Pohjankyrön lehdestä lainattua tekstiä.
KÄRÄJÄT Käräjäoikeus on tuominnut 39-vuotiaalle entiselle isokyröläiselle miehelle kaksi vuotta ehdotonta vankeutta 12 syytekohtaa käsittäneestä talousrikossarjasta.
Nimikkeitä ovat muun muassa useat törkeät veropetokset, törkeät kirjanpitorikokset, rekisterimerkintärikokset ja liiketoiminnan rikkomiset. Erilaisia korvauksia hänet määrättiin maksamaan yli 1,2 miljoonaa euroa.
Myös rikoksiin osallistuneen miehen serkun tuomio on vuosi ehdollista vankeutta ja maksettavia korvauksia yhteensä 751 881 euroa. Hänkään ei asu enää Isossakyrössä.
Muille 11:lle rikossarjaan osallistuneille tuomittiin ehdollisia vankeustuomioita ja sakkoja.
Lähes kaikki rikokset on kirjattu Helsingissä tapahtuneiksi. Rakennusalalla vuosina 2009 - 2012 toimineiden miehen johtamien yhtiöiden kirjanpitoja, verotusta, palkanmaksuja ja muita liiketoimia kierrätettiin eri yhtiöiden kautta.
Tuomittu joutui eräässä tapauksessa maksamaan yksityiseltä henkilöltä ottamastaan 60 000 euron lainasta korkoa 47 000 euroa, mistä lainaaja tuomittiin törkeästä kiskonnasta.
Mittavat tuomiot talousrikossarjasta
15
687
Vastaukset 15
- asserju
joku lyöny viisaat päät yhteen ja tälläistä tulosta tuli sit.
- 34567876546789
itteasiassa aika hyvä tulos...heh
- nuohoustaM
siinä on maksamista takasin päin ja isi ja äiti tykkää:)
- jallukolaa
tuollaiset ei saisi ikinä ruvetä yrittäjäksi
- inin
Mitä yrittäjyyshän on IN.
Jos ei kiinnostakkaan vie firman konkurssiin, hakee velkasaneerausta.Kun sen on saanut kolmevuotta maksaa jotain muutaman satasen juttua, sitten onkin kuivilla.
Näinhän se toimii, oikeasti.Uusi firma pystyyn, toiminta jatkuu jne...- eikkki
tais olla JV...
- jipotkin
Niin ja kuinka sitä sanotaan: Yksityisyrittäjäksi pitäisi ruveta, kouluissakin siihen jo patistetaan.
Opetetaankohan siellä myöskin nuo Jipotkin????
- samarialainen19
eikös tää oo tullu muka uskoon..
- jaskapaskali
koskahan se lähtee istumaan...
- työläinenrehti
tietääkseni JV istuu tällä hetkellä kai sitten alkaa sama kusetus uudestaan
- villeeeee
joo palkat maksamatta jo.
- Ukkomaalta
Vuoden yrittäjä ainesta.
- tiinakyröö
Eipä yhtään yllätä tän kaverin kohalla
- kunnon_kuntalainen
Ehdottomasti Kunnon kuntalainen
- eiuutta
Kaikkihan tietää nämä tietyt naamat. Ei mitään ihmeellistä siltä taholta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1181498
- 50960
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r146774Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.123563Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e119535Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4429
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.134420