Ihmetyttää tämä vallitseva käytäntö valita koirarotu jonkin koirakirjan kuvan perusteella ("kivan näköinen koira, tuollanen me hankitaan")!
Kaverini hankki bordercollien, koska ne halusi hyvän agilitykoiran. No, kukaan vaan ei kertonnu, että se koira ei sovellu kerrostaloon ns. normaaliksi lemmikiksi vaan stressaa itsensä hengiltä siellä! Pitäisi päästä paimentamaan, ja nyt se paimentaa sitt perheenjäseniä niin, että on polvet ruvilla.
Kannattaa siis ehdottomasti ottaa myös selvää rodulle tyypillisistä luonteenpiirteistä niin ei tule yllätyksiä.
Onko muilla kokemuksia?
Kaverini hankki bordercollien, koska ne halusi hyvän agilitykoiran. No, kukaan vaan ei kertonnu, että se koira ei sovellu kerrostaloon ns. normaaliksi lemmikiksi vaan stressaa itsensä hengiltä siellä! Pitäisi päästä paimentamaan, ja nyt se paimentaa sitt perheenjäseniä niin, että on polvet ruvilla.
Kannattaa siis ehdottomasti ottaa myös selvää rodulle tyypillisistä luonteenpiirteistä niin ei tule yllätyksiä.
Onko muilla kokemuksia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jep, olen aivan samaa mieltä sun kanssa siitä, että pitäis tutustua rotuun muutenkin kuin koirakirjan kuvia kattelemalla.
Itselläni on kuitenkin vähän tarinaa liittyen aiheeseen. Voisin käyttää vaikka nimimerkkiä "kerran kokeillut".
*syvää häpeää* Vasta jälkikäteen ymmärsin, millaisen riskin otin ostaessani koiran kuvien perusteella. Vaikka syytän hieman myös haukkuni kasvattajaa, kun myi mulle, täysin kokemattomalle koiraihmiselle, vaativan palveluskoirarotuisen urospennun. Kyseessä on vaikeasta luonteestaan tunnettu belgianpaimenkoira.
Alussa meillä oli vaikeeta, kun jätkässä on tota tulisuutta vähän liikaakin ja otus oli muutenkin hyvin dominoiva. Johtajuustaistot yms. oli ihan arkipäivää. Kentälle en voinut hirviötäni viedä, ihan muiden turvallisuuden kannalta. Enkä alussa edes uskaltanut/kehdannut näyttäytyä vandaalini kanssa ihmisten ilmoilla. Kotipihassa sitä kouluttelin koirakirjat apunani. Täytyy tunnustaa, että välillä tuntui siltä, että nyt saa riittää. Jotenkin kierolla tavalla kuitenkin olin ihastunut belgipojuun, enkä raaskinut poiskaan antaa. Olin jostain kuullut, että tämä menee ohi ja sitkeästi jatkettiin.
Viimeinen niitti oli kuitenkin se, kun haukku iski purukalustonsa käsivarteeni. Leikittiin rievun repimistä ja kun leikki loppui, niin poju oli sitä mieltä, että mä haluun jatkaa ja näytänpä äiskälle kuka on vahvin.
Sen jälkeen käytin tervettä maalaisjärkeä koirankoulimiseen. Jätkälle sellanen selkäsauna, ettei hevin unohdu. (Tällä en sitten tarkoita mitään pahoinpitelyä tai hakkaamista tms.)
Kurittomuus loppui kuin seinään. Ainahan pientä jäynää on, muttei enää mitään vakavaa. Itse päätin alusta asti, että minua ei sitten purra ensimmäistäkään kertaa. Liian usein näkee koiria, jotka näykkivät ohjaajaansa. Hui, kammottavaa. Itse en haluaisi koko ajan pelätä raajojeni puolesta.
Sitä piti vain sanoa, että kuvan perusteella koiran hankkiminen on todella tyhmää. Meille vaan kävi tosi hyvin. Löysin elämäni rodun ja maailman parhaan koiraystävän itselleni. Ihan vaan koirakirjoja selaamaalla. En silti suosittele kellekkään.
Mainitsen vielä tuosta kasvattajan osasta, että se on hyvin keskeinen rooli. Antaako koira kokemattomalle? Mielestäni kasvattajan olisi pidettävä yhteyttä kasvatin omistajan kanssa, jotta voisi neuvoa koulutuksessa ym. varsinkin kun kyseessä on ns. tulinen "vaikea" koira. Niin kuin annukan mainitsema superenerginen bordercollie.
Rohkeasti vain näyttelyihin, kisoihin ja kokeisiin tutustumaan kiinnostaviin rotuihin. Sieltä saa varmasti paljon enemmän irti kuin kirjoista. Ihan kokemuksella voin kertoa.
Itse olen jotenkin myös onnellinen "mokastani". Nyt mulla on useampikin belgi. Ja ensimmäinen beegi on oikea malliyksilö, vaikka se onkin eka koirani. Koskaan ei ole jätkä enää käsivarsiini kajonnut. Jopa kentällä se on HILJAA. Se on outoa, sillä ko. yksilö on ainoa hiljainen tyyppi koko ryhmässämme. Belgi, joka ei huuda tai räyhää koko ajan, tuntuu olevan harvinaisuus. Vaan niin kasvoi pikkutuholaisestani ihan oikea koira.
Myöhemmin uskalsin sen kanssa koulutuksiin, ja nyt kilpaillaan tokossa ja agilityn 3-luokassa. Että ei hassumpi "moka" tämä minun koira. :)
Noh, tässä oli tarinaa aiheesta. Toivon, ettei kukaan ota esimerkkiä minusta, vaan hankkii tietoa roduista... Aina ei ehkä käy yhtä onnellisesti.
Mutta pirteää kevään odotusta itse kullekin koirineen!
Aivan samaa mieltä! Hyvänä esimerkkinä noutajien laaja rotuperhe, jossa eri rodut eroavat hurjasti luonteensa perusteella. Useimmat näiden hieman erikoisempien noutajien valitsijat olettavat että Sileäkarvainen noutaja on sama kuin musta kultsi, näin ei todellakkan ole. Nämä kaksi rotua eroavat toisistaan luonteellisesti ja tämä ero on suuri!
Noutajaryhmässä kultsi on yleensä helpoin, se on rauhallinen ja helppo kouluttaa, koska sen metsästysvaistot ovat nykypäivänä aika heikot. Vaikka joskus kuulee sanottavan, että kultsi on "liian tavallinen" on hyvä muistaa, että kultsi sopii erinomaisesti aloittelijalle ja kotikoiraa etsivälle. Labbis on jo huomattavasti kovemmalla luonteella varustettu pakkaus, joka saattaa sännätä jonkin mehevän hajun perään. Tolleri (Novaskotian noutaja) on perusluonteeltaan super-seurallinen ja hieman "sählä". Siksi se sopii hyvin koulutukseen vauhdikkaisiin lajeihin esim. agilityyn. Flatti on porukan energisin ja vauhdikkain. Se on hyvin vilkas, joka ilmenee monella tavalla, vaikkapa omistajan päälle hyppimisenä ja sähläämisenä.
Koiran luonne on toki yksilöominaisuus, mutta jokaisella rodulla on oma perustemperamenttinsä, joka kannattaa pitää mielessä kun hankkii koiraa. Kasvattajat kehuvat yleensä omaa rotuaan, joten puolueettomimman arvion rodun luonteesta saat näyttelyissä kiertämällä ja vaikkapa koirapuistossa.
...noutajafani unohdit noutaja listasta vielä kaksi. kiharan ja chessien. Chesepeakelahdennoutaja on mielestäni vaiken. Se on yhden ihmisen koira, kovapäinen ja aikaa vaativa. Kiharaa en tunne.
...niin siinähän se jo tulikin. Olen enemmän kuin samaa mieltä kanssasi! Mutta suuri vastuu on myös kasvattajilla, joiden pitäisi valistaa koiran hankintaa suunnittelevia rodun ominaisuuksista. Vaikka ikävä tosiasiahan on, että aina riittää "rahat pois" -kasvattajia, joille ei ole juurikaan väliä mitä pennuille käy kun auton perävalot ovat poistuneet näkösältä. Mainitsemassasi tapauksessa voisikin olla ihan aiheellista vihjata kasvattajalle asiasta... vaikka voihan olla että hän syyttäisi kaikesta vain väärää kasvatusta :(
Sama kai se onko koira kerrostalossa vai omakotitalossa, jos se ei saa tehdä rodulle ominaisia asioita. Jos se ei pääse paimentamaan ohjatusti se keksii itse itselleen paimennettavaa. Agility on ihan hyvä harrastus, mutta erittäin paimenviettiselle koiralle se ei varmastti riitä. Sehän on ihan sama kuin yrittäisi ajokoiran ajovietin korvata agilityllä.
Eli siis koiraa hankittaessa ei voi koskaan tietää mihin se lopulta soveltuu. Tietysti rotuominaisuudet antaa jotain osviittaa, mutta jokainen koira on kuitenkin yksilö.
Minäkin peräänkuuluttaisin kasvattajien vastuuta, mutta kyllä jokainen ihminen on vastuussa myös omista teoistaan. Kasvattajaakin voi "huijata" kertomalla kaikenlaisia suunnitelmia. Voihan aikeet olla ihan hyvät, mutta kotiin kun päästään ei enää muisteta mistä edes on keskusteltu.
Toki toki. Mutta aina kun joku ostaessaan ensimmäistä koiraa rohkenee kysyä esim. tällaisella palstalla suosituksia ja ehdotuksia roduksi joka sopisi hänelle ja hänen tilanteseensa, niin eikös vain joku raivostu ja aloita tuon iänikuisen " ota itse selvää, mitä meiltä kyselet, päätä itse! ".
Mitä muuta kuin selvän ottamista tuo kyseleminen on? Fiksumpaa on tosiaan kysyä asiantuntevammilta kokemuksia, kuvauksia, luonnehdintoja tai vaikka suosituksia eri roduista kuin valita kuvan perusteella. En kyllä ymmärrä mitä äryttävää siinä on että kysyy muidenkin neuvoja. Eihän ihminen, joka ei tiedä mitä kaikkia rotuja on olemassakaan, voi muuta kuin kysyä niiltä joiden arvelee tietävän.
Olen jälleen kerran suunnattoman iloinen, että sydäntäni lähellä ovat vinttikoirat ja etenkin whippetit. Harvalla tulee mieleen hankkia whippettiä vain katselemalla koirakirjojen kuvia!
Kuitenkin vipukat ovat mielestäni todella hyviä seurakoiria, niiden kanssa voi harrastaa melkein mitä vaan (pk-lajit pois suljettuna), ovat terveitä, pitkäikäisiä jne.
Mekin haaveilimme nahkacolliesta, mutta onneksi pidin pääni, ja sain vipukkani. Nyt ei enää toista rotua voisi kuvitellakkaan!
t.Maria
www.geocities.com/naytenumero
ps. sain muuten silloin paljon apua tältä palstalta, kun mietin meille sopivaa rotua ja kyselin vinkkejä! kiitos kaikille, jotka silloin suosittelivat vipuja, ne kun eivät listassani olleet ollenkaan ensimmäisenä....