjantai ja saunailta! Hyvää ehtoota kaikille polun varrella piipahtaville.

    - - -
    Olen muka lähettänyt tällaisen viestin jo! Mutta kun se ei tule esille... hm!

    Äänestä

  • muistuuko mieleen? kirjoitti:

    Mistä tulit sinä tänne?
    Tutureilta Lapin maan,
    ja olen ystävänne,
    vaikk' onkin rintan'lunta vaan.
    -Pyry, pyry, pyry hei!
    Miksi tuiskus ovat julmat?
    Kiire mulla ompi niin,
    kun maat ja metsäkulmat
    mun täytyy peittää nietoksiin.
    -Pyry, pyry,pyry,hei?
    Konsa lähdet maasta tästä?
    Kevätajan leuto sää
    kun saapuu etelästä,
    mua kutsuu pohjan aava jää.

    Koulussahan tätä laulettiin...

    Kinokset kasvoivat, mutta tänään aika aloin paistoi aurinko armaskin...
    Hyvää saunailtaa ja muutenkin iltaa...
    huomenna on päivä uusi

    Äänestä

  • old_profile_17089 kirjoitti:

    ...jota ei täälläpäin enää näkynytkään. Taisit toivotella sen niin lämpimästi tervetulleeksi. :)

    Huomenna sitä sapattipäivää taas vietellään, kuka milläkin tavalla.
    Pitävätköhän 'nikittelijät' sapattia polemiikeistaan? Kovin on vuoropuhelu, sanonko mitä...! :))
    Mitäs noista, täällähän on mukava katsella ikäänkuin 'päältä'.

    Hyvää saunapäivää, kellä sellainen sattuu olemaan ja sunnuntain odottelua myös!

    Äänestä

  • pyryä kirjoitti:

    ja siihen sitten vastaili Kirjar ja joku toinenkin.

    Kyllä minä tänne eilenkin kirjoittelin, mutta
    ihme kyllä, sitä ei ole täällä. Se oli kyllä
    ihan kiltti kirjoitus, en tiedä, miksi se
    poistettiin.

    Yritin äsken eräässsä ketjussa selittää, miksi en
    käytä vakio nikkiä, mutta se poistettiin. "Viesti
    poistettu" ilmoitus tuli välittömästi.

    Kyllä ISO-VELI valvoo.

    Äänestä

  • alkuun kirjoitti:

    Nykyajan kouluissa ei lauleta niitä lauluja,
    mitä me ennen Siukosen laulukirjasta laulettiin.

    Eräs laulu alkoi:
    Hei jopa Ruissalon työkello soi,
    päivä kun kirkkaana koittaa.

    Se on hauska laulu ja olen laulellut sitä
    lastenlapsilleni. Siinä on mukavia
    yksityiskohtia, jotka lapsista on todella
    huvittavia.

    Juu, lauantai on siis illassa ja saunassa
    on käyty. Saunakahvitkin tuli hörpättyä.

    Huomenna on siis sunnuntai.
    Me menemme kirkkoon. Siellä on perhekirkko ja
    lapsenlapsi on laulamassa kuorossa. Kutsu
    kävi edustamaan perhettä kun isä ja äiti
    eivät kuulema pääse.

    Iloista ulkoilusunnuntaita kaikille.

    Äänestä

  • noilla lauluilla kirjoitti:

    Sunnuntai, puhtaan paidan päivä.
    Luvassa sateita, mutta kyllä pihalla on jo lunta riittämiin, paistetta tässä kaivattaisiin ja pakkasiakin. Kantohangella olisi kiva suksilla liu'utella pitkin peltomaisemia, kauas metsän rajaan asti, jossa ketulla on pesä.
    Sinne en ole nyt päässyt, paksut, hiihtelijää kannattelemattomat, kahlattavat hanget.
    Minulla on siellä kiva tarkkailupaikka jossa repolainen joskus uteliaana näyttäytyy kolonsa suulla, kunhan maltan olla hiljaa ja odottaa, odottaa..
    Ehkä vielä tulee sopivat kelit sinne pääsyynkiin.

    Ihmeellistä on tämä viestittely, toisaalle lähetin eilen viestin, ja ihmeellisesti se oli tuplana, sitten seuraava ei lähtenyt liikkeelle millään keinolla... no, ei mitään tärkeää häviksissä.
    Piipahdin eilen pääkaupungin liepeillä. Kova oli meno valtatiellä ja kura lensi. Mihin kaikilla oli kiire? Kyllä taas seuraavalla kerralla valitsen vanhan tien, ajelen omaa vauhtiani ja katselen maisemia. Kiireiset menkööt... sitä 120 tai yli., minulle riittää se talvinopeus joka on voimassa kullakin tiellä.

    Täällä ei ole kiirettä, mutta vielä tähän aikaan hyvin pimeää ja hiljaista.
    Kirkkoon menosta tuli mieleen laulunpätkä;
    "On armas sunnuntaiaamu tää,
    se muistot mielessä herättää..
    nyt toiset on kirkkotiellä.
    Mä etsin kirjani kontistain,
    sen äiti vainaalta muistoks sain
    hän on jo tallella siellä, tallella siellä."

    Mukavaa pyhää ja hyviä ajatuksia.

    Satujako meille kerrot? Eihän ajankohtasi näytä tuossa kirjoituksessasi edes iltaa!

    Että ketunpesää "vaklaisit" kaukana metsänrajalla? (s.o. tarkkailla)

    Ei, ei tuo satuilua liene. Kyllä Sinä pihapiiristäsi kantohangella hiihtelemään halajat näköjään. Mutta eikö Sinua yhtään pelota lähestyä ketunpesää? Minkähänlainen se onkaan?
    Jos nyt hanget muuttuisivat kelpoisiksi, niin älä nyt kuitenkaan noin rohkeaksi rupea. Hiihtele lähimetsissä vain, ole kiltti.

    Pyryt senkun tänään iltapäivällä vain yltyivät, lähes myrskysi, vieläkin kuuluu ulkoa mahtavaa suhinaa. Tekevät Sinullekin taas ikävästi lisää lumitöitä.

    Täälläpäin piipahdit eilen, et tullut sitten kahville??? Tuoreita korvapuustejakin olisi ollut! - :)

    Kiitos pyhäaamun hyvien ajatusten toivotuksistasi, mutta myös lauluhetkestä. Lauloin tuossa kanssasi sitä toista ääntä. Kaunis laulu.

    Nyt: Kauniita unia, kaikille meille!

    Äänestä

  • Helena04 kirjoitti:

    Niinpä niin, tarkoitin tietysti että en tänä talvena ole päässyt sinne ketun pesälle.
    Siellä olen hiihdellyt monena talvena aamu- tai iltahämärässä ja tavannut repolaisen usein. Joskus se on ollut jo palaamassa kolollensa kun olen vasta mennyt tirkistelemään.

    Kettu on ovela ja arka, ei se minulle mitään tee, ei ole pelkoa.
    Pesäkolo on kivikkoisen mäen rinteessä, talvella jäljet lumessa johtavat onkaloon ja keväällä sen oikestaan aluksi löysinkin.
    Ei se ole satua, muutkin tässä lähistöllä pesän tietävät ja täällä repolainen vaeltelee pihoilla, mitä nyt naapurin koira sitä joskus jahtaa, muuten saa olla rauhassa.

    Se siitä, tänään ei näkynyt pihalla edes pupujussin jälkiä. Lunta oli... oli ja oli.
    Nyt on tiet auki ja uutta sataa.
    Kuinkahan nyt ei yhtään tee mieli aamulenkille?

    Sitä Hyvää ystävänpäivää kaikille valtateitten ja polkujen kulkijoille.
    Hymyä ja halauksia.

    Äänestä

Ystävänpäivä.

Äänestä
  • Siispä hyvää ystävänpäivää teille, kuvitellut tai todelliset ystävät!

    Äänestä

  • ollakin kirjoitti:

    Siispä hyvää ystävänpäivää teille, kuvitellut tai todelliset ystävät!

    olemmehan me ystävyyksiä, virtuaaliystäviä ainakin. Tai, jos mielestäsi emme vielä, niin tästä eteenpäin ainakin, jookos?
    Hyvää Ystävänpäivää huomiselle!

    Äänestä

  • Siis... kirjoitti:

    meitä vieläkään. Lumi lentää vaakasuorana ja
    tuuli ulvoo nurkissa. Siis tosi tavallinen
    talvisää.
    Veinkin eilen jo ystävänpäivä tervehdyksen sai-
    raalaan parille naapurilleni ja yhdelle naapurille
    seinän taa. Etuajassa siksi, että oli lämpimäi-
    siä. Ystävänpäiväkortit lähetin perjantaina ja
    joitakin sähköisiä postikortteja.

    Leppoisaa Ystävänpäivää teille kaikille
    palstaystäville!

    Äänestä

  • Siis... kirjoitti:

    olemmehan me ystävyyksiä, virtuaaliystäviä ainakin. Tai, jos mielestäsi emme vielä, niin tästä eteenpäin ainakin, jookos?
    Hyvää Ystävänpäivää huomiselle!

    meitä rauhaan. Tuiskuttaa niin vimmatusti. Lumi
    vaakana lentää ja tuuli nurkissa ulvoo.

    Hoitelin nuo ystävänpäivä tervehdykset jo perjan-
    taina. Se vaan siksi, että oli lämpimäisiä viedä
    parille naapurilleni sairaalaan ja yhdelle
    seinän taa.
    Ystävänpäiväkortit lähetin myös perjantaina ja
    tänään panin jonkun sähköisenpostikortin lähe-
    tettäväksi huomenna.

    Kirjoitin tänne jo aikaisemmin, mutta minne lie
    hävinnyt eetteriin. Ei ollut mitään rumaa eikä
    kenenkään vastaista. Meinaan jos tuo "vartija"
    oli asialla. On hänelläkin duuni vahtia meidän
    tuotoksia ja niitä poistella.

    Leppoisaa Ystävänpäivää kaikille palstalaisille!
    Niin, huomenna on tietysti myös maanantai.

    Viikot viuhuen kuluvat
    päivät joutuin juoksevat.
    Ennättääkö ollenkaan
    mukaan sinne kulkemaan?

    Äänestä

  • jättänyt kirjoitti:

    juttua ollut, että ois kahteen kertaan tarvis
    tulla. Siinä samassa ilmestyi tuo minun aikaisempi
    söhellys ketjuun kun lähetin uuden.

    Olisinhan voinut vähän muuttaa tuota tarinan
    juurta. Mitähän tämä systeemi oikein keljuilee?

    Meillehän kohta tiplu ilmestyy, jos tätä menoa
    jatkuu, että kaikki tuplana.

    Äänestä

  • tärkeää kirjoitti:

    Siis pitkiin ketjuihin tässä on nyt joutunut vain totuttautumaan, kun täällä takametsämailla tuntuu niin paljon rauhallisemmalta olo.
    Ja esimerkki-kirjoittelua, kaksinkertaista siis, tietenkin harrastat, älä väitäkään vastaan! ;) -

    Vieläkö historiantutkimusta harrastat? Avartaahan se näkemyksiä.

    Tässä niin mielelläni sitä aiemmin kertomaani Ystävyys-dia-sarjaa Sinullekin toimittelisin, vaan ei ole väyliä...
    Josko nyt sitten filosofoitais:

    Sokrateelta kysyttiin, mikä on parasta, mitä ihminen voi hankkia. Hän vastasi: "Vilpitön ystävä."

    Hyvää Ystävänpäivää!

    Äänestä

Hierarkia tänne heitteli vastailemaan Kirjarille.
Niin, että ymmärsin, ymmärsin. Kertomastasi tuli väkisinkin mieleen sadut kettu-Repolaisesta jne.
Itse olen vähän arkajalka noiden metsäneläinten suhteen - vaikka lapsena lehmipaimen olinkin ja yksin metsässä kuljin - mielikuvitukseni valtaa pelonpoikanen jokaisella kesäisellä postinhakureissulla, josko synkästä kohtaa metsää ryntää kimppuuni karhu, susi tai kettu. Kyläläiset kertoivat karhunjälkiä nähneensä, siitä tuo alkoi. Vaikka muuten olen sitä mieltä, että "Herran haltuun".

Se on sitten Ystävänpäivä. Voisinpa siirtää taas yhden niin ihanan dia-sarjan... vaan kun se ei käy, niin ei. Joka tapauksessa:
Hyvää Ystävänpäivää Sinulle ja kaikille
Ollaan onnellisia!

Äänestä
  • on eksynyt enemmänkin jutustelijoita.

    Kysyitköhän sinä Helena minulta tuosta historiasta?
    Tällä hetkellä kyllä lueskelen yhtä kirjaa,
    joka on sodan jälkeisestä ajasta NL:ssa.
    Historiaahan sekin on.

    Kirjar kertoo noista metsän asukeista. Ihanaa
    asua niin luonnonhelmassa.
    Kyllä meidänkin pihassa puikahtelee pieniä
    myyriä, lintulaudalla käyvät varkaissa. Liene-
    vätkö myyriä vai hiiriä? Ovat kuitenkin niin
    söpöjä, että ilo on katsella niiden vilkasta
    liikehdintää.

    Rusakot käyvät kotimännyn alla syömässä kauran-
    jyviä ja samalla apajalla ovat fasaanitkin.
    Yksi mustarastas on uskollinen vieras ja tali-
    tintit, sinitiaiset ja varpuset pyrähtelevät
    lintulaudan tuntumassa.

    Eikä sitten pidä unohtaa tuota oravapariskuntaa,
    joka ilmeisesti aikovat asustaa tuossa lähi-
    männyssä.

    Tuo kettu kävi vähän kateeeksi. Sellaista ei
    meidän nurkille ole ilmestynyt. Vaan ei sitä
    tiedä, jos kettukin alkaa urbanisoitua.
    Varpus- tai hiirihaukka tuossa on äkkiseltään
    käväissyt.
    Karhuja en kyllä kaipaa enkä susia.

    Tyttäreni lähetti ystävänpäivätervehdyksenä
    lasten kuvia. Oli ihana tervehdys.

    Ystävänpäivä tuli ja meni niinkuin monet muut
    päivät sitä ennen.

    Huomenna sitten on tiistai ja toivottavasti
    olemme edelleenkin onnellisia.

    Hyvää yötä Helena, Kirjar ja kaikki muutkin
    nurkantakalaiset!

    P.S.
    Unohdin pulut, harakat ja varikset.

    Äänestä

  • nurkan taa kirjoitti:

    on eksynyt enemmänkin jutustelijoita.

    kohta tulla annan.

    Tämä päivä menikin juoksevia asioita hoidellessa.
    Joskus niitäkin hoitaa täytyy.

    Ihana Luojan aurinko on tänään loistanut
    niin hyville kuin pahoillekin. Toivon mukaan ensi
    viikko on aurinkoinen. Alkaa lasten hiihtolomat ja kaikkihan ei pääse etelän lämpöön, joten hyvät
    talvikelit olisi mukava lapsosille.

    Hyvää yötä, jos nyt joku sattuu eksymään näille
    kulmille!

    Äänestä

  • unijukan kirjoitti:

    Sinulta "unijukan" näin nurkan takana: "verbit viimeisenä"- ja "ihanaa" -ilmaisut;)
    Hauska tavata taas.

    Edellisessä viestissä kirjoittaja - vai Sinäkö oletettavasti tässä vain jatkoit - kertoi pihapiirissään olevan varsinaisen lintutarhan. Melkein etten kadehdi. On siinä seurattavaa. Ja näin tämän päivän kaltaisilla pakkaslukemilla lienee syötettävääkin: siemeniä, lyhteitä, talia, silavaa jne. vai?

    Kauniit kelit ja pienet pakkaset jatkunevat huomennakin - se on sitten torstai ja taas kerran toivoa täynnä!

    Kaikille tänne eksyneille HYVÄÄ YÖTÄ!

    Äänestä

  • jutustelua kirjoitti:

    tännekin nurkan taa ja Hyvää yötä toivottaa.
    Kiitos siitä!

    Kirjarilla se on lajirikas pihapiiri.
    Siellä on aivan erikoisia lajeja verrattuna
    tällaiseen lähiöpihapiiriin.
    Mutta iloitsen kaikista noista pienistä
    vipeltäjistä.

    Lueskelin tuolta "Rakastuminen vie järjen"-
    ketjusta Senora Lyylin viestin. Senoralla
    on huumori tallella ja erikoinen taito kirjoi-
    tella.

    On todella ihana, että on oikea pakkastalvi
    täälläkin. Tulin juuri polkupyörällä opiskele-
    masta. Nautiskelin tuosta ihanasta pakkassäästä
    hiljaa poljeskellen. Ei ollut enää ihmisiä kovin
    monta liikenteessä. Pari koiran ulkoiluttajaa
    tuli vastaa.

    Nauttiskellaan näistä säistä ja ulkoillaan!

    Hyvää yötä!

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    Taas pyrähdin tänne nurkkakunnille - näin ennen öitä. Vaan arvaako täällä jatkossa enää käydä, etteivät rupea kutsumaan nurkkakuntalaiseksi.
    Jos nyt tämän kerran ainakin vielä totean, että huomenna on taas perjantai (kukahan tämänkin asian keksi informoida ensimmäiseksi, anteeksi, enhän halua viedä tuota vakanssia!).

    Tuo kertomasi, että talvipakkasessa iltamyöhään saavut opiskelemasta p y ö r ä l l ä , ihmetyttää pientä kulkijaa. Ettet vain tarinaa heittäisi? Tai sitten olet himo-urheilija! Tai sitten meitä vain on moneen junaan. Tekisi mieli kysyä, mitä opiskelet.

    Senorasta. Hän taitaa tuon tarinankerronnan. No, lukaisinhan minäkin sen uudelleen. Niin, huumorilla ja taidolla.

    Nyt väsyneenä
    Hyvää yötä, josko tänne kukaan enää löytää

    Äänestä

  • lensi kirjoitti:

    Vähän oli vaikeaa näin pimeässä osua oikealle oksalle ja lentokin oli pieniä pyrähdyksiä, oksalta oksalle, vaan ei mielenkiintoisia "mutusteltavia" osunut kohdalle.
    Tänne kun löytää, tietää ettei ole väärässä puussa, väärien hedelmien kimpussa... nam.. maistuupa hyvälle.

    Senora Lyyliä lukisi enemmänkin, ja onhan täällä monta hyvää kirjoittajaa, nimeltä mainitsematta.
    Rituli, missä hän..?

    Eipä nuo muidenkaan palveluntarjoajien keskustelusivut oikein kiinnosta, tuntuvat niin vierailta ettei täältä osaa toisaalle siirtyä.
    Kunhan tässä roikun, yritän löytää paikkani jostain rakosesta, vaikka tekisi mieli työntää pää pensaaseen ja kurkkia muita kulkijoita ihan salaa.
    Mielessä monta suunnitelmaa... mitä jos... ja tulevaisuus näyttää, ehkä jotain uuttakin keskusteluiden suhteen tapahtuu muilla foorumeilla. Pohjatyöt on aloitettu!

    Ettäkö nurkkakuntalaiseksi?, pääseehän tänne kuka tahansa, vain pari ylimääräistä "oven avaamista" ja on perillä, saa puhua mukavia, mukavassa seurassa. Tulee ken haluaa, eikä pois ajeta.

    Tuo pyöräily olisi ihan hyvää liikuntaa, mutta täällä se ei talvella ole kyllä kovin turvallista, ajella keskellä ajorataa, kun tien pientareet ovat jäiset ja muhkuraiset, ei, en menisi. Joillakin sekin onnistuu!

    - Aamut on siitä kivoja, kun saa herätä, eikä määrätä nukkumaan jos kerran ei nukuta, ja siitäkin ne on kivoja, kun tietää että ei ole ilta vaikka onkin pimeää. -

    Hyviä aamuhetkiä, iltaan on vielä aikaa.

    Kun on oppinut tuo taidon pyöräillä läpi
    vuoden tuiskussa ja tuulessa niin ei siitä
    mihinkään pääse. Kyyti on nopea ja eikä tarvitse
    odotella busseja. Ei tarvitse värjötellä
    pysäkeillä.

    Eihän siitä tietysti mihinkään pääse, että joskus
    siihen stoppi tulee. Nyt vain on painettava niin
    kauan kuin on värkeissä varaa.

    Onneksi täällä tiet aurataan ja hiekotetaan hyvin
    ja suurimmaksi osaksi pääsee pitkin pyöräteitä.

    Enpä muista, kuka almanakkaa alkoi pitää, mutta
    minusta tämä on ollut hupaisaa.
    Eikä ole herjan heittäjiä eksynyt tänne piilon
    viereen.

    Kieliä opiskelen siksi, jospa se vaikka siirtäisi
    tuota dementiaa etäämmäksi. Uuden opetteleminen
    on kuulema hyvää lääkettä siihen.

    Hyvää illan jatkoa!

    jossa ennen ne laulutkin raikui... missä puuhissa olette?
    Nyytiäkin pitäisi lohduttaa, (toisaalla kertoo),
    mutta kun; Illan varjot jo maan syliin sulkee...
    Hyviä unia!

    Yritetään vielä, kun ei lähde... menisit jo!

    Oikeassapa tuossa olet. Harva näille nurkille
    eksyy.
    Väittelyt käydään ihan eri suunnilla.

    Mukava kun oksalta oksalle loikit ja tänne sitten
    taas osasit.

    Olen minäkin vilkaissut niitä muitakin keskus-
    telupalstoja, mutta jotenkin en osaa kirjoitella
    siellä, jo nyt ei tämä kummoista ole täälläkään
    tämä minun rupattelu.

    Taidat ollakin sellainen aamunvirkku ihminen.
    Se onkin hyvä tapa. Päivälle tulee silloin
    pituutta mukavasti enemmän.

    Minulle on tullut vähän paha tapa nukkua aamulla
    klo 9:ään. Siinä kun sitten lehden lukee ja tekee
    aamutoimet niin päivä onkin jo melko pitkällä.

    Harvoin koneellekkaan ehdin päivällä, aamusta
    puhumattakaan. Näin sitten jää tämä kirjoittelu
    iltamyöhään.

    Siinä olet oikeassa, että tänne kun tiensä
    osaa, on niin kuin Luojan kukkarossa eikä tarvitse
    pelätä mitään. Turvallinen olo on.

    Hyvää yötä!
    Lauantaiaamuun heräämme huomenna. Taas on yksi
    vaiherikas viikko takanapäin.

    Äänestä

  • puhukkaan kirjoitti:

    Kun on oppinut tuo taidon pyöräillä läpi
    vuoden tuiskussa ja tuulessa niin ei siitä
    mihinkään pääse. Kyyti on nopea ja eikä tarvitse
    odotella busseja. Ei tarvitse värjötellä
    pysäkeillä.

    Eihän siitä tietysti mihinkään pääse, että joskus
    siihen stoppi tulee. Nyt vain on painettava niin
    kauan kuin on värkeissä varaa.

    Onneksi täällä tiet aurataan ja hiekotetaan hyvin
    ja suurimmaksi osaksi pääsee pitkin pyöräteitä.

    Enpä muista, kuka almanakkaa alkoi pitää, mutta
    minusta tämä on ollut hupaisaa.
    Eikä ole herjan heittäjiä eksynyt tänne piilon
    viereen.

    Kieliä opiskelen siksi, jospa se vaikka siirtäisi
    tuota dementiaa etäämmäksi. Uuden opetteleminen
    on kuulema hyvää lääkettä siihen.

    Hyvää illan jatkoa!

    Miten sitä nyt nukkumaan menisi ilman pienen breivin väsäämistä takamaitten yökukkujille ja aamuvirkuille. Sinullekin, uskomaton pyöräilijä, jos satut piipahtamaan. Uskomattomalta edelleenkin kuullostat. Tiedän näitä himoliikkujia, mutta nythän törmäsimme varsinaiseen talvipyöräilijään! Kypärä päässä ja varoen, eikö niin kuitenkin!

    Kieltenopiskelustasi sain taas kerran huonon omantunnon. Pitäisi, pitäisi! Kuinka hyvä olisikaan osata mahdollisimman monia kieliä... Pidän niin "molskaamisesta" eri kielillä, mutta mitään en kuitenkaan osaa hyvin. Vähän sitä, vähän tätä! Ja sekös joskus harmittaa.
    Ja dementiankin tähden! Mutta laiska mikä laiska tai kiltimmin sanottuna liian mukavuudenhaluinen tässä ollaan. Eli kaikki kunnioitukseni ahkeruudellesi.

    Otsikosta päätellen olet, mutta kysyn kuitenkin, että oletkos Sinä se - oliko se nyt toinen vai kolmas ääni köörissämme? Havainnoissani on viime aikoina ollut pieniä vaikeuksia, mistähän sekin johtunee...

    Nyt: Kauniita unia!

    Äänestä

  • toivottelen kirjoitti:

    ajallaan.
    Kiitos hyvän yön toivotuksista. Uniakin näin.

    Eräs paras koulukaverini, jota en ole vuosiin
    nähnyt, tuli luokseni kylään ja toi pienen
    pullon "Ruotsin tippoja". Kiittelin ja kerroin,
    että olen itsekin valmistanut niitä, mutta
    mukava on kokeilla toisenkin valmistamaa.

    Sitten hän pyysi vehnäjauhoja ja vähän vettä.
    Hän halusi valmistaa näistä aineksista ligöriä.
    Tuota vähän ihmettelin, mutta annoin hänelle
    tarvittavat aineet.

    Unesta en enempää muista, ehkä heräsin kesken kaiken.

    Nyt vain odottelen, että jollain tavalla jostain
    tämä koulutoverini ilmestyy. Saappas nähdä!

    Kypärästä puheen ollen, ukallankohan tunnustaa,
    että en ole ikinä omistanut sellaista. On aika
    hankala kapine. Tästä se eräs nikki riemastuu,
    hän on haukkunnut tyhmät kypärittömät mummut.
    Oikeassahan hän tietysti on. Ehkäpä joskus
    alistun käyttämään sitä.

    Onhan tätä kööriä vähän vaikea seurata kun ei aina
    tiedä kuka milloinkin on "äänessä", enkä muista
    olenko kolmas vai neljäs, voin hyvin olla
    viideskin. Mene ja tiedä!

    Tuosta opiskelusta, joskus tuntuu, että turhaan
    siellä istuu. Tuntuu olevan hatara tuo pää,
    mutta sanotaanhan sitä, että oppi ei ojaan kaada.
    Jospas en tuota kypärääkään sentähden tarvitse.

    Iloista sunnuntaita, vaikka harmaalta tuo tai-
    vas näyttää. Palaillaan!

    Äänestä

  • tervetullut kirjoitti:

    ..nimittäin sitä, kuuluuko tämä enää virallisiin :) lenkkireitteihin.

    Kevättä tunnutaan odottelevan joka suunnalla, jotkut hätäisemmät jo etsivät kesää, kuka miltäkin maailman suunalta.
    Kesämökkeilijät laativat suunnitelmiaan, siinä kaiketi suurin viehätys onkin. Mitä istuttavat, saavat sitten seurailla kasvua.
    Täällä kaupunkiympäristössä nuo pienet luonnonpuistikot ovat kuin keitaita, sekä runsaiksi jätetyt kävelyteiden pientareet. Niilläkin näkee kevään edistymisen jos ei omista sitä maaseutukotia.
    "Kell' onni on..."

    Terveiset täältä hiljaisten nikkien valtakunnasta sinne jonnekin!

    Äänestä

  • edes kokeilla kirjoitti:

    - vaihteeksi rohkeana rinsessana!
    Ihmettelen vain, kauanko ketju pysyy paikoillaan, kun sitä pommitetaan ikävästi ikävältä taholta, jolloin se poistuu kenties kokonaan peräti. Onneksi lähden pienelle matkalle sitä suremasta.

    Niin, piipahdin tänne katsastamaan. Tuttuhan täällä, kiva, lenkkeilemässä! Aurinko paistaa, mikä ei ole lenkkeillessä. Talvikelit parhaimmillaan. Maaliskuusta kevät varmaan kohisten vapautuu. Kuullaan tai ollaan kuulevinamme purojen solinaa...

    Käväisehän sinäkin jo valtateitten varsillakin, rohkeasti vain. Voios hyvin!

    Äänestä

  • se suullas kirjoitti:

    Keskiviikkona ketarat kattoon, vai onko aika laiskotteluun sopiva, näin keskellä viikkoa?
    Eihän tässä mitään kiireitä. Aurinko paistaa ja pakkanen laskee aamun lukemista. Talvinen sää jatkuu, mutta kyllä se kevätkin saapuu ja purojen solinaa ei tarvitse kuvitella, se näkyy ja kuuluu, viimeistään maaliskuussa.

    Eipähän täällä taustoilla ole kovin vilkasta, harva näkyy eksyvän näille poluille.
    Valtatiet ovatkin eri juttu, mukana uusiakin, kivahan on seurata kuinka jutut luistavat kun useampia on mukana mielipiteineensä.
    Toivottavasti kaikilla on hyvä mieli.
    Mukavaa loppuviikkoa, ulkoilkaa ja nauttikaa auringosta, halpaa vitamiinia on taas tarjolla.

    Mukava huomata, että muitakin kulkijoita vielä riittää.
    Valtaväylät ovatkin kovin kansoitettuja, ainakin silloin tällöin, huomasin.
    Tuleehan noita viestittelyjä seurailtua.
    Sitten huomaa mitä kaikkea muuta palstoilta löytyy ja niitä taas ihmettelemään. :)

    Tunnistaakohan sen etsimänsä mikäli kohdalle sattuu, jos siis sellaisella retkellä on.
    Jos tiedostaa jotain etsivänsä.
    Ja mitä sitten?

    No, reippaita askelia sinne missä liikuttekin!

    Äänestä

  • täällä hiljakseen kirjoitti:

    pistettävä töppöstä toisen eteen pärjätäkseen
    tuolla viimaisessa pakkasessa.

    Aurinko on todella tervetullut ystävä tuonne
    taivaalle. Se jopa mukavasti lämmittää kun
    etsii oikein tyynen nurkan ja antaa sen vain
    paistella päin naamaa.

    Kyllä kevään merkkejä on ilmassa pakkasesta
    huolimatta ja kuuluvathan ne yöpakkaset kevään
    kulkuun.

    Linnut ainakin visertelevät hyvinkin enteellisesti
    pakkaseesta huolimatta.

    Kohta alamme tiirata noita aurinkoisia paikkoja
    pihamaalla. Pian sieltä krookukset kurkistelevat.
    Niin että kunhan vielä vähän odottelemme ja
    pidämme mielen virkeänä niin kevät kohisten tulevi
    ja toivottavasti sen jälkeen kesä, joka on monin
    verroin parempi kuin viime kesä.

    Yö se vaan on nytkin jo nurkan takana. Keski-
    viikko taas takana päin.
    Ja mikä ihaninta, huomenna on torstai toivoa
    täynnä. Mitähän yllätyksiä mahtanee tuodakaan?

    Suloisia unia teille takametsän kulkijoille!

    Äänestä

  • tiuhaan kirjoitti:

    Kuivaa on ilma, mutta kuulakas aamu.
    Kaakossa alkaa aurinko punata taivasta ja toiveissa aurinkoa, aurinkoa joka lämmittää päivän. Kyllä se vain piristää monien ankeiden sateisten ja pimeiden viikkojen jälkeen.

    Kuinkahan tuo sisäinen kello on viritetty, kun pitää nousta paljon ennen kukon laulua ihmettelemään; " mitähän tekisi että mainittais?"
    Aamu on kuitenkin päivän paras aika ja " tottumus on toinen luonto ", sillä en koskaan ole ollut aamu uninen.

    Poikkesin taas tuolla pääkaupungissa. Totesin jälleen ettei moottoritie ole koskaan hiljainen.
    Paljon oli kulkijoita myöhäisenä iltanakin, pitkiä valoja ei tarvinnut pitää päällä koko matkalla.
    Ajelin, tapani mukaan rauhallisesti ja katselin kuutamon valaisemaa, sinistä maisemaa. Mietin, että pimeydessäkin on värejä. Hanki paikoin harmaa, varjojen raidoittama, vaihtuen sinisen eri sävyihin aukeilla paikoilla. Talojen ikkunoissa loistavat valot ja savupiipuista nouseva harmaa savujuova kohoten korkeuksiiin, hajotakseen pilvenä erottamattomaksi massaksi taivaalle.

    Sellainen minä olen, taivaanrannanmaalari, katson ja mietin kuinka kaunista maisema voikin olla.
    Hiljalleen ajaen ehtii katsella.
    Onhan täällä taustalla mielenkiintoista katsella muutakin elämää, vaikkapa palstoilla.
    Monta on mielipidettä, uuttakin, mutta tänne sitä vain tulee palattua, sanoisinko, kaltaistensa seuraan. (rohkeasti sanottu, kun muita ei tunne).

    Pirtsakkaa pakkaspäivää ja lämmintä ylle kun ulkoilette. Flunssaakin on kuulemma liikkeellä.
    " Anttila on vanha, mutta hän tanssii vain,
    häll' on paljon huolia ja rahat on tiukalla..."

    Äänestä

  • nurkan taa kirjoitti:

    on eksynyt enemmänkin jutustelijoita.

    Kysyitköhän sinä Helena minulta tuosta historiasta?
    Tällä hetkellä kyllä lueskelen yhtä kirjaa,
    joka on sodan jälkeisestä ajasta NL:ssa.
    Historiaahan sekin on.

    Kirjar kertoo noista metsän asukeista. Ihanaa
    asua niin luonnonhelmassa.
    Kyllä meidänkin pihassa puikahtelee pieniä
    myyriä, lintulaudalla käyvät varkaissa. Liene-
    vätkö myyriä vai hiiriä? Ovat kuitenkin niin
    söpöjä, että ilo on katsella niiden vilkasta
    liikehdintää.

    Rusakot käyvät kotimännyn alla syömässä kauran-
    jyviä ja samalla apajalla ovat fasaanitkin.
    Yksi mustarastas on uskollinen vieras ja tali-
    tintit, sinitiaiset ja varpuset pyrähtelevät
    lintulaudan tuntumassa.

    Eikä sitten pidä unohtaa tuota oravapariskuntaa,
    joka ilmeisesti aikovat asustaa tuossa lähi-
    männyssä.

    Tuo kettu kävi vähän kateeeksi. Sellaista ei
    meidän nurkille ole ilmestynyt. Vaan ei sitä
    tiedä, jos kettukin alkaa urbanisoitua.
    Varpus- tai hiirihaukka tuossa on äkkiseltään
    käväissyt.
    Karhuja en kyllä kaipaa enkä susia.

    Tyttäreni lähetti ystävänpäivätervehdyksenä
    lasten kuvia. Oli ihana tervehdys.

    Ystävänpäivä tuli ja meni niinkuin monet muut
    päivät sitä ennen.

    Huomenna sitten on tiistai ja toivottavasti
    olemme edelleenkin onnellisia.

    Hyvää yötä Helena, Kirjar ja kaikki muutkin
    nurkantakalaiset!

    P.S.
    Unohdin pulut, harakat ja varikset.

    Jospa yritän hierarkian edelle ja otan itse uuden suuntiman, onnistunkohan?

    Mieli tekee jokunen sana kirjoitella, josko täällä muitakin pyörähtää.
    Terveisiä niille kaikille pienille ruokittaville, täällä on vain yksi pörhöpäinen silloin tällöin käväissyt, nyt aivan viime päivinä ei tosin ole ilmaantunut. On tainnut löytää kunnon ravintelin, täällä kävi vain lepäilemässä ja pikkuisen visertelemässä.
    Tai sitten jo etsiskelee pesän paikkaa, kenties.

    Vietellään nyt sitä talvea ja pidellään pakkasia, kun vihdoinkin tulivat.
    Paukutellaanko pakkasen myötä, - näitä sanasia?

    Äänestä

  • old_profile_17089 kirjoitti:

    Kuivaa on ilma, mutta kuulakas aamu.
    Kaakossa alkaa aurinko punata taivasta ja toiveissa aurinkoa, aurinkoa joka lämmittää päivän. Kyllä se vain piristää monien ankeiden sateisten ja pimeiden viikkojen jälkeen.

    Kuinkahan tuo sisäinen kello on viritetty, kun pitää nousta paljon ennen kukon laulua ihmettelemään; " mitähän tekisi että mainittais?"
    Aamu on kuitenkin päivän paras aika ja " tottumus on toinen luonto ", sillä en koskaan ole ollut aamu uninen.

    Poikkesin taas tuolla pääkaupungissa. Totesin jälleen ettei moottoritie ole koskaan hiljainen.
    Paljon oli kulkijoita myöhäisenä iltanakin, pitkiä valoja ei tarvinnut pitää päällä koko matkalla.
    Ajelin, tapani mukaan rauhallisesti ja katselin kuutamon valaisemaa, sinistä maisemaa. Mietin, että pimeydessäkin on värejä. Hanki paikoin harmaa, varjojen raidoittama, vaihtuen sinisen eri sävyihin aukeilla paikoilla. Talojen ikkunoissa loistavat valot ja savupiipuista nouseva harmaa savujuova kohoten korkeuksiiin, hajotakseen pilvenä erottamattomaksi massaksi taivaalle.

    Sellainen minä olen, taivaanrannanmaalari, katson ja mietin kuinka kaunista maisema voikin olla.
    Hiljalleen ajaen ehtii katsella.
    Onhan täällä taustalla mielenkiintoista katsella muutakin elämää, vaikkapa palstoilla.
    Monta on mielipidettä, uuttakin, mutta tänne sitä vain tulee palattua, sanoisinko, kaltaistensa seuraan. (rohkeasti sanottu, kun muita ei tunne).

    Pirtsakkaa pakkaspäivää ja lämmintä ylle kun ulkoilette. Flunssaakin on kuulemma liikkeellä.
    " Anttila on vanha, mutta hän tanssii vain,
    häll' on paljon huolia ja rahat on tiukalla..."

    Vielähän tuo ampaisi ylös vuoteeltaan, niinhän se meni?
    Onhan meitä täällä muitakin, samanmielisiä?
    Terveisiä halusin lähetellä, kun muualla ei ollakaan hetkeen tapailtu, noilla valtaväylillä.

    Jotenkin tutusti se laulusi jatkui, mistä nyt tällaisena pakkaspäivänä voi vain mielikuvia herätellä, rallatellen.
    Olisiko tämän illan viileyteen sopiva myös tuo
    "meill' on metsässä nuotiopiiri..." ? :))

    Heitänpä tähän muutaman kuivan oksan, jospa joku myöhäisempi sytyttelisi.

    Viihtyisää tätä päivää sekä huomista perjantaita!

    Äänestä

  • takamaalla kirjoitti:

    Jospa yritän hierarkian edelle ja otan itse uuden suuntiman, onnistunkohan?

    Mieli tekee jokunen sana kirjoitella, josko täällä muitakin pyörähtää.
    Terveisiä niille kaikille pienille ruokittaville, täällä on vain yksi pörhöpäinen silloin tällöin käväissyt, nyt aivan viime päivinä ei tosin ole ilmaantunut. On tainnut löytää kunnon ravintelin, täällä kävi vain lepäilemässä ja pikkuisen visertelemässä.
    Tai sitten jo etsiskelee pesän paikkaa, kenties.

    Vietellään nyt sitä talvea ja pidellään pakkasia, kun vihdoinkin tulivat.
    Paukutellaanko pakkasen myötä, - näitä sanasia?

    Olihan kiva kun taas löysitte saman polun, ja kiitos, nuotio on sytytetty, sattui tuohoa kainaloon tullessa, kun niille piti kirjeeni kirjoittaa ja ripustaa käärö jonnekin oksan tynkään toisten luettavaksi. Löytyi paikka kirjoittaa ja tuohetkin tuli käytettyä.

    Tähän vain nuotion ympärille piiriin... lämmintä ja mukavaa, tulee ihan nuoruus mieleen.
    Vaikka saahan sitä nauttia kaikesta vähän kauemminkin eläneenä, ja muistella...

    Koin iloisen yllätyksen katsoessani aamupäivällä ikkunasta. Lintulaudan alle oli laskeutunut kymmenittäin pieniä, kauniita lintuja. Harvoin tuollaisen parven pyrstötiaisia pääsee näkemään.
    Pieniä, valkopäisiä, viininpunaa rinnassa ja mahtavan pitkä musta pyrstö. Tietysti taas kamera käteen, mutta jäljellä oli enää muutamia lintuja jotka ikuistin, hyvin onnistuivatkin kuvat ikkunan läpi. Koko päivä muuttui kuin taikaiskusta ilon täyteiseksi.
    Tuota näkyä en kyllä unohda, oli se kaunis parvi.

    Tässä nuotion lämmössä tuli tuokin kerrottua, nyt onkin teidän vuoronne, mikä oli tänään merkityksellistä?
    Ps. ja kuivia risuja on jäljellä, kohentakaa hiillosta!

    Äänestä

  • takamaalla kirjoitti:

    Jospa yritän hierarkian edelle ja otan itse uuden suuntiman, onnistunkohan?

    Mieli tekee jokunen sana kirjoitella, josko täällä muitakin pyörähtää.
    Terveisiä niille kaikille pienille ruokittaville, täällä on vain yksi pörhöpäinen silloin tällöin käväissyt, nyt aivan viime päivinä ei tosin ole ilmaantunut. On tainnut löytää kunnon ravintelin, täällä kävi vain lepäilemässä ja pikkuisen visertelemässä.
    Tai sitten jo etsiskelee pesän paikkaa, kenties.

    Vietellään nyt sitä talvea ja pidellään pakkasia, kun vihdoinkin tulivat.
    Paukutellaanko pakkasen myötä, - näitä sanasia?

    pitää näin potkia vauhtia...
    ja tuohia tietenkin oli kainalossani---

    Äänestä

  • old_profile_17089 kirjoitti:

    pitää näin potkia vauhtia...
    ja tuohia tietenkin oli kainalossani---

    sytyttää hangelle, eipä ole metsäpalon vaaraa.

    Muistuipa mieleeni muuan partioretki. Umpihan-
    gessa hiihtelimme metsäretkelle, tutustumaan
    talviseen luontoon.
    Nuotion tietenkin pystytimme erään suuren kuusen
    alle. Eipä ollut makkaraa käristettäväksi, mutta
    puuroainekset oli sentään reppuun pakattu.

    Ei muuta kuin kattila keppien varaan tulelle ja
    lunta kattilaan ja tietysti ryynit.

    Siinähän se puuro kypsyi, mutta tulen loimu
    sulatteli kuusen oksista roskat kattilaan, jo-
    ten saimme mukavasti lisäaromeja. Savun maku
    kruunasi puuronautinnon. Eikä kukaan motkotta-
    nut puuron kehnoutta. Hauskaa oli. Taisimme
    olla n. 10-vuotiaita.

    Mitäs lintuja ne Kirjarin yllätysvieraat olivat?

    Meillä ei noin kauniita näkynyt. Yksinäinen
    mustarastas parin varpusen seurana. Niin ja
    olihan tuolla männyn alla kaksi rusakkoa
    kauroja syömässä. Eivät yleensä päiväsaikaan
    uskaltaudu näkösälle. Yöllä kyllä juoksevat
    pihahangen ristiin rastiin.

    Kovat pakkaslukemat olet registeröinyt. Meillä
    on ollut enintään mittarissa 15 astetta, mutta
    kova viima tekee siitä kyllä aika "tulisen".

    Viikkonloppu taas lähenee. Pakkasia riittää vielä
    tiedotteiden mukaan vielä ensi viikollekin.
    Joten kuten edellä mainittiin, talvea pitelee.

    Minäkin näitä syrjäpolkuja tallaan viimeiseen
    asti ja näyttääpä aina jokunen harhailija tallai-
    levan myös.

    Eipä sitten muuta kuin iloisiin "näkemisiin" ja
    mukavat yöunet!

    Äänestä

  • old_profile_17089 kirjoitti:

    pitää näin potkia vauhtia...
    ja tuohia tietenkin oli kainalossani---

    Mikäkö merkityksellistä tänään, kysyt Kirjar. Home, sweet home! Huomaatteko, ei tarvitse kuin aavistuksen maamme rajojen ulkopuolella piipahtaa, niin jo vieraita sanontoja tarttuu... Sitä ollaan niin hm! eurooppalaista!

    Mutta totta tosiaan, kotona parasta - ja teitäkin virtuaaliystävät (tietsikkako?) jo ikävä.
    Kohennanpa tässä hiillosta välillä. Näin myöhäisenä olen kiitollinen kuivista risuista, tulenlieskat lähellä lämmittävät myöhäistä yksinäistä kulkijaa. Sydänhän onkin teille lämmin, täällä käyneille.

    Pyrstötiaisia!? Voi, kaikki lintukirjani ovat saaressa. Siispä kuvittelen, Kirjar, miltä sinun näkemäsi parvi näytti. Upealta.

    Sinä edellinen täällä pyörähtänyt, sinä jonkun pörhöpäisen olit täällä takamailla nähnyt käyneen lepäilemässä, visertelemässä. Ruokkinutkin kenties. Kauniisti tehty. Kiitos!

    Entä mitä minä näin esim. eilen? No, Peppi-Pitkätossun kodin, oliko se Junilandet nimeltään. Ja pelkäsin lohikäärmejunassa, lastenlapset vain ihastuksissaan.

    Siinäpä osuuteni, terveiseni tältä iltamyöhältä. Eikäpä muuta kuin sammuttelen hiilloksen ja toivottelen hyvää yötä ja kauniita unia.

    - Paukutellaan vaan pakkasten myötä - näitä sanasia!

    - - - - -

    J.K.
    Laivamatkasta kertoisin vielä palautteena tälle yhdelle sanailukumppanilleni, että naisilla oli enimmäkseen hameen sijasta pitkät housut, mutta mehän olimme "merimatkalla"; itse vaihdoin illaksi hameeseen (pitkä). Mutta ei käynyt silti flaksi. Lohduttelin itsekseni, että aviopareja liikenteessä!!
    Hän oli oikeassa myös siinä suhteessa, että pieniä lapsia "kukkui" yömyöhään tanssilattiallakin, uskomatonta! No, onhan hiihtolomaviikko ja lienen vanhanaikainen.

    Äänestä

  • nuotion kirjoitti:

    Huomenta jälleen.
    Joka yö jänikset tekevät uusia jälkiä pihaan ja joka yö yhä useampi omena- ja luumupuun oksa kelpaa niille kuorittaviksi. Korkeat lumipenkat antavat mahdollisuuden valita parasta. Alemmat oksat on jo kuorittu.

    Totesin, ettei vanhentuneita tulppaanejakaan kannata laittaa roskiin, hangelle vain ja puput tekevät selvää jälkeä. Kaalinkerä ja salaatin kuivahtaneet lehdet, tuonne kuusen alle vain, siellä pupuset viihtyvät aterialla.

    Ne vieraat olivat pyrstötiaisia, piti näkemäni vahvistaa oikein lintukirjasta. Kauniita ovat, saisi tuokin lintu olla yleisempi.
    Aiemmin pihalla vierailleen harmaapäätikan lajin tarkistin soittamalla Veikko Neuvoselle, sillä se vaati mielestäni varmistuksen, koska laji oli kuvassa vihreämpi kuin luonnossa näkemäni.
    Orava on palannut, viikkoihin sitä ei näkynyt, nykyisin tulee taas heti aamulla, syö ja menee.
    Punatulkut ovat jälleen kadonneet, mustarastas kyllä muistaa poiketa ilonani.
    Odottelen innolla urpiaisia, mutta taitavat vielä odotuttaa pari viikkoa.

    Ulkona pakkasta - 16,6 ja sisällä, makuuhuoneessa, sentään lämmintä 18,5. muissa huoneissa voi olla 20 paikkeilla.
    Pakkaset jatkuu, mutta aina tällä polulla tarkenee,,, kivasti lämmittää tieto että muitakin on liikkeellä.
    Reippaillaan.

    Äänestä

  • Helena kirjoitti:

    Mikäkö merkityksellistä tänään, kysyt Kirjar. Home, sweet home! Huomaatteko, ei tarvitse kuin aavistuksen maamme rajojen ulkopuolella piipahtaa, niin jo vieraita sanontoja tarttuu... Sitä ollaan niin hm! eurooppalaista!

    Mutta totta tosiaan, kotona parasta - ja teitäkin virtuaaliystävät (tietsikkako?) jo ikävä.
    Kohennanpa tässä hiillosta välillä. Näin myöhäisenä olen kiitollinen kuivista risuista, tulenlieskat lähellä lämmittävät myöhäistä yksinäistä kulkijaa. Sydänhän onkin teille lämmin, täällä käyneille.

    Pyrstötiaisia!? Voi, kaikki lintukirjani ovat saaressa. Siispä kuvittelen, Kirjar, miltä sinun näkemäsi parvi näytti. Upealta.

    Sinä edellinen täällä pyörähtänyt, sinä jonkun pörhöpäisen olit täällä takamailla nähnyt käyneen lepäilemässä, visertelemässä. Ruokkinutkin kenties. Kauniisti tehty. Kiitos!

    Entä mitä minä näin esim. eilen? No, Peppi-Pitkätossun kodin, oliko se Junilandet nimeltään. Ja pelkäsin lohikäärmejunassa, lastenlapset vain ihastuksissaan.

    Siinäpä osuuteni, terveiseni tältä iltamyöhältä. Eikäpä muuta kuin sammuttelen hiilloksen ja toivottelen hyvää yötä ja kauniita unia.

    - Paukutellaan vaan pakkasten myötä - näitä sanasia!

    - - - - -

    J.K.
    Laivamatkasta kertoisin vielä palautteena tälle yhdelle sanailukumppanilleni, että naisilla oli enimmäkseen hameen sijasta pitkät housut, mutta mehän olimme "merimatkalla"; itse vaihdoin illaksi hameeseen (pitkä). Mutta ei käynyt silti flaksi. Lohduttelin itsekseni, että aviopareja liikenteessä!!
    Hän oli oikeassa myös siinä suhteessa, että pieniä lapsia "kukkui" yömyöhään tanssilattiallakin, uskomatonta! No, onhan hiihtolomaviikko ja lienen vanhanaikainen.

    Piti vielä sanomani tuohon puuron keittoon, ed. viestissäni, että kaikesta oppii. Pieni nuotiomme sammui kerran kokonaan, kun oksilla ollut lumi putosi nuotioon. Mustakylkisessä nuotiopannussamme alkoi juuri vesi kiehumaan, ja hups, sieltä höyryävän lumikasan keskeltä kaivoimme kepin kanssa pannun esiin ja uusi paikka nuotiolle. Koirakin pelästyi moista "läjähdystä" eikä meinannut uskaltaa uudelle nuotiolle edes omille eväillensä.

    Muisteleminen on joskus ihan kivaa, kommelluksia ja kokemuksia mahtuu kuljetuille poluille.

    Vai niin se kieli tarttuu mukaan, Helena? Hyvä välillä palauttaa mieleen ja käyttääkin oppimaansa.
    Laivoilla taitaa olla aina sama meininki. Lapset saavat luvan pyöriä siellä pelien ja laitteiden ympärillä yö myöhään. Ei ne "näkymät ja kuulemat" ole aina soveliaita pienten silmille ja korville, joten ihmetellyt olen minäkin.
    Onhan siitä jo aikaa kun viimeksi olin laivalla, mutta ei taida mikään muuttua.

    Katsellaan nyt päivän heräämistä, nouseeko se auringon kehrä lämmittämään, vai pitääkö laittaa tulet.
    Paukutellaan vaan, mutta kun tuo postin kulku takkuilee... missä lie lajittelija kun ei osunut kohdalleen, tuo edellinenkin, jonnekin jäi roikkumaan, vaikka eihän siinä piikkejä...

    Äänestä

  • nuotion kirjoitti:

    sytyttää hangelle, eipä ole metsäpalon vaaraa.

    Muistuipa mieleeni muuan partioretki. Umpihan-
    gessa hiihtelimme metsäretkelle, tutustumaan
    talviseen luontoon.
    Nuotion tietenkin pystytimme erään suuren kuusen
    alle. Eipä ollut makkaraa käristettäväksi, mutta
    puuroainekset oli sentään reppuun pakattu.

    Ei muuta kuin kattila keppien varaan tulelle ja
    lunta kattilaan ja tietysti ryynit.

    Siinähän se puuro kypsyi, mutta tulen loimu
    sulatteli kuusen oksista roskat kattilaan, jo-
    ten saimme mukavasti lisäaromeja. Savun maku
    kruunasi puuronautinnon. Eikä kukaan motkotta-
    nut puuron kehnoutta. Hauskaa oli. Taisimme
    olla n. 10-vuotiaita.

    Mitäs lintuja ne Kirjarin yllätysvieraat olivat?

    Meillä ei noin kauniita näkynyt. Yksinäinen
    mustarastas parin varpusen seurana. Niin ja
    olihan tuolla männyn alla kaksi rusakkoa
    kauroja syömässä. Eivät yleensä päiväsaikaan
    uskaltaudu näkösälle. Yöllä kyllä juoksevat
    pihahangen ristiin rastiin.

    Kovat pakkaslukemat olet registeröinyt. Meillä
    on ollut enintään mittarissa 15 astetta, mutta
    kova viima tekee siitä kyllä aika "tulisen".

    Viikkonloppu taas lähenee. Pakkasia riittää vielä
    tiedotteiden mukaan vielä ensi viikollekin.
    Joten kuten edellä mainittiin, talvea pitelee.

    Minäkin näitä syrjäpolkuja tallaan viimeiseen
    asti ja näyttääpä aina jokunen harhailija tallai-
    levan myös.

    Eipä sitten muuta kuin iloisiin "näkemisiin" ja
    mukavat yöunet!

    Tässäpä juuri ja juuri ehtii toivottelemaan hyvät yöt ja kauniita, rauhallisia unia!

    Äänestä

  • Kirjar1 kirjoitti:

    Piti vielä sanomani tuohon puuron keittoon, ed. viestissäni, että kaikesta oppii. Pieni nuotiomme sammui kerran kokonaan, kun oksilla ollut lumi putosi nuotioon. Mustakylkisessä nuotiopannussamme alkoi juuri vesi kiehumaan, ja hups, sieltä höyryävän lumikasan keskeltä kaivoimme kepin kanssa pannun esiin ja uusi paikka nuotiolle. Koirakin pelästyi moista "läjähdystä" eikä meinannut uskaltaa uudelle nuotiolle edes omille eväillensä.

    Muisteleminen on joskus ihan kivaa, kommelluksia ja kokemuksia mahtuu kuljetuille poluille.

    Vai niin se kieli tarttuu mukaan, Helena? Hyvä välillä palauttaa mieleen ja käyttääkin oppimaansa.
    Laivoilla taitaa olla aina sama meininki. Lapset saavat luvan pyöriä siellä pelien ja laitteiden ympärillä yö myöhään. Ei ne "näkymät ja kuulemat" ole aina soveliaita pienten silmille ja korville, joten ihmetellyt olen minäkin.
    Onhan siitä jo aikaa kun viimeksi olin laivalla, mutta ei taida mikään muuttua.

    Katsellaan nyt päivän heräämistä, nouseeko se auringon kehrä lämmittämään, vai pitääkö laittaa tulet.
    Paukutellaan vaan, mutta kun tuo postin kulku takkuilee... missä lie lajittelija kun ei osunut kohdalleen, tuo edellinenkin, jonnekin jäi roikkumaan, vaikka eihän siinä piikkejä...

    Mikä onkaan rauhoittavampaa, kuin kävely
    tuolla täyden kuun valaisemassa metsässä.
    "Täysikuu, sä ihme suuri olet öisen taivahan"Jne.

    Ja entäs nuo tähdet. Miten mukava onkaan tuijo-
    tella tallustellessaan taivaalle ja etsiä tuttu-
    ja kuvioita.

    Mielessäni soi laulu:"Tähdet, tähdet ja sitten
    en muistanutkaan sanoista kuin "rajan taa"

    Sävelen muistin hyvin, niinpä vain hyräilin
    mennessäni.

    Niistä Kirjarin oravista. Taitavat olla pesän-
    tekopuuhissa. Meillä ovat ilmeisesti pesänsä
    pykänneet. Tuossa ne keikkuvat pää alas päin
    naruissa roikkuvissa talipalloisssa.

    Hur mår du nu, Helena, efter din resa?
    Kävit hieman hakemassa vaihtelua pitkään talveen.
    Lasten riemua onkin mukava seurata.
    Ikävä, että ei ollut tanssittajia laivalla.Onhan
    se niin kiva pistää jalalla koreasti.

    Viime heinäkuussa seilasin minäkin, mutta vain
    Tallinnaan ja sieltä sitten Pärnun kylpylään.
    Lasten mukana minäkin ja mukava oli viettää
    tuo viikko tyttäreni perheen kanssa. Yksi päivä
    oli aurinkoinen ja tosi kuuma. Sen päivän olimme-
    kin rannalla. Hauskaa oli, mummikin intoutui
    vesileikkeihin.

    Nyt on loruiltu ihan liikaa, joten Hyvää Yötä
    kaikille tälle polulle eksyville.

    Äänestä

  • juuri palasin kirjoitti:

    Mutta sinä se jaksat mahdottoman paljon paremmin, sikäli kun sinut tunnistan, oliko se "neljäs vai viides ääni köörissä" (Näinhän ei saisi sanoa, tiedän. Mutta en malttanut...) Energiassa löytyy, vaikka toisille jakaa, siis sinulla. Ihailtavaa.

    Kieltämättä hiukan on dagen efter -tunnelmaa meikäläisellä, vaikka ei ole minkäänlaista syytä, taas näitä hiihtolomalaisia vain hyysännyt tänäänkin.
    Ei edes laulata, en musiikkia rauhassa voinut kuunnella, tietsika lasten käytössä, ruoan laittoa, pyykinpesua. En, en valita. Sen harvan kerran, teen. Mutta hiukan väsyn. - Että tällaista minulle tänään.

    Tänne takamaille iltaisin mieli aina palaa. Täällä saa aina hyvän mielen. Eipä silti, olisihan tuolla etulijoillakin nyt vaikka mitä tarjolla, mihin tarttua, mutta kun puuttuu se inspis, ainakin tänään. Ja minne edelleenkin kaikki väki on joutunutkaan, vai onko kyseessä luova tauko - kenties maaliskuuhun?

    Kiitos noista lauluistasi, mieleen jäivät. "Täysikuu..." on todella ihana, tuo Somerjoen "Tähdet" on sikäli surullinen, kun liitän sen hänen omiin tuntoihinsa niin voimakkaasti ja tiedämme, miten hänelle kävi.

    Jestas, kun olen taas myöhäinen. Nyt kiireesti pakkasen puremien toivottavasti olemattomien pölypunkkien viekkuun ja toivotan kaikille
    KAUNIITA UNIA!

    yksi myöhäinen kulkija polulta.

    Tiedä häntä, voinko paremmin, mutta kiitos
    kehuista. Mukavaa jos se siltä näyttää.

    Sinulla onkin ollut työntäyteinen päivä, mutta
    sellaisen päivän jälkeen on mukava "läsähtää"
    nauttimaan rauhallisesta illasta.

    Bumtsibum otti ja lähti. Kyllä tippa silmään
    tuli mullakin kun Marco alkoi kyynelehtiä.

    On se vaan ihme, että näin pienestä maasta
    löytyy niin paljon hyviä esiintyjiä, taitavia
    laulajia ja näyttelijöitä.

    Toivottavasti kehittävät jotain vastaavaa lauan-
    tai-illaksi. Loppujen lopuksi siellä on aika
    vähän viihdyttäviä ohjelmia.

    Somerjoessa menetettiin liian aikaisin hyvä
    lauluntekjä ja tunnelmallinen laulaja.
    Toinenkin laulaja muistuu mieleen. Muistatko
    Tapio Heinosen? Hänen äänensä on niin ihanan
    pehmeä. Hänkin kuoli nuorena oman käden kautta.
    SURULLISTA!

    Sain tyttäreltäni Carolan uusitun koosteen
    joululahjaksi. Sitä kuuntelen nykyään usein.
    Hänenkin kohtalonsa mietityttää. Että voikin
    kohtalo olla niin julma.

    Kyllä sinäkin tunnut tosi energiseltä. Minä olen
    tänään vain laiskotellut. Odotellut puheluita
    lasteni perheiltä. Palasivat lomilta, kuka mistä-
    kin. Onneksi terveinä ja hyvin voivina.

    On se vann niin kumma. Vaikka kuinka vanhaksi
    nuo lapset elävät, huoli heistä säilyy aina vaan.
    Niin kai se on, että kerran äiti, ikuisesti äiti.

    Ei tästä nyt mikään ilon ja riemun täyteinen
    vuodatus tullut, mutta olkoon nyt sitten tällai-
    nen.

    Ja nyt "illan rauha kun syliin maan sulkee,
    varjot puistojen kun hämörtyy" jne.

    Tämän myötä Hyvää yötä!

    Äänestä

  • löytää kirjoitti:

    Kas, taashan me tavattiin!
    Tänne veri veti taas, ennen unia. Rauhoittumaan päivän tohinoista. "Ääniharjoituksissa" olin lähes kaiken päivää, eikä onneksi kukaan laulanut pahoin soraäänin. Lisäharjoitusta kaipaa kuitenkin melkoisesti vielä, ennenkuin "soi", kuin myös väkeä lisää.

    Kymppitonni, Bumtsibum, Itsevaltiaat ja Uutisvuoto ovat nämä minun lauantai-illan viihdyttäjät. Bumtsibum niistä ehdottomin ja nyt siis loppui. Sen laadukkuutta minäkin aina mielessäni siunailin. Mutta elämä jatkuu varmaan tämänkin jälkeen.

    Muistan toki Tapio Heinosen. Soittelen joskus haikeina hetkinä hänen levyään "Eilen kun mä tiennyt en..." Ihana kappale ja ihana ääni. Perhetuttuni oli hänen työtoverinsa ja sitä kautta kuulin hänen surullisesta poismenostaan.
    Carolakin hieno tulkitsija... niin.
    Herkkiä ihmisiä.

    Muuten, miksi et halua käyttää nimimerkkiä?
    Tuolla ylempänä yhden nimettömän repliikin sijoitin mielessäni jo yhteen "tuttuun" erään kirjoitustavan mukaan muka... Vaan mitäpä näistä.

    Kauniita unia!

    Äänestä

  • Kirjar1 kirjoitti:

    Piti vielä sanomani tuohon puuron keittoon, ed. viestissäni, että kaikesta oppii. Pieni nuotiomme sammui kerran kokonaan, kun oksilla ollut lumi putosi nuotioon. Mustakylkisessä nuotiopannussamme alkoi juuri vesi kiehumaan, ja hups, sieltä höyryävän lumikasan keskeltä kaivoimme kepin kanssa pannun esiin ja uusi paikka nuotiolle. Koirakin pelästyi moista "läjähdystä" eikä meinannut uskaltaa uudelle nuotiolle edes omille eväillensä.

    Muisteleminen on joskus ihan kivaa, kommelluksia ja kokemuksia mahtuu kuljetuille poluille.

    Vai niin se kieli tarttuu mukaan, Helena? Hyvä välillä palauttaa mieleen ja käyttääkin oppimaansa.
    Laivoilla taitaa olla aina sama meininki. Lapset saavat luvan pyöriä siellä pelien ja laitteiden ympärillä yö myöhään. Ei ne "näkymät ja kuulemat" ole aina soveliaita pienten silmille ja korville, joten ihmetellyt olen minäkin.
    Onhan siitä jo aikaa kun viimeksi olin laivalla, mutta ei taida mikään muuttua.

    Katsellaan nyt päivän heräämistä, nouseeko se auringon kehrä lämmittämään, vai pitääkö laittaa tulet.
    Paukutellaan vaan, mutta kun tuo postin kulku takkuilee... missä lie lajittelija kun ei osunut kohdalleen, tuo edellinenkin, jonnekin jäi roikkumaan, vaikka eihän siinä piikkejä...

    Täällä taas tämä tosi-myöhäinen on vielä yrittämässä... joskin yrittänyt olenkin lähes koko päivän, onneksi huomenna on pyhä ja lepopäivä. Paitsi. Tänään jäivät leipomisetkin sikseen, puhelin on myös soinut turhan usein pitkine puheluineen ja nyt täytyy tehdä sitten huomenna senverran syntiä, että leivon. Mutta ei kerrota kenellekään. Saitko sinä leivottua? Katsoithan viimeisen Bumtsibumin? Eikö ollut ihanan tunnelmallinen tuo viimeinen kappalekin, voi, nyt olen menettänyt sen mielestäni, pitkään se soikin...

    Mitä kuuluu luontopiiriisi siellä kotona, onko punatulkkuja näkynyt? Täällä takamailla on jo hurjan pimeää, pois täältä joutaa taas unten maille.

    Sinulle aamuvirkkuna: Oikein hyvää huomenta ja pirteitä oloja!
    Tulehan pakisemaan!

    Kaunis aurinkoinen sää, kuinka se sanonta nyt menikään;" Seuraava aurinkoinen päivä, pilvisten jälkeen, on varmasti maanantai." Tai, nythän onkin ollut useampi aurinkoinen, joten ei tuo kai sitten pidä paikkaansa, pyhyhähän nyt... ja aikaa ulkoiluun työssä kävijöilläkin.

    Olen seurannut rusakon touhuja pihalla. Söi lintujen tiputtamia siemeniä, järsi porkkanaa ja kulki pitkin pihaa, kaikki piti tutkia, jokainen pensas ja puu, kunnes tuli levon aika. Se makoili ruusupensaan takana pitkät ajat, korvat kohosivat, kuunteli ja palasi lepo asentoonsa. Kamera kädessä seisoin ikkunassa, odotin ja odotin, kuvatakseni koko pupusen, eikä vain korvia. Mutta niin pian se käpälänsä ojensi että kuva ei ole niitä parhaita otoksiani.

    Kun se poistui kuusten taakse, saapuivat töyhtötiaiset ja vihervarpuset, tali- ja kuusitiaisten seuraksi. Punatulkkuja ei näy, mutta orava tapansa mukaan, ja tutustuipa uuteen herkkuunkin.
    Minulla kasvoi komeita ruusupapuja, keräsin sadon ja keitin pakkaseenkin. Eilen kuumensin niitä syödäkseni ja muutama jäi tähteeksi. Vein ne tuohon pihalle, kokeillakseni, kelpaavatko linnuille, ja kyllä kelpaavat, oravallekin.
    Ei, ei niissä ole suolaa, linnuillehan suolaista ei kannata antaa.

    Ja leivoin, pullaa ja leipää, hiihtolomalaisia on vielä tulossa.
    Liian hyvän ohjelman lopettavat! Noin monipuolista musiikkia ei tulevaisuudessa sitten kai telkkarista kuunnella. Ihania solisteja olemme saaneet tavata, kuinka monipuolisia he voivatkin olla, ja hyvä muisti musiikin suhteen.
    Tällaista se on, onkohan meillä tuleveisuudessa mitään kansallista, tv, kanavatkin myydään..ja ohjelmat ostetaan ulkomailta.

    Nyt mittari näyttää -16,8 pakkaslukemia, ulkoilu jääköön vähän myöhempään ajankohtaan, nyt sisäjumppaa, ja pitänee katsoa kisojakin.
    Ikkunasta seurailen tuota lintujen kisailua, silava ja siemenet kelpaavat näille linnuille.
    Tuleekohan uusia lajeja... keltasirkutkin..?
    Näitä tänään polun varrelta, takassa tulet ja lämmin tunne, myös tuolla rinnassa, kanssakulkijoiden ansiosta, olette arvokkaita arjen kanssakulkijoita.
    Kiitokset seurasta ja hyviä hetkiä sunnuntaihin.

    Maanantai, pakkasta -21,4 tuolla varjon puolella.
    Aurinko on noussut ja työpäivä alkanut.
    Komeata katseltavaa ( ja kuunneltavaakin ) oli tuo suuren maailman Oscar Gaala. Pukuloistoa ja kauniita näyttelijöitä, komeita ja vähemmän komeita miehiä, kuinka sen ottaa.

    Huomenna onkin sitten maaliskuu, pakkasten merkeissä tämä kuukausi loppuu ja seuraavakin alkaa. Komeita ilmoja, valoa riittää aamusta pitkälle iltaan ja sehän vain piristää.
    Ei ole hämärää täällä takamaillakaan, polku on pysynyt auki paljosta lumesta huolimatta ja kulkiessa näin rauhallisesti, ehtii kuunnella mitä muilla on kerrottavaa. Eikä ole kantoja ilmestynyt polulle, metsurit hakkaavat ja kaatavat puitansa toisaalla. Hyvä niin!
    Pois alta risut ja männynkävyt, ei mene monta kuukautta kun paljain varpain voi kulkea.
    Nyt vielä, " Lunta tulvillaan..." ja " Minä hiihtelen hankia hiljakseen..", vaikka vain metsän rajaan asti.

    Lämmintä ylle ja ulos. Voimme kohdata seuraavassa risteyksessä.

    Äänestä

  • Kirjar' kirjoitti:

    Tässä tienristeyksessä sitten kohdattiin, terveppä terve!
    Eihän näin ihanan aurinkoisena aamuna pysty pitkään nukkumaan, kuudelta jo heräsin, aamupalalla seurasin harakoitten touhuja, lentelivät naapuritalon katolta kukin omalle männynlatvalleen ja takaisin, taloon heijaistui punertavana auringonnousu. Niin, harakoita meillä vain näköpiirissä! Pakkasta -18. Tänään ostan pikkulinnuille syötävää näihin lähipensaikoihin, tuolla pidemmällä onkin jo ruokintapaikka.

    Jestas, kun ei tullut seurattua TV-ohjelmia, meni nuo gaalat ohi, harmin paikka. Tulipahan mentyä ajoissa nukkumaan ja pitkän yöunen jälkeen on mukavan energinen olo. On vierailuja tiedossa, joten lähdenpä tästä paikkoja kohentamaan...

    - Talitiaisen ääni kuuluu jo ikkunan takaa..., hyvää aurinkoista pakkaspäivää!

    Äänestä

  • löytää kirjoitti:

    yksi myöhäinen kulkija polulta.

    Tiedä häntä, voinko paremmin, mutta kiitos
    kehuista. Mukavaa jos se siltä näyttää.

    Sinulla onkin ollut työntäyteinen päivä, mutta
    sellaisen päivän jälkeen on mukava "läsähtää"
    nauttimaan rauhallisesta illasta.

    Bumtsibum otti ja lähti. Kyllä tippa silmään
    tuli mullakin kun Marco alkoi kyynelehtiä.

    On se vaan ihme, että näin pienestä maasta
    löytyy niin paljon hyviä esiintyjiä, taitavia
    laulajia ja näyttelijöitä.

    Toivottavasti kehittävät jotain vastaavaa lauan-
    tai-illaksi. Loppujen lopuksi siellä on aika
    vähän viihdyttäviä ohjelmia.

    Somerjoessa menetettiin liian aikaisin hyvä
    lauluntekjä ja tunnelmallinen laulaja.
    Toinenkin laulaja muistuu mieleen. Muistatko
    Tapio Heinosen? Hänen äänensä on niin ihanan
    pehmeä. Hänkin kuoli nuorena oman käden kautta.
    SURULLISTA!

    Sain tyttäreltäni Carolan uusitun koosteen
    joululahjaksi. Sitä kuuntelen nykyään usein.
    Hänenkin kohtalonsa mietityttää. Että voikin
    kohtalo olla niin julma.

    Kyllä sinäkin tunnut tosi energiseltä. Minä olen
    tänään vain laiskotellut. Odotellut puheluita
    lasteni perheiltä. Palasivat lomilta, kuka mistä-
    kin. Onneksi terveinä ja hyvin voivina.

    On se vann niin kumma. Vaikka kuinka vanhaksi
    nuo lapset elävät, huoli heistä säilyy aina vaan.
    Niin kai se on, että kerran äiti, ikuisesti äiti.

    Ei tästä nyt mikään ilon ja riemun täyteinen
    vuodatus tullut, mutta olkoon nyt sitten tällai-
    nen.

    Ja nyt "illan rauha kun syliin maan sulkee,
    varjot puistojen kun hämörtyy" jne.

    Tämän myötä Hyvää yötä!

    Ethän "löytää" välitä, vaikka kyselin, utelin nimimerkkiäsi? Kirjoitanhan minäkin aina silloin tällöin "tuntemattomana". Kirjoitellaan vain miten milloinkin. Hyvää illanjatkoa, heippa!

    Äänestä

  • Helena kirjoitti:

    Tässä tienristeyksessä sitten kohdattiin, terveppä terve!
    Eihän näin ihanan aurinkoisena aamuna pysty pitkään nukkumaan, kuudelta jo heräsin, aamupalalla seurasin harakoitten touhuja, lentelivät naapuritalon katolta kukin omalle männynlatvalleen ja takaisin, taloon heijaistui punertavana auringonnousu. Niin, harakoita meillä vain näköpiirissä! Pakkasta -18. Tänään ostan pikkulinnuille syötävää näihin lähipensaikoihin, tuolla pidemmällä onkin jo ruokintapaikka.

    Jestas, kun ei tullut seurattua TV-ohjelmia, meni nuo gaalat ohi, harmin paikka. Tulipahan mentyä ajoissa nukkumaan ja pitkän yöunen jälkeen on mukavan energinen olo. On vierailuja tiedossa, joten lähdenpä tästä paikkoja kohentamaan...

    - Talitiaisen ääni kuuluu jo ikkunan takaa..., hyvää aurinkoista pakkaspäivää!

    Olin jo kirjoittanut pitkät pötkyt kaikenlaista
    ja sitten hajamielisyyksissäni näpäytän jotain
    asiatonta näppäintä ja kaikki häipyy taivaan
    tuuliin.

    Olin tässä pari päivää poissa näiltä poluilta.
    Paastosin sunnuntain ja tämä päivä menikin
    lähi sairaalassa tutkimuksissa. Aikaahan siellä
    meni, mutta sitähän tässä iässä riittää.
    Totesin vain jälleen kerran, että kyllä meillä
    on hyvin toimiva terveydenhuolto.

    Olikin mukava palata tänne takametsien polulle
    ja huomata nuo kaikki askeleet lumessa. Melko
    vilkasta käyskentelyä, huomaan.

    Kiva on myöskin lukea noita teidän luontohavain-
    toja. Saman tyyppisiä ne on täälläkin. Ruusupapuja
    ei kyllä ole antaa ja tavalliset pavut pakkasesta
    olemme jo syöneet aikoja sitten. Kirjar tuossa
    kehui laittaneensa ruusupapuja.
    Porkkanan kuoren vien pupuille ja näyttävät syö-
    vän ne hyvällä ruokahalulla.

    Helena, älä sinä pahastu siitä, että minä piilot-
    telen. Jostakin syystä haluan nyt vain näin.

    En tiedä, uskallanko kysyä, mutta kysyn kuitenkin.
    En ole huomannut millään palstalla "E:n isän"
    kirjoituksia. Mihin hän on kadonnut? Tuli vain
    mieleeni, josko hän on tuo salaperäinen Bilman.
    Onko ihan hullu ajatus?

    Sinä ryhdyit sunnuntaina leipomaan. Minä syyllis-
    tyn siihen aika usein. Nyt en ole leiponut pit-
    kään aikaan. Pakastimessa on vielä kanelipullia.
    Huomenna pitäisi leipoa kauralastuja.
    Olen menossa katsomaan meidän naapuria sairaa-
    laan ja hänen tyttärensä sanoi, että niistä
    tämä vanhus tykkäisi kovasti.

    Harakat ovat muuten viisaita otuksia, niitä on
    joskus rattoisaa seurata. Arkoja ne ovat, jos
    vain pienenkin liikkeen sisältä huomaavat, pyräh-
    tävät oitis lentoon.

    Nyt "illan rauha syliin maan sulkee" ja aion
    mennä hieman aikaisemmin unten maille. Viime
    yö jäi hieman kehnoksi.
    Huomennakin on päivä aurinkoinen ja pakkanenkin
    paukkuu nurkissa, joten nauttikaamme näistä
    säistä.

    Rauhallista yötä!

    Äänestä

  • Kirjar' kirjoitti:

    Maanantai, pakkasta -21,4 tuolla varjon puolella.
    Aurinko on noussut ja työpäivä alkanut.
    Komeata katseltavaa ( ja kuunneltavaakin ) oli tuo suuren maailman Oscar Gaala. Pukuloistoa ja kauniita näyttelijöitä, komeita ja vähemmän komeita miehiä, kuinka sen ottaa.

    Huomenna onkin sitten maaliskuu, pakkasten merkeissä tämä kuukausi loppuu ja seuraavakin alkaa. Komeita ilmoja, valoa riittää aamusta pitkälle iltaan ja sehän vain piristää.
    Ei ole hämärää täällä takamaillakaan, polku on pysynyt auki paljosta lumesta huolimatta ja kulkiessa näin rauhallisesti, ehtii kuunnella mitä muilla on kerrottavaa. Eikä ole kantoja ilmestynyt polulle, metsurit hakkaavat ja kaatavat puitansa toisaalla. Hyvä niin!
    Pois alta risut ja männynkävyt, ei mene monta kuukautta kun paljain varpain voi kulkea.
    Nyt vielä, " Lunta tulvillaan..." ja " Minä hiihtelen hankia hiljakseen..", vaikka vain metsän rajaan asti.

    Lämmintä ylle ja ulos. Voimme kohdata seuraavassa risteyksessä.

    olemme saaneet noita aurinkoisia päiviä
    iloksemme. Toivottavasti näitä riittää
    eteenkinpäin.
    Lupasin mennä tyttäreni tyttöjen kanssa luiste-
    lemaan. En ole vielä tänä talvena luistimilla
    käynyt. Pitäisi ilmeisesti käydä ne teroitut-
    tamassa.

    Kirjoitin pitkän sepitelmän Helenan "Aurinkoista
    päivää" jälkeen, mutta eihän se mihinkään lähte-
    nyt. Katsotaanpas, milloin se ilmestyy ja kuinka
    mahtaa tämän kanssa käydä.

    Unirikkaita öitä!

    Äänestä

  • piilottelija kirjoitti:

    Olin jo kirjoittanut pitkät pötkyt kaikenlaista
    ja sitten hajamielisyyksissäni näpäytän jotain
    asiatonta näppäintä ja kaikki häipyy taivaan
    tuuliin.

    Olin tässä pari päivää poissa näiltä poluilta.
    Paastosin sunnuntain ja tämä päivä menikin
    lähi sairaalassa tutkimuksissa. Aikaahan siellä
    meni, mutta sitähän tässä iässä riittää.
    Totesin vain jälleen kerran, että kyllä meillä
    on hyvin toimiva terveydenhuolto.

    Olikin mukava palata tänne takametsien polulle
    ja huomata nuo kaikki askeleet lumessa. Melko
    vilkasta käyskentelyä, huomaan.

    Kiva on myöskin lukea noita teidän luontohavain-
    toja. Saman tyyppisiä ne on täälläkin. Ruusupapuja
    ei kyllä ole antaa ja tavalliset pavut pakkasesta
    olemme jo syöneet aikoja sitten. Kirjar tuossa
    kehui laittaneensa ruusupapuja.
    Porkkanan kuoren vien pupuille ja näyttävät syö-
    vän ne hyvällä ruokahalulla.

    Helena, älä sinä pahastu siitä, että minä piilot-
    telen. Jostakin syystä haluan nyt vain näin.

    En tiedä, uskallanko kysyä, mutta kysyn kuitenkin.
    En ole huomannut millään palstalla "E:n isän"
    kirjoituksia. Mihin hän on kadonnut? Tuli vain
    mieleeni, josko hän on tuo salaperäinen Bilman.
    Onko ihan hullu ajatus?

    Sinä ryhdyit sunnuntaina leipomaan. Minä syyllis-
    tyn siihen aika usein. Nyt en ole leiponut pit-
    kään aikaan. Pakastimessa on vielä kanelipullia.
    Huomenna pitäisi leipoa kauralastuja.
    Olen menossa katsomaan meidän naapuria sairaa-
    laan ja hänen tyttärensä sanoi, että niistä
    tämä vanhus tykkäisi kovasti.

    Harakat ovat muuten viisaita otuksia, niitä on
    joskus rattoisaa seurata. Arkoja ne ovat, jos
    vain pienenkin liikkeen sisältä huomaavat, pyräh-
    tävät oitis lentoon.

    Nyt "illan rauha syliin maan sulkee" ja aion
    mennä hieman aikaisemmin unten maille. Viime
    yö jäi hieman kehnoksi.
    Huomennakin on päivä aurinkoinen ja pakkanenkin
    paukkuu nurkissa, joten nauttikaamme näistä
    säistä.

    Rauhallista yötä!

    Olen tuuminut B:stä samoin. Joskin muka-tavannut kirjoittamassakin... - TV:ssä menee Moulin Rouge, Öitä, unia!

    Äänestä

  • piilottelija kirjoitti:

    olemme saaneet noita aurinkoisia päiviä
    iloksemme. Toivottavasti näitä riittää
    eteenkinpäin.
    Lupasin mennä tyttäreni tyttöjen kanssa luiste-
    lemaan. En ole vielä tänä talvena luistimilla
    käynyt. Pitäisi ilmeisesti käydä ne teroitut-
    tamassa.

    Kirjoitin pitkän sepitelmän Helenan "Aurinkoista
    päivää" jälkeen, mutta eihän se mihinkään lähte-
    nyt. Katsotaanpas, milloin se ilmestyy ja kuinka
    mahtaa tämän kanssa käydä.

    Unirikkaita öitä!

    maaliskuu maan näyttää", sanoo sananlasku, ei tämä pakkanen, nyt -22,3 astetta, pitkään kestä, kevättähän tämä maaliskuu tuo tullessaan.

    Hyvin oli polku tallattu, yritin kulkea ihan hiljaa, mutta pupujussit menivät karkuun pitkin loikin heti kun tielle astuin. Arkoja ovat, pitkäkorvat, hämärässäkin.

    Pitkät rimssut viestejä on yön aikana palstoille ilmestynyt, eivätkö ihmiset nuku? Eihän täällä niin tärkeää sanomista, että koko yötä kannattaisi palstojen takia valvoa. Sammutan illalla koneen, keskityn muihin asioihin ja katselen telkkariakin, kun kiinnostavaa tulee. Eilinen ilta meni kielen opiskeluun, en tiedä opinko mitään, mutta kertaushan on opintojen äiti.
    Eilen en avannut edes sähköpostia, huh, kävinhän koneella ja kirjoitinkin, nyt olikin sitten postia, kiitos vain lähettäjille, vastailen kun selviän täältä takamailta takaisin.

    Ne harakat, joskus kerroinkin kuinka kuistillani menettelivät, toinen vahtina kaiken aikaa, kun toinen ahmi kuistilla.
    Nyt olen tarkkaillut närhin puuhia rasvapallon kanssa. Vaikka minne ne kiinnitän, ja kuinka lujasti tahansa, närhi vain rosmoaa koko pallon.
    Istuu koivun oksalla ja tarkkailee ikkunaa. Jos seuraan valoverhon takana, ei huomaa minua ja keinottelee kuinka hankalaan paikkaan tahansa tuonne männyn oksistoon, päästäkseen talipolloon kiinni. Pienikin verhon liike ja silloin se lähtee, palatakseen heti takaisin. Kilpailua käymme.

    Arvailua kirjoittajista, kukapa noista selvän ottaa, vasta kun omalla kirjoituksellansa kokeilee kuinka ja millä mielellä vastaus tulee, voi hieman aavistella. Vaan olkoon, yritän olla neutraali, jätän valiin kun en voi olla varma kuinka "metsä vastaa, kun sinne huutaa".
    Täällä on kaikki paikallaan, rauhallista, ja mukavaa seuraakin, täällä on; hyvä tallustella, sanojansa asetella, lauseitansa laadiskella, korpikuusten katveessa, ystävien seurassa.

    Nyt silitän valoverhot isoihin ikkunoihin. Aurinko paahtaa koko päivän ja rullaverhot ovat liian peittävät, niiden läpi ei voi luonnon tapahtumia seurata, jää moni näky näkemättä, moni sykähdyttävä tapahtuma kokematta.

    Ps. Selailin eilen Maammekirjaa, olihan Kalevalan päivä, mieleen jäi Lappalaispojan laulusta;
    " Juokse porosein..."
    " Päiv' on lyhyinen,
    mutta pitkä tie,
    laulaissain nyt vie,
    matka joutuisaan!
    Tääll' on sudet vaan
    usvamajoissaan."

    Äänestä

  • piilottelija kirjoitti:

    olemme saaneet noita aurinkoisia päiviä
    iloksemme. Toivottavasti näitä riittää
    eteenkinpäin.
    Lupasin mennä tyttäreni tyttöjen kanssa luiste-
    lemaan. En ole vielä tänä talvena luistimilla
    käynyt. Pitäisi ilmeisesti käydä ne teroitut-
    tamassa.

    Kirjoitin pitkän sepitelmän Helenan "Aurinkoista
    päivää" jälkeen, mutta eihän se mihinkään lähte-
    nyt. Katsotaanpas, milloin se ilmestyy ja kuinka
    mahtaa tämän kanssa käydä.

    Unirikkaita öitä!

    "Olet jo lähettänyt samanlaisen viestin..."
    Mutta minne ne menevät, kun ei tänne?

    Äänestä

  • Kirjar' kirjoitti:

    "Olet jo lähettänyt samanlaisen viestin..."
    Mutta minne ne menevät, kun ei tänne?

    jos edellinen viesti olisi ilmaantunut jostain.
    Terveisiä 'siepparille'!

    Äänestä

  • tarvittu kirjoitti:

    jos edellinen viesti olisi ilmaantunut jostain.
    Terveisiä 'siepparille'!

    Niinkö sinullekin kävi. Olipa hupaisaa.
    Minä kun luulin, että minun kirjoituksiani
    vain sensuroidaan. No onhan se tosi omahyväi-
    nen ajatus, että vain minua.

    Minulle kävi kerran, että tuli heti vastaus:
    Poistetaan tai jotain sinnepäin. Ihmettelen
    vain, kuinka se "B" ehtii kaikki sensuroimaan.

    Meilläkin tahtoo nuo talipallot hävitä alta
    aikayksikön parempiin suihin. Molemmat sekä
    oravat että harakat kyttäävät tilaisuutta
    päästä niihin käsiksi.

    Mutta nyt minua on alkanut harmittaa nuo myyrät.
    Ne kun kiipeävät kiireen vilkkaa lintulaudal-
    le ja kelkkovat kaikki siemenet ja maapähkinät
    naapurin sillan alle pesäänsä. Mitä ihmettä
    noille tekisi? Nehän likaavatkin lintulaudan.
    Olen koettanut hätistellä, mutta eihän se auta.

    Huomenna laitan pähkinät ja jyvät muovipulloi-
    hin. Niihin eivät myyrät pääse, mutta eipä
    sitten ole oravillekaan ruokaa.

    Pakkasta tuntuu riittävän. Kävin tänään teroitut-
    tamassa luistimeni. Nyt ovat tuliterässä seuraa-
    vaa koettelemusta varten.

    Nyt tutumaan!
    Joutuin kaikki Nukku-Matin luo Höyhensaarehen!
    Pikku tontut ketteränä tuo "taikapulkkasen".
    Uuden aamun koittohon, herätä niin herttaist`on.
    Joutuin vain nyt Nukku-Matin luo Höyhensaarehen.

    Äänestä

  • Piilottelija kirjoitti:

    Taisin tulla kirjoittelemaan päivän nihkeimpään aikaan, niin on hidasta.
    Kokeillaan nyt kuitenkin, miten näille sanasille käy.
    Turhan pitkästi ei kannata niille 'harakoille', jos vaikka nappaavat ottavalla nokallaan. :))

    Niinpä nyt vain lokoisia hetkiä ja huomisen odotusta, toivottelee 'se toinen' piileskelijä.

    Äänestä

  • vaikka lunta kirjoitti:

    vaan. Mukavaa on kuikuilla täällä nurkan takana.
    Tulee ihan lapsuus mieleen.

    Tänne takamaille on matka vain pidentynyt. Kuin-
    kahan pitkäksi tuo polku ehtii venyä ennen-
    kuin loppu häämöttää.

    Minulla oli taas opiskeluilta. Se on sellainen
    sosiaalinen tapahtuma.

    Mukava oli taas tuolla pimeydessä poljeskella
    vasten pohjatuulta. Koko matkalla näin vain
    yhden hiihtäjän hiljalleen lipsuttelevan.
    Liekkö liian kova pakkanen kun kaikki koiraihmi-
    setkin pysyivät kotosalla.

    Enpäs tässä nyt enempää rupattele. Yö jo on
    käsillä.

    Sanotaan vaikka näin:
    Vaivu hiljaa hämyhetki, jäsenille uupuneille;
    taas kun päättyy päivän retki, viihdytystä
    meille suo.(Takavalkean ääressä/G.Wennerberg)

    Huomisiin, Hyvää yötä!

    Ja kauniita unia minunkin puolestani.

    Pakkasta on ja pimeääkin, mutta sinä senkun edelleen pyöräilet! Luistimetkin teroitutit, oletpa teräskunnossa. Oi, niitä aikoja, tekee mieli sanoa meikäläisen.
    Mutta pidetään silti lippua korkealla - tai edes jotenkin ylväästi.
    Hei vaan huomiseen!
    Olen lupautunut pysymään nimimerkissäni.

    Niin se paistelee tänne 'risukasaankin'.

    Sinä olet itsellesi lupautunut tunnistettavaksi,
    mukavaahan se on myös muiden mielestä.
    Arvaisipa itsekin toimia noin. Pitäisi tosin ensin päättää, minkä nimiseksi 'kastautua' ja sitten yrittää olla hölmöilemättä. Ei mitenkään helppoa, sanoisin. Aina ne sanomiset saattaa mennä jonkun mielestä vähintään poskelleen, jos eivät suorastaan loukkaantuisi.
    Oh-hoijaa!

    Nyt taas vain leppoista iltaa ja yötä, sekä mieluisia unia!

    Äänestä

  • paistatellaan taas kirjoitti:

    "Synkkä on yö, aro aava ja rauhaton maa,
    yhä yksin..." tai jotain sinnepäin, melodia soi päässäni, kun katsahdan maisemia täällä takamailla, vaikk´ei ole aroa eikä rauhatontakaan. On hiljaisuus. Yhdet jalanjäljet ovat puuttuneet nyt liian pitkään, olen huolissani.

    Mutta sinäpä "paistellaan taas" kävit, kiva. Ja näinpä valtateilläkin vallan (oletan taas), hyvä, hyvä! Kyllä se siitä. -
    Tänään ei toisen piilottelijan jälkiä ole näkynytkään täällä, lieneekö hylännyt. Hassuahan tämä minun arvailuni on, turhaa sekoilua, paremmin en sano! Heitän pois mielestäni.

    "Me ollaan niinkuin pääskyset ja ke..." Ai, mutta eihän vielä ole kesä. Paitsi, jos Luoja suo, niin viikon kuluttua poikkean vaihteeksi kesätantereille hetkeksi.
    Hoh-hoijaa! Olisiko maatenmenon aika?

    Ei ollut muuten hassumpi päivä tämä torstaikaan, eihän? - Kauniita unia!

    Äänestä

  • Helena04 kirjoitti:

    Ja kauniita unia minunkin puolestani.

    Pakkasta on ja pimeääkin, mutta sinä senkun edelleen pyöräilet! Luistimetkin teroitutit, oletpa teräskunnossa. Oi, niitä aikoja, tekee mieli sanoa meikäläisen.
    Mutta pidetään silti lippua korkealla - tai edes jotenkin ylväästi.
    Hei vaan huomiseen!
    Olen lupautunut pysymään nimimerkissäni.

    mutta aivan ihanaa on tuo lumipeitteen puhtaus.
    Mukava tallustella tuolla ulkosalla kun aurinko
    loistaa noille valkeille hangille. Tulee väkisin
    hyvälle tuulelle ja mikäs sen mukavampaa kuin
    olla hyvällä tuulella.

    Tänään en kuitenkaan ehtinyt ulkoilla. Pikaisesti
    vain kaupassa käväisin ja nimipäiväkortin posti-
    laatikkoon tupsautin.

    Siivouspäivä on minulla aina torstaina ja
    illalla on jumppa. Nyt ollaan illassa ja
    torstaipäivä lopuillaan. Nyt on saunassa käyty
    ja puhtoisena tässä naputtelen.

    Huomenillalla onkin sitten lapsia hoidossa, joten
    täytynee leipoa huomenna jotain hyvää.

    Hyv`yötä vaan.

    Päivä jo painui kaukorannan taa,
    yö musta heittää suruharsojaan,
    vaan läpi tumman uinailevan yön
    kimmeltää tähtein kirkas helmivyö.
    Hyv`yötä vaan jne.

    Äänestä

  • vaikka lunta kirjoitti:

    Taisin tulla kirjoittelemaan päivän nihkeimpään aikaan, niin on hidasta.
    Kokeillaan nyt kuitenkin, miten näille sanasille käy.
    Turhan pitkästi ei kannata niille 'harakoille', jos vaikka nappaavat ottavalla nokallaan. :))

    Niinpä nyt vain lokoisia hetkiä ja huomisen odotusta, toivottelee 'se toinen' piileskelijä.

    Täytyi ottaa vähän takapakkia tuon hierarkian
    takia.
    Lokoisia hetkiä tässä vietellään ja huomista
    odotellaan.

    Taidamme tuon Helenan kanssa juosta tällä polulla
    peräkanaa kuin köyhän talon porsaat.

    Tuo Helenan ensimmäinen laulu jäi nyt soimaan
    tuonne aivokoppaan. Saanenkohan sen karkotettua
    ennen Unijukan saapumista.

    Tämä "kylä vaipuu nyt yöhyen valtaan,
    äänet taukoo, ei tuiketta näy"
    Ei viiti jatkaa, sillä mistään ei kanna nyt
    haitarin ääni.

    Hyvää yötä ja tapaamisiin.

    Tuo Helena se onkin melkoinen tyttö laulamaan. :)
    Myös muutenkin ahkera, huomaan, mutta niinhän mekin joissakin asioissa, mm. näissä kuurupiilosilla oloissa.

    Tästä paikasta onkin tullut melkein sellainen terveisien välityspaikka, isoilla väylillä näitä ei oikein näykään, tämmöisiä.

    Tässä terveiset tältä päivältä näille poluille, kaikinpuolista tsemppaamista kohti viikonloppua!

    Äänestä

  • meitä tallustelijoita kirjoitti:

    tämä minun pitkän matkan lenkkini. Taitaa olla
    huomenna jo varvin verran pitempi. Tässä alkaa jo
    melkein hengästyä juostessa tälle polulle.

    Juu, Helena laulelee ja on tainnut joskus
    soitella kitaraakin, jos nyt en aivan väärin
    muista.

    Sinä "meitä tallustelijoita" ehdit sentään
    kirkkaan päivän aikaan tänne hipsuttelemaan.

    Minulla oli vähän kirjallisia hommia tänään ja
    iltapäivällä tulivatkin mummin lapsoset (osa
    heistä) kylään ja siinä se sitten loppu
    päivä meni lapsia syöttäessä ja leikkiessä.

    Terveiset vain sinullekin, missä sitten
    piileskeletkin.

    "Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö,
    niin Nukku-Matti nousee ja ovehen hiljaa lyö.
    On sillä uniset tossut ja niillä se sipsuttaa,
    se hiipii ovesta sisään ja hyppää kaapin taa."

    Kurkistappas sinne kaapin taa, josko se siellä
    jo luuraa!

    Nyt on tämä mummeli niin väsynyt päivän erilaisista ahkeroinneista, ettei kohta kissaa jaksa sanoa. Jos kuitenkin... kiva kohdata ja
    Kauniita unia kaikille! Oman kullan kuvia!

    Äänestä

  • piilottelija kirjoitti:

    olemme saaneet noita aurinkoisia päiviä
    iloksemme. Toivottavasti näitä riittää
    eteenkinpäin.
    Lupasin mennä tyttäreni tyttöjen kanssa luiste-
    lemaan. En ole vielä tänä talvena luistimilla
    käynyt. Pitäisi ilmeisesti käydä ne teroitut-
    tamassa.

    Kirjoitin pitkän sepitelmän Helenan "Aurinkoista
    päivää" jälkeen, mutta eihän se mihinkään lähte-
    nyt. Katsotaanpas, milloin se ilmestyy ja kuinka
    mahtaa tämän kanssa käydä.

    Unirikkaita öitä!

    Pitäähän sitä lauantaita toivotella, vaikkapa näin iltapäivän puolella.
    Kummempiakaan ei nyt kuulu toistaiseksi, pitänee sanoa. Koskaanhan mikään ei ole mitenkään varmaa, kuinka onnistunee tuo tulossa oleva 'seriffin vastaanotto' sitten myöhemmin.
    Harmin paikka toisaalta, ettei pääse aamulla enää näkemään.

    Rentouttavaa iltaa ja yötä,
    sekä tulevaa sunnuntaita,
    teille mahdollisille piipahtajille !

    Äänestä

  • tännepäin kirjoitti:

    että mitä tarkoitat sillä, ettei pääse aamulla
    näkemään.

    Muistinkin juuri, että "B"ehdotteli palstaa,
    jossa jokainen voisi purkaa patoutumiaan.
    Samana iltana se sitten poistettaisiin.

    Vähän hullu juttu, se todella jäisi monelta
    lukematta, eikä näin ollen tiedettäisi, mikä
    ihmisiä risoo.

    Nyt lähden saunaan ja jatkan iltaa puhtoisena
    pulmusena.

    "Sauna on ihmisen onnea varten, sauna on lahjana
    jumalatarten"jne.

    Hauskaa illan jatkoa ja suloista sunnuntaita
    toivottelen varmuuden vuoksi nyt jo.
    Saatan kyllä eksyä tänne yön korvilla.

    Iltamyöhää!

    Hakeuduin tänne takamaille vielä "Illan rauha, kun maan syliin sulkee"-tunnelmaan. Pieni pakkanen, hivenen viimaa, tumma tähtitaivas, hiljaisuus, haikeus iskee.
    Ei ollut enää bumtsi-bumia, ei sitten yhtään kiinnostanut sen seuraaja huuhaa. Vai oliko itsessäni, mielentilassani vikaa. Voi olla hyvinkin.
    Ei tunnu olevan enää minkäänlaisia mahdollisuuksia... - enpä jatkakaan tuosta aiheesta.
    Ei sitä, ei tätä.
    Viima puree poskipäitä. Parasta poistua. Pitäisikö poistua kokonaan näiltä main, mietin. -
    Jokin on mielestä "vienyt äänen suuren, äänen suuren ja sorean" (-;)

    Vaan on huomenna "armas sunnuntaiaamu tää.." Ja jos vielä aurinkoisena sen kohtaamme, niin ei muuta kuin huolet huut-hittoon: Ylös, ulos ja lenkille, Tarvan mukaisesti. Nyt teille, ystävät,

    KAUNIITA UNIA! (Näinkin muuten viime yönä aika kivan unen :))

    Mikset kerro? Voisimme vaikka yhdessä analysoida
    unen merkitystä.

    Lähetin tuossa pari sähköpostia ja makselin
    laskuja. Enpä malttanut olla kurkistamatta
    tänne matkojen taa. Olihan siellä käynyt
    yksi myöhäinen matkaaja. Näitkös viimekin yönä
    ihania unia? Netkö usein unia?

    Minä nykyään nään aika harvoin, mutta kun näen,
    niin niillä on aina jokin merkitys. Unia on mukava
    nähdä, varsinkin kun eivät enteile mitään ikävää.

    Nyt "On ihanaa kun aurinkoinen paistaa" ja niinpä
    on korkea aika nousta tästä tuolista ja ponkaista
    ulos.
    "Näkemisiin"

    Näetkö usein unia ja analysoitko niiden merkityk-
    siä?
    Nykyään uneksin harvoin, mutta kun unen näen,
    se aina merkitsee jotain. Mieheni kyllä sanoo,
    että joka uniin uskoo, se varjoaan pelkää.

    Nuorin tyttäreni on kova näkemään unia. Sitten
    hän soittaa ja yhdessä mietimme, mitähän tuo
    nyt tahtoo sanoa. Viimeksi hän kysyi, mitä kissat
    merkitsevät unissa. Minulle ne ovat ilkeitä
    naisihmisiä, ikäviä juoruja.

    No, se sitten siitä aiheesta.

    Lähetin pari sähköpostia ja makselin laskuja,
    enkä malttanut olla puikahtamatta tänne mat-
    kojen taa. Löytyihän sieltä yksi myöhäinen
    kulkija, laulut mielessä soiden.

    Päivä on jo pitkälle kulunut, joten on aika
    sanoa" On ihanaa kun aurinkoinen paistaa" ja
    onpa noustava tästä tuolista ja ponkaistava
    ylös, ulos ja lenkille.

    Teki tuon kepposen taas. Varma on aina varmaa,
    kun useampaan kertaan suoltaa juttunsa, niin joku
    aina näkyy tai sitten moninkertaisena.

    Helena, kyllä minäkin Marcoa kaipasin. Tilalle
    tullut ohjelma oli yhtä hömpän pömppää.
    Saa nähdä, miten katsojat pitemmän päälle
    suhtautuvat.

    Nyt sitten häivyn!

    Äänestä

  • piilottelija kirjoitti:

    Mikset kerro? Voisimme vaikka yhdessä analysoida
    unen merkitystä.

    Lähetin tuossa pari sähköpostia ja makselin
    laskuja. Enpä malttanut olla kurkistamatta
    tänne matkojen taa. Olihan siellä käynyt
    yksi myöhäinen matkaaja. Näitkös viimekin yönä
    ihania unia? Netkö usein unia?

    Minä nykyään nään aika harvoin, mutta kun näen,
    niin niillä on aina jokin merkitys. Unia on mukava
    nähdä, varsinkin kun eivät enteile mitään ikävää.

    Nyt "On ihanaa kun aurinkoinen paistaa" ja niinpä
    on korkea aika nousta tästä tuolista ja ponkaista
    ulos.
    "Näkemisiin"

    Tervehdys kuin tuulahdus!

    Harmittelin aiemmin, kun en juuri koskaan nähnyt unia. Nyt sensijaan aina silloin tällöin - tai sanotaanhan, että unia nähdään, mutta niitä ei muista.

    Hauska uni se oli, ei mikään kaunis, romanttinen. Tuohon uneen herättyäni hymyillytti, mutta tapahtumat katosivat tavattoman nopeasti. Hassua, mutta ZOZ siinä oli jotenkin mukana...
    hauskasti. Uneni ovat ainakin toistaiseksi olleet ihan mieltä ylentäviä, niistä on ollut ihan mielusaa herätä. - Onneksi! :)

    Viime syksynä muistaakseni myös mieheni palasi ensi kertaa uniini ja hänen kuolemastaan on sentään jo 10 vuotta. Ne unetkin olivat ihan myönteisiä. Kerroin joskus aiemmissa yhteyksissä jo niistä muutamasta "maailmalla sompailu"-unistani, mutta eivätpä ole enää toistuneet. Ehkä olen nuo "tieni" löytänyt.

    "Piilottelija", seuraavan muistiin jäävän unen tuonkin analysoitavaksesi tänne takamaille, mikäli täällä vielä vaikutamme.

    Aurinkoisia oloja!

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Teki tuon kepposen taas. Varma on aina varmaa,
    kun useampaan kertaan suoltaa juttunsa, niin joku
    aina näkyy tai sitten moninkertaisena.

    Helena, kyllä minäkin Marcoa kaipasin. Tilalle
    tullut ohjelma oli yhtä hömpän pömppää.
    Saa nähdä, miten katsojat pitemmän päälle
    suhtautuvat.

    Nyt sitten häivyn!

    Tuota uutta katselin vain viitisen minuuttia ja se riitti, en kestänyt. Pikku-sielu olen näemma. Ja näin ollen jäävi arvostelemaankaan, kun en kauampaa katsellut. Rupesi vain niin nyppimään....

    yhtyy varmasti moni muukin, joten et ole yksin
    pikku-sielu. Parempaa launantai-illan viiihdettä
    kaivataan.

    Kuuntelin äsken syöpäkeskustelun 1:llä. Oli
    mielenkiintoinen aihe. Tuo tautilaji puhuttaa
    kyllä ihmisiä nykyään. Jokaisen tuttavapiirissä
    löytyy melkein aina joku, joka on käynyt läpi
    tuon sairauden. Meillä mieheni sairasti sen
    10 vuotta sitten. Onneksi ajoissa huomattiin
    ja pelkkä leikkaus auttoi.

    No nyt meni turhan vakavaksi iltajutut, mutta
    sellaisiakin joskus on käsiteltävä.

    Noista unista vielä. Kun olisi tullut pidettyä
    jonkinlaista päiväkirjaa vuosien varrella
    nähdyistä unista, olisi nyt mukava lueskella
    ja tulkita niitä, kuinka paljon niissä on
    ollut enneunia.

    Yleensä näen unia kun on elämässä vaikeampia
    aikoja. Iloisia enteitä harvoin näkee.

    Sinä siis sait ZOZ:lle jonkinlaisen ulkoisen
    olemuksen. Oliko tumma vai vaalea? Pitkä vai
    lyhyt? Piirtelikö hän sinun unessasi?

    Nyt minäkin lähden unia katselemaan, jos vain
    Uni-Jukka on suopealla tuulella.

    Hyvää Yötä ja herätään maanantaiaamuun hyvin
    levänneinä, uusin ideoin.

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Teki tuon kepposen taas. Varma on aina varmaa,
    kun useampaan kertaan suoltaa juttunsa, niin joku
    aina näkyy tai sitten moninkertaisena.

    Helena, kyllä minäkin Marcoa kaipasin. Tilalle
    tullut ohjelma oli yhtä hömpän pömppää.
    Saa nähdä, miten katsojat pitemmän päälle
    suhtautuvat.

    Nyt sitten häivyn!

    Kovin hauskalta ei vaikuttanut ensimmäinen Huuman esiintyminen, liikaa tohinaa ja touhua, mikä lienee suoran lähetyksen ominaispiirre.

    Tässäpä vain tällainen pikapiipahtaminen, tavallaan 'suora lähetys' tämäkin! :))

    Voikaatten hyvin!

    Äänestä

  • piilottelija kirjoitti:

    yhtyy varmasti moni muukin, joten et ole yksin
    pikku-sielu. Parempaa launantai-illan viiihdettä
    kaivataan.

    Kuuntelin äsken syöpäkeskustelun 1:llä. Oli
    mielenkiintoinen aihe. Tuo tautilaji puhuttaa
    kyllä ihmisiä nykyään. Jokaisen tuttavapiirissä
    löytyy melkein aina joku, joka on käynyt läpi
    tuon sairauden. Meillä mieheni sairasti sen
    10 vuotta sitten. Onneksi ajoissa huomattiin
    ja pelkkä leikkaus auttoi.

    No nyt meni turhan vakavaksi iltajutut, mutta
    sellaisiakin joskus on käsiteltävä.

    Noista unista vielä. Kun olisi tullut pidettyä
    jonkinlaista päiväkirjaa vuosien varrella
    nähdyistä unista, olisi nyt mukava lueskella
    ja tulkita niitä, kuinka paljon niissä on
    ollut enneunia.

    Yleensä näen unia kun on elämässä vaikeampia
    aikoja. Iloisia enteitä harvoin näkee.

    Sinä siis sait ZOZ:lle jonkinlaisen ulkoisen
    olemuksen. Oliko tumma vai vaalea? Pitkä vai
    lyhyt? Piirtelikö hän sinun unessasi?

    Nyt minäkin lähden unia katselemaan, jos vain
    Uni-Jukka on suopealla tuulella.

    Hyvää Yötä ja herätään maanantaiaamuun hyvin
    levänneinä, uusin ideoin.

    - kuulostelin äskeisestä kakkosen sääkatsauksesta. Torstainen yökin 20 asteen pakkasessa keikkuu. Miksikö kiinnitin siihen huomioni? Nousen silloin siihen isoon turboon kohti lämpimämpiä maita, eli "vällyissä" on lähdettävä.
    Pitkään tekee kevät tuloaan.

    Uniin palataksemme. Kysyit, miltä ZOZ näytti unessani. No, sehän siinä on, kun en muista tapahtumista sen enempää kuin että olimme samassa seurueessa, hän keskeisenä henkilönä, nuori, pitkähkö, varmaan ristivärinen, koska ei sen enempää jäänyt mieleen ulkonäöstä. Minähän isommissa seuroissa olen yleensä "kuunteluoppilaana", näin nytkin. Tyydyttikö? - :))

    Eikä syntynyt mitään uusia ideoita tänäänkään, samaa vanhaa jauhamista ainakin palstoilla.
    Ihonpuhdistuksessa kävin makoilemassa - ja voi, että teki kipeää nenänpielestä, muu hoitohan on ihan miellyttävää. No, sen harvan kerran täytyy kestää.
    Että tällaista tavallisen tallaajan maanantaita tässä taas tuli vieteltyä. Hauskan liitteen sain miniältäni sähköpostiini taas kerran, mutta sitä diasarjaa en pysty tänne teidän iloksenne siirtämään, harmi! Sekin tosin vain naisille sopiva.

    Tulihan lörpöteltyä pitkästi, anteeksi.
    Kaikkea hyvää!
    Myös - YÖTÄ!

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    Kovin hauskalta ei vaikuttanut ensimmäinen Huuman esiintyminen, liikaa tohinaa ja touhua, mikä lienee suoran lähetyksen ominaispiirre.

    Tässäpä vain tällainen pikapiipahtaminen, tavallaan 'suora lähetys' tämäkin! :))

    Voikaatten hyvin!

    Päässä soi kaiken aikaa tuo Violeta Parran "Elämälle kiitos" melodia sanoineen. Erikoiset sanat. Jämähti päälle haikeus. -
    Hoh-hoijaa, ei mahda mitään! -

    Vaan kyllä se tästä. Lähtisinkö vielä kartanolle... ei, siellähän jäätyy.
    Pikaiseksi jää nyt tämäkin viestittely, sillä lähden kuuntelemaan toisenlaista rauhoittavaa musiikkia - ja sitten maate!

    Teillekin kauniita unia, jos poikkeatte polulla tässä ison kuusen juurella!

    sinulle, Helena, onnistunutta lomaa siellä
    lämpimässä. Toivottavasti säät suosivat lomaasi.
    Siellä sitä pääsee irti kaikesta kotoisesta ja
    pääsee todelliseen lomatunnelmaan.

    Ensi viikolla mekin alamme tutkia, mihin päin
    suunnistamme. Lämpimään meilläkin mieli.

    Tuossa laulussa on kauniit sanat ja antaa
    ajattelemisen aihetta.

    Se sinun unesi varmaankin viesti tuosta tulevasta
    matkastasi. Ehkä siellä tapaat tuollaisen
    zOZ-tyypin. Kukapa tietää?

    Lähden minäkin tästä "kuusen juurelta" unten
    maille.

    "Illan rauha yllä maan, kaikki käyvät nukkumaan.
    Toivotan yötä rauhaisaa"jne.(hidas valssi)

    Äänestä

Iltavenytyksiltä ponkaisin tänne.
Kiva, kun tapasin vielä sinut.
Kiitos matkatoivotuksista, pe aamuvarhain lähtee kone vasta, ehkä vielä tavataan, jookos.

Tuota mainitsemaasi hidastavalssia en saa päähäni, tulee vain mieleen:
"Hyv´yötä jää nyt rakkahin, eron hetki jälleen on..." No, se on rakastavaisille, mutta sovelletaan me ystävyydelle.

Äänestä
  • ...vielä ehtiä jättämään "hyvän matkan"-toivotuksen!

    Sekä toisille pistäytyjille
    vaikkapa ajatusmatkoja keväisinä öinä!

    Äänestä

  • haluaisin kirjoitti:

    ...vielä ehtiä jättämään "hyvän matkan"-toivotuksen!

    Sekä toisille pistäytyjille
    vaikkapa ajatusmatkoja keväisinä öinä!

    saadaankin tänään taas viettää, ihanaa. Kevätviima kuitenkin täytynee ottaa huomioon ulos porhaltaessamme eli lämmintä päälle, itselleni lähinnä toitottelen. Koiranulkoiluttajathan kelistä jo voisivat kertoa.

    Jonninjoutavaista jokeltelen... no, se johtuu siitä, että ajatukset pitää nyt pikku-hiljaa siirtää matkalle lähtemisvalmisteluihin, naiseläjällähän näitä riittää ;)

    Oikein kivoja ajatuksia ja oloja tällekin keskiviikolle! Ja kiitos toivotuksistasi.

    Äänestä

  • meitä heittelee. Sen armoilla tässä vain
    elelee.

    Tuo valssi on harvoin Suomessa kuultu saksalai-
    nen valssi. Kertosäe kuuluu:
    "Jo taasen päivä painui taakse rannan, ilta onnea
    on tulvillaan. Nyt lempeni mä sulle lahjaks
    annan, sinun luonasi voi huolet unhoittaa."

    Onpahan vähän imelähkö iltalaulu.

    Hyvinhän sitten ehdinkin sulle toivotella
    hyvää matkaa.

    Uskaltaako kysyä, minne päin suunnistat? Kanarial-
    lakin on alkanut sää jo lämmetä. Näytti jopa
    20 astetta. Kyllähän siinä jo tarkenee, jos vain
    tuulet eivät kovin kovaa tuiverra.

    Tulin tähän koneelle aivan muusta syystä taas,
    mutta tännehän eksyin.

    Ulkona on todella kirkas, aurinkoinen sää, jospa
    minäkin kävisin pienellä lenkillä ja sitten
    paneutuisin noihin opiskeluasioihin.

    Eilen olinkin jumpassa, enkä ehtinyt konetta
    vilkaisemaankaan.

    Ja nyt sitten ulos. Vaikka näin:
    "Minä avaan syömmeni seljälleen ja annan päivän
    paistaa"jne.

    Se on kylläkin juhannuslaulu, mutta sama aurinko-
    han se paistaa nytkin, vaikka vähän kauempana.

    Iloista pakkausintoa ja hyvää keskiviikkoiltaa!

    Äänestä

  • piilottelija kirjoitti:

    meitä heittelee. Sen armoilla tässä vain

    tuo laulun kertosäe oli, eikä ollut mielestäni. Etkös muista silloin nuoruudessamme... ai-jai, ihanaa, rannalla kahden... :)

    Huomaatko. Väsynyt, mutta onnellinen tässä ollaan.
    Lähtökamat on tuossa järjestyksessä ja huomenissa kapsekissa. Kyselet, minne. Kanarialle tietty. Siellä toivon mukaan on lämmintä - täytyypä tsekata netistä - ja lentoaika sopiva.
    Loma jää vain nyt turhan lyhyeksi, kun lapsenlapseni ei voi olla koulusta kauempaa poissa. Hän tulee seuraneidikseni. Siellä me tytöt "uiskentelemme veessä, uik, uik, uik!" - Jos Luoja suo ja terveenä pysymme.

    Toivorikasta torstaita!
    Nyt kauniita unia meille kaikille!

    iloinen puolestasi ja lapsenlapsesi puolesta.
    Kyllä teillä tulee olemaan mukavaa.

    Toivottavasti pääsette meressäkin uimaan. Jospas
    nuo kevättuulet eivät olisi kovin myrskyisiä.
    Merivesi tekisi niin hyvää jäsenille.

    Me menemme huomenna etsimään matkaa. Juoksemme
    henkilökohtaiesti kaikki matkatoimistot. Mieheni
    ei luota tietokoneella tilattuun matkaan.

    Kyllä tuo Luojamme armias antaa täälläkin tuon
    aurinkonsa paistaa. Kirkkaasti kimmeltävät
    hanget auringossa, silmät oikein häikäistyy.

    Tämä teille matkaevääksi:
    "Missä laulut kaunehimmat soi, palmupuita tuuli
    huojuttaa, sieltä laineet terveisensä toi,
    tuolta kaukaa luota saaren onnenmaan.

    Noista lauluista en Kanarialla tiedä, mutta
    huojuttaahan tuuli palmupuita.

    Vielä viimeisen kerran ennen matkaa,
    Nauttikaa auringosta ja palatkaa terveinä
    takaisin.

    Jos minä sitten laulan:
    "Oot kotona taas täällä "VILLISSÄ MAASS" JNE.
    Kirjoittamisiin!

    Kiitos, kiltti, matkaeväistäsi kaikista! Tervetuloa perässä!

    Heippa vaan - ja halaukset!

    (..tulee kohta vielä yllättäen vieraitakin, mutta tilanne hallinnassa joltisenkin... :)

    mietintämyssy päähän ja ottaa aikalisä tuossa
    matkan suunnittelussa. Ei nimittäin ollut
    2 viiikon matkoja aivan lähiaikoina.

    Sinä onnellinen Helena nautiskelet siellä
    etelän auringon lämmössä. Siellähän oli tänäänkin
    22 astetta, joten kyllä siellä nyt passaa olla.

    Taisi tämä takametsien polku jäädä odottamaan
    paluutasi. Harvempi tänne mutkien taa osuu.

    Hyvää yötä kuitenkin kaikille "hiippailijoille".

    "Hiljaa, hiljaa ilta on, taivas tummeneepi,
    luonto tyyntyy lepohon, maa jo himmeneepi."

    Aina sitä tulee katsastettua, onko mitään ilmestynyt tänne polkujen varteen ja ilahtunut jos löytää muutamankin sanasen.
    Ulkomailleko ne kaikki ovat pyrkimässä noin sankoin joukoin, ettei tahdo sopia mukaan?
    Onhan ne ilmat siellä toisenlaisia, vaikkei aina niin hellettäkään.
    Ainakin maisemat ovat ja muutkin nähtävyydet. Niitähän sitä kaipaa, mutta voihan sitä kuvitella. :)

    Hauskaa päivänjatkoa vaan, kuka tänne sattuukin!

    Äänestä

  • hiippailija kirjoitti:

    Hiljainen on tämä polku, mutta haitanneeko tuo, pistän töppöstä toisen eteen ja jatkan matkaani.

    Harvoin täällä kukaan vastaan kävelee, peräkkäin voi kuitenkin sattua, mutta hyvä niinkin.

    Taitaa valtateillä olla tungosta, vaikka eivät kaikki siellä mukana olisikaan.

    Eihän tässä ulkomaille, ei tokkiinsa, kevät saapuu kohisten, sillä lunta sataa ja sehän on vanhan lumen surma, vai kuinka se menikään.
    Sauna päivä ja leipomuksetkin valmiina, ei mitään kiirettä mihinkään joten täällä tallustelen...

    Äänestä

  • tallaaja. kirjoitti:

    Pitihän sitä katsastaa, tämä reitti, todettava huomenna taas olevan maanantain.
    Tämä aika kiitää suorastaan vaikka ei niin ihmeellistä toimittelekaan, onkohan se ikä vai mikä? :)

    Mistähän löytyisi intoa tuohon ikkunanpesuun, aurinko näyttelee kaikki mahdolliset fläkit milloin missäkin. Vielä kun joskus saisi sellaiset 'itsestään puhdistuvat', joista juttua näkynyt, olisipa se onnea, sekin.

    Mukavaa päivää, kuka sitten tallusteleekin!

    Enpäs eilen ehtinyt ollenkaan kurkistelemaan
    tänne matkojen taa.

    Nyt olen taas saunapuhdas ja hetkeksi voin
    rauhoittua paikalleni ennenkuin pehkuihin
    painun.

    Sinä olitkin saunassa oikeaoppisesti
    lauantaina. Meillä tuo saunapäivä on siirtynyt
    tyystin sunnuntai-illalle. Vaikka samapa tuo
    lienee milloin sitä nahkansa puhtaaksi kalttaa.

    On ollut mitä ihanin ulkoilupäivä. Minäkin
    nautin auringosta ulokona täysin siemauksin.
    Onkohan noita aurinkoisia päiviä tullut
    normaalia enemmän? Välillä tuntuu siltä.

    Niin, harvemmin täällä toisiimme törmäämme.
    Paremminkin kuljemme peräkanaa kuin köyhän
    talon porsaat.

    Me kyllä yritimme matkoja katsella, mutta
    toivottomalta näyttää. Taitaa jäädä tältä
    keväältä.

    En ole tuolla valtatiellä kuljeksinut. Mukavam-
    pi on täällä piilon vieressä hiippailla.

    Hyvää yötä ja mukavia unia!

    Äänestä

  • 'huvittelemassa kirjoitti:

    Niinhän se on taas tuo arki ja maanantai
    huomenna edessä.

    Pitäisi ennen pääsiäistä todella ikkunat pestä,
    mutta jos noita pakkasia vielä piisaa niin
    sehän mahdotonta. Siinä on hyvä syy olla
    pesemättä. Pitäisihän tässä muutenkin tehdä
    vähän perusteellisempi siivous pääiäiseksi.

    Taitaa olla utopiaa ne itsestään puhdistuvat
    ikkunat. En kyllä ymmärrä, miten ihmeessä
    ne toimivat.

    Siinä olen samaa mieltä. Aika todella rientää.
    Minä en ymmärrä, miten sitä on joskus työssäkin
    ehtinyt käymään ja vielä kotityöt ja lapset
    hoitaa.

    Nyt jätän tältä illalta jäähyväiset ja toivot-
    telen Hyvää Yötä ja aurinkoista maanantaita.

    P.S. Älä niistä ikkunoista välitä. Tulee niitä
    lämpimämpiäkin päiviä, jolloin niitä on jopa
    mukavakin pestä.

    Äänestä

  • piilottelija kirjoitti:

    Enpäs eilen ehtinyt ollenkaan kurkistelemaan
    tänne matkojen taa.

    Nyt olen taas saunapuhdas ja hetkeksi voin
    rauhoittua paikalleni ennenkuin pehkuihin
    painun.

    Sinä olitkin saunassa oikeaoppisesti
    lauantaina. Meillä tuo saunapäivä on siirtynyt
    tyystin sunnuntai-illalle. Vaikka samapa tuo
    lienee milloin sitä nahkansa puhtaaksi kalttaa.

    On ollut mitä ihanin ulkoilupäivä. Minäkin
    nautin auringosta ulokona täysin siemauksin.
    Onkohan noita aurinkoisia päiviä tullut
    normaalia enemmän? Välillä tuntuu siltä.

    Niin, harvemmin täällä toisiimme törmäämme.
    Paremminkin kuljemme peräkanaa kuin köyhän
    talon porsaat.

    Me kyllä yritimme matkoja katsella, mutta
    toivottomalta näyttää. Taitaa jäädä tältä
    keväältä.

    En ole tuolla valtatiellä kuljeksinut. Mukavam-
    pi on täällä piilon vieressä hiippailla.

    Hyvää yötä ja mukavia unia!

    se näyttää taas olevan nimittäin aurinkoista.
    Pakkastakin on ihan omaksi tarpeeksi.
    Tämä on sitä oikeata kevään tuloa. Toivotta-
    vasti riittää tuota auringon herkkua kesäksikin.

    En aio nyt näillä poluilla enempää vitkastella.
    Työt kutsuvat. Poikkesin vain pikapäin.

    Iloista kevätmaanantaita!

    Äänestä

  • sitähän kirjoitti:

    aluillaan ja polut tallattu valmiiksi,
    mikäs tilskiessä.

    Pikavisiitillä minäkin, joten reipasta
    jatkoa viikolle!

    Äänestä

  • taas tässä kirjoitti:

    aluillaan ja polut tallattu valmiiksi,
    mikäs tilskiessä.

    Pikavisiitillä minäkin, joten reipasta
    jatkoa viikolle!

    No päästiinhän sitä tiistai-iltaan.
    Pakkasta riittää ja aurinkoakin. Ensi viikkoksi
    lupasivat lämpenevää, joten ehkä pääsiäinen
    onkin jo keväisempi.

    Täytyy ihan kertoa yksi lunnon havainto.
    Nimittäin haukka tulla tupsahti puutarhakeinun
    tangon päälle ja siinä se sitten istuskeli ja
    tuikeana tarkkaili ympäristöään.
    Liekö huomannut nuo pikku hiiret tuossa hangella?
    Siinä se aikansa tuijotteli ja lensi sitten
    pois.
    Tänään se istui vastapäisen kerrostalon takana
    olevan kuusen latvassa. Siellä sillä olikin
    tosi mainio tarkkailupaikka.
    Aika peloittavan näköinen otus.

    Eipä tässä paljon tapahtunut enempää tänään.
    Huomenna tulee vieraita, joten se on sitten
    taas erillainen päivä.

    Hyvää yötä tallustelijoille ja hiihtäjillekin.

    Tietä riittää, vaikka kummallisia langanpätkiä nämä ketjut ovat alkaneet kehittää, oletko huomannut? Muutaman päivän jo, välillä taas niin siliää että....

    Täällä perämetsissä kai tämänkin uskaltaa todeta, ettei tule diskatuksi, mistä tuostakaan takeita. Osaisipa sanansa sovitella, taitaa olla toivotonta.

    Huomaan, kuinka jännitys siellä rivien välissä kohoaa, luovuutta lisää, kaiketi?
    Hyvällä tuulella oltava, niinhän me tietty ollaankin, eihän meitä kukaan näe.

    Laitanpa tähän kilometrilaatikkoon pienen vitsintyngän tauolla lueskeltavaksi:

    "Miten peli päättyi", kysyi ruotsalainen.
    "Tasapeli 0-0"
    "Entäs puoliaika?"

    Minulla ei nyt vitsit lennä. Onkin ollut hieman
    puuhakas päivä.

    Vielä tuossa illankorvassa kävin opiskelemassa,
    joten alkaa tuo väsymyskin painaa noita
    silmäluomia.

    Ei näillä nurkilla taida nykyään kuljeskella
    kuin sie ja mie. Hyvä näinkin.
    Saadaankin aivan rauhassa viestitellä niitä
    näitä.

    Juu, pätkiä ovat alkaneet kehitellä. Kaikki
    muuttuu, kaikki muuttuu, entiselleen ei mikään
    jää. Jossain laulussa silleenkin lauletaan.

    Ei täällä kukaan diskaile, eihän tänne kukaan
    osaakaan. Voit sanojasi sovitella niinkuin
    kulloinkin huvittaa.

    Tuo minun luovuuteni on kyllä haihtunut taivaan
    tuuliin , mutta hyvällä tuulella yritän olla
    kaiken aikaa. Ei meitä surulla ruokita, se on
    ilo joka elättellöö.

    Joten Iloisiin "näkemisiin", näitä polkuja
    tallaan mä viimeiseen asti jne.

    Ja Leppoisia Öitä!

    Sukseni olivat mennä ristiin jo ennenkuin olin edes rastilla! :)))
    Toimitushan se vasta oikein tynkävitsin olikin heittänyt, siis kaikki onkin 'meikkailtavissa', näköjään. Säikähdin että suurin osa hiihtosuorituksista olisi diskattu, mutta ne taisivat ollakin niitä ruotsalaisosallistujia.
    Voi täällä silti muitakin ohipyyhkäisijöitä olla, eivät vain tee latumerkintöjä.

    Tiedätkös muuten mikä on jääkiekkomailan pahin vitsaus? Sehän on lapamato.

    Onkohan täällä lähellä muuten kaukaloa?

    kun alkaa jo ikävä tulla leppoisia sivupolkuja.
    Eihän täällä kovin myrskyistä, aukeilla paikoilla se onkin toinen juttu.
    Mutta suunnistustaito pitää olla tallella, pelkkä kompassi ei auta kun nuo latumerkitkin oli jätetty laittamatta, niin ne ruottalaisetko viimeksi...?

    Jaa että kaukalo... muistan minä joskus sellaisenkin nähneeni, taisi olla se, johon possulle ruokaa laitettiin, mutta mitä sillä mailalla... kaukalo, jaa, nyt sytytti, meinaat päästä käsiksi isoihin palkkoihin, siinähän sitä mailaa ja lapaa, olkoon..!

    Eikä täällä meikkiä, ei, eikä liian kiire saa olla. Pitää katsella ja tuumailla, mietiskellä ja istuskella sopivalle kannolle eväskontin kanssa.
    Siinä hiljaa kuunnellen voi kuulla ja nähdä monta uutta asiaa joka tuolla kiireessä, polulta polulle juostessa jää huomaamatta.

    Elämässä ei pidä nynniä, mutta hitaasti kiiruhtaenkin ehtii perille.
    Lumisateista päivää, kenen kohdalle se osuu.

    Tokkopa täällä korpimetsässä kaukaloa löytyy.
    Kyllä sinun nyt kiekkokaukalo täytyy toiselta
    suunnalta etsiä.

    Voihan se olla tuo vitsaus lapamato, enpä tiedä
    kun en ole tuota mailaa kädessäni pitänyt.

    Minkähän ihmeen takia minulle tuli tuosta lapa-
    madosta matikanopettajani mieleen.
    Hän aina tunnilla huuti vuorotellen itsekellekin:
    Sinnä olet vetelä ja fletku kuin vastakuolleen
    lampaankoipi tai sitten sinä olet litteä ja
    lattea kuin pannukakku.

    Että sellaisia muistoja koulusta.

    Kyllä vitsit on vähissä. Se täytyy tunnustaa.

    Näin kovan jumpan jälkeen on muutenkin veltto
    ja raukkea olo, joten enpäs tässä loruile
    enempää.

    Mukava kun tänne aina joku eksyy.
    Hyvää yötä ja suloisiia unia!

    Tänne on muodostunut oikein tuttu, mukava latu,
    kun usein suuntaa suksensa tälle kulmalle.

    Nyt vain tuo lumi oli jäljet peittänyt. Onneksi
    oli uusia latuja tallattu sopivasti, joten näin
    pimeässäkin löytyi

    Äänestä

  • piilottelija kirjoitti:

    Tänne on muodostunut oikein tuttu, mukava latu,
    kun usein suuntaa suksensa tälle kulmalle.

    Nyt vain tuo lumi oli jäljet peittänyt. Onneksi
    oli uusia latuja tallattu sopivasti, joten näin
    pimeässäkin löytyi

    oikea osoite.

    Kummallista äsken tapahtui. Kesken kaiken
    ilmoitti, että olen jo lähettänyt samanlaisen
    viestin. En ollut lähettänyt vielä, vaan
    kirjoittelin tätä höpötystäni.

    Niin, ei tässä iässä enää ole syytä kiekon
    perässä huidella. Hiljaa sitä on opittava
    tallustamaan, etteivät luut katkeile.

    Vanha sanonta paikkkansa pitää: Hiljaa hyvä tulee.

    Hiljaiseksi tässä alkaa vetää jo meikäläisenkin.
    Pitkä päivä on takana ja paljon on ehtinyt
    tapahtua. Nyt peti kutsuu, joten

    Hyvää Yötä!

    Äänestä

  • piilottelija kirjoitti:

    Tokkopa täällä korpimetsässä kaukaloa löytyy.
    Kyllä sinun nyt kiekkokaukalo täytyy toiselta
    suunnalta etsiä.

    Voihan se olla tuo vitsaus lapamato, enpä tiedä
    kun en ole tuota mailaa kädessäni pitänyt.

    Minkähän ihmeen takia minulle tuli tuosta lapa-
    madosta matikanopettajani mieleen.
    Hän aina tunnilla huuti vuorotellen itsekellekin:
    Sinnä olet vetelä ja fletku kuin vastakuolleen
    lampaankoipi tai sitten sinä olet litteä ja
    lattea kuin pannukakku.

    Että sellaisia muistoja koulusta.

    Kyllä vitsit on vähissä. Se täytyy tunnustaa.

    Näin kovan jumpan jälkeen on muutenkin veltto
    ja raukkea olo, joten enpäs tässä loruile
    enempää.

    Mukava kun tänne aina joku eksyy.
    Hyvää yötä ja suloisiia unia!

    Sitten kesemmällä voisi sen kiekkoilemisen alkaa, ehkä.
    Tämä aie tuntuu samalta, kuin sinun matikanopettajasi lausumat, mitä kummaa vastakuolleen lampaankoivella on tekemistä vetelän ja fletkun kanssa? Ai, jotain juuri pälkähti....mutta en kehtaa kertoa, väärin taitaisin arvata. Ehkäpä se kesäkiekkoilu noissa merkeissä onnistuu ulkotiloissakin?!
    Täällä metsässä näyttää tämä pöhköys itsellä lisääntyvän, voisi jo lahjoittaa pois.

    Vauhdikasta ja vitsikkäämpää päivää
    sitten vaan! Kyllä sitä huvia luulisi jostain löytyvän.

    tylyltä tuo lopetus myös, vaikka ihan hyvissä
    merkeissä, kannustaen sen kirjoitin.
    Hyi minua!

    Oikein mukavaa tulevaa viikonloppua
    suksittelijoille ja muillekin kuljeksijoille!

    Äänestä

  • hiippailija kirjoitti:

    Sitten kesemmällä voisi sen kiekkoilemisen alkaa, ehkä.
    Tämä aie tuntuu samalta, kuin sinun matikanopettajasi lausumat, mitä kummaa vastakuolleen lampaankoivella on tekemistä vetelän ja fletkun kanssa? Ai, jotain juuri pälkähti....mutta en kehtaa kertoa, väärin taitaisin arvata. Ehkäpä se kesäkiekkoilu noissa merkeissä onnistuu ulkotiloissakin?!
    Täällä metsässä näyttää tämä pöhköys itsellä lisääntyvän, voisi jo lahjoittaa pois.

    Vauhdikasta ja vitsikkäämpää päivää
    sitten vaan! Kyllä sitä huvia luulisi jostain löytyvän.

    muuan reissumies, hän viheltelee kulkeissain.

    Mukavaa tämä myöhäinen kuljeksiminen täällä
    yksinäisillä poluilla. Eipä juuri vastaantulijoita
    ole riesana.
    Vauhtia on päivässsä riittänyt ja päivän lopuksi
    vielä oikein kunnon vauhtijumppa. Joten eipä
    ole hupia puuttunut. Vitsiä olen vähemmän
    kuullut ja oikein hyviä kaskuja saa oikein
    etsimällä etsiä.

    Ei se ollenkaan tylyltä tuntunut tuo loppu.

    Enpä nyt viitsi ruveta selittämään tuota lampaan-
    koipijuttua. Ehkäpä jo hoksasit, ettei se mikään
    suurkiitos hyvästä osaamisesta ollut.

    Jos nykyaikana opettaja oppilaalleen sanoisi
    moista, niin varmaan siitä joutuisi rehtorin
    puhutteluun.

    En aio kiekkoilla, mutta kyllä taidan luistele-
    maan mennä huomenna tai sunnuntaina. Jäät ovat
    vielä hyvässä kunnossa.

    Tämä ilta on jo loppuun kaluttu, joten voisi
    vaikka petihin painua.

    Ei muuta kuin rauhalliset yöunet kulkijoille!

    Äänestä

  • piilottelija kirjoitti:

    meitä heittelee. Sen armoilla tässä vain
    elelee.

    Tuo valssi on harvoin Suomessa kuultu saksalai-
    nen valssi. Kertosäe kuuluu:
    "Jo taasen päivä painui taakse rannan, ilta onnea
    on tulvillaan. Nyt lempeni mä sulle lahjaks
    annan, sinun luonasi voi huolet unhoittaa."

    Onpahan vähän imelähkö iltalaulu.

    Hyvinhän sitten ehdinkin sulle toivotella
    hyvää matkaa.

    Uskaltaako kysyä, minne päin suunnistat? Kanarial-
    lakin on alkanut sää jo lämmetä. Näytti jopa
    20 astetta. Kyllähän siinä jo tarkenee, jos vain
    tuulet eivät kovin kovaa tuiverra.

    Tulin tähän koneelle aivan muusta syystä taas,
    mutta tännehän eksyin.

    Ulkona on todella kirkas, aurinkoinen sää, jospa
    minäkin kävisin pienellä lenkillä ja sitten
    paneutuisin noihin opiskeluasioihin.

    Eilen olinkin jumpassa, enkä ehtinyt konetta
    vilkaisemaankaan.

    Ja nyt sitten ulos. Vaikka näin:
    "Minä avaan syömmeni seljälleen ja annan päivän
    paistaa"jne.

    Se on kylläkin juhannuslaulu, mutta sama aurinko-
    han se paistaa nytkin, vaikka vähän kauempana.

    Iloista pakkausintoa ja hyvää keskiviikkoiltaa!

    ..."taivas yksin ties, on taipaleella reissumies..."

    Hierarkia osoitti tännepäin, joten täällä olen kummastelemassa kuinka puhurit oikeassakin elämässä viheltelevät, melkoinen myteri.

    Mahdoitko tänään vetäistä luistimet vai odotteletko huomiseen?
    Itse olen muuten ajatellut monesti tehdä samoin, mutta se on jäänyt vain aikomukseksi.

    Vitsien vähyyttäkö harmittelit vai kiittelitkö? :))
    Laulun sanoja sinulla näyttää riittävän, kuulisipa vielä kuinka laulat!
    Tuo ei sitten ollut vitsi.

    Mutta....jatketaanko reissua hyvien harrastusten merkeissä, sitähän tämäkin on!? :)

    kulkeissaan.

    Se on vaan kumma tuo hierarkia, kun se aina
    meinaa tuon matkanteon tyssätä kertakaikkiaan.
    Sitten se esittelee, että hätä ei oo tämän
    näköinen, aloittelepa uusi aihe. mutta enpä
    ole vielä mennyt loukkuun.

    Juu, juu lastenlasten kanssa olin hieman
    luistelemassa. Eihän se oikein nuoruuden malliin
    suju. Tuo ikä lienee tuonut hieman varovaisuutta
    peliin. Mutta eikun huomenna uudestaan. Oppia
    ikä kaikki. Älä enää aio, vaan tartu tuumasta
    toimeen. Ihan hauskaa se on.

    Se on muuten kumma, että nuo vitsit ei jää
    mieleen, mutta laulun sanat kyllä soi tuolla
    aivokopassa yhtenään.

    Voi, ihailen ihmisiä, jotka suoltaa vitsejä
    kuin tyhjää vaan ja niitä löytyy loputtomasti
    varastosta. Mutta kaikkea ei voi saada, täytyy
    tyytyä osaansa.

    Nyt Illan rauha jo syliin maan sulkee, varjot
    puistojen kun hämärtyy jne.

    Joten ihania yöunia toivottelen ja aamulla
    heräämme kirkkaaseen sunnuntaiaamuun.

    Tottunuthan sinä jo olet, jos jalat vielä toisenkin luistelupäivän peräjälkeen kestävät.
    Ehkä olitkin vain 'vilttiketjussa'?

    Noista vitsinvääntäjistä; lainatavaraa nämä minun jostakin iankaikkisen vanhasta vitsikirjasta ovat, ehkä jo useampaankin kertaan kuultuja, mutta laitanpa tähän vielä yhden kiekkoaiheisen (kun se kirjanen nyt sattuu olemaan niitä täynnä)

    Näin;
    - Miksi kutsutaan ruotsalaista kiekkoilijaa
    jonka älykkyysosamäärä ylittää 150?
    - Kentälliseksi.

    Hyviä luisteluhetkiä ja Palmusunnuntaita!

    nyt vaatisi,niitä naurusellaisia, mutta minä kun
    en ole oikein harrastanut niitä.

    Oletko sinä erikoistunut kiekkovitseihin? Minulla
    ei taida olla yhtään vitsivihkosta.

    Ei minun jalkani juuri kipeytyneet luistelusta.
    Johtuu kai noista jumppailloista, joita on 3
    kertaa viikossa. Ne eivät ole mitään eläkeläis-
    jumppia, joten kunto kyllä pysyy hyvin yllä.

    Tänään poljin vielä kuntopyörää 3 varttia ennen
    saunaa. Hiki tuli ja oli mukava painua löylyyn
    sen jälkeen.

    Tänään onkin ovikello soinut tiuhaan. Noitia
    on juossut ovella yhtenään ja karkit ovatkin
    saaneet kyytiä.

    Kaskuista puheenollen, kerronpa minäkin yhden:

    Urheiluhullu oli ensi kertaa konsertissa
    vaimonsa pakottamana. Tutkittuaan ohjelmaa,
    hän totesi:
    -On tämäkin nyt huonosti järjestetty. Kerrotaan,
    että Okko Kamu johtaa, mutta ei kuka on toisena
    ja kuka kolmantena.

    No, nyt riittää. Yö on taas käsillä ja huomenna
    on työntäyteinen maanantai.

    Ei muuta kun Nukku-Matin luo!

    Kyselit, olenko erikoistunut kiekkovitseihin?
    En mitenkään, tuo kirjanen sattui vain käsiini hyllyjä penkoillessa. Löytyi sieltä myös Murphyn laki, mutta siinä on noita, tiedät minkälaisia, vähän silleen värittyneitä määritelmiä, hauskoja minun mielestäni, mutta kun tuota negatiivisuutta kait pitäisi vältellä, niin tiedä häntä tohtiiko.....

    Laitan tähän nyt kumminkin vielä otteita molemmista, ehtivät mukaan näille viimeisille latukilometreille.

    Näin ikkästeen;

    -Harrastatko mitään urheilua, Uolevi?
    -Kyllä, jääkiekkoa viisi kertaa viikossa.
    -Kuinka sinä jaksat?
    -Ostan aina istumapaikan.

    Mitä lukee ruotsalaispelaajan
    luistimissa?
    Teksti "Varpaat ensin"

    Sitten Murphuilya;
    Pickeringin laki tiedon katoamisesta:
    - Kovalevyn rikkoutumisen todennäköisyys kasvaa
    suorassa suhteessa aikaan, joka on kulunut
    viimeisen varmuuskopion ottamisesta.

    Tämmöisiä löytyi tänään, saa näillekin nauraa!:D

    Äänestä

  • piilottelija kirjoitti:

    Minulla ei nyt vitsit lennä. Onkin ollut hieman
    puuhakas päivä.

    Vielä tuossa illankorvassa kävin opiskelemassa,
    joten alkaa tuo väsymyskin painaa noita
    silmäluomia.

    Ei näillä nurkilla taida nykyään kuljeskella
    kuin sie ja mie. Hyvä näinkin.
    Saadaankin aivan rauhassa viestitellä niitä
    näitä.

    Juu, pätkiä ovat alkaneet kehitellä. Kaikki
    muuttuu, kaikki muuttuu, entiselleen ei mikään
    jää. Jossain laulussa silleenkin lauletaan.

    Ei täällä kukaan diskaile, eihän tänne kukaan
    osaakaan. Voit sanojasi sovitella niinkuin
    kulloinkin huvittaa.

    Tuo minun luovuuteni on kyllä haihtunut taivaan
    tuuliin , mutta hyvällä tuulella yritän olla
    kaiken aikaa. Ei meitä surulla ruokita, se on
    ilo joka elättellöö.

    Joten Iloisiin "näkemisiin", näitä polkuja
    tallaan mä viimeiseen asti jne.

    Ja Leppoisia Öitä!

    Voi, että on hauska lukea näitä juttujanne...
    "Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti.." on tosiaan meikäläisellekin näköjään ihan elinehto!!:)) Kiva! Leppoisia oloja! Nähdään!

    Äänestä

  • Helena kirjoitti:

    Voi, että on hauska lukea näitä juttujanne...
    "Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti.." on tosiaan meikäläisellekin näköjään ihan elinehto!!:)) Kiva! Leppoisia oloja! Nähdään!

    Aurinkoinen matkasi on siis takanapäin. Olet
    tietysti ihanan ruskettunut.
    Meillä se on matka vielä miettimisessä. Emme
    saaneet silloin, kun se lähtökuume oli parhaim-
    millaan. Nyt se meni hieman ohi, sääkin alkaa
    jo lämmetä.

    Nyt sitten vain pääsiäistä valmistelemaan.
    Sinä varmaan uhkut intoa, kun olet ladannut
    energiaa auringosta.

    Ihanaa on varmaan olla kotonakin.
    Hyvää yötä!

    Äänestä

  • hiippailija kirjoitti:

    Kyselit, olenko erikoistunut kiekkovitseihin?
    En mitenkään, tuo kirjanen sattui vain käsiini hyllyjä penkoillessa. Löytyi sieltä myös Murphyn laki, mutta siinä on noita, tiedät minkälaisia, vähän silleen värittyneitä määritelmiä, hauskoja minun mielestäni, mutta kun tuota negatiivisuutta kait pitäisi vältellä, niin tiedä häntä tohtiiko.....

    Laitan tähän nyt kumminkin vielä otteita molemmista, ehtivät mukaan näille viimeisille latukilometreille.

    Näin ikkästeen;

    -Harrastatko mitään urheilua, Uolevi?
    -Kyllä, jääkiekkoa viisi kertaa viikossa.
    -Kuinka sinä jaksat?
    -Ostan aina istumapaikan.

    Mitä lukee ruotsalaispelaajan
    luistimissa?
    Teksti "Varpaat ensin"

    Sitten Murphuilya;
    Pickeringin laki tiedon katoamisesta:
    - Kovalevyn rikkoutumisen todennäköisyys kasvaa
    suorassa suhteessa aikaan, joka on kulunut
    viimeisen varmuuskopion ottamisesta.

    Tämmöisiä löytyi tänään, saa näillekin nauraa!:D

    Noita en ollut kuullutkaan vielä, joten
    kiitokset hupihetkestä.

    Tänään onkin ollut sellainen tosi kotipäivä.
    Enpä juuri ole nokkaani ulos pistänyt, vaikka
    ulkona on ollut mitä kaunein kevätsää.

    Tyttäreni soitti ja pyysi uimaan. Laiskotti
    niin, että en viitsinyt tänään.

    Noista vitseistä vielä. Löytyishän niitä tältä
    aparaatiltakin, en vain ole ehtinyt niitä
    selailla.

    Tässä yksi, joka muistui mieleen:
    Höperösti kävi sille Köljän kylän
    kuntointoilijalle. Se mokoma otti ja
    kuoli hölkkätessään kotiin terveyskaupasta.

    Se oli tämän illan juttutuokio.
    Eipä nyt enempää luritella laulaen eikä
    muutenkaan.

    Toivottelen vain makoisia yöunia!

    Äänestä

  • piilottelija kirjoitti:

    Aurinkoinen matkasi on siis takanapäin. Olet
    tietysti ihanan ruskettunut.
    Meillä se on matka vielä miettimisessä. Emme
    saaneet silloin, kun se lähtökuume oli parhaim-
    millaan. Nyt se meni hieman ohi, sääkin alkaa
    jo lämmetä.

    Nyt sitten vain pääsiäistä valmistelemaan.
    Sinä varmaan uhkut intoa, kun olet ladannut
    energiaa auringosta.

    Ihanaa on varmaan olla kotonakin.
    Hyvää yötä!

    Oli kertakaikkisen onnistunut loma, kerron ehkä jotain vielä sen tiimoilta, kun "ehdin" (Harvinainen sana mielestäni, sillä elämässäni kiireitten aika on ollut ohi jo 15 vuotta!).

    Tämä päivä meni lähes opiskellessani digikamerasta kuvien siirtoa tietsikalle, kuvien lähettämisiä ym. asioitten hoitoja tässä koneella. Päivät menevät pääksytysten!
    Kevättä pukkaa, tänään kuulin jo heti aamusta talitiaisen laulavan, myös näin auringonnousun, sillä viime yönä en nukkunut - kummallista kyllä! Mutta kiva olla kotonakin taas.

    Manner-Espanjaanhan tai Portugaliin alkaisi olla kohta myös hyvät ajankohdat matkustaa, sinne varmaan on lentoja saatavana. No, Kirjar jo kiurujakin nähnyt, jospa meille tulisi lämmin kevät.

    Ja nyt unten maille eli
    kauniita unia!

    Äänestä

  • piilottelija kirjoitti:

    Noita en ollut kuullutkaan vielä, joten
    kiitokset hupihetkestä.

    Tänään onkin ollut sellainen tosi kotipäivä.
    Enpä juuri ole nokkaani ulos pistänyt, vaikka
    ulkona on ollut mitä kaunein kevätsää.

    Tyttäreni soitti ja pyysi uimaan. Laiskotti
    niin, että en viitsinyt tänään.

    Noista vitseistä vielä. Löytyishän niitä tältä
    aparaatiltakin, en vain ole ehtinyt niitä
    selailla.

    Tässä yksi, joka muistui mieleen:
    Höperösti kävi sille Köljän kylän
    kuntointoilijalle. Se mokoma otti ja
    kuoli hölkkätessään kotiin terveyskaupasta.

    Se oli tämän illan juttutuokio.
    Eipä nyt enempää luritella laulaen eikä
    muutenkaan.

    Toivottelen vain makoisia yöunia!

    Voi että, Köljän kuntoilijalle kävi melkein samoin kuin eräälle tutulleni, joka kuoli polkiessaan kuntopyörää. Vähän pienemmillä kierroksilla olisi pitänyt...!
    No, elämäähän tämä on, täälläkin polulla. Näillä sormisuksilla sivakoidessa ei ainakaan liiaksi treenaannu. :)

    Aion pyhittää tämänkin viestin vitsailulle,( en ole myöskään käynyt millään kaskupalstoilla, saattaa sieltä löytyä näitä samoja).

    Vielä vähän murphyilua;
    Ericksonin ekvivalentti:
    -Internetissä samoilu on kuin viettäisi koko päivän lehtipisteessä.

    Picasson postulaatti:
    - Tietokoneista ei ole mihinkään, ne antavat pelkästään vastauksia.

    Vielä lopuksi lätkää;

    Joukkueen johtaja piti palaveria:
    "Pojat, urheilijat! Tuli tänään voitto tai tappio, niin tulomatkalla emme juo alkoholia, onko selvä?"
    Syvän hiljaisuuden katkaisi joukkueen vanhin pelaaja, joka lausahti:
    "Pojat, minusta tuntuu että tänään pelataan tasapeli!"

    minäkin tässä jatkan matkaa. Tällaista mielikuva
    hiihtelyähän tämä on. Pysyyhän ainakin sormet
    notkeina, pehva voi hieman levitä.

    Ekvivalentti ja postulaatti, faktaahan nuo
    esittävät. Tuskin lehtipisteessä viitsisi
    viipyä niin kauan kuin tämän aparaatin
    ääressä.

    Pitäisikös tietokoneen esittää kysymyksiä?
    Eikös juuri niitä vastauksia täältä haeta
    mitä moninaisimpiin asioihin?

    Heh, heh, tasapeli taisi olla hyvä ratkaisu
    tuota paluumatkaa ajatellen.

    Jos nyt tässä mennään tähän kaskupuolelle, niin
    enpä tahdo pekkaa pahemmaksi jäädä.
    Pysytään noissa kuntoiluasioissa.
    Spede Pasanen sanoi kerran eräässä showssaan:

    Kyllä ihmisen on paras vain maata, silloin
    ei ole loukkaantumisriskejä, ei tule kaatuma-
    vammoja,-- mutta tarkemmin ajateltuna siinäkin
    on eräs huono puoli - voi saada MAKUUHAAVOJA.

    Sitten vähän vakavampi juttu:

    Heikkisen vaari teki kuolemaa ja pitäjän
    rovasti tuli vaaria katsomaan.

    Rovasti:-Minä vain tulin hyvästelemään vaaria viimeiselle matkalle.

    Vaari:- Voi hyvä rovasti, kyllä minä nyt olen
    niin hirveen kippee ja sairas, etten minä jaksa
    matkustaa minnekään.

    Että tämmönen tiistai-illan juttu.

    Keskiviikkona on taas uudet kujeet. Nyt
    pitäisi vähän miettiä jo pääsiäismenuta. Suku
    tulee atrialle ja joukossa on monenlaista
    makua. Siinä sitä on miettiminen, että jokai-
    selle löytyy jotakin.

    Joten HYVÄT YÖT jälleen!

    Äänestä

  • hiippailija kirjoitti:

    Voi että, Köljän kuntoilijalle kävi melkein samoin kuin eräälle tutulleni, joka kuoli polkiessaan kuntopyörää. Vähän pienemmillä kierroksilla olisi pitänyt...!
    No, elämäähän tämä on, täälläkin polulla. Näillä sormisuksilla sivakoidessa ei ainakaan liiaksi treenaannu. :)

    Aion pyhittää tämänkin viestin vitsailulle,( en ole myöskään käynyt millään kaskupalstoilla, saattaa sieltä löytyä näitä samoja).

    Vielä vähän murphyilua;
    Ericksonin ekvivalentti:
    -Internetissä samoilu on kuin viettäisi koko päivän lehtipisteessä.

    Picasson postulaatti:
    - Tietokoneista ei ole mihinkään, ne antavat pelkästään vastauksia.

    Vielä lopuksi lätkää;

    Joukkueen johtaja piti palaveria:
    "Pojat, urheilijat! Tuli tänään voitto tai tappio, niin tulomatkalla emme juo alkoholia, onko selvä?"
    Syvän hiljaisuuden katkaisi joukkueen vanhin pelaaja, joka lausahti:
    "Pojat, minusta tuntuu että tänään pelataan tasapeli!"

    sitä ollaan menty. Voi, että menin hävittämään yhden mielestäni hyvän jutun, liittyen "niihin tarinoihini". Oli senverran rohkea eräin osin, etten säädyllisyyssyistä arvannut palstoille tuoda, mutta tänne takamaiden poluilla kerrottavaksi - vain meidän luettavaksemme - se varsinkin näin hämäränhörösten aikaan olisi kuitenkin sopinut. No ensi kerralla.

    Maatemenon aikahan tässä jo olisi. Tuumailin kuitenkin piipahtaa täälläkin muita tutkailemassa ja samalla katsastamassa, paljonko tänäinen aurinko näitä polkuja on sulatellut. Kohta rupeaa tuossa metsikössäkin puolukanvarpujen kärkiä näkymään tällaisten paisteisten päivien johdosta.

    Kohta on ketju täynnä. Minäkin mokoma täällä pyörin, vaikken periaatteessa ollenkaan viihdy pitkissä ketjuissa. Näin sitä saa nenilleen. Pitäisi aina muistaa, että vannomatta paras.

    "Ole ystäväin, luonasi mun hyvä on, ole ystäväin..." - kuntosalilla tänään kuultuna tuo jäi mieleen pyörimään. Kaunis kappale. Siinä polkiessani vedet tuli silmiin ja kesti tovin, ennenkuin selvisin mielenliikutuksestani. Jaa-jaa! Sellaista se elämä on. Ja tällaista nyt:

    Kauniita unia!

    Äänestä

  • Helena kirjoitti:

    Oli kertakaikkisen onnistunut loma, kerron ehkä jotain vielä sen tiimoilta, kun "ehdin" (Harvinainen sana mielestäni, sillä elämässäni kiireitten aika on ollut ohi jo 15 vuotta!).

    Tämä päivä meni lähes opiskellessani digikamerasta kuvien siirtoa tietsikalle, kuvien lähettämisiä ym. asioitten hoitoja tässä koneella. Päivät menevät pääksytysten!
    Kevättä pukkaa, tänään kuulin jo heti aamusta talitiaisen laulavan, myös näin auringonnousun, sillä viime yönä en nukkunut - kummallista kyllä! Mutta kiva olla kotonakin taas.

    Manner-Espanjaanhan tai Portugaliin alkaisi olla kohta myös hyvät ajankohdat matkustaa, sinne varmaan on lentoja saatavana. No, Kirjar jo kiurujakin nähnyt, jospa meille tulisi lämmin kevät.

    Ja nyt unten maille eli
    kauniita unia!

    viisastuu kuten nyt sinä niiden digikuviesi
    kanssa. Minä olen vielä pitäytynyt vanhaan
    konstiin. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka
    innostuisi noista uusista tuulista.

    Olemme ajatelleet, että voisihan sitä mennä
    vaihteeksi vaikka Välimeren kohteisiin. Sielläkin
    alkaa olla jo melko lämmintä. Olisihan se
    vaihteeksi hieman erillainen kuin Kanarian saaret.

    Saattaa olla, että katsomme tämän kevään täällä
    kotinurkilla.

    Kyllä kevättä pukkaa, kuten sanoit. Tänäänkin
    suorastaan kuumotti tuo kevätaurinko ja lumia
    sulatteli kummasti.

    Voi, voi niitä kiuruja, liian aikaisin tänne
    pakkaavat. Voi vielä huhtikuussakin pakkasia
    ja lunta tulla. Luin lehdestä, että kiuruja oli
    kerätty kuolleina muovipussiin jonkin laivan
    kannelta. Olivat kerääntyneet lepäämään sinne
    pitkän lennon jälkeen. Osa selvisi elävänä.

    Häiritsikö yöuntasi täysikuu? Jokohan se on
    sitä aikaa? Minulla tahtoo olla hieman
    ongelmia unen kanssa kuutamolla. Mistähän sekin
    johtunee?

    Pohditaan sitä sitten huomenna.
    Nyt vain Nukku-Matin luo, Höyhensaarehen.
    Joten Hyvää yötä!

    Äänestä

  • Helena04 kirjoitti:

    sitä ollaan menty. Voi, että menin hävittämään yhden mielestäni hyvän jutun, liittyen "niihin tarinoihini". Oli senverran rohkea eräin osin, etten säädyllisyyssyistä arvannut palstoille tuoda, mutta tänne takamaiden poluilla kerrottavaksi - vain meidän luettavaksemme - se varsinkin näin hämäränhörösten aikaan olisi kuitenkin sopinut. No ensi kerralla.

    Maatemenon aikahan tässä jo olisi. Tuumailin kuitenkin piipahtaa täälläkin muita tutkailemassa ja samalla katsastamassa, paljonko tänäinen aurinko näitä polkuja on sulatellut. Kohta rupeaa tuossa metsikössäkin puolukanvarpujen kärkiä näkymään tällaisten paisteisten päivien johdosta.

    Kohta on ketju täynnä. Minäkin mokoma täällä pyörin, vaikken periaatteessa ollenkaan viihdy pitkissä ketjuissa. Näin sitä saa nenilleen. Pitäisi aina muistaa, että vannomatta paras.

    "Ole ystäväin, luonasi mun hyvä on, ole ystäväin..." - kuntosalilla tänään kuultuna tuo jäi mieleen pyörimään. Kaunis kappale. Siinä polkiessani vedet tuli silmiin ja kesti tovin, ennenkuin selvisin mielenliikutuksestani. Jaa-jaa! Sellaista se elämä on. Ja tällaista nyt:

    Kauniita unia!

    Kun aloin tuota kirjasta selailla, niin annetaan mennä vielä muutama kilometri samalla tyylillä;

    - Miksi laihialaiset ovat hyviä kiekkoilijoita?
    - He katsovat kaiken aikaa, ettei kiekko huku.

    - Mitkä ova turkulaisten ainoat ylpeydenaiheet?
    - Aurajoki ja Turun Sanomat.

    - Miksi tamperelaisjoukkueet pääsevät taivaaseen?
    - He ovat jo kokeneet maanpäällisen helvetin.

    - Mikä oli ennenvanhaan ruotsalaisten suosikkisarjakuvahahmo?
    - Hannu Hanhi

    Sujutellaanko näillä? :)

    Tasapuolisuuden vuoksi pari W. Wordsworthin varhaiskevään säettä:

    Ja silmut aukes sävähtäin
    kun kutsui päivän kilo.
    Ja totisesti uskon näin:
    kaikessa oli ilo.

    Ja uskoni on ehdoton:
    näin Luoja aina aikoi sen.
    Vaan mitä ihmisestä on
    nyt tehnyt ihminen?

    Näin ajateltiin jo 1900-luvun alkupuolella,
    suomennos Aila Meriluodon, Edith Holdenin Nuoren naisen päiväkirja luonnontapahtumista 1906.

    hoitelemaan oikein kuntosalilla. Vai oletko
    oikein vaki kuntosaliliikkuja? Hyvää se tekee
    välillä saada oikein kunnon hiki pintaan ja
    onhan se lystimpää kuntoilla samanhenkisten
    seurassa.
    Joo, vitsipuolille meni. Se on tuon hiippailijan
    syytä. Hän kun alkoi viljellä noita sen sortin
    juttuja, niin minunkin piti kaivella noita
    muistinystyröitä. Hirveän vähän löytyy oikein
    makoisasti naurattavia juttuja. Pitäisiköhän
    niiden olla semmottii kaksmielisii, jos se
    vaikka sitten alkaisi kutkuttaa noita nauru-
    hermoja.

    Odotanpa innolla, millaisen vitsin vääntäset.

    Meni minullakin turhan myöhäseksi tämä polun
    kiertely, mutta oli se opiskeluilta ja sitten
    piti jokunen askarekin hoitaa.

    Oli kyllä aurinko sulatellut kylän raitin
    melko kurjaan kuntoon. Pyörällä polkien
    oli hieman ongelmia. Kyllä se kevättä tietää.
    Jopa terassisäitä pääsiäiseksi ennustelivat.

    Tässä tämän illan piisi:
    Tuulen soitto puissa helää, kuu taivaalla
    kulkee, ulkona yö viluinen elää, syliinsä
    tienoon sulkee.
    Kotikulta lämmin on luona oman armaan,
    vuode oma verraton on paikka parhain varmaan.

    Joten sinne nyt tieni käy,
    eikä mua enää näy.

    ÖITÄ!

    sinun kaskukirjasi? Tuntuu löytyvän juttu jos
    toinenkin.
    On niillä turkulaisilla fregatti SUOMEN JOUTSEN,
    josta he myöskin ovat tosi otettuja.

    Tuosta laihialaisvitsistä muistuikin mieleeni
    tämä:
    Laihialaisapteekkari juoksi vinhaa vauhtia
    asiakkaan perään ja huohotti:
    - Oletteko te se asiakas, joka osti äsken
    aspiriinia?
    -Kyllä olen, kuinka niin.
    -Kun minä annoin aspiriinin sijasta teille
    arsenikkia ja se kun on KAKSI MARKKAA KALLIIMPAA.

    Tämä jääköön tältä illalta tähän.

    Runon sinäkin värkkäsit, enpäs jää velkaa!
    Kas näin:
    Yli seudun hetki ehtoon lempeästi laskeutuu.
    Iltarusko loistaa lehtoon, jäiseen pintaan
    kuvastuu.
    Kuuhut taivahalla loistaa, yö jo saapuu
    hiljainen. Iltatuulen kuiskeen toistaa
    kohta tyyni rauhainen.
    Laulu: Kuutamon hohteessa/Aug.Söderman

    tämän myötä,

    Niin ne vitsit; kirjanen on niin vanha ja silloin ollut ajankohtainen, että pitää suorittaa vähän karsintaa, varsinkaan kun nykyisin ei tiedä kiekosta oikein mitään. Voisi mennä vääriin kohteisiin koko sketsit.

    Sinun vitsisi; saanko arvata että laihialainen piti arsenikin, saihan sen aspiriinin hinnalla?

    Senkin olet ehkä kuullut, miten kuparilanka keksittiin; kaksi laihialaista näki yhtä aikaa maassa makaavan 5-pennisen (silloin vanhaan hyvään markan aikaan!)

    Jospa tällä kertaa lainaisin lopuksi tuota murphy-kirjasta:

    Barberin sääntö
    - Kaikessa mikä on tekemisen arvoista kannattaa mennä liiallisuuksiin.

    Oli muuten hieno runo sinulla!

    Äänestä

  • piilottelija kirjoitti:

    hoitelemaan oikein kuntosalilla. Vai oletko
    oikein vaki kuntosaliliikkuja? Hyvää se tekee
    välillä saada oikein kunnon hiki pintaan ja
    onhan se lystimpää kuntoilla samanhenkisten
    seurassa.
    Joo, vitsipuolille meni. Se on tuon hiippailijan
    syytä. Hän kun alkoi viljellä noita sen sortin
    juttuja, niin minunkin piti kaivella noita
    muistinystyröitä. Hirveän vähän löytyy oikein
    makoisasti naurattavia juttuja. Pitäisiköhän
    niiden olla semmottii kaksmielisii, jos se
    vaikka sitten alkaisi kutkuttaa noita nauru-
    hermoja.

    Odotanpa innolla, millaisen vitsin vääntäset.

    Meni minullakin turhan myöhäseksi tämä polun
    kiertely, mutta oli se opiskeluilta ja sitten
    piti jokunen askarekin hoitaa.

    Oli kyllä aurinko sulatellut kylän raitin
    melko kurjaan kuntoon. Pyörällä polkien
    oli hieman ongelmia. Kyllä se kevättä tietää.
    Jopa terassisäitä pääsiäiseksi ennustelivat.

    Tässä tämän illan piisi:
    Tuulen soitto puissa helää, kuu taivaalla
    kulkee, ulkona yö viluinen elää, syliinsä
    tienoon sulkee.
    Kotikulta lämmin on luona oman armaan,
    vuode oma verraton on paikka parhain varmaan.

    Joten sinne nyt tieni käy,
    eikä mua enää näy.

    ÖITÄ!

    Viimeistä viedään! Viestiä. Tähän ketjuun. Jos 199 1 edelleen on 200.
    Tätä viimeisen viestin kirjoittajan kunnioitettavaa osaa en olisi halunnut itselleni, mutta kun tuossa kyselit minulta yhtä ja toista, eikä ketään poluille ole palannut, niin mikä ettei... Syyttäkää itseänne, omin homman.

    On se vain kumma juttu. Haistelee, maistelee, olettaa: kas se on HÄN, joka tuossa piilotellen/hiiviskellen kirjoittaa. Ja sitten taas: ei stemmaa! Hitsi! -
    Ota nyt teistäkin selvää. Sanotaan, että mitä väliä sillä. No, on sillä.Mielestäni. Kyllä se tapaamisissa tarinointiin vaikuttaa, live-elämässäkin. Tutun kanssa puhut eri asioista. Asia-aiheista keskusteltaessa tuntemattomuus ei haittaa. Vaan sepä siitä.

    Kysyt kuntoilustani. Kerran viikossa ohjattuna, ryhmässä. Joskus intoudun menemään itse-ohjautuvastikin saamaan hyvää mieltä, sillä sitäkin se antaa. Tässä iässä varsinkin se on parasta terapiaa hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Kaikella liikunnallahan on tuo vaikutus, eikö?

    Sinä se pyörällä aina vain poljet, nyt sohjokeleilläkin - ja ilman kypärää edelleen, muistelen. Onneksi koht´sillään aurinko armas sulattaa sohjotkin. Nyt muistuu mieleeni oma pyöräni ts. äitini vanha, mutta kyllä sillä polki vielä, se varastettiin lukitusta lukittuna. Otti varmaan tosi-tarpeeseensa.

    Se on nyt sitten viimeisen valssin aika tällä polullamme. Kun meitä nähdäkseni on kuitenkin useampikin täällä vaikuttanut, niin ehdotankin valssaamisen sijasta piirileikkiä nuotion ympärillä:: Tyttöjä/poikia täss on parhaita :: On komioita, kauniita piirissä pyörimässä. Jne.

    Tapaillaan muilla areenoilla!

    Unohdin toivotella meille kaikille
    OIKEIN HYVÄÄ PÄÄSIÄISEN AIKAA!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sitten onkin kirjoitti:

Maanantai ja arkipäivä. Taas päästään seuraamaan heti aamusta Aasian tilannetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu