Onnellinen

Luin tänään iltasanomista 9 vuotiaasta lapsesta, surullista luettavaa, luulen että syyt käytökseen johtuu yhteiskunnasta. Kyynel tuli silmään kun luin miten huono olo lapsella voi olla.

Kerron nyt kuitenkin, oman poikani tarinan lyhyesti.
Poikamme syntymä on hienointa minulle, ja olen mielestäni melko hyvä esimerkki ja isä pojalleni.

Asuimme pienällä paikkakunnalla poikani mennessä kouluun, ongelmat alkoivat lähes heti koulun alettua, poikaani ei kiinnostanut koulun käynti, ja sanoi sen suoraan minulle. Ymmärsin pikku hiljaa että jotain on vialla. Koulusta tuli lähes joka päivä palautetta pojastamme, läksyt ei ole tehty, käyttäytyy huonosti, ei sopeudu muiden tavoin ym, ym. Olimme vaimoni kanssa aivan ymmällä, mitä meidän pitää tehdä, mitä olemme tehneet väärin, itkimme illalla lasten nukkuessa. Vanhempain illan jälkeen opettajan (Nainen) kanssa jutellessamme, opettaja sanoi meille että hän on ollut 30 vuotta opettajana, ja hänellä ei ole ikinä ollut poikamme kaltaista oppilasta, pojastamme ei ole mihinkään. Olimme täysin järkyttyneitä opettajan sanoista. Tätä kesti 3 vuotta, kunnes muutimme pois paikkakunnalta.

poikamme aloitti uudessa koulussa, olimme vaimoni kanssa jo varuillaan ja pelkäsimme että pahentuvatko asiat ennestään. Kutsu tuli ensimmäiseen vanhempainiltaan ja odotimme jo pahinta ja olimme valmistautuneet kuulemaan taas samaa mitä ennenkin pojastamme.
Opettaja oli nuori miesopettaja, ja kysyin suoraan että että miten poika on pärjännyt, vastaus mitä opettaja sanoi ajattelin että opettaja valehtelee, hän sanoi pojastamme että mitään ongelmia ole esiintynyt, poikamme on muut huomioon ottava ja todella fiksu ja pärjää muiden oppilaiden kanssa todella hyvin, ei mitään huonoa sanottavaa. Olin aivan äimän käkenä ja kysyin suoraan että puhutko nyt totta, en uskonut palautetta mitä tämä opettaja sanoi.
Ja ei muuta kun kehuja. Olimme vaimoni kanssa aivan äimän käkenä ???
Miten tämä on mahdollista, edellisessä koulussa olisivat laittaneet poikamme erityiskouluun kauas kotoa, onneksi emme suostuneet siihen.
Poikani käytyä lukion ja armeijan, ja nyt yliopistoopinnot, olen todella ylpeä Isä.

Vielä tähän loppuun kun poikana oli vielä vanhassa koulussa, ja satuin ajamaan koulun ohi, näin kun vanhempi kaveri antoi lumipesuja pojalleni ja kaksi nauroi vieressä. Pysäytin auton ja sanoin että ei saa kiusata, pojat säikähtivätja lopettivat, mutta poikani sanat jäi mieleen, ei ne mitään pahaa, me vaan leikitään, miten ois käynyt seuraavana päivänä jos ois sanonu jotain muuta, minulla oli todella paha olo. Onneksi tänään on kaikki hyvin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

elämässäkö kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu