Harrastin pari tai kolme viikkoa sitten seksiä ilman suojausta (normaalisti käytän e pillereitä mutta tuolloin oli ollut kk tauko pillereiden syömisestä.)
Aloitin pillereiden syömisen noin parin päivän päästä hyödynnän jälkeen vaikka olisi kannattanut ehkä odottaa menkkoihin astin. Otin samalla jälkiehkäisyn, mutta juuri tuolloin kun yhdyntä tapahtui minulla olisi pitänyt olla ovulaatio. Nyt menkat on 10 päivää myöhässä ja minulla on ajoittain kuumetta, huonoa oloa, huimausta ja tissit ja vatsa on turvonneita. Kaiken lisäksi minulla on ollut pieniä kuukautiskipuja jo viikon ajan, mutta ne eroavat normaaleista kivuista sillä että kipu iskee todella nopeasti ja häviää jossain vaiheessa ja kipu on nipistelevämpää. No paniikissa tein testin joka oli negatiivinen (toisaalta saatoin tehdä sen liian ajoissa sillä jossain luki että on hyvä odottaa viikko ainakin.) Mut nyt kaipaan neuvoja ja sori epäselvä ja pitkä teksti mut auttakaa oikeesti naista mäessä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.