Oltiin tänään toista kertaa koirapuistossa ja ekaa kertaa siellä oli toinen koira (tyttö) ja ne tuli hyvin toimeen.
Sitten paikalle tuli lisää ihmisiä, jotka eivät voineet tulla sisälle, koska heillä oli uroskoira ja meidän koiran olisivat voineet ruveta tappelemaan. Ei sitten viittitty olla kauaa, kun ne odotti siellä.
Oma koirani ei ole koskaan tapellut muiden koirien kans, vaikka rähisee ja haukkuu toisille koirille. Haistelun ja muuntutustumisen jälkeen rähinä loppuu.
Siispä.. Tartteeko mun jännittää koirapuistossa käymisestä, että tuleeko mun koiran ja jonkun muun koiran välille tappelu?
Oon ajatellu, että kun koirani pääsee vapaana juoksentelemaan muiden koirien kanssa se samalla oppii käyttäytymään paremmin muiden koirien kanssa eikä tappeluitakaan tulisi, koska uroksethan aika nopeasti selvittää arvojärjestyksen ja sen jälkeen ei toista tappelua tuu. Onko näin?
Meille on tulossa myös toinen koira (uros, pian 5kk) ja olisi hienoa, että ne saisivat olla mahd. paljon vapaana ja leikkiä toistensa kanssa ja muiden koirien. Käykö teistä moni koirapuistoissa ja onko ne reissut aina menneet hyvin?
Sitten paikalle tuli lisää ihmisiä, jotka eivät voineet tulla sisälle, koska heillä oli uroskoira ja meidän koiran olisivat voineet ruveta tappelemaan. Ei sitten viittitty olla kauaa, kun ne odotti siellä.
Oma koirani ei ole koskaan tapellut muiden koirien kans, vaikka rähisee ja haukkuu toisille koirille. Haistelun ja muuntutustumisen jälkeen rähinä loppuu.
Siispä.. Tartteeko mun jännittää koirapuistossa käymisestä, että tuleeko mun koiran ja jonkun muun koiran välille tappelu?
Oon ajatellu, että kun koirani pääsee vapaana juoksentelemaan muiden koirien kanssa se samalla oppii käyttäytymään paremmin muiden koirien kanssa eikä tappeluitakaan tulisi, koska uroksethan aika nopeasti selvittää arvojärjestyksen ja sen jälkeen ei toista tappelua tuu. Onko näin?
Meille on tulossa myös toinen koira (uros, pian 5kk) ja olisi hienoa, että ne saisivat olla mahd. paljon vapaana ja leikkiä toistensa kanssa ja muiden koirien. Käykö teistä moni koirapuistoissa ja onko ne reissut aina menneet hyvin?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kyllä koirat keskenään pärjäävät!Ihan muutamia luonnehäiriöisiä lukuunottamatta-mahdollisuus tosi pieni,antaa koirien rauhassa tutustua toisiinsa-pienestä pitäen!
puistoissahan saisi käydä vain jos koira on mahdollisimman varmasti sosiaalinen.
itse en uskalla käydä urokseni kanssa, koska siellä on paljon kaikenmoisia ihmisiä ja koiria, jotka eivät välttämättä tule toimeen toisten kanssa. kastroimattomat urokset ovat yleensä herkkiä tappelemaan vieraiden urosten kanssa, eikä ne aina pääty hyvin. minä leikitän koiraani vain tuttujen koirien kanssa ja näin vältyn tappeluilta.
Mutta eihän koirasta tule sosiaalinen jos se ei ole muiden koirien kanssa.
Ja eihän kukaan oikein voi käydä koirinensa koirapuistossa, kun tappuluriski on aina.
Eikö se sitten mene niin, että nartut voi tapella todella verisesti jopa tappaa toisensa, mutta urokset selvittää arvojärjestyksen heti. Että uroksilla voi tulla tappelu, mutta se loppuu aika nopeaa ja sen jälkeen jompi kumpi alistuu toiselle.
Voihan se kai olla niinkin, että kaksi samanvahvuista urosta tappelevat rajusti eikä kumpikaan meinaa alistua (?)
En vain uskoisi, että koirani tappeli verisesti toisen koiran kanssa. Luulisin, että se alistuisi jos toinen on todella agressiivinen. Onko sellaiset pahat urosten väliset riidat yleisiä ja onko teidän uroksenne sellainen, joka voisi purra vaikka toista koiraa?
Vaikka oma koirani on "isottelija" niin uskon sen tulevan toimeen muiden uroskoirien kanssa, jos nämä ovat kilttejä meidän koiralle. Mutta jos toinen koira käy meidän koiran kimppuun niin en tiedä mitä mun koira siinä tilanteessa tekis, kun ei ole sellaista tapahtunut. Ja toivon ettei tapahdukaan.
Toivottavasti en kirjoittanut nyt hirveän sekaisesti. En jaksa tarkistaa tuliko virheitä.
on vain yksi urospuolinen kaveri. sen kanssa ne leikkivät jonkin aikaa ihan hyvin, mutta kun alkavat väsyä alkavat rähjäämään. silloin on aika erottaa kaverit. oma urokseni on aika rähjä toisille uroksille, enkä uskalla sitä vieraiden kanssa laskeakaan. narttujen kanssa se tulee toimeen tietysti loistavasti niin ja pentujen tietysti.
kaksi saman ikäistä varsinkin voivat saada aikaan pahankin tappelun. olen kuullut isän ja pojan kerran myös tapelleen niin rajusti, että ellei vesiletkun avulla olisi saatu erilleen niin varmaan olisi toinen kuopattu. tikkejä tuli paljon molemmille.
Meillä on käyty usein seropiuroksen kanssa koirapuistossa ja tähän mennessä ei vielä ongelmia (sormet ristiin!) Täytti hetki sitten yksi eli nyt pitäs ruveta näkyyn ekat merkit jos ei muista tykkää, jännittää..
Jätkä on sen verran pelkuri,että jos muut rupee äriseen niin juoksee karkuun tai alistuu. Ikinä ei ole uroksien kanssa tapellut,mutta siskon narttukoiran kanssa ei meinaa millään tulla toimeen.Narttu kun ei meiän poitsusta tykkää.. Voi olla kiinni tosta jätkän kiimasesta luonteesta=)
Aika yksilöllistä on tuo kahden uroksen toimeentuleminen..Esim.Mulla on 3w dobberi uros ja ihan hyvin tulee toimeen toisten uroksien kanssa,kunhan se toinen ei alota tappelua...Jos toinen uros sattuu meidän poikaa puremaan,on siinä vaiheessa jo kiire mennä väliin...Mutta tiedän monta tapausta jossa koira alistuu heti ja sen jälkeen ei mitään tappelua enää tule tai että tappelu ei lopu ennenkuin menee omistajat väliin...ja ei hän kaikki ihmisetkään tule toimeen keskenään,ni miksi sitte koiratkaan...
Itse en ole käynyt puistoissa,koskapa täällä ei niitä lähellä ole, mutta sanoisin kyllä että kannattaa opettaa jo nuorena käymään puistoissa, ja tutustuttaa muihin koiriin sekä uroksiin että narttuihin, eihän koira voi oppia sosiaaliseksi ellei se saa olla muiden kanssa.
Itse olen paljon käynyt ja kaikkea nähnyt. Jos arveluttaa, kannattaa pyytää että koirat olisivat ensin hihnoissa, jotta nähdään tulevatko ne toimeen. Mutta kylmilteen älä päästä, jos jännittää. Koira vaistoaa sen, ja sitten voi tullakin tappelu. Yleensä urokset ottaa sen matsin, mutta ei se välttämättä lopu siihen. Kyllä sen tietää kun kerran-pari käy, että miten koira käyttäytyy. Kun omani alkoi vähän räyhätä, lähdettiin pois ja ei menty kuukauteen. Sen jälkeen ei tarvinnut rauhoitella, kun koira muisti miten kävi. Tämä oli vaan tietysti meidän kokemus...
Muista, että koirapuistossa jokainen on kuitenkin omalla vastuulla.
eikö se ole niin että sellaiset koirat jotka tulevat toimeen toisten koirien kanssa vain voi tuoda koirapuistoon?!!ei vihasia, agressiivisiä eikä juoksussa oevia koiria saa sinne viedä...
(
paljon ja mahdollisimman nuoresta vaan puistoon tottumaan muihin koiriin.
Useimmat koirat pärjäävät keskenään puistossa ihan hyvin, pieni rähinä joskus ei ole niin vaarallista. Vaikka hihnassa rähistään, niin puistossa vapaana käyttäytyminen on usein asiallista.
Itse olen käyttänyt omaa nyt 7 kuista narttupentua heti rokotuksista lähtien päivittäin puistossa ja usein siellä on montakin koiraa, uroksia ja narttuja, monen ikäisiä, eikä kertaakaan ole varsinaisia tappeluita ollut.
Puisto on kaikkia varten, jos jonkun koira ei kertakaikkiaan tule tappelematta toimeen muiden kanssa, silloin saa rauhassa odotella portin takana.
Olen ollut 2 saksanpaimen koiran kanssa 3 kertaa koira puistossa...
1 kerta:
Mentiin puistoon ja päästettiin koira(toinen oli vain mukana) vapaaksi juoksemaan, sen jälkeen sinne tuli 2 bernhardilaista ja ne tuli ihan hyvin toimeen...Sitten sinne tuli saksanpaimenkoira narttu (se oli ihan tuttu) ja kaikki leikki keskenään.Sen jälkeen tuli 2 newfoulandia ja se toinen ärisi kaikille...Se vihainen kävi sen tyttö seefferin kaulaan kiinni ja jouduttiin repimään sitä irti n.10 min... Sen jälkeen ne lähti ja koirat jäi vielä hetkeksi leikkimään...sit mekin lähettiin...
2:
Oli tiukka pakkanen ja oli molemmat mukana...päästettiin juoksemaan ja sit se toinen koirani(uros) alkoi ärisemään kaikille...No vein sen toiseen päähän puistoa, missä ei ollut muita koiria...Sitten hypättiin autoon ja oli takakontti ihan veressä koska koira oli repiny tassunsa..=( No mentiin koyiin sitomaan se, enkä jaksa kirjottaa kolmatta kertaa...=)
huono tuuri teillä. Miksi uroksesi alkoi ärisemään kaikille?
itse en vie urostani puistoon muiden urosten siellä ollessa, sillä tappelu olisi lähes väistämätön. oikeasti en pelkää urokseni tai muiden urosten terveyden puolesta, syy ovat ihmiset. koirani on tapellut neljä vuotta kestäneen elämänsä aikana monta kertaa, kertaakaan ei ole tullut eläinlääkärireissua kummallekaan osapuolelle. ja aina vaan tappelu kuitenkin näyttää veriseltä, ihmisten mielestä. kukaan ei näytä tajuavan omia koiriaan, nykyään säikähdetään pikkuasioista, aivan kuin koirat eivät olisi aina tapelleet! mutta muiden koiranomistajien tunteita ja mielipiteitä kunnioittaen vältän koirapuistoja kun siellä on muita uroksia.
Meille kaikille koiranomistajille tappelu ei ole jokapäiväistä, ei edes joka viikkoista tai kuukautista. Oma koirani voin laskea tapelleen ehkä kaksi kertaa, kummallakin kerralla meidän omistajien väliintulon takia rähäkkä keskeytyi heti. Jos siis oma koirani joutuisi sinun usein tappelevan koirasi kanssa tappeluun puistossa, niin en joo tykkäisi ja saattaisimpa moisen luonnollisen tapahtuman keskeyttää ennen eläinlääkärikeikkaa ja lähtisin ihan pois..
viedä sinne koiraasi ollenkaan jos kerran tiedät sen tappelevan herkästi.
Entä jos JOkin koira käy toisen koiran kimppuun. Siis tilanne, että toinen tulee ja puree toista? Tilanne olisi hyvin selvä siitä kumpi kävi kimppuun.
Kuka korvaa? molemmat korvaa oman koiran hoidon, vai kimppuun käyneen koiran omistaja?
Elikkä koirani ei ole koskaan tapellut muiden koirien kanssa. Hieman haukkunut ja rähissyt on hihnassa, kun muita koiria tulee vastaan. Mutta haukkuminen loppuu, kun päästään toisen koiran luo.
Ajattelin tilannetta, että toinen uroskoira on ärhäkkä meidän koiralle, niin mitäs sitten?
Tänään oli ensi tapaaminen meidän koirallemme ja meidän tulevalla uudella koiralla (uros, n. 5kk) ja hienosti meni. Meidän koira ei edes piitannut pennusta. No pennut ja nartut tulle yleensä toimeen urosten kanssa. Mutta kyllä tuo meidän koira on loppujen lopuksi aika pehmo (yksi koirankouluttaja kuvaili tuolla sanalla meidän koira. Isottelee, mutta on kuitenkin pehmo)
Tosin, jos se toinen ärhäkkä koira on meidän koiraa suurempi, kun tuo meidän poika kiertää kyllä kaukaa :P
Jos vastaan tulisi agressiivinen sakemanni niin kyllä mua pelottais. Saksanpaimenkoira on myös suurin piirtein samankokoinen kun tuo koiramme niin sellainen tilanne arvelluttais.
ollaan omalla vastuulla. jos jotain käy kumpikin osapuoli korvaa vain oman koiransa vammat. sinällään epäreilua jos vaikka ajattelee tilannetta jossa toinen koira puree ja toinen vaan luikkii karkuun. siksikään en käy puistoissa.
Laki on laki, jos koirasi aiheuttaa tuhoja, maksaja olet sinä. Ei toisen koiran omistaja, koska sattui tulemaan puistoon samaan aikaan. Vakuutusyhtiöt taitavat olla sillä kannalla että koirapuistoon mennään omalla vastuulla, mutta lain mukaan omistajan on korvattava koiransa aiheuttamat vahingot.
koirapuistossa on muistaakseni ilmoitustauluja joissa lukee jokaisen ulkoiluttavan siellä koiraansa omalla vastuulla.
Helsingin ja useimpien muiden paikkakuntien sääntötauluissa lukee selväsanaisesti että aggressiivisia koiria ja juoksuisia narttuja ei saa puistoon tuoda. Puiston säännöt ovat myöskin vain sääntöjä, eivät laki, eli vaikka Pihtiputaan puistossa taulun mukaan vallitsisi viidakon laki, Suomen laki menee sen edelle.
miksipäs siellä sitten lukisi niin,että kaikki ovat omalla vastuullaan? ei siellä nyt huvikseen niin lue, jos niitä sääntöjä ei tarvitsisi noudattaa.
no,ihan sama minulle. en siellä kuitenkaan käy. olkoon sitten vaikka se viidakon laki,minulle ihan sama.minä ulkoilen turvallisesti jossain muualla.=)
Sen paikkakunnan koirapuiston sääntöjen kehittelijä on sattunut olemaan tuota mieltä. Saman tien hän olisi voinut kirjoittaa: "viiksekkäät miehet eivät ole korvausvelvollisia koiristaan", ja asialla olisi yhtä paljon painoarvoa. Laki on se mitä noudatetaan, ja yhteisen hyvän nimissä koirapuiston säännöt(ei juoksuisia narttuja jne.).
Eipä se dobermannin omistaja vaikuttamnut mukavalta.
Jos mun koira aiheuttaisi tappelun koirapuistossa, niin en veisi sitä enää koirapuistoon (ja havettäishän sellainen aika lujaa.)
Mutta haluan todistaa kyllä muille koiraihmisille ja muillekin ihmisille, että koirani on kiltti ja yhteiskuntakelpoinen. Ja koirani käyttäytymisongelmia yritän kouluttaa pois itseäni tarkkailemalla ja koiraani, että mitenkä se siihen reagoi.
Mutta mukavien koiraihmisten kanssa on aina hauska jutella ja kysellä kaikkea. Kuten myös täälläkin olen aika usein nyt kysellyt koirista, koska haluan oppia koirista enemmän. Ja vielä joskus hamassa tulevaisuudessa olisin koirapsykologi.. :)
pitää noudattaa, oli ne sitten koirapuiston, taloyhtiön, työpaikan tai mitä tahansa sääntöjä.
Ne on luotu kaikkien yhteisiksi pelisäännöiksi.
Laki on sitten sen ylin sääntö, jota noudatetaan esim. riitatapauksissa.
Pitäisi ihmisen nyt tajuavan ihan maalaisjärjelläkin, ettei koirapuistoon pidä viedä koiraa, joka ei tule toimeen muiden koirien kanssa.
Omista koirista yhtä en voi viedä koirapuistoon, se haluaa olla kentän kingi ja toteuttaa aikeensa tappelemalla kaikkien kanssa. Kahden nuoremman eri rotuisten urokseni kannssa käyn puistossa ja ne nauttivat siitä erinomaisesti. Kumpikaan ei tappele.
Kerran menin koirieni kanssa puistoon, jossa oli iso dobermanniuros. Se alkoi ärisemään tosissaan ennenkuin pääsin portista sisälle. Kysyin omistajalta, voinko tulla, vai onko koira kovin vihainen. Omistaja vastasi, että ei hän voi tietää, jos minun koirani käy häneen koiraansa kiinni ja tulee tappelu. Kerroin beagleni olevan vajaa puolivuotias, osaiskohan se edes tapella. Dobberin omistaja alkoi kiroilemaan kovaan ääneen, huutamaan omaa koiraansa luokseen (sai sen kiinni noin vartin huutamisen jälkeen), poistui paikalta jatkaen kiroiluaan. Mentiin siis silloin puistoon vasta hänen lähdettyään sieltä.
Koirat ovat tässäkin asiassa yksilöitä, on toimittava koiran käytöksen mukaan ja tappelevan koiran kanssa pysyttävä koirapuistojen ulkopuolella.
...aika idiootti se dopperin omistaja. Ilmeisesti hänen koiransa oli sitten ehkä ärhäkämpi, ihan hyvä että lähti pois niin ei ainakaan tullut pikkuisellesi mitään traumoja. Mistä sitä tietää vaikka kaikki olisi mennyt hyvinkin, mutta ehkä noin parempi.