Auttakaapa nyt nuorta ihmistä hädässä. Olen perinyt mummoltani noin 60 neliön asunnon, johon on jo tehty julkisivuremontti ja tulossa ensi vuonna suuret putki ym lvis-remontit. Remonttien kokonaishinnaksi on arvioitu jopa 60000-80000 euroa. Olen työtön, varaton ihminen joten ei tule kuuloonkaan maksaa tuota summaa, enkä kykene edes maksamaan kuukausittain juoksevaa yhtiövastiketta (saan muilta ihmisiltä apua tähän). Olen ajatellut että ainoa järkevä tapa on yrittää nyt myydä tuo asunto pilkkahintaan jollekin jolle se nyt kelpaisi, todennäköisesti ei kenellekään. Talo on 60-luvun alusta ja esim. keittiö alkuperäisessä kunnossa. Jos koittaisin myydä 50000 eurolla, niin olisiko mahdollista saada tuo kaupaksi? Kyse on keskisuuressa kaupungissa ja keskusta-alueella sijaitsevasta kerrostaloasunnosta jossa ei ole omaa saunaa, mutta isohko lasitettu parveke löytyy.
Vakava tilanne
6789678987
45501
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Jopa onkin kauhea tilanne. Ikivuokralainen on yhtäkkiä saanut ilmaisen asunnon. Missä oikein nyt asut, jos vastike on sinulle jo ennen remontteja ylivoimainen maksettava?
Kerrostaloasunnon myyminen ei ole suurikaan ongelma, vaikka tuollainen kohde ei olekaan mikään herkkupala. Katselet vastaavien asuntojen hintoja netistä ja pistät omasi tarjolle reilulla alennuksella. Kyllä halpa hinta houkuttelee jonkun ostamaan.
Laita myynti-ilmoitus etuoveen.
Aloita tonni per m2.
Tiputa hintaa 5000e/viikko.
Hommaa isännöitsijäntodistus heti maanantaina.
Ensinnäkin, nuo edellä annetut ohjeet ovat huonoja.
Toiseksi, tilanne ei ole vakava vaan erittäin hyvä. Varaat heti maananatina ajan KELAn kukkahattutätien tapaamiseen ja anot asumistukea vastikkeesi maksamiseen.
Kolmanneksi, remonttikustannukset eivät - hyvällä tuurilla - ole Sinun, vaan KELAn ongelma. Remonttikulut menevät vastikkeena KELAn pitkää ja taipuisaan piikkiin.
Neljänneksi, ainoa mitä pitää pelätä on työllistyminen. Se muuttaa kuvion ikävään suuntaan.
Jos tuntisit yhtään Suomen sosiaaliturvajärjestelmää niin sieltä ei jaeta ilmaista rahaa ihmisille joilla on omaisuutta taskussaan poislukien eläkkeet totta kai. Vaikka ap sanoo olevansa varaton, niin hänen omistamansa osakeasunnon vuoksi hänet katsotaan varakkaaksi joka evää häneltä mahdollisuudet moniin tukiin. Kyllä se järjestelmä on hoidettu niin, ettei sieltä voi ilmaiseksi hankkia rahaa esim. uuden asunnon tai auton ostoon tai remonttikustannusten maksuun.
Ilmeisesti+KELAkaan+ei+tunne+Suomen+sosiaaliturvajärjestelmää,+kun+kirjoittaa+verkkosivuillaan+seuraavaa:
Omistusasunto
Kela+voi+maksaa+asumistukea+omistusasuntoon.+Omistusasunto+on+ruokakunnan+omistama+osakehuoneisto+tai+omakotitalo.+Asunto+on+omistusasunto,+jos+ruokakunta+omistaa+siitä+vähintään+50+%.
Omistusasunnoksi+katsotaan+myös+yhteisomistuksessa+oleva+asunto+sekä+asunto,+jonka+asumiskustannuksista+ruokakunta+vastaa+kuten+omistusasunnossa.+Tällainen+tilanne+on+esimerkiksi,+kun+leski+on+pidättänyt+hallintaoikeuden+kuolinpesän+omistamaan+asuntoon.
Eräissä+omistusasunnon+tyypeissä+rahoitus+perustuu+taloyhtiön+ottamaan+lainaan,+joka+kattaa+suuren+osan+asunnon+kokonaiskauppahinnasta.+Myös+nämä+asunnot+katsotaan+omistusasunnoiksi,+koska+omistusoikeus+siirtyy+ostajalle+kaupantekotilaisuudessa.
JOTEN
>++höpö.höpö
Voisit+ensin+aatella+itekin+ja+kirjoittaa+vasta+sitten.+Kas+kun+asia+on+niin,+että+omistusasunnon+vastikkeita+ja+remonttikuluja+pistetään+KELAn+piikkiin.
Eihän sieltä tietenkään rahaa asunnon ostoon saakaan, muta asumiskuluihin voi saada tukea myös omistusasunnossa, kuten tuossa yllä on taas naulaajan toimesta sanottukin.
Enhän väittänytkään niin, ettei saisi asumistukea. Mutta hommahan on niin, että jos yhtiövastikkeesi nousee remonttikulujen takia kuukaudessa 200 eurosta 1000 euroon niin ei ne rupea rahoittamaan sinun mönkään menneitä sijoituksiasi, eli tässä tapauksessa sitä, että asuntosi remontin takia menetät pitkällä aikaa kymmeniä tuhansia euroja. Se tuki määrätään sen mukaan millaiset asumiskulut sinulla on ennen velanmaksuosuutta.
>+höpö.höpö
Nimimerkkisi+on+varsin+osuva,+pisteet+siitä.+
Jos+nyt+kuitenkin+katsotaan+taas+KELAn+asiallisia+verkkosivuja:+
Osakeasunto
Kela+voi+maksaa+asumistukea+osakeasunnon+asumismenoihin.
Osakeasunnon+asumismenoiksi+hyväksytään+asunnon+hoito-+ja+rahoitusmenot+eli:
vastike+(myös+ylimääräinen+vastike)
erikseen+maksettavat+vesimaksut+ja+lämmityskustannukset
73+%+asunnon+hankkimiseksi+otettujen+henkilökohtaisten+lainojen+kuukausittaisista+koroista.
JOTEN+nimimerkkin+höpö.höpön+tekstejä+lukiessa+on+syytä+ottaa+huomioon+höpö.höpö.
Asumistukea myönnetään vain yhteen asuntoon kerrallaan per hakija. Eli jos asuu vuokraläävässä, johon saa asumistukea, mihinkään perintöläävän vastikkeisiin ei saa asumistukea.
Tuskin sitä kukaan väittikään. Eli perintöläävä myyntiin jos ei rahaa kuluhin tai sitten muutto ja kirjat perintöläävään.
Jos asumiskulut nousee, asumistukea voi tarkistaa, vaikka edellisestä tarkistuksesta olisi kulunut vasta viikko.
Asumistukea voi saada omistusasuntoon. Kyse on siis tuesta, ei siitä että kela maksaisi joka kuukausi vastikkeen rahoitusvastikkeen. Remontin ajan joutuu asumaan muualla ja kela ei kustanna kenellekään vuokra-asuntoa ja omistusasunnon vastikkeita samaan aikaan. Mites perintövero?? Kelako avustaa siinäkin.
Ei mitään huolta ilmeisesti ,annat koko roskan olla vaan,et maksa yhtiövastikkeita niin yhtiö ottaa sitten osakken haltuunsa ja myy ihan ite.
Lopun sä saat pitää.Säästyy sun bisnes aikakin.
FEIKKI juttu isolla F:llä.
Iso joukko idiootteja meni lankaan, hah hah haa.......
Kyllä+tuo+voi+ihan+todellinen+tapaus+olla.+Sossunelätti+elää+100+%+muiden+piikkiin+ja+perintönä+saatu+asunto+=+varallisuutta+->+tuet+vähenee.+Eikä+tuet+missään+nimessä+kata+kahden+asunnon+kuluja.+Eikä+nykyisestä+sossunluukusta+voi+luopua+ja+muuttaa+60+m²+asuntoon,+koska+siitä+ei+sossu+enää+maksakaan+KAIKKIA+kuluja.
Jos n.s. sossun luukusta tai kunnan järkkäämästä ja ylläpitämästä vuokra-asunnosta omistusasuntoon muuttaa, ja vaikka siihenkin hoitovastikkeeseen asumistukea saakin niin että ei asumismenot sen vuoksi kasva(toki vähemmän saa tukea jos tai kun hoitovastike on vuokraa pienempi), niin on se silti parempi pysytellä kunnan vuokrakämpässä siksi kun omistusasuntoon tulee niitä isoja remppoja mistä tulee ongelmia ja joita ei ainakaan kaikkia asumistuesta tai sossusta hoideta. Lisäksi kunta laittaa asuntonsa sisältä uuteen uskoon säännöllisin väliajoin, niin että saa siistimmässä kämpässä asua eikä siitä tarvitse mitään ylimääräistä maksaa eikä huolta kantaa, tilapäismajoituksenkin vielä järjestävät ja kustantavat jos isojen remppojen vuoksi ei asunnossa voi asua..
No ei oo mikään tosijuttu. Putkiremontti maaseudulla ei maksa 1.000-1.300 euroa neliöltä. Maaseudulla täydellinen putkiremppa maksaa jotain 600-800 euroa neliöltä. Sukitukset ja muut jutut maksaa puoletkin tosta summasta.
Jos olet n.s. sossupatuna elelevä niin ei ainakaan mistään pienemmästä perinnöstä ole sinulle yhtään mitään hyötyä. Satoja tonneja pitäisi perinnön olla ennenkuin siitä sossupatulle mitään hyötyä. Monilla sossupatuilla on erilaisia laskujakin rästissä vaikka kuinka paljon(ja jos vielä linnakundi niin vaikka mitä hirmukorvauksia voi olla rästissä tehdyistä rikoksista), kun ne on vuosia heitetty aina suoraan roskiin, ja sossun täti on hoitanut itse elämiseen liittyvät raha-asiat.
Monikko ei liene tuttu käsite?
Julkisivuremontti tehty, arvatenkin aika äskettäin = siitä on vielä lainat päällä. Seuraavaksi putkiremppa ja ehkä jotain muutakin (vesikattoa, pysäköintialuetta). Plus kämppä kaipaisi keittiö- ja ehkä kattavammankin pintaremontin.
> Jos n.s. sossun luukusta tai kunnan järkkäämästä ja ylläpitämästä vuokra-asunnosta omistusasuntoon muuttaa, ja vaikka siihenkin hoitovastikkeeseen asumistukea saakin
Entäs remonttien rahoitusvastikkeet? Tai omat remonttikulut/lainat, kun tuossa pitäisi keittiö ja ehkä kaikki sisäpinnat laittaa uusiksi? Voi tulla nikottelua siitäkin, että kämppä on liian iso yhdelle -> "vaihda pienempään/halvempaan".
Sossu tai kela ei maksa kaikkea. Kannattaa ensin ottaa yhteyttä ja kysyä miten tällaisten kustannusten kanssa.
No nää asunnon ja taloyhtiön remontit on just niitä laskuja joiden kanssa tulee ongelmia kelan asumistuen ja sossun kanssa. Kyllä ne juokseviin hoitokuluihin yhtä lailla tukea maksavat kuin mitä vuokraankin(toki vähemmän tukea saa jos hoitovastike pienempi kuin mitä maksimissaan rätingeissä vuokraan saa), mutta ei ainakaan kaikkiin remppoihin saa tukea vaikka ne kuinka tärkeitä olisivat. Tuo jos 60 neliötä niin kyllä sen puolesta vielä pitäisi yhtä lailla tukea saada, korkeintaan ihan mitättömän vähän siitä vähentävät. Omavastuu kasvaa siitä jos vuokra tai yhtiövastike on suurempi kuin mitä maksimissaan on täyteen asumistukeen rätingeissä säädetty.
Sinulla pitäisi olla siinä apuna joku jolla vähän rahaa sijoittaa siihen kämppään, ja joka ostaisi sen kelvoton-kuntoisena johonkin niin alhaiseen hintaan kuin mitä suinkin läpi menee. Tämä sitten voisi antaa seteleinä sinulle siitä käteen vähän lisää jonka saisit itsellesi. Ja jos tää kaveri saisi pankista velka-rahaa siihen remonttiin, niin sen korot sitten saisi tämä vähentää asetetusta vuokrasta. Tän kaverin pitäisi saada sitä remppaa varten mieluummin sellainen pitkäkestoinen laina(esim. 10 vuodeksikin voi kerralla saada jos vakaavarainen, tai sitten ketjuttaa lyhytkestoisempia lainoja) joka kerralla laina-ajan päättyessä lyhennetään, ja josta siihen asti vain korot maksetaan, jotka korot siis saa vähentää sovitusta vuokrasta.
Mutta eihän tällaisia kavereita niin vaan kellään ole muuta kuin omaisia, ja sellaisia jotka on viranomaisten tiedossa, mikä taasen ei käy kun alkavat siinä epäillä jotain. Mutta jos tällainen järjestely olisi mahdollinen, niin voisi sitten kunnan kämpästä siihen muuttaa vuokralle, uuteen uskoon siäsältä rempattuun asuntoon, ja sen ostajalta käteensä saaman lisärahan vielä siitä saisi itselleen.
Mutta pääsääntöisesti ei kyllä persaukisena sossun tuilla elävänä eikä muutenkaan pienituloisena esim. pieneläkeläisenä hevin kannata lähteä omistusasuntopeleihin kunnan vuokra-asunnosta eikä yksityisenkään. Ei vaikka se jotenkin mahdollista olisi. Eikä varsinkaan jos se vuokra-asunto on ihan o.k. eikä mitään isompia häiriöitä siinä talossa. Kyllä sitä perimääsi kämppää voit yrittää myydä niin, että siitä osan ostaja maksaa sinulle käteisenä rahana, eikä sinun siihen tarvitse itse asumaan muuttaa.
Juu, ottakaa kelaan yhteyttä "maksatteko meitsin putkirempan?" tyyliin.
Jos haluat myydä asunnon, ota yhteys johonkin paikkakunnan välittäjään. Heiltä saat arvion asunnon myyntihinnasta ja voivat myös ottaa asunnon myyntiin. Voit myös yrittää laittaa asunnon vuokralle ja saat sen kautta vastikkeen lisäksi vähän tuloja. Tosin tuleva putkiremontti hankaloittaa vuokrausta.
myyt sen nyt vaan nopeasti puoleen hintaan niin ostaja saapuu samanviikon aikana.
Kuulostaa+siltä,+ettei+sinusta+ole+ainakaan+sijoittajaksi.+Tapa+jolla+yrität+nyt+päästä+eroon+asunnostasi+on+käytännössä+sama+kuin+että+myyt+paniikissa+osakkeesi+silloin+kun+niiden+arvo+on+laskenut+20%+ja+tyydyt+tappioon.+Joku+on+hyvin+onnellinen+saadessaan+tuon+asuntosi+hintaan+50000-70000+euroa,+koti+tulee+remonttikustannusten+jälkeenkin+olemaan+lähes+ilmainen+nykyhintatasoon+verrattuna.+Odottele+remontit+pois+alta+ja+ala+sen+jälkeen+myydä+hintaan+150000+euroa,+pudottaen+hintaa+jos+ei+mene+kaupaksi.+Voit+pahimmillaan+hävitä+jopa+SATATUHATTA+euroa+jos+myyt+asuntosi+äkkipikaisesti+kuten+tuossa+sanoit.
Voi kun omaiset möisivät osakeasuntonsa ennen kuolemaansa ja asuisivat viimeiset vuodet vaikka aso-asunnossa, moni köyhä nuori selviäisi moiselta riesalta, varsinkin kun osakeasumisesta on nyt viime vuosina lopullisesti kadonnut idea. Edellä kerrottujen remonttiriesojen, niitä tekevien riesojen ja isännöitsijää sujuvasti näyttelevien riesojen takia. Käteinen ja pörssiosakkeet , metsä jopa auto mukavampi periä kuin osaketalosta asunto.
Hahhahhaa. Tulihan se sieltä. Tuhnua reipoo, kun tuhnu ei omista kuin päällään olevat vaatteet. Jotain omaakin olisi kiva olla, mutta omistusasunnon kulut pelottavat sossunelättiä. Joten valinta on se perinteinen; OMA auto.
Tonnin ritsa touhutonnimiehelle.
ASO on hyvä business omistajalle, joka ei ASOssa ole asukas, toisin kuin As OY:ssä.
ASO vaikuttaa normeerattomalta älykkyystestiltä.
Lyön vetoa, että ASO asukkaiden älykkyysosamäärä on keskimäärin alle 100. Se saattaa olla jopa merkittävästi alle koko kansan keskiarvon.
Itsestä alkaa tuntua että meillä osaketalojen asujilla tuo älykkyys on viel tuonkin alle, sillä kyllä semmosta kusetusta joka käänteessä ja mitään ei voi kun tekniseksi avuksi hankitutkin jos ei nyt oo kusettajia, niin aivan tumpeloita, se siitä osaamisesta ja ammattitaidonstna rakennusalalla, että ei tässä tosiaan ole mitään järkeä nykyään omistaa, toki voihan se olla jos uusista taloista voi ostaa ja lähteä ennen remontteja , no sehän olis sit ku aso-asumista isommalla sijoituksella mut ei onnistu minun tuloilla.
Ja kiinteistöverotus sen kuin nousee. Juuri tällä kiinteistöverojen nostamisella on jatkossa tarkoitus korvata kuntien hiipuvia tuloveroja. Kiinteistöveroja haluavat nostaa lähes kaikki puolueet. Jo Lipponen aikanaan sanoi että 'kiinteistövero on vielä paljolti käyttämätön verotulojen lähde' Juuri näitä kiinteistöveroja haluavat nostaa lähes kaikki puolueet, ja kokoomuksessa erityisen agressiivisesti ajetaan kiinteistöverojen nostamista. Eikä kiinteistöverotuksen nostamista vastusta kepukaan, siksi kun ei maa-ja metsätilat ole niin tämän kiinteistöverotuksen kohteena ja jotavastoin taasen myös vapaa-ajan asunnotkin ovat hyvinkin kiinteistöverotettuja. Ja asunnot ovat sikälikin hyviä verotuksen kohteita, kun niitä ei voi mihinkään poiskaan siirtää, niinkuin mitä tavarantuotantoa siirretään matalamman verotuksen alueille.
Nyt taaskin nostivatkin niitä mini/maksi-rajoja kuntien kiinteistöveroille. Ja nostellaanhan tätä kiinteistöveroa alituiseen niinkin, kun verottaja mielivaltaisesti tulkitsee kiinteistöille arvonnousuja. Ja kyllä verottaja näitä arvonnousuja tulkitsee vaikka talo päästettäisiin röttelöitymään eikä sillä oikeasti paljon mitään arvoa markkinoilla olisi.
Harvinaisen typeriä kommentteja. Asuntovälittäjät tekevät ilmaisia hinta-arvioita. Kysy hintaa ja myy asuntosi. Jos olet Kelan tuilla saat uuteen vuokra-asuntoosi asumistukea vaikka tililläsi olisi kymppitonneja ylimääräistä. Asunto menee kaupaksi jos alennat hintaa kunnolla muihin vastaaviin nähden. Helpommalla pääset jos kauppa syntyy heti. Parempi myyntihetki lienee kun sinulla on tieto korjauskustannuksista.
Toinen vaihtoehto on maksaa korjauskustannuksia pitkä ajan kuluessa. Sen vaikutusta asumistukeen kannattaa tiedustella Kelasta.
Mutta jos tämä asianomainen on sossun asiakkaana ja asuu jossain vuokralla, mihin vuokraan hän saa kelan asumistuet ja sossusta lisää. Tällöin kaikki se minkä hän mistä tahansa varoja saa leikkaa hänen saamiaan tukia vastaavasti.
Pyydä useammalta asunnonvälitysfirmalta arvio asunnosta. Anna se jonkin firman myytäväksi. Vaikka firma ottaa oman palkkionsa, niin sinulle jää enemmän käteen kuin jos itse myisit sen pilkkahintaan. Itsekin voi myydä asunnon, mutta se vaatii hieman perehtymistä asiaan.
Jos olet asunut alle kaksi vuotta asunnossa kirjoilla, niin myyntivoittoa verotetaan raskaasti. Jos asut kaksi vuotta ennen myyntiä, niin asunto katsotaan kodiksesi eikä sijoitusasunnoksi, jolloin verotus on kevyempi.
Putkiremonttivelka yleensä lisätään vastikkeeseen. Et siis joudu maksamaan koko velkasummaa kerralla, kuten varmaan tiedätkin. Normaaliin asumisvastikkeeseen saat KELAlta asumistukea, tosin et koko summaan, mutta jotain kuitenkin. Remonttivastikkeisiin sitä ei kai myönnetä.
Kun olet myynyt asunnon, voit ostaa rahoilla yksiön. Tosin jos joudut toimeentulotuelle, niin saatat joutua myymään sen, mutta ehkä löydät töitä sitä ennen. Kannattaa myös harkita muuttoa työn perässä toiselle paikkakunnalle sitten kun olet päässyt entisestä asunnosta.
Tosi huono neuvo. Tärkeintä on saada peruste asumistuelle.
Suomessa työtä verotetaan, mutta tukia ei. Tukieuro on arvokkaampi kuin työllä ansaittu.
Työttömyyskorvausta+ja+opintotukea+verotetaan+20%.+Kyllä+varmaan+on+kivaa+maksaa+vaikka+700+euron+peruspäivärahasta+isompaa+veroa+kuin+osa+työssäkäyvistä.+Asumistukea+ei+veroteta+eikä+lapsilisää+-+pieni+järjen+häivähdys+systeemissä.
Asumistuki+on+tosi+mitätön+summa+eikä+kata+läheskään+vuokra-asunnon+huimia+menoja.+Erityisesti+yksinasuvalle+lapsettomalle+se+on+erittäin+huono+diili,+sillä+yksinasuvalle+KELAn+asumistuissa+huomioima+maksimivuokra+on+pääkaupunkiseudulla+noin+500+euroa,+useimmissa+muissa+kaupungeissa+411+euroa+ja+muuttotappiokunnissa+366+e.+Tukea+maksetaan+tästä+summasta+maksimissaan+80%,+summa+vähenee+heti+jos+on+tuloja.+Kalliimmassa+vuokra-asunnossa+saa+asua,+mutta+se+on+sitten+ihan+oma+vika.+Ai+niin,+eihän+muita+vuokra-asuntoja+olekaan+kuin+tuota+kalliimpia.
http://www.kela.fi/kenelle_enimmaisasumismenot
Kun+olet+noin+kateellinen,+niin+käypä+aluksi+vuokraamassa+Tampereelta+asunto+411+eurolla+tai+Helsingistä+reilulla+viidellä+sadalla+ja+katso,+miten+kivan+saat.+Kelan+sivuilla+on+sitten+sinulle+ajanvietteeksi+laskentakaavoja,+joista+selviää+että+esim.+Tampereella+maksimi+asumistuki+on+yksinelävällä,+tulottomalla+henkilöllä+kolme+sataa+rapiat.+
Ehdottomasti+kannattaa+hankkia+omistusasunto+jos+pystyy,+sillä+omistusasumista+tuetaan+tässä+maassa+ja+isoissa+kaupungeissa+asunnon+saa+kyllä+aina+myytyä,+yleensä+voitolla.+Itse+asiassa+normaalihintaisten+asuntojen+ostelu+ja+myynti+on+helpoin+keino+tienata+tässä+maassa,+jos+vain+pääsee+alkuun+ja+jos+asuntojen+hinnat+eivät+ala+laskea.+Samalla+summalla+kuin+maksaa+vuokraa+saa+jo+maksettua+oman+kämpän.+Ainoa+vain,+että+jos+on+kiintynyt+kämppään,+niin+se+on+kurja+myydä,+jos+esimerkiksi+sairastuu+ja+joutuu+toimeentulotuen+saajaksi.+Näinhän+voi+käydä+sinulle+tai+minulle+tai+kelle+vain+koska+tahansa.+Ja+silloin+joudut+pikavauhtia+muuttamaan+ja+panemaan+kämpän+lihoiksi+suhdanteista+riippumatta.+Myös+tarpeettomat+huonekalut+ym.+roinat+pitää+myydä.+Sitten+elelet+niillä+rahoilla,+ja+vasta+kun+tili+on+nollilla+voit+saada+toimeentulotukea.
"Kun olet noin kateellinen, niin käypä aluksi vuokraamassa Tampereelta asunto 411 eurolla tai Helsingistä reilulla viidellä sadalla ja katso, miten kivan saat."
Jos tuo oli tarkoitettu minulle, niin saanen huomauttaa, että minulla on omassa käytössäni aika monta omistusasuntoa.
KELAn lisäksi/sijasta saan mm. nauttia Obama Care palveluista, joihin asumistuki ei tietenkään kuulu.
Verottomia tukia ovat:
Äitiysavustus
Lapsilisä
Elatustuki
Adoptiotuki
Opintotuen asumislisä
Opintotuen korkoavustus
Koulumatkatuki
Lapsikorotus eläkkeensaajalle
Ylläpitokorvaus työllistymistä edistävien palveluiden ajalta
Yleinen asumistuki
Vammaistuet
Sotilasavustus
Eläkkeensaajan asumistuki
Eläkettä saavan hoitotuki
Rintamalisä ja ylimääräinen rintamalisä
Saat kyllä asumistukea ja toimeentulotukeakin yhtä lailla vaikka se asunto missä asut olisikin omistusasunto(kinkkisiä juttuja on vain omistusasuntoihin tulevat remontit tai niiden kustannukset). T.s. ei työttömäksi joutumisen vuoksi välttämättä omistusasunnostaan luopua tarvitse. Mutta jos näyttää siltä että se työttömyys omalla kohdalla on loppuiän kestävä asia eikä muuta omaisuutta kuin omistusasunto(eikä mitään merkittäviä perintöjäkään ole odotettavissa), niin kyllä siitä omistusasunnosta kannattaisi pyrkiä eroon(ja rahat mitä siitä saa vaikka seteleinä pankin tallelokeroon) ja sitten hakea esim. kunnan ylläpitämiä asuntoja ja niihin asumistuet ja sossusta mitä sieltä siihen päälle saa.
Toki se näiden asumistukien ja sossujuttujen kanssa on nyt huonon taloustilanteen ja poliittisten trendienkin vuoksi, että niiden nykyisen tasoisena pysymiseen ei voi luottaa. Joskin toisaalta sekin on lähes varmaa, että entisestäänkin vaan tullaan kasvattamaan omistusasuntojen rokottelua, verotusta ynnä muuta kuppausta.
Pankin tallelokeroon? O_O
Työtön saa usein työttömyyskorvausta, siinä aivan eri ehdot kuin toimeentulotuessa.
Olen ollut ymmärtävinäni, että toimeentulotuessa periatteessa ei tarvitse myydä asuntoa, jossa asuu, mutta jos se katsotaan liian kalliiksi, niin sitten se voidaan vaatia vaihtamaan halvempaan. Sitten jos ei asu asunnossa, tai kyseessä on esim. kesämökki, niin se toki on myytävä. Periatteessa ennen toimeentulotukea pitäisi kaupata kaikki "tarpeeton". Omistusasujaa tuossakin suositaan, sillä ei vuokralaisella saa olla tilillä kymppitonneja, kun hakee toimeentulotukea.
Niin, olet kateellinen "hulppeista" asumistuista. Varmaan kadehdit myös asunnottomien hienoja maisemia sillan alla.
Tein Kelan laskurilla arvion esim siitä miten paljon yleistä asumistukea myönnettäisiin jos osakeasunnon yhtiövastike olisikin kaikkien remonttivelkojen jälkeen 800e/kk (en tiedä voiko todellisuudessa olla näin korkea). Silloin asumistukea myönnettäisiin ''vain'' vähän päälle 300 euroa kuukaudessa. Eli paskapuhetta niiltä jotka sanovat, että Kela maksaa kaiken remonttivelan pois kun päätät maksaa sen yhtiövastikkeessa.
On se merkillistä kun ylipäätään juuri pienillä tuloilla vanhoissa omistusasunnoissaan sinnittelevien otaksutaan saavaan liikaa asumiseensa tukea, ja sillä katsotaan näiden voivan rikastuva, ja tietty tää sitten niin kauhiastas väärin.
Ei esim. pienillä eläkkeillään vanhoissa omistusasunnoissaan sinnittelevät saa niihin taloyhtiön isoihin remppoihin asumistukea, jotain voi saada mutta suurimmalta osaltaan ei saa. Tää juuri onkin se ongelma ja miksi pienituloisen kannattaa pyrkiä kunnan ylläpitämiin asuntoihin ja sossun asiakkaaksi, eikä siis suinkaan kannata alkaa itse yrittää omillaan pärjätä. Kunnat ylläpitävät ja remppaavat asunnot vielä sisältäkin uusiksi aika usein, niin että saa keittiön ja kylppärinkin uusiksi, toisin kuin mitä pienituloisena omistusasujana sinnittelet 70-luvun mallin kylppärin ja keittiön kanssa ja taloyhtiön rempat vaan painaa päälle.
"''vain'' vähän päälle 300 euroa kuukaudessa" verovapaata rahaa on paljon. Se tarkoittaa 460 euron lisää "palkkaan" tai muihin tukiin. Se taas on 5500 euroa lisäpalkkaa vuodessa.
Se nyt vaan on tyhmää jättää viisitonninen ottamatta, jops sitä tyrkytetään.
Meile maksa kela ja minu vaimokin kela ja serkut kela ja paljo rahaa, oiken hyva.