SOKERI TAPPAA SINUT

tappajasokeri

Vuosikymmenten sokerisalaliiton hurja tarina: Tutkijoita lahjottiin vähättelemään sokerin vaaroja, kaikesta syytettiin rasvaa
2/14

Makuja
MTV UUTISET
6 tuntia sitten
JAA
Twitter
JAA
S-POSTI

Missä on kadonnut Sakke – "Vähän alkaa näyttää huolestuttavalta"

Omenat tappoivat 24 lammasta Tammelassa – ”Älä koskaan syötä toisen…

© Kristiina Lehto, Lehtikuva

Yhdysvalloissa sokeriteollisuus harhautti terveysviranomaiset syyttämään kovia rasvoja sydänongelmista lahjomalla tutkijat väittämään, ettei sokerista ole vaaraa. Temppu vaikuttaa terveysohjeisiin vielä nykyäänkin.
Kalifornian yliopiston tutkija kävi läpi sokerialan lobbausjärjestön Sugar Research Foundation'in papereita kuusikymmentäluvulta. Niiden mukaan järjestö maksoi nykyrahassa noin 50 000 dollaria kolmelle Harvardin yliopiston tutkijalle tieteellisestä artikkelista, jossa käytiin läpi sokerin ja rasvojen terveysvaikutuksia sydänsairauksiin. Järjestö oli valinnut tutkimukset, joihin artikkeli perustui. Artikkeli julkaistiin arvovaltaisessa New England Journal of Medicine -tiedejulkaisusarjassa 60-luvun lopulla.
Seurauksena oli, että terveysviranomaiset Yhdysvalloissa syyttivät vuosikymmeniä tyydyttyneitä rasvoja sydänsairauksien syyksi ja sokeria lähinnä hammasvaurioita aiheuttavaksi tyhjiksi kaloreiksi.
Yksi lahjotuista tutkijoista nousi myöhemmin Yhdysvaltain maatalousministeriön ravinneohjelman johtoon. Siellä hän vaikutti vuonna 1977 julkaistuihin suuntaviivoihin, joihin perustui myöhempi koko liittovaltion ravinneohje.
Kaikki kolme tutkijaa ovat sittemmin kuolleet.
Vasta viime vuosina maailman terveysjärjestö WHO ja Yhdysvaltain sydänsairauksien järjestö AHA ovat nostaneet sokerin roolin esiin sydänongelmissa.
Jatkuu edelleen
Viime vuonna New York Times -lehti paljasti, että maailman johtava sokeroitujen juomien valmistaja Coca-Cola on rahoittanut miljoonilla dollareilla tutkijoita. Yhtiö on halunnut tuoda esiin, ettei sokeroiduilla juomilla ole yhteyttä ylipainoon.
Uutistoimisto AP puolestaan kertoi tämän vuoden heinäkuussa, että karamelliteollisuus oli rahoittanut tutkimuksia, joissa väitetään, että lapset jotka syövät karkkia painavat vähemmän kuin ne jotka eivät syö.
–Tutkimukset, jotka julkaistaan arvovaltaisessa artikkelisarjassa, ohjaavat tieteellistä keskustelua ja vaikuttavat siten linjauksiin, sanoo lääketieteen tohtori, professori Stanton Glanz Kalifornian yliopistosta International New York Times -lehdelle. Hänen artikkelinsa asiasta julkaistiin maanantaina JAMA Internal medicine -artikelisarjassa.
Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Taloussanomat.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aika.hurjaa

      Tarkoitatko siis että homeopaatit yrittää myrkyttää ihmisiä taloussokerilla?

    • näinsemeneeminulla

      Meitä kehotetaan syömään runsaasti hiilihydraatteja, vaikkakin myönnetään jo, että ne nopeimmat hiilihydraatit ovat pahasta ja edelleen välttämään rasvaa, joka kuitenkin on välttämätön esimerkiksi ajattelulle. Aivothan käyttävät sokeria, mutta muodostuvat pääosin rasvasta. Hermot tarvitsevat rasvaa.

      Rasvan täytyy kuitenkin olla mahdollisimman luonnollisimmassa muodossaan. Kylmäpuristetut öljyt ovat hyviä sekä myös voi.
      Parasta olisi saada rasva ruuan osana eli rasvaiset ruhon osat ja rasvaiset kasvikset kuten pähkinät ja siemenet.

      Edelleenkin meille yritetään väittää, että viljoista saatava hiilihydraatti olisi hidasta hiilihydraattia, mutta jokainen voi tarkistaa itse esimerkiksi sen glykeemisen kuorman.

      Parasta siis olisi ihan itse kokeilla ja vaihtaa ruokavaliota. Hyvin pian huomaa, että syömällä laadukkaita rasvoja aiempaa enmmän, ei ole mielitekoja jatkuvasti eikä siis tarvitse sokerisia namuja. Rasvoilla ylläpidetään kylläisyyshormonia ja tasaista verensokeria.

      Eipä iske 2-tyypin diabetes eikä muistisairaudet.

      Kokeile.

      • Skepotietää

        Nyt odotamme kaikkitietävän palstan skepon lopullista, tietellistä päätöstä tuostakin kiistasta!


    • LueKirja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      319
      7544
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1843
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1171
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe