Bordercollie

Bchullu

Moi!
Kysyisin että paljon bc tarvitsee aktivointia päivittäin.

7

372

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fargot

      Vaikea tuohon on ihan tarkalleen vastata kun niissäkin on yksilöllisiä eroja. Itselläni on 2 bordercollieta, 2- ja 3-vuotiaat. Meillä näin: Aamulla lähdetään autolla töihin,koirat on siis mukana 4 tunnin työpäivän. Sitten käydään samalla reissulla hallilla jossa treenataan joko tokoa tai agilityä. Sen jälkeen menemme n tunnin metsälenkille jossa saavat juosta vapaana. Kerran viikossa on ohjatut agilitytreenit ja viikonloppuisin on agilityvalmennuksia tai kisoja. En ole pitänyt kirjaa päivittäisistä aktiviteettiajoista. Joskus voi olla päivä,pari ettei tehdä mitään erikoista, ainoastaan normilenkit.

    • botrsu

      Bortsu nauttii vaihtelevasta tekemisestä ja myös vapaistakin. Meillä on esimerkin kaltainen ohjelma viikolla ma:dobo ti:uinti ke:kotona/metsässä samoilua to: Rally-toko pe: Kotona/kevyt aivojumppa la: Metsärallatusta kavereiden kanssa su: Pallopaimennus (katson koiran mukaan toiminnan aina jos väsyy liikaa niin otetaan vapailla takaisin samoin liialla virralla katson rauhoittavaa tekemistä kiihdyttävän toiminnon sijaan)

      • Bchullu

        Ok. Kun mä tässä pohdin että pitääkö olla joka päivä jotain aktivointia?


      • bortsutare

        No meidän treeni porukassa on näitä hyppy-hyppy-jumppa-jumppa koirakkoja ja kuten sanotaan koira kuin omistajansa (maanista tuijottelua ja levottomuutta). BC nauttii tekemisestä ja janoaa ohjaansa olemusta,mutta järki käteen puuhastelun suhteen. Viikkorytmin ei tarvitse olla niin napilleen frisbee,flyball,dobo you name it vaihdellen välillä intensiivi viikko sitten kevyempää seuraavalla viikolla.


      • Sini91
        Bchullu kirjoitti:

        Ok. Kun mä tässä pohdin että pitääkö olla joka päivä jotain aktivointia?

        Heips,
        vastaan nyt vielä tähän yksityiseen viestiin. Ei tarvitse. En kannustaisi koiraa, jokapväiselle tekemiselle. Ne ottaa sen, minkä ne saa ja oppii nopeasti vaatimaan joka pvä omistajalta aktiviteettia. Mielestäni nk. vapaapvät tekevät vain hyvää koiralle. Onhan ne samalla lemmikeitä, eikä mtn koneita. Laumanjohtaja päättää, ei koira! :-)


    • Sini91

      Vai aktivointia. Turhan paljon puhutaan bc:n aktivoinnista. Jos mietitään että perimästä löytyy usein sitä moottoria niin pikemminkin bortsu pitää opettaa huilaamaan ja rauhoittumaan eri tilanteissa.
      Sen pitäisi olla huomaamaton koira sisätiloissa ja hillitty eri tilanteissa, kunnes omistaja sanoo käskyt ja ilmaisee "taikasanat" alkavalle räjähtävälle tekemiselle. Eli ulkona leikitään ja sisällä huilataan on mielestäni kuvaavin ajatusmalli.
      Ei bortsun kuulu seota jos ei koko ajan tehdä jotakin. Ei ne talvisin maaseuduillakaan pääse paimentamaan lampaita. Eli ei ole töitä. Huilaaminen, sen opetettu taito on kova sana noina aikoina. Pelkästään jo normaalienkin ihmisten elämässä, kun päätetään jokin harrastus- ja kisakausi.
      Aktivoinnista voidaan ajatella, että kakki koirat sitä tarvitsevat. Toiset yksilöt tyytyvät vähempään kuin toiset. Mutta rotumääritelmän mukainen bc vaatii varmasti enemmän kuin keskivertokoira. Eli kyllä koiran näkökulmasta, sen tarpeiden mukaan pitää mennä, miten paljon se mitäkin tarvitsee. Tunti, minuutti tai sekunti määriä on turha määritellä.
      Voidaan ajatella, että uuden opettaminen väsyttää enemmän kuin vanhojen jo osattujen asioiden toistaminen.

    • bcbc

      Mitähän aloittaja tarkoittaa aktivoinnilla? Aktivointia on monenlaista, voisin jakaa esimerkiksi seuraavasti:
      1) lenkkeily, mielellään ainakin osin vapaana. Meillä n. 2 h ulkoilua päivittäin
      2) aivotyöskentely: koulutustilanteet, joissa ongelmien ratkontaa. Voi olla erilaisia harrastuksia (esim. toko, koiratanssi, rally-toko) tai ihan temppujen harjoittelua tai älypelien pelaamista kotona. Meillä pieniä pätkiä päivittäin, ohjatulla tunnilla kerran viikossa
      3) rotutyyppillinen aktivointi: lampaiden paimennus, nenän käyttöä vaativat tehtävät esim. etsintä- tai jälkityöskentely. Mahdollisuuksien mukaan, kausittaista
      4) fyysinen touhuilu: agility, toisten koirien kanssa leikkiminen, frisbeeharrastukset jne, Meillä 1-2x vko

      Hyvä aktivointi syntyy näiden erilaisten yhdistelmästä JA vastapainoksi tarvitaan rauhoittumista, olemista. Monesti aktivoinnista keskustellessa luetellaan vain liuta erilaisia harrastuksia, mutta aktiivinenkaan koira ei tarvitse tiivistä harrastuskalenteria, jos sille tarjotaan muuten mahdollisuus käyttää sekä päätään että kroppaansa. Tämä voi tapahtua myös kotona, jos asiaan panostaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1070
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      994
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      51
      982
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      874
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      89
      816
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      4
      684
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      637
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      190
      633
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      607
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      603
    Aihe