Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Vasemmistosiiven leirit

P.e.n.t.t.i

Kaverini oli prometeusleirillä ja kertoi että tunsi olonsa epämiellyttäväksi. Syynä oli jonkinlainen moukkamaaisuus ja järjen yksinkertaisuus järjestäjien taholta. Tahallaan tai todennäköisimmin tiedostamattaan osoitettuna kaikkea peetä sateli niskaan.

Kerroin hänelle, että nämähän ovat vasemmistonuorten leirejä ja niin asian ydin ja epäilynsä varmistuivat hänellekin.

Pentti tietää.

19

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pakumies671

      En yleensäkään ymmärrä leirien tarkoitusta, jos ei ole uskovainen, pärjännee leirittäkin.
      Eihän ammattiliittoon kuulumattomillekaan ole liittoon kuulumattomien liittoa.
      En minä teini-ikäisenä käynyt missään leirillä, en kokenut tarpeelliseksi.

    • kjhgfdsr

      Varokaa hyvät nuoret Pentin kaltaisuuden kaltaisuutta!
      Jos, siis JOS siellä produlla on poliittista toimintaa, niin miksi en ole kuullut siitä aikaisemmin?!
      JA
      tietoa on, että poliittinen oikeisto, on kirkon hidalko aina ollut. Ovat kuninkaita palvelleet ja työläisillä itseään elettäneitä porsaita mutta
      politiikka
      ja
      uskonto
      ei ole ihmisyydelle hyvää koskaan saanut aikaan todellisuudessa. Molemmissa niissä on AINA, KAUTTA AIKOJEN ihmisiä, siis IHMISIÄ tapettu ja tapatettu ja orjuutettu laiskojen rikollisten hyvin voinnin aikaan saamiseksi.

      Ensi vuonna tulee 100 vuotta siitä kun kirkkokin juhlii 100 vuotta kuluneeksi siitä kun sai tappaa ja tapattaa omia, kirkollisveroja maksaneita työläis jäseniään. Se on esimerkki siitä, kuin kristittyjen kirkko ja oikeisto kapitalisti rikkoo lakia IHMISYYDEN kustannuksella ja papiston pullapossu kerholaiset nauttii saatanallisuudestaan mm kieltämällä omien työläisten kirkollisveroja maksaneiden uskovaisten hautaamiset kirkon hautaus mailleen. MUTTA sillen kelpaa ateistit vaikka olivatkin punasten/kommunistien puolelta, kuuluisin heistä ollenee kai edelleen Väinö Tanner joka teki eduskunnassa selväksi, ettei häntä saa viedä kirkon maalle viimeiseen lepoon niin saatanallisuus oikein valtion kunniotuksella pakko hautasivat hänet kunnia menoin kirkon hautausmaalle!
      Joten kyllä ne saatanallisuudet on tiedossa mitä poliittiset IHMISYYDEN vastaiset rikollisuuden rikolliset touhuaa....

      JK
      Googlella löytää tieto hakusanalla "Väinö Tanner"
      muistaakseni hännen leski pakotettiin suostumaan Väinön pakko hautaukseen kirkon maalle...
      Ja suomessa viruu työläisiä haudattuina pitkin metsiä haudattuina joissakin paikoin edelleenkin omaisten /sukulaisten hoitamilla "hautausmaille" ja osa on nk. työväen talojen takapihoilla.
      Mainittakoon kumminkin, että on ollut sellaisia pappejakin, jotka ovat uskovaisia työläisiä siunanneet metsiinkin ja osa on jopa varkain haudattu kirkon maalle. On myös olemassa "virallisia" muistohauta paikkoja kirkon hautausmaiden vieressä mutta ulkopuolella...mrikollisuuden kilven kiillottamiseksi... kun tosi uskovaisiakin vainajina häpäisevät....

      Vainajien häpäisemiset ovat rikollisuus sinänsä, pahinta olleen ilmeisesti tapettujen vainajien raiskaamiset, siis negrofiilli rikollisuus on järkyttävintä mitä saatanallisuus opettaa mm näin....:

      "teuta: Uskosa 11.4.2011 12:15
      TÄSSÄ KERROTTU SYNTIEN ANTEEKSI SAANTI :
      On jokin asteen ero , siitä mitä Jeesus on luvannut ja
      se oli Murhan synninkin anteeksi antamisessa . Varmsti
      voidaan määritellä , niin kuin joku jo sanoitikin , nämä
      raiskaukset oli heti murhan jälkeen , Kuinka nyt sanotaan
      kun murhan synnin saisi myös henkilökohtaisia syntejä
      saada anteeksi . Älkää kinatko epätietoisina asioista jota
      örvelö ja savon ukko ette tiedä ja nyt on tullut(ei tuomari )"
      -- (vahvistus ylläolevaan... josta puuttui linkki; osoite:)
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10813480
      teuta.
      21.8.2012 14:29
      Satut tietämään että montakertaa olen ollut Ruumishuoneella törppö .
      olen sen kerran ilmoittanut enkä ollut yksin , näkemiin"

      Niin, että ilmeisesti se saatanaa ja sitä palvelevien paikka se kirkon touhut on monien osalta... joten koulutukset vaikuttaa olevan samaa luokkaa...

      Jos, SIIS JOS siellä produlle koulutetaan poliittisesti aivopestyjä niin olis kiva jos jollakin olis faktaa "Pentti tietää" tueksi.
      Ellei faktaa ole, niin Pentti tietää mitä saatanaa haluaa....

    • P.e.n.t.t.i

      Punaposkisen puhuriset kommentit todistavat, että Pentti on oikeassa.

    • Terv.Mirka

      Aloitus kirjoituksen on kirjoittanut uskiskakara, mikä on vielä täyttä valetta.
      Mitä uskis ei tekisi, uskontonsa eteen.

      • P.e.n.t.t.i

        Aloituksen on laatinut Pentti-kakara, jolla on tietoa ja kokemusta.
        Ainoa tavoite Pentillä on, että Suomen kansan enemmistö päätyy tekemään oikeita ratkaisuja huolimatta hairahtuneitsa lampaista.

        Ja näistä hairahtuneista onnettomista tapauksistakin meidän pitää yhdessä huolehtia. Lopulta he ymmrärtävät harhautuksensa ja tietävät, että olemme heitä auttamassa.

        Suosittelen noudattamaan kymmentä käskyä.


    • hbgbgvgiv

      Politiikassa ja uskonnollisuudessa yhtyy yhteinen ilmiö joka on vaarallista!
      Tutkikaa itse; ajan kanssa tässä mitä tarkoitan ja ottakaa vaarallisuuden uhka vakavasti huomioon. Jo uskoon tulleillakin on vakavasti syytä oppia ymmärtämään kulttilaisuuden ihmiskunnalle aiheuttamat ongelmat!

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultti
      Kultti tarkoittaa joko palvontaa, uskonnollisia menoja ja käytänteitä tai erityisesti uskonnonharjoitukseen tavan tai säännösten perusteella kuuluvia muotoja, jumalanpalvelusmenoja.
      Yhteiskuntatieteissä kultilla tarkoitetaan uskonnollisen yhteisön yksinkertaisinta muotoa: ryhmää, jota yhdistää tietty palvonnan kohde.
      Erityisemmin kultti on suhteellisen pieni ja yhtenäinen ihmisjoukko, joka on omistautunut tietyille uskomuksille ja toimille, joita ympäröivä yhteiskunta pitää poikkeavina. Useimmiten kultti on uusi uskonnollinen lahko. Kultin määritelmä on kuitenkin hyvin subjektiivinen, ja monia vanhoja, yleisesti hyväksyttyjäkin uskonnollisia liikkeitä voi pitää vain laajalle levinneinä kultteina.
      Usein kultiksi kutsutaan uskonnollista ryhmää, jota pidetään vaarallisena jäsenilleen tai yhteiskunnalle. Selvimmin kultteina nähdään tuhoisat itsemurhakultit.
      Kultin nykymerkitys eroaa sen alkuperäisestä merkityksestä. Latinan cultus viittaa paitsi palvontaan myös viljelyyn, ja perinteisessä merkityksessä kultilla tarkoitetaan jotain uskonnollisten palvontamenojen järjestelmää, johon ei välttämättä liity siihen nykyään yhdistettyjä ominaisuuksia.
      Uskontososiologi Phil Zuckermanin mukaan lahkojen, kirkkojen ja kulttien välillä ei varsinaisesti ole eroa.[1]

      Kultin tunnusmerkkejä
      * Käyttää psykologisia pakkokeinoja jäsenien värväämiseen, opettamiseen ja säilyttämiseen
      * Muodostaa elitistisen totalitaarisen yhteisön, kultin ylimystö ohjaa kulttia kovalla kurilla, ja kerää kultin jäsenten jäsenmaksut ja työn tuottaman taloudellisen hyödyn
      * Kultissa jäsenhierarkia, eli eri arvoasteita
      * Ei mahdollisuutta olla yksin, osallistuminen toimintoihin pakollista
      * Perustaja-johtaja on karismaattinen, dogmaattinen, messiaaninen ja kaiken arvostelun yläpuolella
      * Uskoo, että päämäärä pyhittää keinot uusia jäseniä värvätessä ja varallisuutta kerätessä
      * Kerätty varallisuus ei hyödytä jäseniä eikä yhteisöä
      * Yhteisö edustaa puhtautta ja täydellisyyttä, ulkomaailma edustaa pahuutta
      * Maailmanlopun, messiaan, avaruusaluksen tai jonkin muun tulevaisuudessa tapahtuvan odottaminen

      Tuhoisa kultti
      Pääartikkeli: Vaarallinen lahko
      Vaarallinen lahko kiskoo jäseniltään suuria summia rahaa, ajaa luopumaan omaisuudestaan ja saattaa aiheuttaa lahkon jäsenten joukkoitsemurhan.

      Katso myös (esim. googlella etsien...)
      * Lahko
      * Vaarallinen lahko
      * Käännyttäminen
      * Aivopesu
      * Rakkauspommitus
      * Henkilöpalvonta
      * Skientologia

      -----------------------

      Olen huomannut paljon sitä, että lasten ja nuorten vanhemmat opettaa positiivista ajattelu tapaa ainoana oikeana ja se on myrkkyä monille kehitys kykyiselle nuorellekkin. REALISMI; jossa positiivisyyden ja negatiivitsyyden huomioon ottaminen TEOREETTISIAKIN FAKTOJA arvioidessa on TÄRKEINTÄ!
      Usein väitetään, että negatiisisyys masentaa mielen mutta harvat väittää tai edes tunnustaa, että sairaaloinen positiivisyys on mielen terveydelle sairauttakin aiheuttavaa joka voi pahimmillaan positiisyyteen PETTYNEEN pahimmillaan joka kuolemaan. Joten "vain me pelastumme" on rikollisuuden perkeleen oppia!

      • nhbgtfvrcfr

        JK
        Ottakaa tuo yllä olevan teksti faktana talteen sillä sen sisällön tarkaan tuntevilla on tulevaisuudessa enemmän tasapainoa elämään kuin uskomisilla niin uskoissa kuin politiikassa joissa molemmissa on valheellisuuden POSITIIVISYYS kulttilaisuuden kera vaarallista aivopesu toivoa luovaa pettymykseeen johtavaa myrkkyä!
        Ennen kaikkea lasten ja nuortenkin suhteen realismisuus antaa elämälle paremman perustan kuin aivopesu valheellisuus.


      • nnhbgvtvt8
        nhbgtfvrcfr kirjoitti:

        JK
        Ottakaa tuo yllä olevan teksti faktana talteen sillä sen sisällön tarkaan tuntevilla on tulevaisuudessa enemmän tasapainoa elämään kuin uskomisilla niin uskoissa kuin politiikassa joissa molemmissa on valheellisuuden POSITIIVISYYS kulttilaisuuden kera vaarallista aivopesu toivoa luovaa pettymykseeen johtavaa myrkkyä!
        Ennen kaikkea lasten ja nuortenkin suhteen realismisuus antaa elämälle paremman perustan kuin aivopesu valheellisuus.

        TÄRKEÄ HUOMAUTUS!
        Googlaamalla ei ainakaan uskon asioista saa 100% totuutta!
        Esimerkiksi suomalaisittain asia on niin, että WIKIPEDIAA hallitsee kristittyjen rikollisuuden kirkko kätyreineen niin tarkoin, ettei edes kristittyjen väärennetyn raamatun selvyyksiä saa sinne esille vaan lakojen herra jumalian opit, kuten luder/lutherin on tarkoin suojattu esim. Jeesuksen antamia oppeja vastaan.

        Joten käyttäkää netillä olevia useiden tietolähteitä ja kootkaan niistä oppia itsellenne ja älkää peljätkö poistaa mielestänne kaikki saamanne tiedot jos ne tuntuvat vääriltä ja ottakaan järjellisesti oikeat käyttöön tatuutta etsiessä.

        On todella valitettavaa, ettö niin paljon käytetty Google on alistettu väärän todistuksen levittämis tehtailun pyhäköksi uskonnollisesti. Miten lienee poliittisesti, sitä en ole tutkinut.

        Jos jollakin on, niin Googlen kuin Wikipedian käyttämisen suhteen PAREMPIA VAIHTOEHTOJA, niin kertokaa toki se täälläkin.
        Fakta tiedot vähentävät sairaaloista positiivisyyttä, odotuksen jälkeisen toivottomuuden tuska on raskasta pettyneille....


    • P.e.n.t.t.i

      Vaikuttaa siltä, että tälläkin palstalla on paljon vaikeuksissa olevia ihmispoloja, jotka eivät osaa saada elämäänsä raiteilleen.
      Vanhemmilla on suuri vastuu, että lapset eivät hairahdu Prometheus-kulttiin hyväksi käytettäviksi.

      • kikiujuhy

        Jaa, sielä prometheus leirilläkö näitä kristittyjen rikoksia lapsille ja nuorille tekevät???

        Lainattua tekstiä:
        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

        Taidat olla aivopesty!


    • P.e.n.t.t.i

      Kuka nyt lestojen kauhukäytöstä ihailisi, vaikka jostain syystä näytät olevan aiheessa sisällä.

      Sanoin tuossa, että Kymmenen käskyä on elämälle sopivat ohjeet, joita noudattamalla oma ja lähimmäisten elämä rullaa.

      Olisi parempi että kirjoittaisit ihan omin sanoin, etkä vain laittaisi kopioita lehtikirjoituksista. Sekin voisi helpottaa.

      • kjnhbybtvtr

        Ne "omien sanojen" aivopierut ovat jakomielisten; ihmisyydestä luopuneiden sopaskaa!

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
        "Kiva kun olit tarkkana
        teuta 13.11.2010 14:18
        Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
        Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein ."

        herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
        "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

        herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171
        teuta, (myös: "teu, Gapriel., matti., ville, väinö, Fered. kalle" jne)
        "14.5.2011 16:22
        Ei tuosta ÄLÄ TAPA käskystä , tarvii sen enenpää ymmärtää
        kun mitä siinä lukee .."

        ja

        katekismuksessakin on "älä tapa" käsky...

        joten
        sairaaloinen jakomielisyys on saatanallisuudelle eksytettyjen aivopieruja!


      • jnhbgvtv6

        ellei pentti ymmärrä, että lestadiolaisten (suomessa noin 18 eri lahkoa) seurakunnat ovat luterilaisia, niin pentti voisi ottaa asioista selvää ennen kuin aivopierujaan päästelee.
        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon".
        Tuo on faktaa...

        ja

        saatanaa palvelleen luder/lutheria jumaloiminen on monissa muissakin kristittyjen lahkoissa. raamattuhan on paavalilais-luterilaisuusen saatanallisuuden käsikirja.

        ja

        tarviihan rikollisuuden luterilaisuus jonku lahkon jota voi kaikista rikoksistaan syyttää.... tosin aiheessa mutta itse on rikollisilleen oppinsa antanut, lestadiolaisillekkin.
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
        "Kiva kun olit tarkkana
        teuta 13.11.2010 14:18
        Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
        Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein ."

        Joten pentti tietää kaiken mutta vaikka uskoa on niin järki ja ymmärrys pentillä on jälkeen jääneet ymmärtämättömyyttä.


      • fjfkfkdferk

        pentti.. "Sanoin tuossa, että Kymmenen käskyä on elämälle sopivat ohjeet, joita noudattamalla oma ja lähimmäisten elämä rullaa."

        luterilaisuus noin 18:sta lestadiolais lahkon kera "rullaa" uskovaisiaan helevettiin!
        herra jumalan käskyjä yskomalla ja onhan siinä katekismuksessakin "älä tapa" käsky joka muuttuu käytännössä "älä ole tappamatto kun herra käskee" käskyksi.
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
        TUOLLAISTA OPPIA NOUDATTAVAT VAIN SAIRAIKSI AIVOPESTYT USKOVAISET:
        Lainattua tekstiä:
        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)


      • jnbghbgfvfcer

        Jaa, että omin sanoin...

        tässä, lestadiolaisten lahtarin oppia, odottelee Jeesusta että pääsin Jeesusta pilkaten elukaksi lahtarina tapamaan:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
        "TEU.
        2.4.2012 09:30
        2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
        JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
        HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."

        rikollisuuden uskovaiset luulee/uskoo, että heidät on vapaudettu Lakien noudattamisista MUTTA NIIN EI OLE, tosin saatanaa jumala palvelevat suorastaan käskee rikoksia tekemään... herra jumalanakin...
        herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
        herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
        herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
        "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
        USKONVAPAUTTA KOSKEVAA LAKIA RIKKOVA OPPI!!!

        herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
        TUOTA OVAT AIVOPESTYT RIKOLLISET NOUDATTANEET!!!

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9955763
        Jeesus on tie
        1.7.2011 20:09
        Jokainen bedofiili toiaan saa syntinsä anteeksi, jos hän antaa Jeesuksen sovintoveren virran puhdistaa sydämensä, hallelujaa kiitos Jeesus!
        Jos parannusta ei tule, niin sinun raukan käy huonosti.
        Keneltä, kysyi yksi mäntti?!!!
        Jumalalta!

        EHKÄ Pentin MIELEEN ON ihmisyydestään luopuneen saatanallisuuden IHMISTEN LOUKKAAMISET TAPPAMALLA JA SEN JÄLKEEN RAISKAAMALLA!!!
        "teuta: Uskosa 11.4.2011 12:15
        TÄSSÄ KERROTTU SYNTIEN ANTEEKSI SAANTI :
        On jokin asteen ero , siitä mitä Jeesus on luvannut ja
        se oli Murhan synninkin anteeksi antamisessa . Varmsti
        voidaan määritellä , niin kuin joku jo sanoitikin , nämä
        raiskaukset oli heti murhan jälkeen , Kuinka nyt sanotaan
        kun murhan synnin saisi myös henkilökohtaisia syntejä
        saada anteeksi . Älkää kinatko epätietoisina asioista jota
        örvelö ja savon ukko ette tiedä ja nyt on tullut(ei tuomari )"

        - (vahvistus ylläolevaan... josta puuttui linkki; osoite:)

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10813480
        teuta.
        21.8.2012 14:29
        Satut tietämään että montakertaa olen ollut Ruumishuoneella törppö .
        olen sen kerran ilmoittanut enkä ollut yksin , näkemiin"

        TUON, saatanallisuuden opin OPETTI JUMALAN herraksi itseään ja paavia uskova:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10835053#comment-57305312
        "teuta
        8.8.2012 00:24
        Kyllä minä ja paavi sen tiedämme , pitäisikö kysyä Jumalalta vielä ."

        Epäilen, ettei sinussa ole niin paljoa enään ihmisyyttä, että ymmärtäisit kuin syvältä oppinne ovat!!!


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2394
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      65
      2141
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      100
      1961
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1692
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1612
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1466
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1440
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1400
    Aihe