Ihminen valitsee seuransa ja kumppaninsa siltä henkiseltä tasolta missä itse on???
Moni haaveilee elämänmuutoksesta mutta aina löytää itsensä samasta suosta. Muutos vaatii varmaan hiljentymistä ja ehkä yksinäisyyttäkin alkuun. Oletteko samaa mieltä?
Moni haaveilee elämänmuutoksesta mutta aina löytää itsensä samasta suosta. Muutos vaatii varmaan hiljentymistä ja ehkä yksinäisyyttäkin alkuun. Oletteko samaa mieltä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sehän on vaan ihan järkevää että esim. ystävät ovat henkisesti samalla tasolla toistensa kanssa, koska silloin homma toimii. En sano että koko kaveripiirin tulisi olla samasta muotista, mutta ainakin minulla läheisimmät ihmiset ovat hyvin samanlaisia mitä itse olen.
Jos ja kun haluaa elämäänsä muuttaa, muutos lähtee omasta itsestään. Ei voi odottaa, että esim. paikkakunnan vaihdos parantaa oman "huonon" elämän, sillä asiat alkavat uudessa paikassakin menemään samalla tavalla kuin aiemmin, jos ei tajua katsoa peiliin ja etsiä vikaa sieltä. Muut ihmiset voivat antaa vaikutteita, mutta jokainen itse päättää minkä suunnan valitsee.
Kun elämässä alkaa tuntua, että nyt olisi joitain asioita muutettava, on pakostikin keskityttävä juttelemaan itsensä kanssa - yksin. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta tarpeellista ja myöhemmin asiaa tarkasteltuna ainoa oikea keino.
se niin taitaa mennä. kyllä sitä joutuu pohtimaan asioita oman pään sisällä, jos haluaa muutosta johonkin suuntaan.
Kyllä. Muutos vaatii hiljentymistä, yksinäisyyttä, valmiutta uuteen, mutta ennen kaikkea pakkoa. Tiukkaa itsensä kohtaamista, jolloin mitkään selittelyt eivät enää kanna, eikä kenenkään tai minkään taakse pääse piiloon ja pakoon.
Suurta elämän laatua on se, että muutos on valinta. Monesti näin ei ole. Muutos on annettu, pakon sanelema tapahtumien päätepiste ja tuntemattoman alku.
Laiskuus pelastaa monesta vaivannäköä vaativasta jutusta ja oma paikka samassa suossa on fakta. Voi elellä kepeästi harhassa, että jos oikeesti haluaisin, niin tuo ja tämä ja minä muuttuisin. Kaikin puolin tyydyttävämpään suuntaan pois sumu ja harmaus.
Vapaus valita on niin ikään luksusta. Saattaa miettiä, että valitsinko oikein. Olenko valinnut esimerkiksi oikeat ihmiset ympärilleni. Ehei, ihmiset ovat vain jostakin tulleet ja seura tehnyt kaltaisekseen. Ja kaikki itsekseen ajattelevat olevansa hieman korkeammalla henkisellä tasolla kuin muut – älykkyyden suhteen kakkostila riittää.
Ystäväpiiriä pitää sitten yhdessä tuttuus, vaikka on toisinaan tylsää. Silmät pyöreinä seurataan joidenkin muutospyrkimyksiä ja toivotaan, etteivät mene kovin kauaksi ja tulevat lopulta takaisin.
Valinta vielä kiinnostaa. Taannoisen hömppäohjelman tapaan sinun on valittava kolmen ihmisen joukosta yksi ihminen ystäväksesi näkemättä heistä ketään. Käytettävissä on kolme kysymystä. Mitä kysyisit valintasi perusteeksi?
taitaa olla. Toivottavasti. Ystävävalinnat puoltavat sitä etten ole aivan dille.
Kumppanin valinnassakin tuo taitaa pitää paikkansa, sillä samoja piirteitä tuntuu olleen ja olevan kaikissa, joihin olen joskus vähänkään vakavammin ihastunut. Sukupuolesta riippumatta, jopa.
Haaveilen elämänmuutoksesta ja tiedostan myös tuon suon olemassaolon. Aikaa tässä palaa, mutta ei näitä asioita oikein voi kiirehtiä?
Ai niin, sattuneesta syystä tämä nimimerkkini ei enää ole rekisterissä ja uutta en onnistu millään rekisteröimään. Ensin yritin ihan järkeviä, vanhan niccini (LaCerise) läheltä, sitten kokeeksi vaikka mitä ja lopulta kiukuissani jopa "ulkomaankielisiä" törkeyksiä, joita kukan muu ei ole takuulla voinut rekisteröidä. Mutta kun MIKÄÄN EI KELPAA!!! Muistaakseni muutkin ovat valittaneet moisesta ongelmasta.
sopeutumista, ja en tiedä onko se niinkään valintakysmys vai puhtaasti sitä ajautuu omankaltaiseen seuraansa ja viihtyy ja siihen jää.
Laumaeläinhän ihminen suuressa määrin on ja paikkansa jokainen jollaintapaa hakee.
Mä en ole ajatelllut enään vuosiin että ihminen olisi jotenkin eriskummallisen monimutkainen ajatuksineen ja tunteineen kun kuitenkin asiat on hirveen yksinkertaisia.
Meitä ohjaa vaistot ja halut ja tarve ihan niinkuin jokaista elukkaa maanpäällä ja se siitä.
Ja mitä tulee elämänmuutoksiin niin eihän se toimi jos vaihtaa kaiken muun muttei omia tapojaan yms. Sitä todellakin ajautuu ihan samoihin kuvioihin oli missä oli.