autokeidas

Asiakkaat on sikoja kun kaikki paskat jää siihen

On niin likaista iljettää
171133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kärpäsiä siellä oli viimeksi melko runsaasti vuodenaikaan nähden. ABC:llä on tutkimusteni mukaan 1 kärpänen noin 126:a asiakasta kohden mutta autokeitaalla kärpäsiä on peräti 14 kpl samaa 126 asiakasta kohden. Se on huolestuttavan paljon. Jos jatketaan vielä vertailua niin Saarisen Essolla (taitaa olla ST1 nykyään) oli vain 5 kärpästä koko huoltoasemalla yhteensä kun viimeksi siellä kävin ja niistäkin yksi motissa miesten vessassa. Tosin asiakkaitakin oli yhteensä vain 21 joten lukuja ei voi suoraan vertailla keskenään.

Äänestä

"ABC:llä on tutkimusteni mukaan 1 kärpänen noin 126:a asiakasta kohden mutta autokeitaalla kärpäsiä on peräti 14 kpl samaa 126 asiakasta kohden."

0:27
Joo tuossa luki> "tutkimusteni".

tuollaiset tyypit ei usein saa koskaa vakipaikkaa, koitappas aikuistua.

Äänestä

Kuules nyt sinä arvosteleva jonne! Minä olen toiminut vakituisena tutkijana yliopiston palkkalistoilla jo toistakymmentä vuotta. Olisit kiitollinen tekemästäni työstä sillä sen ansiosta sinunkin köyhän roskaruoka-ateriassasi huoltsikalla on vähemmän kärpäsiä jaolla. Minä syön vain luxusravintoloissa joissa kärpäsiäkään ei ole yhtäkään ja tämän valinnan takaa noin 5000 euron kk-palkkani. Sinä voit jatkaa köyhänä kärpästen seurassa syömistä.

Äänestä
  • Siinäkin suojatyö mahdollista.

    Äänestä

  • Hyvä kannanotto kärpästenHerralta! Pisteet sinne mistä kirjoitatkin. Kyllä se on koulutus, joka kannattaa! Toivon mukavia ruokahetkiä!

    Äänestä

Vielä tuohon haaronperissäni ei kyllä ole kärpäsiä.

Äänestä

Hiljattain Keitaalla käydessäni totesin että kevät on jo ovella: siellä oli kärpänen! Jos olisin viipynyt kauemmin kuin vain paskalla nyt käväisin, olisi niitä saattanut nähdä enemmänkin.

Äänestä
  • Me ihmettelimme runsaasti pieniä kärpasia ABC tammikuussa. Ei ne haitanneet ja niihin kyllä tottui pian.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Me ihmettelimme runsaasti pieniä kärpasia ABC tammikuussa. Ei ne haitanneet ja niihin kyllä tottui pian.

    Ne olivat peräisin myymälän puolen ylikypsistä banaaneista. Keitaan banaanit on tuoreempia niin siellä ei ole tätä ongelmaa.
    Mutta kun ilmat lämpenee niin ne isommat kärpäset valtaavat taas autokeitaan ja se ei paljon syömässä käyviä naurata!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ne olivat peräisin myymälän puolen ylikypsistä banaaneista. Keitaan banaanit on tuoreempia niin siellä ei ole tätä ongelmaa.
    Mutta kun ilmat lämpenee niin ne isommat kärpäset valtaavat taas autokeitaan ja se ei paljon syömässä käyviä naurata!

    Ei naurata ei! Perjantaina oli Keitaalla taas jo huolestuttavan paljon kärpäsiä. Myös mopojonneja oli turhan paljon.
    Yhteistä näille molemmille on niiden aiheuttama ärsyttävä pörinä ja tautien levittäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei naurata ei! Perjantaina oli Keitaalla taas jo huolestuttavan paljon kärpäsiä. Myös mopojonneja oli turhan paljon.
    Yhteistä näille molemmille on niiden aiheuttama ärsyttävä pörinä ja tautien levittäminen.

    Kärpäsistä on tunnettu tosiasia että ne diggaavat skeidasta mutta nyt uutena tietona lisättäköön että ne diggaa myös Keidasta.

    Eilen oli yhtä paljon kärpäsiä kuin asiakkaitakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kärpäsistä on tunnettu tosiasia että ne diggaavat skeidasta mutta nyt uutena tietona lisättäköön että ne diggaa myös Keidasta.

    Eilen oli yhtä paljon kärpäsiä kuin asiakkaitakin.

    Ei kai se keitaasta johdu vaan ympäröivien peltojen ja sianjalostuslaitoksen skeidasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei kai se keitaasta johdu vaan ympäröivien peltojen ja sianjalostuslaitoksen skeidasta.

    Ei siellä pelloilla ole kärpäsille sellaista seisovaa pöytää kuin keitaalla. Kärpäset näkee keitaan isoista ikkunoista kuinka siellä on mm. herkullisia leivonnaisia tarjolla avovitriineissä ja asiakkaitten kesken jättämiä aterioita pöydät pullollaan. Myös paskahuussista tulee kärpästen huulille jälkituotteen makea aromi. Siksi ne eivät pysty vastustamaan kiusausta vaan lentelevät innolla sisään vähän väliä selällään olevista liukuovista. Kun niitä kärpäsiä on siellä tarpeeksi paljon, alkavat ne kiimoissaan paritella ja naaraat munivat keitaan sisätiloihin niin se takaa sen että siellä niitä riittää vielä jopa talven tullen. Havaintojeni perusteella voisin sanoa että kärpäsiä on hiljaisempina tunteina jopa enemmän kuin ihmisiä.

    Äänestä

Olin nyt yöllä kahveella Keitaalla. Havaitsin siellä kärpäsen vaikka nyt vaihtui justiin Joulukuulle kuukausi. Onko normaalia tällainen?

Äänestä
  • Oliko härkänen ja?

    Äänestä

Asiakkaat ovat sikoja kirjoittaa aloittaja,

Eikös se ole yleinen tapa jättää tavarat pöytään jos ei ole onnut ruokaan tai syömiseen tyytyväinen. Pian pois..... ihminen äänestää jaloillaan

Äänestä
  • Kyllä normaali - ihminen omaa sen verran yleisiä käytöstapoja että toimii siististi sääntöjen mukaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


porukkaatulossa kirjoitti:

Asiakkaat on sikoja kun kaikki paskat jää siihen

On niin likaista iljettää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu