Prince tietyillä tavoilla omaa luokkaansa

roumin

Popin parasta artistia valittaessa ei voi suoralta kädeltä sanoa, että se olisi Prince. Sekä 60- että 70-luvulla oli lukuisia kovia nimiä, ensinmainitulla erityisesti rockin tyylilajista ja jälkimmäisellä näistä vuosikymmenistä monesta eri genrestä. 70-luvulla tuli soul ja r&b todella voimalla, toisaalta proge, poppi ja discokin kukoistivat. 70-luvun puolella (1978) Princekin aloitti, mutta profiloitui luovana artistina erityisesti vasta 80-luvulla.

Olennaista Princessä on laajuus, mihin hän pystyi. Kuuntelin juuri Sign of the Times -kappaleen (87). Äkkäsin, että tämä kappale, jossa poliittisesti ja yhteiskunnallisesti siihen asti hipihiljaa ollut Prince halusi tehdä jotain Marvin Gayen ja Stevie Wonderin jalanjäljissä, on hemmetin hyvä genressään. Se osoittaa, miten Prince oli vakava ja ajatteleva ihminen. Esimerkiksi Thieves in the Temple sen sijaan on tietyn tyylistä valkoista poppia, joka poikkeaa Princen perinteisestä funk-popista (kuten Kiss, I Wanna Be Your Lover). Sinead O' Connorin Nothing Compares 2 U on Princen säveltämä, ja edelleen osoittaa kynän terävyyttä säveltäjältään. Purple Rain -kappale on nimenomaan rock-balladi kitarasooloineen, ja esimerkiksi When Doves Cry ja Get Off edustavat minimalistista rytmimusiikkia, jollaista nykyäänkin tehdään vaikka kuinka paljon. Tai miten kommentoisitte kappaleita Diamonds and Pearls tai Cream? Minusta siinäkin on aika tyylipuhtaita ja esimerkillisiä koukkauksia ihan uusiin suuntiin popmusiikin kentällä.

Prince osasikin vähän kaikenlaista, mutta tietenkin tuotanto on epätasainen, erityisesti 90-luvun heikkojen sepitysten vuoksi. Princen ei kuitenkaan voi sanoa täysin tippuneen kyydistä lopullisesti, sillä Musicology ja 3121-levyt 2000-luvun puolella ovat hyvinkin ajanmukaista mutta silti princemäistä tavaraa. Itse asiassa 3121-levy tuotti jopa Euroopassa top5-singlehittejä (!) ja oli Amerikan listaykköslevy, mutta Suomessa levy ei pahemmin päässyt radiosoittoon.

Tietysti tämä on Prince-palsta, joten jääviyttä löytyy, mutta minä väittäisin että Prince oli yksi parhaista tekijöistä koko populaarimusiikin historiassa. Ja väitän, että monella on kotiläksyt tekemättä tämän mestarin suhteen. Joten ei kun kuuntelemaan vaikka kirjastoon. Ja juuri monipuolisuuden takia ei kannata lässähtää siihen ensimmäiseen levyyn, joku toinen albumi saattaakin olla suosikkisi (suosittelisin 80-luvun klassikkolevyjä aloituslähtökohdaksi).

8

1595

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itsestään.selvä.asia

      "Popin parasta artistia valittaessa ei voi suoralta kädeltä sanoa, että se olisi Prince."

      Ei tietenkään, koska ei ole olemassa mitään objektiivisia kriteereitä asian mittaamista varten. On vain mielipiteitä. Yhden mielestä esimerkiksi suuri suosio on merkki parhaimmuudesta, toisen mielestä se tarkoittaa vain kansaan tehoavaa laaduttomuutta.

    • roumin

      "Ei tietenkään, koska ei ole olemassa mitään objektiivisia kriteereitä asian mittaamista varten. On vain mielipiteitä. Yhden mielestä esimerkiksi suuri suosio on merkki parhaimmuudesta, toisen mielestä se tarkoittaa vain kansaan tehoavaa laaduttomuutta."

      Kyllä, kyllä. Mutta yritin vain ilmaista oman mielipiteeni, ettei suurena Princen ihailijana minunkaan mielestäni voi sanoa suoralta kädeltä Princen olevan parhain, ainakaan ypöyksin. Eteviä haastajia ovat nimittäin sielukas Stevie Wonder, melodinen Paul McCartney, harmoninen Brian Wilson, nerokas Rod Temperton, sulokas Paul Simon, jopa kärttyinen Kurt Cobain, mitä tulee laulunkirjoittamisen taituruuteen. Mutta lasken toki Princen vaivatta huippujen joukkoon, koska hän a.) kirjoitti todella erityylisiä kappaleita, b.) moni niistä on alansa klassikko ja c.) hän oli innovatiivinen ja kekseliäs artisti ehkä jopa vailla vertaa popmusiikissa. Minusta voi sanoa, että Princen tapa käyttää musiikissaan kirkkosävellajeja, hänen soundinsa, sointunsa ja rytminsä kuulostavat tuoreilta ja raikkailta vuosikymmenestä toiseen. Johtuu yksinkertaisesti lahjakkuudesta ja tyylitajusta.

      Paras albumi aloittaa Princeen tutustuminen: Purple Rain tai joku kokoelma.

      • Itsestään.selvä.asia

        Prince ei kiinnosta minua. Kerran kuulin radiosta hänen ääntään, ja se oli melko luotaantyöntävä. Mutta hyvä, että jokaiselle on jotakin!


    • norealsoul

      Princen musiikki kuulostaa tietsikalla tehdyltä. Konemaista 60-luvun mustaan musaan verrattuna.

    • roumin

      "Princen musiikki kuulostaa tietsikalla tehdyltä. Konemaista 60-luvun mustaan musaan verrattuna."

      Höpö höpö, siellä on bassoja, rumpuja, kitaroita, pianoja, puhaltimia aidosti soitettuna. Tottakai 80-luvun soundiin kuuluvat myös syntikat ja rumpukoneet, siihen pitää vain tottua. Itsekin toki pidän vanhemmasta soulista ja rytmimusiikista.

      • kliinistä

        Kyse ei ole soittimista. Musan yleisilme on mekaanisen konemainen. Tuntuu, että hän teki musiikkia koneella napaten pätkiä milloin mistäkin ja yhdistellen niitä.


    • roumin

      Okei :D Itse taas katson, että Prince oli yksi omaperäisimmistä artisteista, joka koskaan on vaikuttanut. Hänen kertosäkeensä ja ideansa ovat usein hyvin alkuperäisiä.

    • Ryyt

      "Tuntuu, että hän teki musiikkia koneella napaten pätkiä milloin mistäkin ja yhdistellen niitä. "

      Ainoita jotka pystyivät musikaalisesti soittamaan kaikki instrumentit itse. Vailla vertaa oleva popmusiikin arkkitehti ja kaukana tuosta höpö-kuvauksestasi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe