esi-isät11

Morjens,historiankirjojen mukaan Kainuun ensimmäiset asuttajat olivat Pyykkönen ja Raappana,eli te loput olette näitä matuja,menkää alkuperäisille asuinsijoillenne Volgan mutkaan!
1669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Isäs olisi pitänyt laskea mällit lakanalle kun sinua teki.

Äänestä
  • painu 7oikeen vajakki puolukkametsään.

    Äänestä

Sulla on väärä historiankirja.

Äänestä
  • Tarkistettavissa Ylen vanhassa dokumentissa(yuotube) joka kertoo Oulujoen ja Kainuun asutuksen historiasta.

    Äänestä

  • "Asutus alkoi n. 8800-8000 vuotta sitten niillä alueilla, jotka siihen mennessä
    olivat ehtineet kohota jääkauden jälkeen merestä. "

    Voi kertoa, että näiden nimet ei olleet Pyykkösiä eikä Raappanoita. Isompi ryntäys Kainuuseen tapahtui ylijäämäsavolaisten toimesta tuossa 1500-1600 jaa. Mm. Pyykköset (Pyckoin) tuli Nilsiän perämetästä.

    Äänestä

  • Millä perusteella osaat kertoa? Kysymys on vakituisesta asutuksesta/maanviljelystä,on noita läpikävelijöitä piisannut.En ole koskaan pitänytkään esi-isiäni ihan viimmesen päälle viisaina koska Kainuun korvet asuttivat.Kerro minkä nimiset sinun mielestäsi olivat Kainuun ensimmäiset asuttajat.

    Äänestä

  • Kustaa Vaasa julisti vuonna 1542 erämaat, myös Oulujärven ympäristön, kruunun (siis Ruotsin kruunun) omaisuudeksi ja antoi luvan niiden uudisraivaukseen ja asuttamiseen. Savosta lähdettiin matkaan, toki osa oli jo parhaat tontit katsellut valmiiksi kala- ja metsästysreissuillaan. Saattoi siellä jo joku savolaisen ja lappalaisen jälkeläinen jo asustella, toki Oulu/Liminka-suunnista, myös Venäjän suunnasta, Oulujärveä kierrettiin ja ehkäpä jälkikasvua tehtiin.
    Pyykkönen- ja Raappana-nimet EIVÄT tuolloin olleet edes olemassa, toki näistä lappalais-ylijäämäsavolais-liminkalais-venäläisten jälkeläisistä saattoi joskus tämän nimisiä tulla.

    Äänestä

  • Pyykkönen ja Raappana jääköön,muut helvettiin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1111

    Äänestä

  • HistorianTuntia kirjoitti:

    Kustaa Vaasa julisti vuonna 1542 erämaat, myös Oulujärven ympäristön, kruunun (siis Ruotsin kruunun) omaisuudeksi ja antoi luvan niiden uudisraivaukseen ja asuttamiseen. Savosta lähdettiin matkaan, toki osa oli jo parhaat tontit katsellut valmiiksi kala- ja metsästysreissuillaan. Saattoi siellä jo joku savolaisen ja lappalaisen jälkeläinen jo asustella, toki Oulu/Liminka-suunnista, myös Venäjän suunnasta, Oulujärveä kierrettiin ja ehkäpä jälkikasvua tehtiin.
    Pyykkönen- ja Raappana-nimet EIVÄT tuolloin olleet edes olemassa, toki näistä lappalais-ylijäämäsavolais-liminkalais-venäläisten jälkeläisistä saattoi joskus tämän nimisiä tulla.

    Niin minkä nimisiä?

    Äänestä

  • vrt. lauseen alku.

    Äänestä

  • kovanimi kirjoitti:

    Pyykkönen ja Raappana jääköön,muut helvettiin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1111

    Raappana Pyykkönen,todelliset soturit aikoinaan.

    Äänestä

  • HistorianTuntia kirjoitti:

    Kustaa Vaasa julisti vuonna 1542 erämaat, myös Oulujärven ympäristön, kruunun (siis Ruotsin kruunun) omaisuudeksi ja antoi luvan niiden uudisraivaukseen ja asuttamiseen. Savosta lähdettiin matkaan, toki osa oli jo parhaat tontit katsellut valmiiksi kala- ja metsästysreissuillaan. Saattoi siellä jo joku savolaisen ja lappalaisen jälkeläinen jo asustella, toki Oulu/Liminka-suunnista, myös Venäjän suunnasta, Oulujärveä kierrettiin ja ehkäpä jälkikasvua tehtiin.
    Pyykkönen- ja Raappana-nimet EIVÄT tuolloin olleet edes olemassa, toki näistä lappalais-ylijäämäsavolais-liminkalais-venäläisten jälkeläisistä saattoi joskus tämän nimisiä tulla.

    Tero eteen,Esa taakse!

    Äänestä

Samaa mieltä kaikki muun nimiset kuin Raappana ja Pyykkönen helvettiin Kainuusta !!!

Äänestä

Eikö liene Savosta Kainuun asutus pitkälle peräisin, osa voi olla lappalaisiakin, kummallinen yhdeistelmä joka tapauksessa.

Äänestä

Kirkonkirjoista löytyy kirjallinen tieto,sitä aikaisempi asutus ehkä puheiden perusteella.Jääkausi oli noin 10 000vuotta sitten ,varmaankin molemmin puolin sitä oli asutusta,joten turhaa väitellä asiasta, josta kenelläkään ei ole muuta kuin olettamuksia.

Äänestä

1) Ensimmäiset kainuulaiset olivat niitä, jotka nähdessään lastun joessa lähtivät kirveen kanssa ylävirtaan tapaamaan roskasakkia... ja lopunhan te tiedättekin. Niin hävisivät roskasakit 1600-1800-luvuille saakka Kainuusta.
Sitten koskia roskaavaasakkia (ruots., saksa, engl....) tuli laumoittain koskia patoamaan ja kainuulaiset joutuivat väistymään roskasakkien tieltä korpimaisemiin.

2) Etelästä tullut roskasakki on julkaissut oman, disinformatiivisen selonteon Kainuusta ja sen assutamisesta:
http://hikipedia.info/wiki/Kainuu
Kuntatarkennuksia edellisessä:
http://hikipedia.ws/wiki/Kajaani
http://hikipedia.info/wiki/Sotkamo

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sinnevaan kirjoitti:

Morjens,historiankirjojen mukaan Kainuun ensimmäiset asuttajat olivat Pyykkönen ja Raappana,eli te loput olette näitä matuja,menkää alkuperäisille asuinsijoillenne Volgan mutkaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu