Auer ja korvaukset

Missäkohtuus

Valtio joutuu korvaamaan Auerille puoli miljoonaa euroa. Itse loukkaannuin valtion virassa pysyvästi työtapaturmassa ja en saanut euroakaan. Valtion konttorin lääkäri hylkäsi korvaukset perusteella; tuon ikäisellä(38 v) ihmisellä on jo vanhenemisen aiheuttamia vikoja!

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Missäjärki

      Sinun ja Auerin asia on kuin yö ja päivä. Ei mitään toistensa kanssa yhtäläisyttä millään tasolla. Tyypilliseen suomalaiseen tapaan kateus nosti päätään kuultuasi Auerin korvauksesta ja halusit päässäsi asiat silti yhdistellä.

      • Laskutaitoinen

        Auerin korvauksetovat jo nyt aivan käsittämättömällä tasolla. 800 e koppivuorokaudesta. Auer oli työtön kotirouva jouduttuaan myllytyksen keskelle. Joku 200 e/koppivuorokausi olisi ollut aivan riittävä ja sekin noin kaksinkertainen siihen nähden mitä keskituloisielle jää käteen päivän työstä. Ei siellä kopissa koko elämä mennyt pilalle. Kolmen omakotitalon verran korvausta varmistaa sen ettei loppuelämän aikana tarvitsisi kirjoittaa edes sitä kirjaa. En ole kade, mutta ei tässä mitän kohtuuttakaan ole. Auer joutui myllytykseen, mutta koppiepisodilla ei tarvi hyvitellä koko elämää. Koppikorvauksilla korvataan kopittamisen aiheuttama haitta.


    • MinäMyösMaksan

      Valtio maksaa korvaukset sinun, minun ja meidän kaikkien maksamista veroista.

    • Missäjärki

      Millään tavallahan tämä ei kyllä taas kuuluu mihinkään sairasvakuutuksiin, mutta sanottakoon nyt Auerin suuri korvaus ei tullut pelkästä koppihoidosta vaan myös kokoelämän haitasta. Suurin osa suomalaisista on käsityksessä Auer tappoi miehensä vaikka lopullinen tuomio oli toinen ja se on varjona hänelle koko elämän ajan johtuen juurikin siitä että julkisuus on ollut ennennäkemätöntä.

      Mutta mitäpäs tällaisia puhumaan täällä kateellisten palstalla, jotka ei tajua muutakuin oman kurjan elämänsä. Väitänpä että moni normoruikuttaja joutuessaan Auerin mankeliin olisi vetänyt itsensä kiikkuun.

      Keskittykääpä puhumaan niistä sairauksistanne vain ja kuinka valtio potkii teitä päähän ja jättäkää tällaisten asioiden miettiminen vähemmälle.

      • Laskutaitoinen

        Pitäisikö korvaussumma korottaa 0,5:stä 3 miljoonaan kuten Aueri vaatii?


      • Missäjärki

        Jos nyt leikkisin sellaisella kauhealla ajatuksella että puolisoni tapettaisiin. Ja murhaajaehdokas olisikin minä. Joutuisin siis pitkäks ajaks putkaan, Saisin siitä syytteet niskaan, tuomioita eri oikeusasteissa, lapseni vietäisiin pois ja yleisen sormilla osoittamisen ja halveksunnan loppuelämäkseni ventovierailtakin asiassa missä oma rakas on kuollut..

        Jaa-a, Enpä osaa tuollaiseen hintalappua laittaa. Vaatisin varmaan sen mitä lainoppineet suosittelee jotain vielä päälle. Saatuani jotkut rahat, painuisin varmaan ulkomaille yrittämään uutta elämää, sillä normielämäähän ei pienessä Suomessa enää olisi.

        Itse en osaa siis sanoa summaa mutta eihän minun tarvikkaan tietää sillä sinähän olet se "laskutaitoinen"-nimimerkiltäsi, niin kerro ihmeessä meille muille se oikea summa.


    • MissäToinenjärki

      Juu olen samaa mieltä Missäjärki kirjoittajan kanssa. Ollaan nyt Auerista mitä mieltä tahansa mutta koko loppuelämä on sekaisin/pilalla ja vielä kun ajattelee hänen lapsiaan ym.

    • moionjamoniei

      Kun asia on ratkaisematon, ei pidä tulla mitään korvauksiakaan. Sehän on ihan päivänselvä asia. Muutenhan voidaan maksaa korvauksia henkisistä kärsimyksistä jopa murhaajalle!

      Sairastuneelle sensijaan pitää tietenkin antaa korvauksia. Niin kävi ainakin kummisedälleni, mutta hän olikin hyvässä firmassa. Toisilla käy huonommin, kuten itsellänikin on käynyt. Suomi on epäoikeudenmukainen, pilkunnssijoiden maa. Se toisaalta on erittäin hyvä, koska kitkee korruption, mutta joskus toivoisi ymmärryksen käyvän lakipykälien ylitse, kun laissa ei toteudu oikeus tai edes kohtuus. Silloin olisi Suomi vielä parempi maa kuin se oli, mutta se vaatii että olemme kaikki rehellisiä ja totuudellisia. Sellainenhan ei enää onnistu "monikulttuurisuuden" takia.

    • missäjärki

      Kun asiasta tulee päätös niin se ei ole silloin yhtä kuin "ratkaisematon". Asia on silloin ratkaistu maallisella puolella ja siihen on tyytyminen. Muuta meillä ei ole. Loput menee sitten uskontojen ja uskomuksien puolelle.

      Juurikin nämä kommentit osoittaa sen että tämä nimenomainen korvaussumma on oltava korkea sillä ihmiset vetää mitä ihmellisempiä johtopäätöksiä asiasta kuten tämä "ratakaisematon"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2813
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2390
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2160
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1954
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1806
    6. 157
      1795
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1767
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      132
      1513
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe