Testin huonoin

Kävin tänään kiertelemässä autonäyttelyitä ja koeajamassa Citroen C4, Opel Astra, Peugeot 407, Nissan Primera, Mazda 3, Renault Megane, Ford Focus. Täytyy todeta, että uuden Astran antama ajokokemus erosi muista huomattavasti. Autot pyörivät Peugeotia lukuunottamatta samassa hintahaarukassa, mutta Astrasta erottui kyllä porukasta. Penkit todella kovia. Edellisellä ajajalla jäänyt farkun peräluukku auki ja sitä kiinni laittaessa ymmärsin syyn. Saa hakata kiinni kuin vanhan Ladan ovia. Muutaman sadan metrin ajon jälkeen tarkastin ovet uudestaan. Autohan natisee pahemmin kuin oma käytettyni. Syynä varmaankin halvat muoviosat, joita sitten onkin käytetty joka paikkaan. Yleisilme muovinen ja halpa. Ajotuntuma ei vastannut lähellekään odotuksiani. Hyvänä puolena ehdottomasti tavaratilan koko. Todella onnistunut suunnittelu saksan pojilla. Odotan innolla milloin ensimmäiset tiedot uuden Astran ruostumisesta rantautuvat. Vannoutuneet Opel fanit voivat siihen asti keksiä valmiiksi selityksiä maanantaikappaleista.

Peugeot 407 2,2 bensakoneella painii todellakin Volvon, Bemarin, MB:n ja Audin kanssa ajettavuudessa. Edellä mainiuista poiketan koko luokkaa isompi auto, mutta suosittelen jos löytyy 30t sijoittaa autoon. Totesin omakohtaisesti että autolehtien testien perusteella ei kannata olla paljon mitään mieltä ajopeleistä. Autobildin uusimman numeron farmarivertailu ei löytänyt saksan ihmeastrasta oikein mitään haukuttavaa. Saksa on kova maa, mutta Opelia kovempaa autoa ei onneksi tarvitse hakea sen kauempaa kuin lähimmästä VW jälleenmyyntipisteestä.
122644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Oot,puhut täyttä paskaa.

Äänestä

SKODA.

Äänestä

Mutta en ehtinyt ajaa kuin Astra-farkun ja Focuksen. Jonot koeajoille hidastivat. Enpä usko, että olet ehtinyt ajaa nuo kaikki tänään.

Taisit keksiä koko jutun aivan omasta päästäsi. Koeajamani Cosmovarusteinen 1.6 oli kyllä kaikkea muuta kuin halvan oloinen, viimeistely oli sitä paitsi yllättävän hyvä. Ajossa ei kuulunut nitinöitä, rengasääniäkin kohtuudella. Ruostumisesta sinun on turha huolehtia. Ruostuvista Astroista on ehtinyt malli vaihtua jo kahdesti.
Muovinen sen sijaan oli Focus. Verhoilumateriaalit ovat masentavan näköisiä ja tuntuisia. Harmi, koska auto oli muuten oikein hyvän tuntuinen. Nykyaikaisen farkun hankkijalla on käytännössä vaihtoehtoina näiden lisäksi Megane, 307 ja Octavia. Corolla alkaa olla uudistuksen tarpeessa.

Äänestä
  • Itse ajoin Astran 1.8, C4 1.6, Golf FSI ja Corollan 1.6. Tässä muutamia kommentteja pikaisten pyörittelyjen tuloksena:

    C4 voi unohtaa heti se oli aivan kammottava muovipommi mittaristot siellä täällä. Peilit pilari aiheuttaa suuren katveen. Ovilistat ei niin fiksusti sijoitettu! varustelu hyvä!

    Golfin kone ihan ok mutta odotin enemmän, takapenkki KOVA ja jalkaterät eivät mahdu etupenkkien alle heikko tuki. Pieni varapyörä kaikissa muissa paitsi rollaattorissa (?) Ohjaus nastoilla keskialuueella tunnoton, kuten niin monissa muissa sähköisellä tehostimella olevissa.
    Suhina alkoi 90-100 vauhdissa, olikohan jokin tiiviste viallinen tms. Ilmastointi ei vakiona €€!! Hyvitys vanhaan heikko.

    Astra näyttää hieman harmaalta "halvalta" ja ovia joutuu paiskimaan. Lämppärin säätimet liian alhaalla. 1.8 kone ok tosin Tojon 1.6 ei kalpene rinnalla! Takapenkki riittävä ja kontissa tilaa. nastojen ropina yllättävän kova.

    Corollan face lift malli ei mielestäni kalpene näiden aivan tuoreiden pelien rinnalla. Etenkin kun tuntuvat hyvittävän vanhasta todella hyvin!
    Kone on paras luokassaan ja selkeästi hiljaisin! Kontti pieni mutta näyttää olevan täyskokoinen v.pyörä. Takapenkki kahdelle mutta mielestäni paras istuma-asento. Ohjaus yllätti positiivisesti. Takuu luotettava.

    no mutta jokaisella on omat mielipiteet/tarpeet mutta kyllä väliraha vaikuttaa paljon!

    Äänestä

  • Mun testi kirjoitti:

    Itse ajoin Astran 1.8, C4 1.6, Golf FSI ja Corollan 1.6. Tässä muutamia kommentteja pikaisten pyörittelyjen tuloksena:

    C4 voi unohtaa heti se oli aivan kammottava muovipommi mittaristot siellä täällä. Peilit pilari aiheuttaa suuren katveen. Ovilistat ei niin fiksusti sijoitettu! varustelu hyvä!

    Golfin kone ihan ok mutta odotin enemmän, takapenkki KOVA ja jalkaterät eivät mahdu etupenkkien alle heikko tuki. Pieni varapyörä kaikissa muissa paitsi rollaattorissa (?) Ohjaus nastoilla keskialuueella tunnoton, kuten niin monissa muissa sähköisellä tehostimella olevissa.
    Suhina alkoi 90-100 vauhdissa, olikohan jokin tiiviste viallinen tms. Ilmastointi ei vakiona €€!! Hyvitys vanhaan heikko.

    Astra näyttää hieman harmaalta "halvalta" ja ovia joutuu paiskimaan. Lämppärin säätimet liian alhaalla. 1.8 kone ok tosin Tojon 1.6 ei kalpene rinnalla! Takapenkki riittävä ja kontissa tilaa. nastojen ropina yllättävän kova.

    Corollan face lift malli ei mielestäni kalpene näiden aivan tuoreiden pelien rinnalla. Etenkin kun tuntuvat hyvittävän vanhasta todella hyvin!
    Kone on paras luokassaan ja selkeästi hiljaisin! Kontti pieni mutta näyttää olevan täyskokoinen v.pyörä. Takapenkki kahdelle mutta mielestäni paras istuma-asento. Ohjaus yllätti positiivisesti. Takuu luotettava.

    no mutta jokaisella on omat mielipiteet/tarpeet mutta kyllä väliraha vaikuttaa paljon!

    Otsikon mukaisen lehden vertailussa, jossa myös Corolla mukana, Golf sai ainoana täydet pisteet istuimista ja sisätiloista. Kirjoittivat takapenkkiläisten tiloista näin: "Takapenkille on helppo mennä ja tilaa riittää joka suuntaan. Istuinkin on ryhdikäs ja jämäkkä, joten Golf tarjoaa kahdella hengellä parhaat johtajan paikat". Mitenkähän noilla toimittajilla jäi tuollainen tärkeä asia kuin "takapenkki KOVA ja jalkaterät eivät mahdu etupenkkien alle heikko tuki" huomaamatta.
    Taitaa olla maksettu vertailu.

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    En ole TM kyseistä numeroa lukenut mutta omien kokemusten mukaan uuden Golfin penkki on todellakin kova ja kengät joutuu survomaan penkin alle.

    Monet autolehtien testit ovat kyllä kriittisesti tarkasteltuna tehty hieman puolueellisesti. Aina on jollain joku oma suosikki. Ja mitä tiedän maahantuojien "voitelusta" niin en ihmettele. Aina tulee kutsuja "jutun" tekoon ties minne yms.

    Autolehdistä saa hyvän tiedon hinnoista, tekniikasta, uutuuksista ja testit ovat suurta sirkusta. Kannattaa miettiä omat tarpeet ja katsoa budjetti kuntoon niin eikun itse testaamaan. Se on se oma perstuntuma tärkein!

    Äänestä

Kyllä tuollaiselle ennakkoasenteella saa Mersustakin huonon auton. Tosin kannattaa pysytellä totuudessa eli luokittelen tämän kommenttisi PROVOKSI.

Astra (Cosmo) ei ole halvan muovisen oloinen.

Pehmeämmät penkit kuin aikaisimmissa astroissa, Opel tekee yleensä hieman kovempaa istuinta kuin esim. ranskalainen, joka mielestäni tekevät liian pehmeät löllösohvat.

Parempaa ajotuntumaa saa todella hakea, sitä ei ole 407:ssa sen voin sulle sanoa :) Ajoin minä silläkin 60 km. Astralla ajoin 200 km, menee kuin juna ja on hiljainen, ei kuitenkaan yhtä hiljainen kuin 407.

Lukisit mitä porukka on ko autosta JO kirjoitellut täällä sekä OCP:ssä, tämä oli huono provo, heh.
Tuskin olet astraa ajanut, nähnyt etkä edes
istunut siinä.

HUONO - SPEDE -

Äänestä

sontaa, ei tuollaista jaksa lukea kun on itse käynyt ajamassa uutta Astraa.

Lopeta tuollainen PROVO pelleilly ja istahda siihen kebap korollaas ja nylkytä kotio, se jos opel on tehnyt hyvän auton, ei ole sinulta mitään pois.

Heti kun joku tekee hyvää, niin se pitää mollata ilman mitään perusteluita, synkkä tuo suomalaisen miehen mieli.

Äänestä

Yleisesti voidaan sanoa, että Opeleiden moottorit ovat alhaalta vääntämättömiä ja moottoritilavuuteensa nähden alitehoisia.

Onko tuossa uudessa yhä sama "vika"?

Äänestä
  • Eikös tuo heikko alak.vääntö ollut 1.6-16 koneen ropleemi?

    Äänestä

  • Peruskoneista ei oteta hirveitä tehoja ja välitykset ovat mitä ovat, että kulutus ei kohoa.
    Etenkin riisikupeissa on kierroskoneita mitkä kyllä vääntävät hyvin alhaaltakin ja kulutus on silti maltillinen. Jos 1.6 riisikupin vauhdissa haluaa pysyä pitää ottaa vähintää 1.8 opel tai mielellään 2.0!! Sitten kerkiää tosin 1.8 riisikuppi meni jo ohi.... näin se on aina ollut ja näyttää olevan edelleen.

    Äänestä

Tässä hintaluokassa olevilta autoilta ei pidä liikaa odottaa.Itse olen yllättynyt Korealaisten jämäkkyydestä ja korkeasta laadusta verrattuna Eurooppalaisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Temez kirjoitti:

Kävin tänään kiertelemässä autonäyttelyitä ja koeajamassa Citroen C4, Opel Astra, Peugeot 407, Nissan Primera, Mazda 3, Renault Megane, Ford Focus. Täytyy todeta, että uuden Astran antama ajokokemus erosi muista huomattavasti. Autot pyörivät Peugeotia lukuunottamatta samassa hintahaarukassa, mutta Astrasta erottui kyllä porukasta. Penkit todella kovia. Edellisellä ajajalla jäänyt farkun peräluukku auki ja sitä kiinni laittaessa ymmärsin syyn. Saa hakata kiinni kuin vanhan Ladan ovia. Muutaman sadan metrin ajon jälkeen tarkastin ovet uudestaan. Autohan natisee pahemmin kuin oma käytettyni. Syynä varmaankin halvat muoviosat, joita sitten onkin käytetty joka paikkaan. Yleisilme muovinen ja halpa. Ajotuntuma ei vastannut lähellekään odotuksiani. Hyvänä puolena ehdottomasti tavaratilan koko. Todella onnistunut suunnittelu saksan pojilla. Odotan innolla milloin ensimmäiset tiedot uuden Astran ruostumisesta rantautuvat. Vannoutuneet Opel fanit voivat siihen asti keksiä valmiiksi selityksiä maanantaikappaleista.

Peugeot 407 2,2 bensakoneella painii todellakin Volvon, Bemarin, MB:n ja Audin kanssa ajettavuudessa. Edellä mainiuista poiketan koko luokkaa isompi auto, mutta suosittelen jos löytyy 30t sijoittaa autoon. Totesin omakohtaisesti että autolehtien testien perusteella ei kannata olla paljon mitään mieltä ajopeleistä. Autobildin uusimman numeron farmarivertailu ei löytänyt saksan ihmeastrasta oikein mitään haukuttavaa. Saksa on kova maa, mutta Opelia kovempaa autoa ei onneksi tarvitse hakea sen kauempaa kuin lähimmästä VW jälleenmyyntipisteestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu