Minulla on ollut vuoden verran syömishäiriö, ruoka hallitsee elämääni. Paino vaihtelee noin 10kilon välillä, valehtelematta! Välillä syön normaalisti ja salaa joskus ahmin niin paljon että on tosi huono olo, oksettaa, pyöryttää ja silmissä sumenee... mutten varsinaisesti ole lihava, noin 50kg yleensä. Olen käynyt psykiatrillakin silloin kun olin liian laiha mutta nyt olen tosi paksussa kunnossa ja en kehtaa mennä lääkäriin. Olen ahminut joka ilta kolmen viikon ajan ja lihonut 5kiloa... kauheaa tämä syömiskierre... mitä teen? onko kellään samanlaista ongelmaa??
Pulleroko??
iiris
12487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 12
Vanhimmat
..on pituutes laita..? Jos saisin viel kysyy ikää, mut ei tod. pakollinen, mutta pituus ois kiva tietää. Ajattelin vain, et ootko ees lihava.. vai sairas!
...pituus on 162cm ja 17 vuotta.. lapsellistahan touhua tämä on..
Syömishäiriö, todella lapsellista, ajattelen itse joka ilta (ja myös päivisin)ihan samaa. Mä oon 17-wee ja pituuspainosuhde on 152cm/40-43kg. Tällä hetkellä, kun ahmin juuri sisääni lautasellisen kinkkukiusausta, ison aurajuustopatongin, pari lasia limsaa, suklaalevyn ja miltei puoli kiloa karkkia, niin voisin sanoa, että painan lähemmäs sen 45 kiloa. Ja sitten taas rankaisen itseäni, en oksentamalla, koska en halua jäädä siihen kierteeseen, vaan repimällä ranteitani auki. Uskon, että jos tunnen tarpeeksi kipua, voisin joskus päästä tästä eroon. Olen nyt parin viikon ajan syönyt taas kuin hullu, ja sitä ennen olin pari viikkoa kokonaan syömättä, vain jos mulle tuli liian huono olo saatoin juoda lasin vettä. Nyt sanon itselleni joka ilta että voisin taas lopettaa syömisen vähäksi aikaa, koska olen niin lihava, mutta taidan olla jälleen koukussa siihen. Tällaista helvettiä mulla on ollu jo reilun vuoden. Olen käynyt säännöllisesti psykiatrilla, tosin ne käynnit loppuivat, kun pystyin painoni kanssa osoittamaan, että hallitsen syömisen. Mutta esim. nyt toivoisin että saisin jälleen tavata jonkun ihmisen joka voisi auttaa mua, mutta tiedän että se on mahdotonta...Joten ei pitäisi valittaa. Mutta nyt haluaisin sanoa, että tsemppiä sulle, yritä syödä normaalisti, äläkä koko ajan ajattele ruokaa. Jos tuntuu todella pahalta, niin mene hakkemaan apua!! (Mun ei ehkä kannattaisi sanoa mitään, varsinkaan tällaisia neuvoja joita joku on sanonut myös mulle. Mä vaan ajattelen että joku lääkärihän nauraisi mut pellolle jos menisin tällaisesta valittamaan, joten olisi kivempi saada jonkun samaa läpikäyvän ajatuksia luettavaksi.)
Mulla on ollu kans jonki sorttinen syömishäiriö (on edelleen?), mutta tuo sun kertoma oli ihan kamalaa luettavaa!
Ensinnäki, varmasti kukkaan lääkäri ei naura sua pellolle, jos menisitki sellasen tykö! Sulla on oikiasti iso ongelma, siis varmasti sellanen, jonka takia kannattaa hankkia apua!
En tiiä miten tuollasessa tilanteessa pystyy ite hallittemaan ittiään, mutta yritä! Kun itelläni oli jonkinlainen anoreksia, niin jollain tavalla palkittin itteni, kun sain pari kilua lissää painua. Lupaa itelles uudet housut tms. jos pystyt syömään normaalisti jonku tietyn ajan... En tiiä sitäkään, että mitä tollasen "syömishimon" iskiessä syöt. Mutta jos sulla on jotain tiettyä ruokaa, jota aina syöt, niin älä jemmaa sitä kaapissa! Ja kun alkaa tuntua siltä, että nyt pitää alkaa syömään, niin keksi äkkiä jotaki muuta tekemistä, mieluusti muitten ihmisten kanssa, seura rajoittaa aika paljon, mitä voi tehdä...
Tietääkö teillä porukat tuosta sun ongelmasta? Vaikka tosissaan ottaa päästä ku joku puuttuu koko ajan syömisiin (ja mulla vielä liikuntaan), niin se on pitemmän päälle terveellistä. Jos sulla on minkäänlaiset välit sun äitin/siskon/isän/naapurintädin/tms. kanssa, niin kerro sille miten sulla menee! Tai kerro jolleki kaverille!
Mulla itelläni ainaki jonkinlaiseen parantumiseen autto lähinnä kaks asiaa. Eka oli se, että mulle sanottiin, että jos en äkkiä lihota ittiäni, niin en voi saada lapsia sitten joskus isona.
Toinen on usko. En vaan voi jumaloida ittiäni niin paljon, että käytän koko energiani vain omien syömisieni tarkkailuun. Yritän päästä siitä koko ajan eroon.
Mutta kaikkia hyvää sulle! Toivottavasti mun teksti ei ollu kovin paasaavaan sävyyn kirjotettu. Ja sori jos oli tosi epäasiantuntevaa selitystä, kun nuo anoreksia ja bulimia on tosiaan aika paljo erilaisia sairauksia.
Laittasin mun sähköpostiosotteen tähän, mutta en uskalla, jos joku tuttu, joka ei tiiä tästä mun ongelmasta, sattuu lukemaan tämän...
Luettuani viestisi mieleeni tuli paljon lisää, mitä voisin tilastani kertoa. Enkä mä nyt sanois että olisin siitä huonoimmasta päästä, jos miettii sellaisia ihmisiä, joilla on oikeasti syömishäiriö. Itse myönnän ja samalla kiellän että mulla olisi sellainen. Painoni on kuitenkin normaali muiden mielestä ainakin. Omasta mielestäni olen todella lihava. Ja itseasiassa aiemmin vanhempani tiesivät, että mulla on jonkin sortin syömishäiriö, koska olin vähän aikaa psykiatrisella osastolla potilaana. "Syömishäiriön" takia en siellä kauaa ollut, reilun viikon vain, sitten pääsin jatkamaan koulua, kun itse halusin pois. Mutta sitten rupesin kotona syömään suht normaalisti, jotta vanhemmiltani häviäisi se pelko että joudun takaisin osastolle. He kun stressaavat kanssani muutenkin, koska jouduin ekan kerran masennuksen ja itsemurhayritysten takia sairaalaan reilu vuosi sitten ja silloin olin siellä yli kahdeksan kuukautta. Mutta tällä hetkellä minä asun noin sadan kilometrin päässä vanhemmistani, oppilaitoksen asuntolassa ja käyn kotona melko harvoin. Mutta jos haluat keskustella kanssani lisää, voin myöhemmin laittaa tänne sähköpostiosoitteeni. Esimerkiksi huomenna kun tulen taas käymään netissä. (Nettiluokka kun sattuu sijaitsemaan koulussa eikä tänne kovin usein pääse).
Lukekaa kirja 'siskonmakkarat', siinä on omakohtaisia kertomuksia ja tunteita syömishäiriöön liittyen. Hankkikaa apua, sillä ei omaa elämää kannata pilata tämän takia. Ei avun hakemisessa ole mitään noloa, päinvastain se osoittaa rohkeutta. Jaksamista teille.
Kirja Siskonmakkarat oli kyllä hyvä kirja, ostin sen itselleni joskus puoli vuotta sitten, mutta en osannut ottaa mitään onkeeni, vaan rupesin testaamaan kerrottuja taitoja itseeni. Kun siellä sanottiin, että joku söi makeita niin että pureskeli niitä hetken suussaan ja sylkäisi sitten pois, niin minä tein saman kaikelle ruoalle... Onneksi en enää ole niin hölmö, vaan totesin setäni kuoleman kautta että elämästä pitää nauttia niin kauan kuin sitä kestää, eikä sitä kannata tuhlata miettimällä että oonko mä liian lihava vai en. Kaikki ovat omanlaisiaan, eikä se ulkonäkö ole tärkeintä.
Joo, olis "kiva" jos laittasit sen osotteen... =)
Eli jos edelleen haluat kirjoitella mulle niin osoite on [email protected]. Pyrin käymään siellä kerran päivässä, mutta en nyt tiedä että miten on, kun meillä on ens viikolla hiihtoloma ja silloin en luultavasti pääse nettiin ainakaan kovin usein, mutta silti olisin iloinen jos kirjoittelisit mulle....
Äijjässähän on munaa!!! Harvinaisen fiksu tyty oot=) On oikein et nauttii elämästä...Eikä muitten ruikutuksista!!! Kaikilla on ongelmia, eikä vain ittellään!! Auttakaa toisia ja unohtakaa omat ongelmanne!! Siinä on enempi järkee ku missään muus!!!!
PEACE Y'all!!!!
yh oot kyllä aika vitun ruma toisin kuin helvetissä olevat huorat.
ja vitun läski kaiken lisäks