Mittavat tuomiot talousrikossarjasta

KÄRÄJÄT Käräjäoikeus on tuominnut 39-vuotiaalle entiselle isokyröläiselle miehelle kaksi vuotta ehdotonta vankeutta 12 syytekohtaa käsittäneestä talousrikossarjasta.

Nimikkeitä ovat muun muassa useat törkeät veropetokset, törkeät kirjanpitorikokset, rekisterimerkintärikokset ja liiketoiminnan rikkomiset. Erilaisia korvauksia hänet määrättiin maksamaan yli 1,2 miljoonaa euroa.

Myös rikoksiin osallistuneen miehen serkun tuomio on vuosi ehdollista vankeutta ja maksettavia korvauksia yhteensä 751 881 euroa. Hänkään ei asu enää Isossakyrössä.

Muille 11:lle rikossarjaan osallistuneille tuomittiin ehdollisia vankeustuomioita ja sakkoja.

Lähes kaikki rikokset on kirjattu Helsingissä tapahtuneiksi. Rakennusalalla vuosina 2009 - 2012 toimineiden miehen johtamien yhtiöiden kirjanpitoja, verotusta, palkanmaksuja ja muita liiketoimia kierrätettiin eri yhtiöiden kautta.

Tuomittu joutui eräässä tapauksessa maksamaan yksityiseltä henkilöltä ottamastaan 60 000 euron lainasta korkoa 47 000 euroa, mistä lainaaja tuomittiin törkeästä kiskonnasta.
15185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ketä ovat nämä ?kunnon kusetusta ollut.epäilen pahasti erääseen lintulajiin viittaavaa sukua.aina leikkivät niin rikkaita no totuus paljastui.

Äänestä

raudoitusyritystä pyörittänyt ja samalla viilannu verottajaa linssiin.

Äänestä

juu pohjankyrö lehdessä näköjään oli.Kyseinen tuomittu päätekijä on nytkin ulkomailla facebookin mukaan reissus.ihmettelen suuresti eikö tuollainen kieroilija viedä suoraan istumaan.

Äänestä

sattuu sitä

Äänestä

Mitä se teille kuuluu. Ei ole tullut käännettyä ketään varatonta ja joka on käärinyt rahaa niin on varmasti itse melko epärehellinen.

Äänestä
  • Siis itsekö kannatat harmaata taloutta?Kyllä se meitä rehellsiä yrittäjiä korpiaa ku tuollaiset velmut sitten kilpailuttaa samoja työmaita polkuhinnoilla ja jättää verot/palkat sun muut maksamatta.Kaikki nää kuitenkin tulee lopulta kunnollisten veronmaksajien maksettavaksi tavalla tai toisella.Luuletko että nää serkukset pystyy maksamaan kaiken takaisin verottajalle?Jos nyt jo piikissä on yhteensä yli 2 miljoonaa euroa siihen vielä viivästyskorot päälle.Kyllä mielestäni linnaan kuuluvat pidemmäksi aikaa sen verran törkeää toimintaa ollut.

    Äänestä

Siellä ärähti varsinainen malliyrittäjä. Kyllä soon niin, että ei sunkaan käsi tärise veroilmoituksen allekirjoitusta tehdessä vaikka koko lappo täyttä sävellystä.

Pidä vain mölyt mahassa!

Äänestä

miksi tuollaisesta pitäis olla suu supussa?jos yrittäjä on rehellinen ja maksaa suomeen verot niin kuin kuuluu.mielestäni nuo serkukset on aika pakolaisia jos tuollai keplottelevat.

Äänestä

huom..korvaukset oli tuo summa ei verot...ja suomessa verot vanhenee viidessä vuodessa joten tuskin ne enää ns.tunnollisten veronmaksajien taakkana...kyllä sitä moni näistä tunnolisista yrittäjistäkin kun lähdetään takki auki otetaan velkaa valtion takauksella finnveralta ja vähän omaa sukulaisten piikkiin muutaman vuoden päästä kun on istuttu vähä abc.llä havaji-paita auki ja kehuttu että tupa tulee taimaahin tullaan niin nyrryystä poikaa pyytää satasta lainaa että sais sähkölaskun maksuun....molemmat velka mersut ja tupa on jo ollu huutokaupas akka makaa jonkun karavaanarin alla kyrkösjärvellä...life is life

Äänestä

Nää jannut on vuosikaudet jaksanu kusetella verottajaa mut nyt tyli ahneudelle loppu.

Äänestä

Kyllä niillä täytyy vielä rahaa olla, jotta pystyy maksamaan satavat takaisin!!! Hyvä, että äjäi kiinni!! :D

Äänestä
  • kyllä nuolla äijillä ei oo enää miettimistä mihin ylimääräinen raha menee :)

    Äänestä

Istumaan vaan tiilenpäitä...

Äänestä
  • tyhmiä täytyy olla.

    Äänestä

Viha sen takia noita miehiä kohtaan, että ovat kusettaneet verottajaa on naurettava esitys.

Suomi täynnä "vaalruusia" ja politikoita jotka kusettavat verottajaa aivan kypällä,

Ovat palkanneet veronkiertoon oppineita ja rahanpesuun erikoistuneita ihmisiä ja ette niistä puhu mitään.

Vasennistoliiton ja sossujen edustajat puhuvat ääni väristen köyhien asiasta telkussa ja luksuskodissa suunnittelvat sijoituskohteita rahakasoilleen.

Nämä "köyhänkansan edustajat" keräävät vuositulot jotka vastaavat taviksen unelmoimaa lottovoittoa vastaavaa summaa.

Koittakaa pudota sieltä kateuden ja vihan uhosta maanpinnalle ja nähdä asiat todellisessa valossa. Meitä kusetetaan edestakasin, mennen tullen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raudoittajaM kirjoitti:

KÄRÄJÄT Käräjäoikeus on tuominnut 39-vuotiaalle entiselle isokyröläiselle miehelle kaksi vuotta ehdotonta vankeutta 12 syytekohtaa käsittäneestä talousrikossarjasta.

Nimikkeitä ovat muun muassa useat törkeät veropetokset, törkeät kirjanpitorikokset, rekisterimerkintärikokset ja liiketoiminnan rikkomiset. Erilaisia korvauksia hänet määrättiin maksamaan yli 1,2 miljoonaa euroa.

Myös rikoksiin osallistuneen miehen serkun tuomio on vuosi ehdollista vankeutta ja maksettavia korvauksia yhteensä 751 881 euroa. Hänkään ei asu enää Isossakyrössä.

Muille 11:lle rikossarjaan osallistuneille tuomittiin ehdollisia vankeustuomioita ja sakkoja.

Lähes kaikki rikokset on kirjattu Helsingissä tapahtuneiksi. Rakennusalalla vuosina 2009 - 2012 toimineiden miehen johtamien yhtiöiden kirjanpitoja, verotusta, palkanmaksuja ja muita liiketoimia kierrätettiin eri yhtiöiden kautta.

Tuomittu joutui eräässä tapauksessa maksamaan yksityiseltä henkilöltä ottamastaan 60 000 euron lainasta korkoa 47 000 euroa, mistä lainaaja tuomittiin törkeästä kiskonnasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu