Perheenäidin syrjähyppy

ihanathetkemme

Kuinka minä, kiltti perheenäiti saatoin antautua suhteeseen toisen miehen kanssa? En mahtanut itselleni mitään, vaan valehtelin työvuoroistani ja menin hotelliin tapaamaan Mikkoa vain yksi ajatus mielessäni…

Pyörittelin kynää hermostuneena kädessäni, enkä osannut lopettaa vaikka tiesin kaikkien huomion kohdistuneen juuri minuun. Mitä olikaan kysytty? Jonkun potilaan kotiutuksesta ja kuntoutuksesta? Ajatukseni kääntyivät väkisinkin eiliseen tapaamiseen. Mikko oli ollut niin mukava ja herätti levottomia tuntemuksia. Tapaaminen oli hyvin kiinnostava ja eroottinen kokemus siitäkin huolimatta, että olin naimisissa ja liikuin siis kielletyllä alueella. Kuinka minä, pienten lasten äiti saatoin edes ajatella jotakin niin rivoa , moraalitonta ja kuitenkin niin nautittavaa.

Olisi ihana tuntea Mikon kädet kaikkialla ja naida niin kauan ettei halua vieraisiin olisi. Että sitä pitääkin sekoittaa asiansa! Ihan kuin erotiikka olisi päivän tärkein juttu. Potilas kotiutuisi siis tänään, eikä lähtöarviota ollut edes aloitettu. Kyllä, potilas on omatoiminen ja alkuvaiheen hankaluudet on ohitettu, kaikkihan sen tietävät. Kykenin vain ajattelemaan, että voi luoja kunpa työpäivä loppuisi pian.

Kännykässä olisi tekstiviesti, jos vain pääsisin lukemaan sen. Kynä tipahti lattialle ja nostin sen ylös. Palaveri oli ohi, taas kerran. Osastonhoitaja kysyi mikä minua vaivasi, oliko ongelmia kotona? Olisikin, tilanne voisi olla helpompi kestää, tuumin. Entäpä jos sanoisinkin että ei, olen vain viime päivien aikana ajatellut kiihkeästi vieraan miehen kanssa rakastelemista. Osastonhoitajan ilme voisi olla näkemisen arvoinen!

”Odotan eroottisesti virittäytyneenä.” Mikä viesti! Mietin kuumeisesti, miten toteuttaisin seuraavan tapaamisen, joka väistämättä johtaisi sänkyyn. Mitä haluaisin, mistä tietäisin toisen mieltymykset? Oikeastaan tahtoisin naida, pelkästään vain naida. Vaikka seinää vasten parkkihallissa. Salainen haaveeni olisi kerrankin saada pöydän päällä, ihan siitä vain heti hommiin ilman mitään esileikkejä. Mutta miten kertoa se Mikolle? Hän kuitenkin odottaisi suuseksiä ja hellää hyväilyä, siis nysväämistä.

Toisaalta tunnistin itsessään myös halun tuntea hellyyttä mutta sitä oli vaikea myöntää, sillä tunteet johtaisivat astetta vakavampaan suhteeseen.
Mitähän sitä laittaisi ruuaksi? Tulisikohan naapurin Riitta hoitamaan lapsia huomenna? Huominen voisi nimittäin olla hyvä päivä salaiseen tapaamiseen! Seuraavana aamuna pomppasin sängystä ennen herätyskellon soittoa. Mies katseli epäluuloisesti, kun meikkasin ja tuhahtelin tyytymättömänä peilikuvalleni.
”Miksi juuri sinun pitää mennä tekemään sairastuneen työkaverin vuoro?” mies ihmetteli ääneen. ”Eipä ole vaihtoehtoja, jos aion pitää työpaikkani pitkäaikaisena sijaisena”, vastasin kireänä. Valehteleminen tuntui kurjalta ja jännitys lisäsi epämukavaa oloa. Kuitenkin tunsin levottoman kutinan sisälläni, enkä olisi millään jaksanut odottaa lähestyvää tapaamista. Onneksi mies lähti töihin, eikä ollut näkemässä valmistautumistani. Puin päälleni ihonmyötäisen pikkumustan ja tunsin oloni ällistyttävän tuhmaksi. Kuinka kiltti perheenäiti voi kokea sellaisen muutoksen? Peilistä tuijottivat maalatut kasvot ja yliampuva asu, jotka yhdessä viestittivät ympäristölle seksuaalisesti virittäytyneestä olemuksestani.

Hotellihuone oli karu, verhot oli vedetty ikkunan eteen ja kirkas kattovalo paljasti seinien irtoilevat maalit. Tunsin oloni jotenkin halvaksi seistessäni keskellä huonetta. Mitähän perhe sanoisi, jos tietäisi äidin olevan siellä? Siinä katoaisivat marttyyriuden viimeisetkin rippeet! Ajatus tuntui kuitenkin kaukaiselta ja unohdin sen saman tien. Mikko oli luvannut tulla ennen kymmentä ja kello oli jo puoli yksitoista. Ehkä miehelle oli tullut este tai hän katui koko tapaamista.

Epävarma olo sai minut kävelemään edestakaisin ja levottomat ajatukset tuntuivat alkavana päänsärkynä takaraivon seudulla. Mikko ei ollut kertaakaan sanonut pitävänsä minusta, vaikka olin odottanut jonkinlaista pientä, hellää lausetta. Kun ovi viimein avautui, teki sydämeni pienoisen voltin ja unohdin hetkessä ympäristön. Mikko hymyili aurinkoisesti ja se tuntui sisälläni sähköisenä värähdyksenä. Jo tietoisuus siitä, että me olimme tulleet hotelliin vain yhden syyn takia aiheutti hetken kestävää vaivautuneisuutta. Kiedoin käteni ilkikurisesti nauravan kumppanini ympärille ja ymmärsin kaipaavani toisen kosketusta ihan tosissani.

Mies kuljetti käsiään selässäni ja suuteli kutsuvasti. Iho odotuksesta kananlihalla irrottauduin Mikosta ja riisuin nopeasti pujahtaakseni sänkyyn. Hetkellinen ujoude
puuska sai minut punastumaan, kun seurasin miehen riisuutumista. Mikko heitti peiton pois päältäni ja tutkaili alastonta vartaloani. Katse tuntui kuuman hyväilevältä sekä kielletyn kiihottavalta.

Lue koko tarina täältä:
http://pornotarinat.rulaa.com/vieraissa/perheenaidin-syrjahyppy/

6

6177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perska

      Peruskauroo, kaikkihan nussii vieraita

    • siinäpäse2

      jäi vähän askarruttamaan että missä välissä veit lapset hoitoon

      • meehoitoon

        Ai sua kiinnostaa lapsien hoitelu - SENKIN PERVO


    • viiskymmpset

      Minä kanssa touhuilin miehen kaverin kanssa, ku kolmistaan oltiin, menin vaan saunaan sidukassa poikien viereen ja niillä kangistu heti, menin istumaan kaverin syliin ja siinä sitten naitiin lauteilla, sitten otin omalta ukolta poskeen ja morkkis asu aamulla meidän huushollissa, eka ja viimeinen kerta, ei sovi meille.

    • nytseisoo

      Hyvää kiimaa

    • hitonjakorasia

      Huora mikä huora

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      11
      3536
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      119
      2287
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1679
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      78
      1173
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      48
      986
    7. Rahtari s salmi

      Onkohan jutussa perää että kylän tyhmin rahtari on palanut ratista
      Suomussalmi
      11
      925
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      920
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      914
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      835
    Aihe