Ja selitys on aina valmiina vaikka vastapuolella ei olisi asetta!
"Poliisi käyttänyt asetta tänä vuonna useasti
Poliisi on käyttänyt tänä vuonna asetta myös toukokuussa, jolloin se ampui miestä jalkaan Helsingissä. Tällöin kyse oli siitä, että poliisi tavoitteli etsintäkuulutettua henkilöä, joka yritti paeta ja uhata poliisia sekä teräaseella että kaasusumuttimella.
Huhtikuussa poliisi ampui Lahdessa aggressiivisesti käyttäytynyttä miestä kohden. Poliisi kertoi tuolloin, että se sai hälytyksen yksityisasuntoon, jossa riehunut mies hyökkäsi myös poliisia päin.
Maaliskuussa poliisi käytti ampuma-asetta Petäjävedellä, jolloin mies kuoli. Poliisin mukaan mies oli uhannut ampua poliisin.
Helmikuussa poliisi ampui puukotuksesta epäillyn miehen Tuusulassa.
Viime vuonna Oulun niin sanottu kirvessurmaaja sai surmansa poliisin luodista.
Poliisi käyttää asetta vuosittain parisenkymmentä kertaa, usein varoituslaukauksiin."
"Poliisi käyttänyt asetta tänä vuonna useasti
Poliisi on käyttänyt tänä vuonna asetta myös toukokuussa, jolloin se ampui miestä jalkaan Helsingissä. Tällöin kyse oli siitä, että poliisi tavoitteli etsintäkuulutettua henkilöä, joka yritti paeta ja uhata poliisia sekä teräaseella että kaasusumuttimella.
Huhtikuussa poliisi ampui Lahdessa aggressiivisesti käyttäytynyttä miestä kohden. Poliisi kertoi tuolloin, että se sai hälytyksen yksityisasuntoon, jossa riehunut mies hyökkäsi myös poliisia päin.
Maaliskuussa poliisi käytti ampuma-asetta Petäjävedellä, jolloin mies kuoli. Poliisin mukaan mies oli uhannut ampua poliisin.
Helmikuussa poliisi ampui puukotuksesta epäillyn miehen Tuusulassa.
Viime vuonna Oulun niin sanottu kirvessurmaaja sai surmansa poliisin luodista.
Poliisi käyttää asetta vuosittain parisenkymmentä kertaa, usein varoituslaukauksiin."
Vastaukset 16
Vanhimmat
Vakiohäirikkö kiihdyttää nyt vain itseään. Oulun kirvessurmaaja oli somali, joka oli jo tappanut kirvellä kaksi ja löi vielä poliisia kirveellä päähän. Vain uudenmallinen kypärä pelasti poliisin hengen. Paljain käsinkö poliisin olisi käytävä rikollisia vastaan, tai otettava vain juoksemalla heidät kiinni ?
Tai ryssänmallilla...ja noille hulluille vielä konetuliaseet pitäisi antaa.
Mites Mika Muranen otettiin kiinni, ja kas istui viimeiset vuodet avovankilassa?
Meni vuorokausi keksiä tekosyy.
Puukotus olisi ollut aika merkittävä asia josta olisi uutisoitu eilen jos sellainen olisi tapahtunut. Samoin potilaan toimittaminen sairaalaan kuuluu normaaliin tiedottamiseen.
Maan suurimmista päivälehdistä:
"Lisää yksityiskohtia julki: Poliisin ampumisella useita silminnäkijöitä"
Joo, tekosyitä ja selityksiä. Noh, kun on ajatuksensa tiettyyn suuntaan lukinnut, niin eihän sitä sitten mikään määrä todisteita muuta.
Sinulle taasen ei potilaan vointi kuulu vähääkään, eikä siitä tarvitse "normaalisti" tiedottaa.
Poliisi ei eilen kertonut mitään puukotuksesta. Oli vain ammuttu ja syytä ei kerrottu. Sanottiin että se ei liittynyt liikennerikkomukseen.
Kaikki mitä tulee sen jälkeen, kuullostaa selittelyltä jolla yritetään pehmustaa ampumiselle oikeutusta.
Jos olisi aivan puhtaat jauhot pussissa, niin oltaisiin voitu sanoa että yksi loukkaantui puukotuksessa ja tämän vuoksi käytettiin ampuma-asetta.
"Poliisi ei eilen kertonut mitään puukotuksesta. Oli vain ammuttu ja syytä ei kerrottu. Sanottiin että se ei liittynyt liikennerikkomukseen."
Miksi ihmeessä poliisin olisi jo eilen pitänyt kertoa yhtään mitään? Sanotaanko jossain laissa, että poliisin toiminnasta pitää raportoida tarkoin yksityiskohdin medialle saman vuorokauden puolella? Ja kertoihan poliisi, että oli ammuttu, mutta että asia ei liity liikennerikkomukseen (kuten lehdistö jo kerkisi vääriä johtopäätöksiä vetämään), siis kaiken oleellisen.
"Kaikki mitä tulee sen jälkeen, kuullostaa selittelyltä jolla yritetään pehmustaa ampumiselle oikeutusta."
Niin kai, jos lähtöasenne on se, että poliisi tekee aina väärin, ja kaikki tiedottaminen on selittelyä. Meille normaaleille ihmisille, joilla on kärsivällisyyttä odottaa tietoa, ja lähtökohtaisesti neutraalit ennakko-odotukset, se ei mene noin.
"Jos olisi aivan puhtaat jauhot pussissa, niin oltaisiin voitu sanoa että yksi loukkaantui puukotuksessa ja tämän vuoksi käytettiin ampuma-asetta. "
Niinhän sanottiinkin. Tosin sinun näkemyksesi mukaan kellonympäryksen liian myöhään, mikä jostain syystä vei sinun silmissäsi uskottavuuden. Normaaleille ihmisille riittää, että se tieto tulee aikanaan, kunhan nyt saadaan edes ruudinsavu hälvenemään, ja omakin väki kuultua sen suhteen, että mitä oikein tapahtui.
Ja huomenna tarina kertoo että paikalla oli järvestä karannut tappajahauki joka käyttäytyi uhkaavasti.
Kerralla asiat kuntoon niin ei jää epäilykselle varaa. Muuttuva tarina pahentaa tilannetta, olipa se sitten totta tai ei.
Jos ei tiedoteta oikein, spekulaatiot alkavat elää omaa elämäänsä.
Se on ihan sama kuinka paljon ja nopeasti tiedottaa, Suoli24-vakiväki joka tapauksessa "tietää mitä oikeasti tapahtui", eikä usko poliisin "selittelyihin".
Mistään muuttuvasta tarinasta ei ollut kyse. Kyse oli siitä, että roskalehdistö uutisoi asiasta päin seiniä ja karkasi omine johtopäätöksineen laukkaan kun poliisi ei heti saman illan aikana antanut tietoa. Seuraavana päivänä tietoa sitten tuli, ja normaaleille ihmisille se kelpasi. Sen sijaan pelkästään roskalehdistä tietonsa onkivat Suoli24:n vakikitisijät vonkuvat.
"kun poliisi ei heti saman illan aikana antanut tietoa. "
No siinäpä se syy!
Miksi sitä pitää puolustella?
Ei USA:ssakaan ilmesty aseita kyttien murhaamien viereen, miten ne nyt Suomessakaan keksisi puukon laittaa.
Kun on seurannut miten poliisit aina tappaa miehiä poliisivankilaan ja kukaan ei tee mitään viha on vain kasvanut.,
Poliisit ovat tyhjäntoimittajia ja yhteiskunnan loisia jotka päivät pitkät tutkivat muitten ihmisen asioita rekistereistään ja kun jäävät kiinni lisää valehtelevat.
Onhan poliisi jäänyt kiinni siitäkin että väittää auton ajaneen ylinopeutta, mutta tarpeeksi fiksu insinööri on kyennyt kumoamaan poliisin valehtelemalla antamat sakot.
Tarkoitat varmaan tätä bussissa -tyyppiä. Ei hän mikään insinööri ole ja kaiken lisäksi hän on moneen otteeseen retostellut sillä, että hän ajoi ylinopeutta, mutta kokematon syyttäjä uskoi hänen valheensa ja luopui.
Bussissa-idioottitrollin kertomukset on läpipuhallettu jo moneen kertaan. Vain 2-9:n kaltaiset idiootit ottavat ne todesta.
Poliisi on aina oikeassa!
Myös seuraavalla kerralla kun se ampuu sinua!
Et voi puolustautua enää kuolleena, olitpa syyllinen tai syytön.