Joukolla

Olen kiinnostunut ostamaan maatilkun ja viljelemään siinä viljaa ja vähän kaiken näköstä sorttia. Juju on siinä etten halua asua maalla vaan kaupungissa enkä tehdä tikkuakaan ristiin tilan töiden puolesta. Haluaisinkin saada pari perhettä, jotka asuisivat maatilallani (kumpikin omassa omakotitalossaan) ja tekisivät siellä kaikki työt, tietenkin palkkaa vastaan. Itse kävisin kesäisin mökkeilemässä alueella.
Onko tällainen unelma aivan rööristä vai voisiko se toteutua eli löytyisikö tällaisia ihmisiä? Asiallista kommenttia kiitos.
131268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Voit kyllä palkata minut,palkkavaatimukseni on 4000 e/kk brutto ja työaika viikossa max 40 tuntia, näillä ehdoin syntyy työsopimus.

Äänestä

Ime munaa

Äänestä

Voi olla tietenkin että jonakin päivänä; ehkä aika piankin huomaat, että taloudellisesti ajatellen tämä ei toimi.
Mutta ajatuksena kaunis.

Äänestä

Mutta virossa vois vielä toimia, ennen kuin hinnat nousevat...

Äänestä

Homma voisi toimia, jos olet miljomääri.

Äänestä

Tämän vaihtoehdon kannattavuus tai kannattamattomuus olisi mielenkiintoista tutkia laskemin.

Eli homma toimisi siten, että tämä "patruuna" perustaisi Maatila Oy:n, ostaisi tilan ja rakentaisi tilalle pari erillistaloa, rakentaisi tuotantorakennukset, ostaisi koneet ja muut tuotantotekniikan Maatila Oy:n nimiin. Perheet asuisivat Maatila Oy:n vuokralaisina ja toimisivat palkallisina talonmiehinä sekä tilanhoitajina.

EU-avustajalta varmaan löytyisi materiaalia tällaisen "tyhjästä" perustettavan Maatila Oy:n perustamis- ja tuotantokustannuksista. Palkkakustannukset voi aluksi laskea vaikkapa suomalaisten keskipalkkaa noin 2500 e/kk vastaavalla summalla - jota maksetaan tietysti molemmille puolisoille (eli siis yhteensä 4 hlölle, joka ennen ylityökorvauksia tekisi työvoimakustannuksia kaiketi noin 17000 E kuukaudessa sotuineen), jos osallistuvat tilan töihin 40 h/vko.

Luulen, ettei hommaa saisi kannattavaksi mitenkään; Mutta olisi mielenkiintoista nähdä lukuja!

Äänestä
  • En millään kehtaa ruveta moista laskelmaa tekemään!
    Laitan Etuovi.comista vaikka tommosen myynti-ilmoituksen "pohjaksi"

    Sijainti: Kitiniemi 36200 Kangasala
    Ilmoitustyyppi: Myynti
    Tilan nimi: xxxx
    Tilan tarkempi kuvaus: Upea tila missä Vesijärven rantaviivaa n.2,5 km.peltoa n.20 ha metsää n.50 ha.Todella kiinnostuneille lisäinformaatiota enemmän.
    Myyntihinta: 2100000 euroa
    tarjousten mukaan
    Tilan pinta-ala: 70.00 ha
    Rakennusoikeus: 1920 m2
    Kaavoitustilanne: Rantakaava

    Jos olisi 2 pariskuntaa, niin peltoa olisi oltava ainakin 3-4 x tuo 20 ha tuotantosuunnasta riippuen. Eli peltoa lisää vaikka 50 ha x 5000 eee/ha = 250 000
    Toinen asuinrakennus 100 000
    Jos maitotilalliseksi, niin vaikka 500 000 navettaan ja maitokiintiöön ei ole liikaa! Jotain eläintoimintaa tai jatkojalostusta pitäisi olla, jotta 4 henkeä työllistäisi läpi vuoden? Koneitakin pitäisi varmaan petrata, tuommoisissa tapauksissa ne on myyty erillään tai ovat tosi huonoja? 100 000 niihin?

    Taitaa semmoinen NOIN 1 200 000 € olla "perustamiskustannus" ko. suunnitelmalle????? Muitakin "heittolaskelmia" voi esittää!!

    Äänestä

  • EU-avustaja kirjoitti:

    En millään kehtaa ruveta moista laskelmaa tekemään!

    Uumoilinkin, että miljoona E ei välttämättä riitä toiminnan käynnistämiseen. Entä tuotantokustannukset? Miljoonan korko-ja 4 hlön vuosittaiset työvoimakulut lienevät noin 250-300 000 euroa. Mitä pitäisi varata tuotannon pyörittämiseen? Nämä kaikki pitäisi siis kattaa tuotteen myyntihinnalla sekä maataloustuella - ja odottaen vielä jotain tuottoa Maatila Oy:n omistajalle. Veikkaan, että mennään rankasti miinukselle. Ei siis ole ihme, että joka päivä lopettaa 10 tilaa... ;)

    Äänestä

  • Occum kirjoitti:

    Luin tuon lainaamani ilmoituksen tarkemmin! Tilan hinta olikin 2 100 000 eikä 210 00!
    Huh huh... oli siellä toki maininta, että nyt todellinen unelmatila! Pitää olla rakennuksetkin kunnossa! Taitaa olla aikan monta rantatonttia mahdollista myydä!?? Miljoonaa heiluttavan ostajaehdokkaan nauraa kiinteistövälittäjä "pellolle"?!?

    Kyllä maataloudessa pääomalle saatu tuotto on niin heikko että jos jollain nyt sattuis olemaan joutilasta rahaa,ei sitä maanviljelyyn kannata sijoittaa.

    "Korko on rahan palkka ja palkkansa raha on ansainnut"

    Äänestä

  • Occum kirjoitti:

    Uumoilinkin, että miljoona E ei välttämättä riitä toiminnan käynnistämiseen. Entä tuotantokustannukset? Miljoonan korko-ja 4 hlön vuosittaiset työvoimakulut lienevät noin 250-300 000 euroa. Mitä pitäisi varata tuotannon pyörittämiseen? Nämä kaikki pitäisi siis kattaa tuotteen myyntihinnalla sekä maataloustuella - ja odottaen vielä jotain tuottoa Maatila Oy:n omistajalle. Veikkaan, että mennään rankasti miinukselle. Ei siis ole ihme, että joka päivä lopettaa 10 tilaa... ;)

    Eikö olisi mahdollista maksaa palkkaa neljälle työntekijälle n. 30 000 € vuodessa. Summa on mielestäni keskiverto palkka ja jos otetaan vielä huomioon että kaikkinainen asuminen on ilmaista, niin kukapa ei haluaisi työtä. Ja eikö työvoimakustannuksetkin pienene huomattavasti.

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    Millä tavoin omakotiasuminen maatilalla muuttuu ilmaiseksi? Talot rakennetaan ja remontoidaan maaseudulla samanlaisella pankkilainalla korkoineen kuin muuallakin.

    Mutta joka tapauksessa, jos tämän maatilan omistaja järjestää 'ilmaisen' asunnon (eli maksaa asumisen kustannukset työntekijänsä puolesta, osana 40 h viikkotunnin työnkuvaa nurkkien kunnossa pitäminen), tulee siitä verotettava etuus työntekijälle.

    30000 E vuosipalkasta (siis noin 2500 E kuussa) tulee sotut huomioiden noin 51000 E työvoimakustannus. Eli neljälle henkilölle yli kaksisataa tuhatta pelkkiä työvoimakustannuksia - ilman ylitöitä.

    Miten paljon maatila sitten tuottaa rahaa keskimäärin vuodessa? Mulla ei taida olla oikein maatalous ja pomona oleminen hallussa :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

töihin kirjoitti:

Olen kiinnostunut ostamaan maatilkun ja viljelemään siinä viljaa ja vähän kaiken näköstä sorttia. Juju on siinä etten halua asua maalla vaan kaupungissa enkä tehdä tikkuakaan ristiin tilan töiden puolesta. Haluaisinkin saada pari perhettä, jotka asuisivat maatilallani (kumpikin omassa omakotitalossaan) ja tekisivät siellä kaikki työt, tietenkin palkkaa vastaan. Itse kävisin kesäisin mökkeilemässä alueella.
Onko tällainen unelma aivan rööristä vai voisiko se toteutua eli löytyisikö tällaisia ihmisiä? Asiallista kommenttia kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu