irakilaiset päätti että miehen on kuoltava. Niin äkkiä tuli miehen elämä päätökseen,olen todella surullinen.
mies ei saanut elää
vituttaatämä
3779
4Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Hallitus vastuuseen tästä!
Suomi Ensin-liike järjestää Kajaanin Otamäessä Kajaanilaisten turvallisuus ensin tilaisuuden. Kaikki läheistensä ja omasta turvallisuudesta huolestuneet mukaan. Suomalaiset alkavat todella saada tarpeekseen tästä pakkomamutuksesta! Stop islamisaatiolle ja globalisti-suvakkien sairaalle unelmalle Suomen kansallisesta itsetuhosta!
Vastuulliset poliitikot laidasta laitaan saavat vielä ansionsa mukaan, kun maa on ensin puhdistettu laittomista maahantunkeutujista!
Suomen kansan on jälleen kerran pakko taistella olemassaolonsa puolesta. Sillä Suomen kansalla ei ole muuta voimaa kuin Suomen kansa! Kaikkivaltias Jumala ja Herra Jeesus Kristus johdattakoon Suomen kansaa kamppailussa laittomia maahantunkeutujia ja maanpetturipoliitikoita vastaan!
lässyn lässyn, tuo uho tai joku miekkari ei auta enää mitään, ite ootte ne molopäät sinne äänestäneet tai annoitte muitten äänestää. eipä teitä sillon löytyny tarpeeks, olitte sohvalla haisemassa
Voisi järjestää keräyksen, että saa uhrin arvokkaasti haudan lepoon. Jos vaan omaiset sen hyväksyy. Kaikkiahan tämä koskettaa, eikä niitä korvauksia tulla koskaan näkemään. Saisi rauhassa surra, ja keräillä voimia oikeudenkäyntiin. Olisi edes yksi murhe vähemmän.
Sikiölle laskut olisi oikeen
Irakilaiset päätti? Tekikö ne tästä porukalla jonkun äänestyspäätöksen vai miten?
Mutta vain isis-henkisillä oli äänioikeus. Muut saivat jäädä äänettömiksi yhtiömiehiksi.
Varmaankin ennen tapausta äänin 2-0 ja murhatulla ei ollut äänioikeutta.
Irakkilaisia päättäjiä eduskunnassa?
Eikös niitä tappajia ollut kaksi joten voidaan puhua monikossa Irakilaiset päättivät.
Suomalaiset päättivät: mies ei saanut elää.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016091722330783_uu.shtml
Uhrin muistoksi on järjestettävä hiljainen hetki.Kaikki Vokkien asukkaat,työntekijät,vapaaehtoiset,ylläpitäjät päättäjät,Sipilä eturiviin eduskutatalon rappusille kunnioittamaan uhrin muistoa.Sen olette uhrille velkaa.
TOTTA ! ! !
Vastassamme on absoluuttinen pahuus...
t. hollywoodin mielenmuokkausteollisuus
Hiljaisen hetken saatte aikaan, kun kysytte mitä Sipilä on tämän maan hyväksi tehnyt.
Minua ei hetkauta kuolema paskan vertaa. Pitäkää vaan hetkiänne
Mietikäähän, suomalainen tapettu tuosta vaan, kukaan ei lotkauta korviaan, ei hallitus, ei poliisi.. Sipilä itkee pitää säästää, otetaan vaan lisää mamuja! Näköjään ei yksi ihmishenki tunnu missään?
Minä tahansa muuna päivänä vainaja olisi ollut halla-aholaisille hyödytön juoppo, joka on kansankokonaisuudelle pelkkä taakka. Nyt häntä voi surutta hyväksikäyttää, kun propaganda-arvo on kova.
Ettäkö ei saisi totuutta sanoa ääneen? Se tietysti aina vaikeuttaa homman etenemistä.
Se koira älähtää...
Mistä kaltaisiasi ääliöitä sikiää? 2015 Suomessa tapettiin 90 henkilöä ihan kotimaisin voimin,kitisitkö silloin?
Eivätkö OMAT pahantekijät riitä???! Pitääkö hommata ulkomailta vielä lisää !!?
Aika ikävästi puhut henkilöstä jota et selvästi tuntenut. Hän oli normaalia säännöllistä elämää viettävä, työssäkäyvä henkilö. Miten on pokkaa tulla juoposta edes puhumaan tässä yhteydessä? Törkeää panettelua, hävetä saat jos osaat.
Kiitos Sipilä! Jäät historiaan pääministerinä, joka tuhosi suomen.
tuhlaatko elämäsi suremalla kaikkia maailmassa kuolevia.
miten niin äkkiä,eikös se ollut viisissäkymmenissä?
Onko suvakkien kotouttamiskoulutus epäonnistunut totaalisesti ?
Demareille, vihreille, kepulle, kokoomukselle myös kiitos maanpuolustuksen tuhoamisesta.
Esimerkkeinä käynee Otawan soppari ja paniikissa tehty aselaki, josta ei ollut kuin haittaa maanpuolustuksellemme. Joten mieti ketä äänestät, Persutkin taisivat joko tulla lahjotuksi, kun EU ei enää olekaan ongelma ja Natokorttikin on monella kädessä. Nato ei pysty meitä puolustamaan tosi paikan tullen, tai on syytä epäillä että tehdään uudet Drippen Droppenit taas jälleen kerran.
Niin sitä elämä voi loppua yhtäkkiä. Voi jäädä vaikka auton alle tai jotain. Selvää on että pakolaisista aika moni on niitä jotka tekee rikoksia, suomen laki vaan on sellainen että rikolliset päästetään aika pian pois vankilasta.
Miten suomalaiset on varustautuneet puolustamaan itseään. Ei varmaan mitenkään. Pakolaiset raiskaa naisia ja tappaa suomalaisia ihan tuosta vaan ja heille ihmiselämä ei ole minkään arvoinen. Ne ryöstää sut vaikka 20 euron takia ja puukottavat samalla.
Eipä ole sitten Kajaanilaisilla juurikaan pelättävää,harvalla 20 taskussa.
Todennäköisesti nämä ryöstömurhaajat saavat Suomen valtion maksamat puolustus asianajajat ja vapautuvat kaikista syytteistä, lisäksi uhri tuomitaan rasismista!
näinhän se menee oli kyseessä mamu tai kantis.
Rasisti-rassukat ne jaksaa ratsastaa vainajalla ihan täysillä. Jos kyseessä olisi ollut tilanne jossa tappaja olisikin ollut valkonaama suomalainen niin eivät rassukat korvaansa lotkauttaisi. Niitä kännitappojahan suomalaiset valkonaamat saavat aikaan nmelkein sata vuotta kohti. Että repikääpä paviaanit siitä.
Ei ne päättäneet mistään mitään. Olivat sekopäitä, ainakin niiden tietojen perusteella, mitä julkisuudessa on ollut.
Täältä niitä tulee, sekopäitä länsimaihin teloittamaan.
http://mvlehti.net/2016/08/27/video-k-18-kolme-sukupolvea-isislaisia-teloittaa-uhreja-eri-tekniikoilla/
Ei oikein pysty ymmärtämään, miksi tässä ihmiset vauhkoovat. Siksi kun kyseessä on maahanmuuttajat.
Ei kukaan kysy julkisesti miksi joku ei saanut elää, kun suomalainen tappaa toisen suomalaisen. Mikä on kuitenkin paljon yleisempää. En kuitenkaan anna tälle tapaukselle oikeutta.