Paras periodi sittenkin 90-luvun ensisiemaukset?

Oliko Prince parhaimmillaan sittenkin kahtena tiukkana vuotena, 1990-1991?

Perinteinen näkemys on se, että 80-luvun pop ja funk olivat suunnattoman nautittavaa ja myös parasta Princeä. Ensimmäisestä kohdasta olenkin samanmielinen. Kyllähän The Revolution -yhtyeen kanssa tehtaillut kolme albumia korvaa kiehtoo uudestaan ja uudestaan, vaikkapa Kiss, When Doves Cry ja Computer Blue. Mutta toisaalta Thieves In The Temple ja Diamonds And Pearls ovat hämmentävän rytmisesti osuvia, hyvin tuotettuja ja rakenteeltaan timanttisia raitoja. Jopa parempaa kuin aiempi tuotanto, sillä nyt Prince on sofistikoituneempi ja melodisempi kuin koskaan aiemmin. Lisäksi hän on drivaava, tyylikäs, salaperäinen ja taiteellinen näillä kahdella kappaleella. Hän on artistina kasvanut ja kehittynyt oman musiikkisekoituksensa parhaaksi tuntijaksi. Mutta kuvaan astuu samalla kertaa miellyttävä "laulukirjamainen" ote. Kappaleiden melodiat viittaavat hiukan eri perintöön kuin kaikki se funk, josta Prince myöskin ammenteli.

Prince on kyennyt sekoittamaan asiat pahemman kerran - mutta koska se tapahtuu musiikissa, se onkin kaunista. Pop, raskaskin rock-kitarointi, soul, jazz, funk ja blue sulautuvat viileästi yhdeksi paketiksi. Diamonds and Pearls (1991) ja Thieves in the Temple (1990) kappaleet edustavat tätä Princeä ehkä nokkemmillaan. Nämä raidat ilmestyivät popdiggareiden iloksi juuri ennen Princen pitkää taiteellista alamäkeä.