olisi monessa paikassa ja asiassa käytännöllinen.
Moraali on kuitenkin vaikeasti mitattava asia kun usein moititaan toisia moraalittomiksi.
Millainen on sinun moraalimittarisi?
Moraali on kuitenkin vaikeasti mitattava asia kun usein moititaan toisia moraalittomiksi.
Millainen on sinun moraalimittarisi?
Vastaukset 28
Vanhimmat
YLE esittää paraikaa ohjelman moraalimittarista.
http://areena.yle.fi/1-2814170
"Millainen on sinun moraalimittarisi?"
Entä sinun?
Onko mielestäsi oikein, että syydät tänne palstalle juttuja jostain vuodesta 2003> ja toistat sitä alvariinsa, niin´kuin emme jo tietäisi, mitä sinun ja ruunen välillä on tapahtunut?
Mitä kaikki tämä kuuluu uusille kirjoittajille ja vielä joskus kehuja niistä "entisistä hyvistä ajoista", kun kaikki oli niin ihanasti???
Onko sinulla mitään moraalia kunnioittaa ketään, tai edes hieman hyväksyä joku poikkeavuus? Sinunko poikkeavuutta täällä on pakko sietää??
Moraaliton on kuin hyvän omantunnon omaava, joka ei ole rasittanut omaa tuntoaan.
MORAALI
on usein jotain muuta kuin jotkut ihmissuhteet.
Sosiaalisessa mediassa emme voi aina valita keskustelukumppaneita ja ystävyys
on aina kahden tai useamman henkilön suhde.
Omatunto on hyvä omasta mielestä, mutta joku läheinenkin saattaa kokea sen toisin.
Miten joku ulkopuolinen voi tietää minun omastatunnostani mitään? Kuten moraalistanikaan. Ne ovat asioita jotka asuvat minun sisälläni eikä sinne ole muilla avainta.
Oma moraalini estää minua luulottelemasta muitten puolesta mitään, kun en minäkään voi heidän päähänsä päästä. En edes lähiomaisen, jonka kuitenkin tunnen yhtä hyvin kuin omat taskuni.
REHELLISYYS
on eräs ihmisen arvostetuimpia ominaisuuksia.
Minulle ovat monet VANHAT mielenkiintoisimpia; ystävistä, kirjoista ja kulttuureista.
Vanhat kulttuurit avautuvat nykyisin vaivattomammin netissä kun tieto on saatavilla
usein selkeästi, nopeasti ja monipuolisesti kotikoneellakin eikä maksa maltaita.
Epärehellisyys tuntuu jossain yleistyvän ja se johtuu moraalin höltymisestä
perheissä, työpaikoilla ja täällä "sosiaalisessa mediassakin" valitettavasti.
Kuka estää ruunea ja muita keskustelemasta haluamallaan tavalla keskenään,
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14481419/eiko-taalla-voi-keskusteluja-enaa-kayda
Kaikki on sallittua kunhan ei tee ja toivo pahaa toisille.
Kaikkiko sallittua mitä ei ole erikseen kielletty?
Miksi ei olisi? Jonkun väärä on jonkun toisen oikea. Jos käsnäät ...
Ns. merkkikärsät saavat myrkyttää asuinympäristönsä ilmaa puukattiloita kytö-kitkusavulla polttamalla. Jos työmies niin tekee, siihen puututaan.
Merkkitulet olivat ennen hyviä viestittäjiä. Meidän aikanamme on tiedon kulku
noeutunut ja monipuolistunut valtavasti. Kännykkäkin alkaa jäädä..hmm
Kännykät viesteilyssä alkavat jäädä jalkoihin.
Viestinnän kehitys ja moninaisuus ovat lisänneet moraalittomuutta kun olettaisi
tapahtuvan päinvastoin kun julkisuus on arkipäivää kaikkien ulottuvilla.
Pelkkää paskan jauhantaa kaikki tyynni!
Joku voi tehdä välillä mitään sanomattoman aloituksen sivistyssanoja käyttäen, johon on jo tunnin sisällä kylvetty taistelun siemen.
Auringon antaessa meille kirkasta valoaan luomme uskomattomia kirjoituksia toivossa että joku tulee vastaamaan mitä nyt haluaa, sitten onkin jo näiden huru-ukkojen kutistuneet aivot laatimassa vastinetta joka ylittää kaiken ymmärryksen.
Valolla on varjonsa, ja mitä kirkkaampi valo sen tummempi varjo,siis kehukaamme itsemme tähtisarjaan, siellä kun ovat jo himmenevätkin tähdet meitä odottamassa.
En osaa Suomemme kirjakieltä puhuen ja kaikista vähiten kirjoituksessa,
kirjoitan kuitenkin mielelläni ja sanon asian niinkuin itse ymmärrän, tietysti se vaatii lukijalta pitkää pinnaa saada kirjoitettu tulkittua, no selväähän tämä kuin bäkki, melkein ainakin, olkoon!
Ymmärrys hoi - äly älä jätä!!
Viisastelu ei osoita viisautta.
Viisastelijoita täällä riittää eikä aina äly välähdä ees?
Kunhan saisin ostetuksi kunnollisen ulkolämpömittarin, näyttäisi luonnontieteellistä faktaa. Kaikkea ei tarvitse mittailla, aina ei tarvitse kilpaillakaan.
Maksi-mini, kumman hameen laittaisit?
Mittarit jo digitaalisia - miten asut?
Alotukseen vastaus,
mun moraali mittari on raamatun kymmenen käskyä,
niitä ku noudattaa elämä on suht-koht hyvin,
täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan
ihminen voi vain kilvotella noita kymmen käskyn neuvoja
siinä se elämä sitten onki lipsahtanu tahistessa vanhuuden puolelle,
nokille on tullu usein, mikään ei enään tunnu miltää,
elämä on eletty,
pois lähtö on jo mielessä,
Niimpä,,,
maailma olisi koko ihmiskunnalle hyvä paikka elää
jos ihmiskunta kulkis tommosta polkua
joka on viitotettu jo kaksituhatta vuotta sitten ihmiskunnan pelastukseksi,
Saksassa pankki ajautui veronmaksajain kiusaksi myös suomalaisten.
YRITÄ ERES
on tuttu neuvo niin urheilussa, pelissä kuin näissä keskusteluissakin.
Peräättömät puheet osuvat useimmiten "omaan nilkkaan"!
Omaan nilkkaan ei ole hyvä ampua.
Mettäkympit löytyvät usein puskiksista näissä keskusteluissakin.
Mettäkymppejä tuli usein nuorena tikanheitossakin.
Keskusteluissa valehtelija myös metsästi mettäkymppejä..hmm
Moraalinen varustautuminen oli suosittua nuoruudessani ja monet kutsuivat mukaan liikkeeseen mukaan 1950-60 luvuilla.. muistatko viel?
http://www.kysy.fi/kysymys/vanhempani-kuuluivat-suomessa-sodan-jalkeen-mra-nimiseen