Kevättuulen laulu lapselle
Yö kehtonaan,
hiljaisuuden laulaessa,
nukahtaa lapsi uneen,
siihen viimeiseen,
josta ei koskaan herää.
Tuulen hyväillessä lapsen viattomuutta,
kuun maalatessa yön hopealla,
hautaa lumi pienen ruumiin;
Pienet kädet,
jotka vain kerran saivat
äitinsä lämmintä ihoa koskettaa.
Pienet jalat,
jotka eivät koskaan
oppineet askeltakaan kantamaan.
Pienet siniset silmät,
joiden kirkkaus sammui
talven kuiskauksiin.
Pienet kapeat huulet,
jotka eivät koskaan löytäneet sanoja
kertoakseen rakastavansa.
Kevätauringon kutsuessa
lumen puroiksi niityilleen,
kasvattaa maa ruiskukkia ja päivänkakkaroita,
hunnuksi lapselle,
jonka kuolema kutsui
vain päivän eläneenä omakseen.
Kevättuuli lasista puhalletuin sävelin,
laulaa laulunsa lapselle;
Veren äitinsä vuodatti
tikari murhaajien,
lapsen pienen,
auringonnousuun syntyneen,
jätti murhaajista nuorin hangelle,
kuoleman noudettavaksi,
lumistateen haudattavaksi,
siunattavaksi tähtien.
Eivät silmät ihmisten,
löydä koskaan vartaloa pienen lapsen,
jolle kukaan ei ehtinyt nimeä antaa,
jonka vuoksi vain sade itki.
Lapsi yhden päivän eläneenä,
siivet enkelten sai,
matkatakseen luo äitinsä rakkauden.
**************************************************
Kirjoitan tällä samalla nicillä www.rakkausrunot.comissa ja www.virhe.orgissa.
Yö kehtonaan,
hiljaisuuden laulaessa,
nukahtaa lapsi uneen,
siihen viimeiseen,
josta ei koskaan herää.
Tuulen hyväillessä lapsen viattomuutta,
kuun maalatessa yön hopealla,
hautaa lumi pienen ruumiin;
Pienet kädet,
jotka vain kerran saivat
äitinsä lämmintä ihoa koskettaa.
Pienet jalat,
jotka eivät koskaan
oppineet askeltakaan kantamaan.
Pienet siniset silmät,
joiden kirkkaus sammui
talven kuiskauksiin.
Pienet kapeat huulet,
jotka eivät koskaan löytäneet sanoja
kertoakseen rakastavansa.
Kevätauringon kutsuessa
lumen puroiksi niityilleen,
kasvattaa maa ruiskukkia ja päivänkakkaroita,
hunnuksi lapselle,
jonka kuolema kutsui
vain päivän eläneenä omakseen.
Kevättuuli lasista puhalletuin sävelin,
laulaa laulunsa lapselle;
Veren äitinsä vuodatti
tikari murhaajien,
lapsen pienen,
auringonnousuun syntyneen,
jätti murhaajista nuorin hangelle,
kuoleman noudettavaksi,
lumistateen haudattavaksi,
siunattavaksi tähtien.
Eivät silmät ihmisten,
löydä koskaan vartaloa pienen lapsen,
jolle kukaan ei ehtinyt nimeä antaa,
jonka vuoksi vain sade itki.
Lapsi yhden päivän eläneenä,
siivet enkelten sai,
matkatakseen luo äitinsä rakkauden.
**************************************************
Kirjoitan tällä samalla nicillä www.rakkausrunot.comissa ja www.virhe.orgissa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vielä ehtinyt mennä lukemaan niitä muita,mutta miksi niin synkkää.Sinulla on upea!!!sanavarasto ja olet luultavasti nuori.Täytyneepä käydä sivuillasi.Kommenttini:OSAAT!!
Minun tapani malata taulu on laveerata tumma pohja ja ripotella ajatuksia sen päälle.
Ja pimeät yöthän ovat ne, jotka saavat meidät arvostamaan pieniä aurinkoja ;)
Alku on hyvä. Pidin varsinkin kohdista "pienet kädet--", "pienet jalat--" ja "pienet siniset silmät--".
Jostain syystä loppu vaikutti kuitenkin hiomattomalta...(?)
Kirjoittaessa mielikuvitus loppui parin viimeisen säkeistön kohdalla...päätin kaikesta huolimatta kirjoittaa runon loppuun sinä yönä ja seurauksena siitä tönkkö loppu.
Olisin halunnut mielummin päättää "jollain legendaarisella lauseella" mutta kuten sanoin, mielikuvitus loppui kesken.