Työtömyys vähenee

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/204249-jopas-tuli-suomi-lukuja-tyottomyys-vahentyi-tyollisyys-lisaantyi-ja-tyopaikkojakin

Nyt leikkaukset ja työttömien hyppyytys seis.

"Orastava kasvu näkyy lievästi paranevana työllisyystilanteena etenkin alle 25-vuotiailla. Avointen työpaikkojen määrä lähes 20%:n kasvussa...."
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ylen uutisista poimittua:

Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli elokuussa 195 000. Se on 28 000 vähemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.

Työvoiman ulkopuolella olevien määrä on kasvanut vuodessa 8 000 ihmisellä. Heitä on yli 1 410 000. Piilotyöttömiä on Tilastokeskuksen mukaan 154 000. Heitä on siis 7 000 enemmän kuin elokuussa 2015.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli elokuun lopussa 343 000 työtöntä työnhakijaa, kertoo puolestaan työ- ja elinkeinoministeriö. Heitä oli 4 000 vähemmän kuin samaan aikaan vuosi sitten. Alle 25-vuotiaita oli työttöminä työnhakijoina 46 000. Heitä oli 2 000 vähemmän kuin vuoden 2015 elokuussa.

TE-toimistoihin ilmoitettiin elokuussa 51 000 avointa työpaikkaa. Niitä oli 14 000 enemmän kuin vuosi sitten.


http://yle.fi/uutiset/tyottomia_hieman_vahemman_kuin_ennen/9178827

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paranee kirjoitti:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/204249-jopas-tuli-suomi-lukuja-tyottomyys-vahentyi-tyollisyys-lisaantyi-ja-tyopaikkojakin

Nyt leikkaukset ja työttömien hyppyytys seis.

"Orastava kasvu näkyy lievästi paranevana työllisyystilanteena etenkin alle 25-vuotiailla. Avointen työpaikkojen määrä lähes 20%:n kasvussa...."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu