Tässä maassa pääsee opettajaksi ilman mitään taipumuksia alalle, ainakin ennen on näin ollut. Opettajaksi opiskelu on myös toisaalta houkuttelevaa, pääsee leivän syrjään kiinni ilman että sinulta vaaditaan yhtään mitään. Tässä tarkoitan lähinnä ala-asteita, joiden oppilaat saadaan kuvittelemaan, että asiaton kohtelu on oikein, kun aikuinen sitä toteuttaa. Muistan oman ala-asteeni 80-luvulla, ja näin jälkeenpäinhän sitä ymmärtää, millaista tyranniaa on saanut osakseen opettajilta, joiden oma henkilökohtainen elämä on pielessä. Opettajat syyniin!!
Järkyttävää
Saara
3797
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näin kirjoitetaan asiasta, josta omakohtaisen kokemukset ovat 20 vuoden takaa. Kirjoittaja ei taida tietää, että opettajankoulutus on yksi niistä koulutusaloista, johon on eniten pyrkijöitä. Mitähän niissä pääsykokeissa sitten mitattaisiin ellei soveltuvuutta?
Kiinnostaisi Saara tietää, millä perustelet sen ettei mitään vaadita?
Näin on Saara!
Opettajat valittavat, että heidän kouluts sisältää liian vähän käytäntöä. Hienot teoriat ja empiiriset havainnot eri kasvatusmenetelmien vaikutuksista lapsiin jäävät irrallisiksi - hauki on kala -tiedoiksi. Ope opiskelijat ikään kuin opiskelevat merkkijonoja ulkoa ja sen jälkeen rehentelevät olevansa ammattilaisia ja korostavat asemaansa käyttämällä kontrastikäsitettä epäpätevä opettaja.
Valittettavan usein ensimmäinen pidempi työpätkä muodostuu pätevälle tuoreelle opelle painajaiseksi - ahdistus siirretään sitten oppilaisiin etenkin kun tajutaan, ettei alanvaihtoon ole enää reaalisia mahdollisuuksia. Olen itse toiminut opetustyössä ja havainnoinut kertakaikkista avuttomuutta opettajissa - teeskentely ja roolin vetäminen ovat avuttomille yleisiä piirteitä. Omana itsenä olevat opettajat yleensä pärjäävät - kuka opettaisi omana itsenä olemista ihmiselle joka ei tiedä kuka on. Näitähän löytyy...valintaseulan kuristajiksi psykoanalyytikot, kiitos.
Cat ja Saarahan sen tietävät sillä perusteella, että ovat luultavasti olleet joskus koulussa.