teette niin hirveän numeron vaihdevuosista, minulla ne ilmeisesti sitten oli kun menkat aikanaan loppuivat ja samoin oli sisarellanikin joka minua kymmenen vuotta vanhempi.
Mutta jännää kun emme kumpikaan huomanneet mitään ihme oireita mitä te kirjoittelette esim. tällä palstalla, ja meille oli ainakin helpotus kun se inhottava ns. valuminen loppui.
Kumpikaan emme ole syöneet mitään hormooneita emmekä aiokkaan, sillä koska lääkkeiden tyhjänpäiväinen syöti on ollut terveellistä.
Samoin meidän äidillämme aikanaan oli aivan samanlaiset tuntemukset vaihdevuosista kuin meilläkin, olemme kaiken lisäksi todella nuorekkaita, sileäihoisia ja terveitä.
Älkää hyvät ihmiset tehkö asiasta epänormaalia ja kuvitelko että pysytte nuorempana kun niitä pillereitä popsitte.
Mutta jännää kun emme kumpikaan huomanneet mitään ihme oireita mitä te kirjoittelette esim. tällä palstalla, ja meille oli ainakin helpotus kun se inhottava ns. valuminen loppui.
Kumpikaan emme ole syöneet mitään hormooneita emmekä aiokkaan, sillä koska lääkkeiden tyhjänpäiväinen syöti on ollut terveellistä.
Samoin meidän äidillämme aikanaan oli aivan samanlaiset tuntemukset vaihdevuosista kuin meilläkin, olemme kaiken lisäksi todella nuorekkaita, sileäihoisia ja terveitä.
Älkää hyvät ihmiset tehkö asiasta epänormaalia ja kuvitelko että pysytte nuorempana kun niitä pillereitä popsitte.
Vastaukset 15
Vanhimmat
olette niin täydellisiä että!!
on olla täydellinen, jeeeeeeeeeeeeeee....
heippa,
et ehkä ymmärrä, että toisille naisille vaihdevuodet voivat olla kuin "sairaus". jotkut eivät VOI ELÄÄ ilman lääkitystä, tajuatko?
terv
raija
tajuan tai paremminkin tiedän että toisilla on pakko syödä lääkkeitä, samanlainen pakko kuin joillain on alkoholi tai muut aineet, siis riippuvuus.
et olekaan täydellinen, olet tyhmä!
kirjoittelee, liikaa pillereitä ilmeisesti taas otettu vai.
ongelmia, niin ei tarvitse kirjottaa tänne vaan kiusatakseen toisia. Meitä on monia jotka vaihdevuodet toisiaan ei naurata. Onneksi on hormoneja jotka helpottavat oloa, ja tyhmää ruveta vertaamaan niitä alkoholiin ja huumeisiin.
En tiedä miksi edes vaivauduin vastamaan näin tyhmään näkemykseen!
heippa,
totta on. minäkin olen riippuvainen seuraavista aineista : nikotiini, orsanil-psykoosilääke, Novofem-hormonivalmiste ja jatkuva liikunnantarve, siis endorfiiniriippuvuus.
tähän lisäisin vielä ravinto, siis ruoka ja työn tekemisen tarve sekä hellyydentarve, johon saan lääkettä kahdelta rakkaalta kissaltani ja satunnaisista yhdynnöistä miesten kanssa, aina silloin kun huvittaa.
näin se elämä maistuu
terv
raija
... että vaivat ovat kovin yksilöllisiä. Muistaakseni 10 prosentilla oireet ovat melko kovia sekä fyysisiä että psyykkisiä, joillakin jopa invalidisoivia. Silloin on leikki kaukana, jos kuuluu tähän ryhmään. Hikoilut ovat lastenleikkiä jos psyykekin alkaa reistailla.
Toisilla, oliko ollut joku 20 prosenttia naisista ei ole vaihdevuosivaivoja lainkaan ja lopuilla kaikenlaisia pieniä ja suurempiakin vaivoja tältä väliltä.
Jos sinulla ja äidilläsi ei ole ollut juuri kummempia tuntemuksia, se ei tarkoita että muilla olisi samoin. Olkaa kuinka nuorekkaita ja sileäihoisia tahansa, se ei ole mitenkään suoraan verrannollinen vaivojen määrään. Hormonit lieventävät yleensä vaikeita vaivoja. Ne eivät ryppyjä silennä, eivätkä estä niiden tuloa.
heippa,
olen kanssasi aivan samaa mieltä. minulta olisi lentänyt psyyke pellolle, ellen olisi saanut hormonivalmisteita vaivoihini.
että sellasta
terv
raija
näköjään on raijalta järki häipännyt,totta höpiset ettei ole hulluus kaukana! :#
puhuu täällä asiaa, tarkoitettu ketjun aloittajalle.
kirjoitti tämänkin !!
Ja te, tyttökullat, teette hirveän numeron omasta erinomaisuudestanne. Mihin kyllä en usko. "Olemme todella nuorekkaita, sileäihoisia ja terveitä." Kyllä olette ryppyotsaisia ennen kaikkea muita kohtaan. Ylemmyys tuntuu vaivaavan ja vahingonilo muita naisia kohtaan. Toivon, että tämä on provo. Muuten teidät tuntee niistä sietämättömistä eukoista, jotka eivät suostu käyttämään mitään ja joiden omahyväisyyttä kaikki inhoavat.Ilkeästä luonteestä ja panettelusta puhúmattakaan. Mutta eläkää toki muiden yläpuolella. PS. Kuukautisvuoto on ihan normaalia, ei mitään inhottavaa valumista. Teillä on ihme asenne luonnollista toiminta kohtaan.
vanha akka siellä kitisee, ottaa näköjään pattiin kun löytyy näköjään sellaisiakin ns. normaaleja naisia ketkä ei jarruta normaalia elämänkiertoa ja antavat menkkojen loppua silloin kun niiden aika luonnollisesti tulee.
Hyvä sisarukset, samoin olen minäkin toiminut ja kaikki menee hienosti.