Kun Miia Emma ja Siiri olivat tuoneet uusia tarvikkeita otti Marketta ruiskun ja imaisi lääkepullosta ruiskun jotain, johon totesikin haluavansa penikseni tuottamaan jälleen spermaa.
Hän tuikkasi kumpiinkin palloihini saman verran tuota joka pisti kasseihini vauhtia, sen jäläkeen Marketta kysäs kumpi haluaa tulla tuuraamaan Miiaa johon Emma lupautui.
Marketta otti laatikosta lannedildon jossa oli kirkas led lappu ja kamera päässä, hän käski Emman pukea dildon ylleen jota odotellessa siiri ja Miia tekivät vatsahuuhtelun minulle.
Kun dildo oli viimein hyvin Emmalla päällä Marketta kiinnitti dildosta lähtevät johdot läppäriinsä, mutta pallot eivät oikein innostuneet tuottamaan tarpeeksi spermaa joten Miia asetti pallot pallopumpuun jolla tytöt pumppasivat pallot 2-3 kertoo tavallista suuremmiksi.
sen jäläkeen ottivat hoitajat sperma näytteiden otto imurin esiin kärrystä ja kokosivat sen vierelleni jolloi pallopumppu poistettiin ja penis voideltiin samoin imurin imututi, jonkapa jäläkeen Marketta ja hoitajat laittoivat jälleen hygienian tarkkuuden vuoksi uudet hanskat käsiinsä/ suoja maskit naamalleen ja suoja myssyjä paihinsä.
Jolloin Marketta kytki dildon kameran ja valon päälle samotenpa myös näytteiden otto imurin jolloin oli tarkoitus kuvata eturauhanen ja ottaa sperma näytteitä, Emma nussi ensin hitaasti ja kiihdytti vähän tahtia jolloin sai minut lähemmäksi orgasmia.
Kun orgasmini oli viittä vailla lopetti Emma panemisen ja työntyi Markettan ohjeiden mukaan aivan eturahasen eteen, jolloin Marketta pystyi kuvaamaan eturauhasen liikkeet orgasmin koittaessa ja orkun saatuani sama tehtiin pari kertaa uudelleen, sitte Emma vetäytyi ulos minusta ja imurin annettiin jatkaa Markettan ja hoitajien kahvi tauvon ajan.
Kun hoitajat ja Marketta palasivat he sammuivat imurin ja ottivat sen kyljessä roikkuvan pitkän koeputki rivin talteen jatko tutkimuksia varten, sitten minut irroitettiin tuolista ja päästettiin myös kahvilla käymään.
Noin 2 varttia kahvilla käytyäni kävin myös tupakalla ja lähin sitten tyttöjen "hellään hoivaan" takaisin tultuani oli Siiri ja Miia lähteneet jo töistä.
Jolloin jäljellä oli enää Emma ja Marketta, jolloin Marketta tokas minulle että hän on kirjoittanut sinulle uuden ajan parin viikon päähän mutta nyt saatkin tyydyttää meitä ja itseäsi.
Joten käyt viereisessä pukkarissa pukemassa kirurgin/lääkärin puvun päällesi ja sidot meidät tutkimus tuoleihin ja annat meidänkin nauttia, kävin pukeutumassa ja tulin sitomaan Emman ja Markettan jotka olivat valmiiksi asettuneet tuoleihin.
Jolloin voitelin kummankin vaginan ja asetin heidät nussinta koneisiin, tytöt volisivat kuin viimeistä päivää jolloin aijoin laitta kummankin rinnat lypsykoneeseen kun rinnat olivat lypsykoneessa aloin vuorotellen imuttaa penistä heillä.
sitten asetin kummankin sisä reisiin ja klitorikseen rintoihin electrodi lätkiä antaakseen heille sähköä, sen tehtyäni säädin tuolien asento niin että näin koko komeuden vastapäätä olevasta nojatuolista jossa voin säädellä nussinta konetta, lypsykonetta ja sähkö shokien voimakkuutta kun katselen näkyä ja vedän hanskaan.
Tytöt voihkivat ja ähkivät saadessaan vähän väliä orgasmeja itse vain katselin ja annoin käsi hoitoa penikselleni, tätä noin 2 tuntia tein jonka jälkeen sammutin koneet ja vapautin tytöt tuoleista ja arvatenkin kiittivät ha vuorotellen lutkuttivat penistäni jonka jälkeen menimme suihkuun peseytymään Ja pukeutumaan sitten toivotin hyvät jatkot ja Marketta huikkasi tulla sitten parin viikon päästä uudelleen. Mutta se onkin jo toinen juttu...
lääkäri täti tutkii 4
saatananseinähullu
0
1824
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83623Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46554Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501