LVI-option ammattitaidoton puuhastelu-älä käytä

sekundalaatua

Jouduin heinäkuun lopulla tilaamaan putkimiestä mistä nyt sattui saamaan nopeasti ettei koko loma mene vuotavan vessanpöntön ja vuotavan keittiön hanan korjaamisessa. Lopulta joku Tirkkonen kehui reteästi, että heiltä löytyy tällaista putkiosaamista ja putkimies noin parin päivän kuluttua.
Putkiosaaja oli virolainen joka ei ymmärtänyt edes Suomea riittävästi, kun kysyin jotain asiaa hän ei ollut kuulevinaan koska ei ymmärtänyt kysymystä. Laitoin hänet keskustelemaan isännöitsijän kanssa tästä vanhan vessanpöntön korjauksesta ja koetti jotain tolkuttaa, että missä vika. Sitten lähti hakemaan varaosia pönttöön jostain, sinäkin aikana kun hinta juoksi tämä osaaja oli kyllä kerennyt pitää tupakkatauonkin varaosien hakureissulla.
Hän selitti, että keittiön vuoto olsi korjattu, kysyin onko wcpytty korjattu, niin sanoi, että ok.
Illalla ihmettelin, että miten ihmeessö pönttö voi edelleen vuotaa, asia selvisi kun laitoin viesti LVI-option vastuuhenkilölle Blomqvistille, niin hän vastasi, että pönttöön pitäisi laittaa lisää vielä osia eli tämä virolainen osaaja ei sitten osannut tätäkään asiaa kertoa. Lisäksi keittiön "korjattu" vuoto alkoi vuotamaan samalla tavalla uudelleen vaikka tämä virolainen osaaja väitti muuta. Tähän päiväänkään mennessä LVI-optio ei ole korjannut vuotoa ja vastuuhenkilö Patrik Blomqvist välttelee vastuuta.

Toinen firma hoiti homman loppuun.

Putkityön tuntihinnaksi oli laitettu 55e/h, minimi 2 h sekä auton käyttö noin 47 euroa.

ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ TILATKO NÄIN VASTUUTTOMALTA JA AMMATTITAIDOTTOMALTA PULJULTA YHTÄÄN MITÄÄN.

5

2120

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nähtyJaKoettu

      Turha aloitus, tuohan on ihan normaalia osaamisen tasoa nykyään tässä maassa!

    • Happylobster

      Meillä LVI-Optio teki kaikki työt (kaukolämpö ja putket) eikä ole mitään valittamista. Naapurikin tilasi heiltä... jotkut ehkä puhuu suomea vielä rakennusalalla?

    • Anonyymi

      Komppaan ketjun aloittajaa. Hommat venyy ja paukkuu eikä valmista tule. Sama munaton työnjohtaja näyttää olevan edelleen. Säästäkää rahanne ja hermonne, pysykää kaukana paskafirmasta!

    • Anonyymi

      Olen itse harvoja täysin "kotoperäisiä" rakennusalalla työskenteleviä ja en ikimaailmassa ostaisi lähiaikoina rakennettuja kerrostaloasuntoja pääkaupunkiseudulta.

      Nykyiset "huippuosaajat" vaikka LVI-alalla puhuvat järjestään viroa, venäjää tai muita alikehittyneiden maiden kieliä ja likimain jokainen on täysin kyvytön monimutkaisempiin ja ammattitaitoa vaativiin töihin.

      Sutta ja sekundaa, sutta ja sekundaa...normal katastrof...

    • Anonyymi

      Putkimiesten tekemisistä minäkin taistele vuonna 2024.
      Onko kiusantekoa, kun ei haluta yhden asunnon lämpöjä hoitaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1501
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1103
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    6. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      760
    7. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      713
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      700
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      681
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      656
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      39
      522
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe