En oikein tiedä kuuluuko tämä tänne mutta kysyn silti. Tunnen olevani ruma, mutta en tiedä pitäiskö uskoa vanhoja mummeleita jotka kehuvat minua kauniiksi vaikka olisin ilman meikkiä ja myös pikkutytöt sanoo tätä samaa, vai muita nuoria jotka mulkoilevat ja tuijottavat kummallisesti vaikka vain istuisin koulun penkillä tai kun kävelen kadulla. Mietin siis sitä, että näkevätkö eri ikäiset kauneuden eri tavalla, eli jos pikkulasten ja vanhusten mielestä olen kaunis niin itseni ikäisten mielestä olenkin ruma? Kukaan veljeäni lukuun ottamatta ei ole sanonut suoraan rumaksi mutta monet ovat antaneet ymmärtää että asia on niin. Kaikki pojat joihin olen ihastunut ovat vihanneet ja vältelleet minua, kun koulussa on ollut tanssia minua haettiin aina viimeisenä ja silloinkin hyvin vastahakoisesti ja kauniit tytöt ovat katselleet inhoten. Tämä asia on vaivannut minua jo vuosia, joten kiitos jos vastaatte!
Olenkohan ruma?
sikarisakari02
1
149
Vastaukset
- jklhb
Hei,
kuten vanha sanonta kuuluu, niin kauneus on katsojan silmissä, ja ihmiset voivat pitää eri asioita kauniina. Veljen tokaisuja ei kannata aina ottaa vakavasti, ne on varmaan tarkoitettu hyväntahtoiseksi kiusoitteluksi vaikka ei välttämättä siltä tunnukaan. Tärkeää on varmaan itse hyväksyä itsensä ja vaikka tehdä listaa asioista, mihin on omassa peilikuvassa ja olemuksessaan muutenkin tyytyväinen. Hyvä itsetunto näkyy myös ulospäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 99973
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54908Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61810Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa142731- 65675
- 78531
- 39508
- 40506
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86497- 70486