Kokemuksia metsäkaurisjahdista

Jägermeister

Onko muita metsäkaurista metsästäneitä??, mitkä on teidän kokemukset asiasta? Meillä oli eilen seuran historian ensimmäinen metsäkaurisjahti ja se yksi lupa onnistuttiin käyttämään juuri ennen hämärän tuloa mutta pääasia että onnistuttiin. Mielessäni kuitenkin on erityisesti kysymys siitä, mitä asetta tässä olisi järkeä käyttää. Porukkametsästyksessä oli määrätty aseeksi haulikko, kivääri kuulemma liian vaarallinen porukkametsästyksessä?!?! Päällikkö teroitti ennen passiin lähtöä että yli 30m ei ammuta missään tilanteessa. Kaurislauma tuli pasiin ja yhtä ammuttiin kaksi laukausta 12 kaliiperin 4-millisillä noin 10m päästä. Ei jäänyt, verta oli tullut mahdottomasti mutta jatkoi matkaa terveen näköisesti siitä huolimatta. Haavoitettu kauris juoksi pellolle jossa päällikkö ampui kohti tulevaa eläintä 100m päästä samalla 12 kaliiperisella. Ei tulosta. Seurasimme haavakkoa ja ajoimme sen passiin jossa se sitten ammuttiin. Eli samaan kauriiseen ammuttiin 6 laukausta joista 1 lopetuslaukaus vierestä. Järjetöntä räiskintää minun mielestäni. Olen sitä mieltä että homma on "helpompaa" niin metsästäjille kuin kauriille kun saisi ampua esim 5.7mm kiväärillä pellolle pitemmältäkin matkalta. Kuolisi varmasti kerrasta jos osuu. Kauriit eivät näytä välttävän aukeita paikkoja samalla lailla kun hirvet vaan etenevät usein keskeltä peltoa, josta niitä olisi hyvä tiputtaa kiväärillä jostain kyttäyspaikasta. Haulikko, varsinkin 10-12 kaliiperin on kyllä kova ase mutta kun maalina on läheltä ihmisestä vainun saanut juokseva eläin niin ei siitä tule mitään muutakuin hyvällä tuurilla. Väitän että voimakas pienoiskiväärikin toisi lisää tehoa ja toimivuutta hommaan. Ei kiväärin käyttö ole tässä sen vaarallisempaa kuin hirvijahdissakaan ja haavoittamisriski ei ainakaan olisi sitten ongelma. Oli miten oli niin on mukavaa että riistalajistoon on tullut uusi eläin jonka kanta kasvaa koko ajan. Pitää yrittää ottaa ne luvat sieltä missä on paljon eikä yrittää uudessa paikassa olevaa yksinäistä kaurista niin seuraavina vuosina niitä on taas enemmän useammissa paikoissa. Tietysti on riesaakin.. itselläni on hirvikoira ja kauris kun löytyy niin sitten mennään ja lujaa. Mutta hyviä puolia on silti minun mielestäni enemmän kuin huonoja.

9

9977

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • julpeti

      seinäjoella tää sysksy nyt on metsästetty kauriita... tai ssiis peräseinäjoella mut ku se liitettii seinäjokee nii nykynen seinäjoki.. :D:D:D:D meilläki yhtä ammutti 6 kertaa.. lopuksi sillä oli takajalka poikki yms.... mun mielestä kannattais ampua varmoja laukauksia eikä "varmoja" :D aivan turha yrittää ampua täyslaukaan kaurista..

    • eräjokke

      Minulla olisi yksi ehdotus tohon kauris metsästykseen "jos ei kivääriä saa käyttää" niin minun mielestäni kannattaisi kokeilla haulikontäyteisiä patruunoita "vai olivatko nekin kiellettyjä".

      • Hessu

        Koiran ajosta tuli kauris passiin matkaa noin.20m ammuin täysuppeella 3,5 mm hauleilla winchester52g tähtäsin kaulan ja lavan alueelle ja kauris tipahti heti ai kai se siihen kuole vaikka amouis jalkoihin kymmenenki metrin päästä!


    • Tähtääjä

      Teidän päällikkö on oikeassa. Haulikko ja 3,5..4,0 mm haulit on paras kauriin porukkametsästyksessä. Ovat Ruotsissa ja Ahvenanmaalla tehneet 'kenttäkokeita' monia vuosia. Täällä mantereellahan haulit eivät olleet sallittuja vielä joitain vuosia sitten. Onneksi lain laatijat tulivat järkiinsä.
      Hauleilla maksimi matka on oikeastaan 25m. Olen nähnyt haavakoita tulevan ja kun on selvitetty ampumamatkaa, niin aina on ammuttu 30 metriin tai kauemmas. Myös kiväärillä saa helposti haavakon, koska kauris on niin pieni ja nopea refleksinen (ehtii liikahtaa). Kauris menee kolmellakin jalalla lujaa ja jalkaosumasta ei aina tule vertakaan.
      Kaurismetsästyksessä porukka on usein pienen metsäsaarekkeen ympärillä tai muuten paljon lähempänä toisiaan, kuin hirvijahdissa. Siksi luotiase on mielestäni kaurisjahdissa vaarallisempi. Ja eikös nykyään jo melkein kaikilla hirviporukoilla ole toimivia koiria käytettävissä? Siksi ei ole niin vaarallista se kivääriammuntakaan metsässä, kun vain yksi hiipii lähelle.
      Pidän seuruemetsästyksenä tapahtuvaa kauriinmetsästystä todella mukavana metsästystapahtumana. Saalista toki tulee varmemmin, jos on ruokintapaikan lähellä kyttäyspaikka. Varmaa ei ole saalis niinkään metsästäen. Kylmää ja yksinäistä hommaa vain se passissa paikallaan oleminen. Paremminhan siinä toki saisi valittua saaliin sukupuolen ja iän. Silloin kivääri on toki paras valinta.

    • Nisäkäs

      niitä on melko monta tullut ammuttua niin haulikolla kuin kiväärilläkin.Haulikkohan on oikeastaan oikea ase ajometsästyksessä.Itse olen ampunut melkein kaikki kauriit kun ovat pysähtyneet,jonka ne helposti tekevätkin kun koira on useimmiten aika pätkän jäljessä.Ne kyllä yleensä huomaavat kun nostaa haulikon poskelle,vaikka olisi pieni juoksukin päällä ja pysähtyvät.Kyllä yli 3 millisillä hauleilla on aina pudonnut paikalleen semmosen 20-25 metrin matkalta.Lapa vain tahtoo tulla veriseksi suht koht pienillä hauleilla.

      Kiväärillä(.243win)olen ampunut kolmisenkymmentä kappaletta.Tällä kaudella 3kpl.Matkat 20-230 metriin.Kaksi kappaletta on juossut semmosen 30 metriä ja kaksi 15 metriä.Muut ovat pudonneet paikalleen.Metsästykseni tapahtuu yleensä ilman ajoa metsän/pellon reunassa tornissa istuen.Minulle ei kauris ole ollut sitkeä ammuttava,vaikka niin sanotaankin.

      Metsästän Ruotsissa.

    • mie

      helpointa on kun menee aamuhämärässä passiin pellon reunaan ja ampuu sitten kiwäärillä/haulikolla kun tulee sopiwalle etäisyydelle....

      • kauris

        meidän porukka ampui 3 aikuista ja 2 vasaa kaikki haulikolla (4.5-5,5 mm. haulilla) jokainen kauris jäi käytannössa paikoilleen. Oiskohan syytä tarkistaa ampumamatka ja taito? Itse en ammu yli 25M matkalta . Ellei osaa arvioida matkaa lyö tikku maahan jonka edestä tullessa kauris on oikealla etäisyydellä,ei tarvii kiusata


    • Anonyymi

      Haulikolla kaurakasalta max 25m,kaikki saatu,yksi juoksi 70m,josta löytyi.

    • Anonyymi

      Itse käytämme vain kivääriä. Naapuriseurassa käyttävät haulikoita. Usiampi elukka ollut joista löytynyt haulia nahan alta, joten itse suosittelen vain kivääriä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      74
      4282
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2748
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2507
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2432
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      110
      2336
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2203
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2151
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      611
      1957
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1945
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      24
      1688
    Aihe