Kuoleman jälkeen........

joo on ketään tullu ajatelleex noitaki jutskui...

mun mielest kuolemaa ei ees sillai oo, ku ruho hajoo ja madot syö nii ei se kuole vaan sitä vaan kierrätetää elämises ja sit toi mielipuoli... paha mennä sanaa mitää varmaa kuoleeks vai hajooks se vai miten kuolee ja jatkuu, kai vähä osaks kumpaaki, siis hajoo ja jatkuu... niiku nykkin kokoajan, nii et muuttuuks siinkää sit mikä ku kuolee...? no eipä taija nii et taitaa koko toi kuolemahöpinä olla ihan sun omaa harhaa vaan, niinku itteki oot harhaa, nykkun oikee asiaa ajattelee...

..ajatellut, paljonkin. uskontunnustuskin sanoo että "..on sieltä (taivaasta, Jumalan oikealta puolelta) tuleva tuomitsemaan eläviä JA kuolleita."
Jeesus, Jumalan Poika on tuleva takaisin. Viimeisellä tuomiolla meidät kaikki "tuomitaan": jumalalattomat ikuiseen kadotukseen, Jeesuksen elämäänsä vastaanottaneet ikuiseen elämään.

Viime aikoina olen miettinyt juuri tuota ehkä enemmän kuin mitään muuta...

Olisiko mahdollista että tämä elämä maan päällä olisi vain jonkinlainen testi?
Että ihmisen tulisi elinaikanaan saavuttaa jonkinlainen (psyykkinen?) taso, joka vaikuttaisi elämän jälkeisiin tapahtumiin...?
Huonosti muotoiltu, mutta ehkä joku ymmärsi, mitä ajan takaa.

(Please, ei uskovaisten kommentteja, teille on omat palstanne...)

Kun kuolemme, meitä ei enää ole, on vain ikuinen pimeys. Kun aivotoiminta lakkaa, ei ole mitään. That's it. Ihmiset ovat kautta aikojen keksineet tarinoita kuolemanjälkeisestä elämästä vain lievittääkseen omaa kuolemanpelkoaan.

Luin joskus kirjan jonka nimi oli suurin piirtein tälläinen: "mitä kuoleman jälkeen?"
Siellä kerrottiin paljon hyvää tietoa, ja ihmisten kokemuksia. Kun astuu kuoleman ensimmäiselle portaalle, sieltä löytyy joku joka tuntuu kuin tikapuilta, ja niitten kautta liutaan pyörien eteenpäin, kohti kirkkaampaa valoa, ja tulee koko ajan vain miellyttävämpi ja miellyttävämpi olo. Tuntuu kuin sinua rakastettaisiin enemmän, kuin koskaan maan päällä kukaan pystyisi rakastamaan, on ihana, lämmin ja pehmeä olo, täydellinen tunne. Sitten siellä valossa kohtaa olennon, joka ei ole ollenkaan pelottava, vaan rakastava, tietäväinen, ja se loistaa valoa entistäkin kirkkaammin. Se puhuu jotain ja siitä eteenpäin en sitten enää jaksanut lukea.