Ensimäinen kosketus

ihanathetketyhdessä

Oli rauhaisa loppukesän ilta. Helteiset säät pitivät ilman miellyttävän lämpimänä vielä auringon laskiessa, jolloin olikin päivän paras aika olla ulkona. Tämän kunniaksi olin tavoistani poiketen pysähtynyt terassille nauttimaan yhdestä kesän kenties viimeisimmistä trooppisista illoista ennen kuin tuleva syksy alkaisi viilentämään ilmoja.

Aloin haaveilla. Katselin kadulla käveleviä ihmisiä ja aina pariskunnan nähdessäni kuvittelin itseni kävelemässä käsi kädessä elämäni rakkauden kanssa. Olisiko hänelläkin pitkät ja vaaleat hiukset niinkuin tuolla nyt tänne päin kävelevällä tytöllä? Vai sittenkin tummat ja lyhyet, kuten tuolla ostoskassia kantavalla. Yksin kulkevia ihmisiä katsellessani yritin päätellä ovatko he minun kaltaisiani yksinäisiä haaveilijoita vaiko vain tulemassa tai menemässä ystäviensä luokse. Tunsin pystyväni muodostamaan arvioni heistä kaikista, mutta luultavasti olin useimmiten väärässä, sillä tiedostan kuitenkin olevani huono arvioimaan ihmisiä.

Heräsin hätkähtäen ajatuksistani, kun metalliselle pöydälleni kalahti lasinen astia ja viereiselle tuolille rojahti puolihengästynyt nuori nainen.

”Oi, anteeksi”, hän sanoi huomatessaan säikäyttäneensä minut, ”Olihan tässä vapaata?”

”Joo”, onnistuin äännähtämään vielä hieman hämmentyneenä.

”Minunkin oli ihan pakko ottaa tällainen jäätelöannos, kun näin että sinullakin oli.”

Puhuessaan hän katsoi minua silmiin ja hymyili niin kauniisti ja luontevasti, että se tuntui olevan luonnollisin mahdollinen ilme hänen kasvoilleen. Huomasin heti, että tämä iloinen nainen oli hyvin sosiaalinen ja ihmisten lähestyminen oli hänelle helppoa. Siis täysin päinvastainen tapaus kuin minä, joka olin edelleen paikalleni jähmettyneenä tämän yllättävän huomionosoituksen seurauksena. Nainen ei kuitenkaan ollut huomaavinaankaan sosiaalista epävarmuuttani, jonka itse kuvittelin näkyvän kasvoiltani selkeänä, vaan jatkoi innokasta tarinointiaan kuin olisi puhunut vanhalle ystävälleen.

”Olen töissä vaatekaupassa tuolla kadun kulmassa. Suljimme vasta nyt kahdeksalta ja tulin sieltä suoraan tänne. Aika väsyttävää työtä sekin näin kuumalla, kun itsekin menin tänään töihin kahdeltatoista ja suoraan siitä helteestä niiden kaikkien vaatteiden keskelle. Meillä on vielä näin lomien aikaan niin hirveästi asiakkaita iltapäivisin, että väkisinkin lämpö nousee ja kun vielä itse yrittää kiirehtiä kaikkia avustamaan. Meinasin tulla tänne oluelle, mutta onneksi näin sinut siinä jäätelön kanssa kun sitten huomasin, että minunkin tekee oikeastaan paljon enemmän mieli jäätelöä.”

Nainen ei vaikuttanut lainkaan niin väsyneeltä kun hänen kuvailemansa rankka työpäivä olisi antanut odottaa. Sen sijaan hän selosti asiaansa antaumuksella ja käsiensä huiteluilla täsmentäen, ja katsoi minua silmiin koko ajan. En ehtinyt kuulla puoliakaan hänen alati jatkuvista sanomisistaan, mutta minusta tuntui ihmeellisen hyvältä kuunnella häntä. En tiennyt alkuunkaan mitä olisin itse osannut tilanteessa sanoa, mutta hänen tiivis puheensa ei jättänyt minulle aukkoja täytettäväksi, joten en tuntenut tarvetta jännittää asiaa.

Silmäni olivat hänen katseensa vankeina ja miellyttävän tunteen lisääntyessä onnistuin sitä sen enempää yrittämättä hymyilemään hänelle takaisinkin kuin rohkaisuna jatkamaan kertomustaan. En tosin enää kuullut lainkaan hänen sanojaan, sillä olin täysin lumoutunut katselemaan tätä naista, joka puhui suoraan minulle ja vaikutti aidosti siltä, kun hän olisi ollut iloinen saadessaan puhua juuri minulle...

Lue koko tarina täältä:
http://seksifantasiat.runkkareille.com/romanttinen-erotiikka/ensimmainen-kosketus/

6

6535

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tykkäänkovastii

      Kauniisti kuvattu

      • terveisinfaijas

        Mutsis oli


    • runkkufantsu

      Näille seksitarinoille on kyl tosi hyvä runkata

      • ihmru

        Ihme runkkareita täällä


    • aimostondis

      Jos ei nyt kielioppisääntöihin sinällään ala kiinnittään liika huomiota ja leiki jotain lappeen ranta laista äidin kielen opettajaa, niin tätä tarinaa voi pitää jopa aika hyvänä. Ja teki sen mikä oli varmaan tarkotuskin, eli sai kiihottumaan ja aikaseksi samalla aimo stondiksen

    • herrom

      Ollaanpas sitä herkällä ja romanttisella tuulella

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      76
      1235
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1157
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1155
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      975
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      938
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      864
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      76
      753
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      682
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      662
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      642
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    12. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      139
      547
    13. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      540
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      527
    15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      505
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      500
    17. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      43
      481
    18. 43
      477
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      86
      462
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      456
    Aihe