Koiran lopetus

Ajattelin kertoa nyt elämäni pahimmasta koiranlopettamis -
episodista eläinlääkärissä joka on Koskelassa.Tapaus on noin seitsemän vuoden takaa.

Vietiin meidän elämämme pienin saku-uros lopetettavaksi sinne sovittuun aikaan. Nuori (todella) lääkäri ryhryi sitä toteuttamaan.
"Esinukutuslääke" ei nukuttanut koiraa ollenkaan, meni mellkein puolituntia ja aina kun mieheni liikahti tuolillaan koira nosti päättään. Viimein mieheni hermostui ja pyysi ko. lekuria antamaan sille riittävästi sitä ainetta. Niin hän tekikin.
Olin itse odottamassa aulassa ja näin miten nuoren tytön kädet vapisi hänen hakiessaan lisää nukutusainetta.

Kun vihdoin koira oli nukahtanut siihen jamaan että voitiin antaa se viimeinen piikki, koiran verenpaine oli niin alhainen että loppujen lopuksi se oli laitettava kieleen.

Aikaa siihen "katastrooffiin" kului melkein tunti.

Kirjainmerkkisäännökset eivät anna mun tehdä selvitystä parhaasta lopetuksesta meidän viimeisimmän koiran kohdalla.

Kirjoitan siitä heti tämän jälkeen.
5113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
Aloittaja

Niin tämä on jatkoa aiempaan tarinaani.
Kyseinen koira jonka onnettomasta lopetuksesta kirjoitin oli mielestäni karmaiseva esimerkki siitä että miten miten ei alan ihmiset hallitse tehtäviään.

Toinen esimerkki
Juuri kertomani lisäksi emme koskaan enää palanneet koskelan eläinlääkäriin ja jo muuttommekin syystä rupesimme jäljellä olevan koiran kanssa käymään Herttoniemessä.

Edesmenneen koiran kaverina oli ollut jo vuosia poikani minun huostaani tullut saku jolla jolloin jo silloin esiintyi kummallista päänluidenkasvamista.
Kun mentiin Hertsikaan niin sanoin heti että koiralla on joku "luukaskasvain"

Totta oli se että luu keskellä sakun päätä törrötti ulos mitä ei oikeasti ole.
Lääkäri katsoi ja sanoi heti että kyseessä ei ole luukasvain vaan "lihassurkastumatauti", joka on niin harvinainen että sillä ei
ole kunnollista suomenkielistä nimeä.

Jere oli 3 vuotta meille tullessaan ja noin 10,5 vuotta kuollessaan.
Siinä oli yklsi koira myös jolta mä aina kysyin, mennäänkö pitmpi lenkki vai lyhyempi. Sen sai Jere itse päättää.
Pian tuli aika että se ei jaksanut kävellä enää viittä rappusta kun piti huilaa. Pian tämän jälkeen meidän oli tehtävä päätös-koiran lopettaminen.

Olin pyytänyt Hertsikassa että Jeren lääkäri olisi tullut ehkä kotiin lopettamaan Jeren. Lääkäri kuitenkin sanoi että kun ei ole töissä ja omaisten surua on niin ollen vaikeampi kestää. Mutta ehdotti että haettaisiin nukutuspäivänä ensinukutuslääke sieltä ja piikki pistetään mihin tahansa lihakseen.

Se oli elämäni paras nukutus. Jerelle annettiin piikki pyllyyn eikä se edes huomannut sitä. Aikaa oli 10 min. viedä autoon. Sinne oli viety etukäteen iso viltti jolla voitiin kantaa se lääkäriasemalle lopullista piikkiä varten.

Ikävä oli kauhea mutta nukutuksen suhteen suosittelen. Jos vain lääkäri antaa niin annatte ensipiikin itse ja lääkäri hoitaaa loput. Pahasta jäi hyvääkin, se oli eläinlääkärimme toiminta.

Äänestä

Entä jos kyseessä oli eläinlääkärin ensimmäinen lopetus ja siksi ei oikein meinannut mennä putkeen? En siis puolustele hänen toimintaansa, tuli vaan mieleen, joillekin ihmisille voi tehdä hyvin pahaakin eläimen lopettaminen ja jos kyseessä on vielä eka lopetus ettei toimenpiteeseen ole ns "tottunut".

Äänestä

Minä tilasin el kotiin, koira sai rauhoittavan,ja yliannoksen nukutuslääkettä,lopulta laittoi varmistukseksi sitä myös sydämmeen.Koira nukahti omaan kotiin, perheenjäsenten ollessa vieressä, ja rapsutellessa koiran sateenkaarisillalle.
Siistiä, lempeää,ja rauhallista.Niin jatkossa tehdään meidän muillekkin koirille, kun se hetki koittaa.

Äänestä
  • Noin minäkin olen toiminut,suosittelen muillekkin jos vain mahdollista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Niin minäkin haluiaisin mutta Helsingissä en tiedä yhtään lääkäriä joka näitä käyntejä tekisi. Onko teillä nimetä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


160653 kirjoitti:

Ajattelin kertoa nyt elämäni pahimmasta koiranlopettamis -
episodista eläinlääkärissä joka on Koskelassa.Tapaus on noin seitsemän vuoden takaa.

Vietiin meidän elämämme pienin saku-uros lopetettavaksi sinne sovittuun aikaan. Nuori (todella) lääkäri ryhryi sitä toteuttamaan.
"Esinukutuslääke" ei nukuttanut koiraa ollenkaan, meni mellkein puolituntia ja aina kun mieheni liikahti tuolillaan koira nosti päättään. Viimein mieheni hermostui ja pyysi ko. lekuria antamaan sille riittävästi sitä ainetta. Niin hän tekikin.
Olin itse odottamassa aulassa ja näin miten nuoren tytön kädet vapisi hänen hakiessaan lisää nukutusainetta.

Kun vihdoin koira oli nukahtanut siihen jamaan että voitiin antaa se viimeinen piikki, koiran verenpaine oli niin alhainen että loppujen lopuksi se oli laitettava kieleen.

Aikaa siihen "katastrooffiin" kului melkein tunti.

Kirjainmerkkisäännökset eivät anna mun tehdä selvitystä parhaasta lopetuksesta meidän viimeisimmän koiran kohdalla.

Kirjoitan siitä heti tämän jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu