Sipilän budjetti

Uutisten mukaan suosii hyvätuloisia ja yrittäjiä. Yrittäjät ovat mielissään. Ovatkohan ajatelleet, että kun köyhällä kansalla ei ole rnää rahaa, eivät voi ostaa juuri mitään. Pysyykö Suomi pinnalla rikkaicden ostoksilla. Kaipa sitten, kun kerta Sipilä on näin todennut. Olisi myös tehnyt sellaisen lain, että köyhien velat maksettaisiin valtion varoista. Minulla on sen verran velkaa, että nytkin loppukuun syön pelkkää makaroonia. Siinäpä Sipilälle vihje, korota makaronin hintaa 500%. Sitten ei sitäkään voi ostaa. Eilen puhuivat rasismista ja väkivallasta. Heidän mielestään on rasismia, kun aito suomalainen ei tykkää, että mamuille annetaan kaikki ilmaiseksi. Kyllä siinä tulee suru puseroon. Ja SPR ilkeää mainostaa telkkarissa "lahjoita 15 euroa..." Minä en ainakaan lahjoira senttiäkään. Juuri SPR hyysää näitä mamuja, joten katsokaa kenelle rahaa lahjoitatte. Ei ne mene suomalaisten hyväksi vaan noiden loiseläjien.
1559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Yritit tehdä aloituksen jostain muusta kuin mamuista, mutta ajatus karkasi?

1Äänestä
  • Aloittajalla ei karannut oiiiih MAMU

    1Äänestä

Totti Karpela puhui aamu tv:sä puhejudosta siinä myötäillään kiihkoilijaa, kirjoitusjudo käy yhtähyvin, kokeilkaa myötäillä kun sattuu kohdalle.

Äänestä
  • "Ihan.rauhallinen"

    Tuo Judoilu on näköjään minullekin tuttua.
    Käytän sitä täällä hyvin paljon idiootteihin.
    Olen käyttänyt paljon ennen Karpelaakaan.
    Idiootit puolestaan kuvailevat minua piilo-svidduilijaksi.
    Joittenkin Suomen-kieli on niiin köyhää :)

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Ihan.rauhallinen"

    Tuo Judoilu on näköjään minullekin tuttua.
    Käytän sitä täällä hyvin paljon idiootteihin.
    Olen käyttänyt paljon ennen Karpelaakaan.
    Idiootit puolestaan kuvailevat minua piilo-svidduilijaksi.
    Joittenkin Suomen-kieli on niiin köyhää :)

    H.

    Ja jotkut suomalaiset eivät ole oppineet yli 60 vuodessa edes kirjoittamaan oikein yksinkertaisiakaan sanoja, kaksinkertaisista puhumattakaan.

    1Äänestä

SIPILÄ ON osottautunu SUUREKSI pettymykseksi jopa omille keskustalisille,
Sipilä OLI alunperiko KOKOOMUKSEN MIEHIÄ,
se ihmetyttää MIKSI Sipilä soluttauduttiin keskustaan,
se oli kokoomuksen KIERO temppu tehdä kokoomuksen politiikkaa myös keskustasta käsin,
SIPILÄLLE PORKUT keskustasta,
PUUMALINEN keskustan puolueen puheenjohtajaksi,
Puumalainen oli alunperinki enemmän tavallisen keskustalaisen asialla,

SIPILÄ ja BERNER ON sman sortin gansteri pomoja, kähmijöitä,
niitten suunitelmissa on koko suomen tuottoisimmat kannatavimmat firmojen kähmintä yksityiseen omistukseen,

se on suuri rikos veronmaksajia, koko kansaa ja äänestäjiä kohtaan,

EI IKINÄ SIPILÄN ja BERNERIN HAAVE SAA TOTEUTUA,
EI IKINÄ,
jos se toteutuu,
niin HYÖTY ja miljaardit,
siis
TUOTTOISA TUOS voitot VALUU VAIN MUUTAMAN vastuuttoman johtajan yksityiseen omistukseen,
kansa, äänestäjät ja veronmaksajat jää VAIN IKUISEEN MAKSU_MIEHEN asemaan, ikuisesti kynittäväksi,
Sipilän ja Bernerin politiikka on käsittämättömän röyhkeetä, piitaamatonta ,
työkansa syöstään suureen köyhyyteen,
riistämällä kierolla politiikalla valtion omaisuus vain muutamiin taskuihin,

Äänestä
  • Sinuun ei tehoa judo, voin kyllä hymyillä :)

    2Äänestä

Jos näin on, että budjetti suosii yrittäjiä, niin hyvä vaan. He ovat meidän maamme kantava voima. Varsinkin jos kotimaiset yritykset pääsisivät vähän helpommalla, niin oikein bueno. Ei tarttis kytätä sitä Kauko-Itää, ja viedä rahat sinne.

Miksei voisi ajatella että ulkomaisetkin firmat viihtyisi täällä. Rahaa se toisi, ja työpaikkoja. Eli siis rahaa. Sanoinko sen jo. Rahaa toisivat.

1Äänestä
  • Olen yrittäjä. Ollut tavallaan jo tusinan vuotta, sitä ennenkin 80-luvulla.
    Hikipisaroita olen kokenut otsallani ja kropassani. Niistä ei ole ollut puutetta. Eikä tuplatunneista duunareihin verraten.
    Olisi kyllä tosi kiva jos näkisin rahaakin välillä. Silleen hieman runsaammin kuin toimeentulevasti nippa nappa.
    Mutta vapaudestani en luovu. Tosin onhan minulla taustaturvana jo eläkkeetkin, että nyt pitäisi mennä plussalle heittämällä. Ellei...niin ellei...se verottaja, se on ikuinen musta piru.

    Äänestä

  • Kenellehän-ne-rahat kirjoitti:

    Olen yrittäjä. Ollut tavallaan jo tusinan vuotta, sitä ennenkin 80-luvulla.
    Hikipisaroita olen kokenut otsallani ja kropassani. Niistä ei ole ollut puutetta. Eikä tuplatunneista duunareihin verraten.
    Olisi kyllä tosi kiva jos näkisin rahaakin välillä. Silleen hieman runsaammin kuin toimeentulevasti nippa nappa.
    Mutta vapaudestani en luovu. Tosin onhan minulla taustaturvana jo eläkkeetkin, että nyt pitäisi mennä plussalle heittämällä. Ellei...niin ellei...se verottaja, se on ikuinen musta piru.

    Minäkin olin joskus, tiedän mistä puhut. Ite en jaksanut sitä jatkuvaa tilin kyttäilyä, että onko sitä rahaa tilillä vai ei. Saanko tänään syödä vai en. Ne säännöt ja verot yrittäjää varten, on laadittu kiilto silmissä, että tuossa on MAHDOLLISUUS tehdä rahaa, ei jätetä jäbälle sitä.

    Yksihenkilöiset firmat varsinkin peukalon alla. Ei minkäänlaista mahdollisuutta sairastaa, silloinkin pitäisi tehdä rahaa kahden edestä. Ei voi edes vaivaista verenpainemittaria työpaikalle hommata.

    Yrittäjä = yrittää ja yrittää, eikä mistään tule mitään.

    Tsemppiä sulle.

    Äänestä

Haukkumalla kansantalous kasvaa

Äänestä
  • Hau hau hau
    Vinde valtio sai kolme miljardia heti

    Äänestä

Kannattaisi miettiä kunnolla, ketä äänestää!!!

Äänestä

sshhh...ostin viime viikolla makaroonia ja hinnaksi tuli 20 senttiä pussi..

1Äänestä

Sipilän butjetti on outo,
valtiontaloutta pitäisi kohentaa, Sipilä kohentaa sitä työttömien ja köyhien rahapussista ottamalla viimesetki roposet,
MUTTA
MIKSI SIPILÄ maksaa PEKKA PERÄLLE 20 000 euroa joka kuukausi palkaa tekemättömästä työstä,
tai teköökö Perä jotain työtä vielä talvivaarssa,
sehän meni Pekka perän toimen seurauksena konkussiin,
josta tuli valtiolle siis veronmaksaille tuhansien miljaardien lasku, TAPPIOT,
se ihmetyttää
kuinka Sipilällä ON vara vielä maksaa Pekka perälle 20 000 euroa
joka kuukausi muka palkkaa

herääki kysymys,
onko Sipilän halituksen touhuissa yhtään mitään järkeä oikeesti,

heh
köyhiltä oteaan viimenenki ostovoima pois,

mutta Pekka Perälle ja tyhjäntoimittaja JOHTAjalle maksetaan 20 000 euron joillekki yliki, palkkoja pelkästä olemisesta,
tyhjäntoimittamisesta, valtiolle vahingon tuottamisesta,

HALOOOOOOOO,,, VASTAUKSIA VAADITAAN,,,,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mamuistariesaa kirjoitti:

Uutisten mukaan suosii hyvätuloisia ja yrittäjiä. Yrittäjät ovat mielissään. Ovatkohan ajatelleet, että kun köyhällä kansalla ei ole rnää rahaa, eivät voi ostaa juuri mitään. Pysyykö Suomi pinnalla rikkaicden ostoksilla. Kaipa sitten, kun kerta Sipilä on näin todennut. Olisi myös tehnyt sellaisen lain, että köyhien velat maksettaisiin valtion varoista. Minulla on sen verran velkaa, että nytkin loppukuun syön pelkkää makaroonia. Siinäpä Sipilälle vihje, korota makaronin hintaa 500%. Sitten ei sitäkään voi ostaa. Eilen puhuivat rasismista ja väkivallasta. Heidän mielestään on rasismia, kun aito suomalainen ei tykkää, että mamuille annetaan kaikki ilmaiseksi. Kyllä siinä tulee suru puseroon. Ja SPR ilkeää mainostaa telkkarissa "lahjoita 15 euroa..." Minä en ainakaan lahjoira senttiäkään. Juuri SPR hyysää näitä mamuja, joten katsokaa kenelle rahaa lahjoitatte. Ei ne mene suomalaisten hyväksi vaan noiden loiseläjien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu