Ikävä ostospaikka tuo Citymarket. Puoti aukeaa asiakkaille kahdeksalta mutta hyllyt on puolityhjiä ja tavaroita on pitkin käytäviä, jossakin kuljeskelee hyllyttäjiä sinne tänne yrmeän näköisinä. Loistavan kauppiaan tunnus on se että kaupan auettua tavarat on hyllyssä ja asiakas voi ilman pujottelutaitoja suorittaa ostoksensa iloisen ja hymyilevän henkilökunnan keskellä! Lisäksi kauppias voisi kertoa henkilökunnalle että asiakas ei ole heidän vihollisensa tai välttämätön riesa, vaan aika pitkälle heidän palkkansa maksaja.
Oli pakko jättää ostoskierros kesken ja lähteä hakemaan Prismasta loput ostokset.
Oli pakko jättää ostoskierros kesken ja lähteä hakemaan Prismasta loput ostokset.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Prismahan on tunnetusti tuulipukukansan ostospaikka.
Niin sua vituttaa kun joudut itse dyykkaamaan ja leipäjonosta hakemaan safkas
Kyllä ennemmin käyn prismassa ku cittarissa parempi valikoima ja halvempi reilusti liikkuma tilaa.Mitä nyt jostain peräkorvesta joskus näitä turvenuijia jää keskelle käytävää juoruumaan niin jyrään kylmästi läpi eivät muuten ne hönöt tajua siirtyy tieltä
Samaa mieltä. Uudessa Prismassa tilava parkkihalli, kätevä siirtyminen ostoksille tavarat autoon talvellakin ilman poukkoilua huonosti hoidetulla paha-alueella, (CM), tavarat aina hyllyssä ja iloinen asiakasmyönteinen henkilökunta.
Määttä jatkaa ilmeisesti edeltäjiensä kauppaneuvosten, (ei Niemelä), linjaa vaikka onkin heihin verrattuna juppikoulutuksen tulos. Hyvä niin.
Haista vittu!
Noh menes nuuhkimaan mummos homeista pimperoa tiedä vaikka sun lerppa muna pomppaa pystyyn ja saat elämäsi ekan ja vikan oo:n
Älä nyt Cittarinkassa niele käpyjä. Ei se kassan vika ole jos kauppias on niin saatanan nuuka ettei raaski pyytää henkilökuntaa aikaisemmin duuniin tai vaatia tavarantoimittajia tuomaan lastinsa jo kuudelta.
Minnekäs sinä lasket lastis??
Ommaan kätteen, ommaan kätteen. Tuttu ja pettämätön kumppani jo vuodesta 1930! Kulki mukana maailman merillä, Afrikan viidakoissa ja Siperian pakkasissa. Eikä koskaan pettänyt. Edelleen toimii.
Jep eipä sitä peräkamari pojalla vaihtoehtoa joko oma käsi tai äidin viiva
Minulla ei ole koskaan ollut äitiä. Isäni synnytti minut raviradan parkkipaikalla asuntovaunussa. Paikalla oli kaksi eläinlääkäriä ja lähdönvalvoja.
Synnytys oli pitkä ja vaikea, mutta lopulta parkaisin isäni karvaisella rinnalla eläinlääkärin huuhdeltua minut rommilla. Myöhemmin psykologi totesikin minun himoni alkoholiin johtuvan juuri tuosta kasteesta.
Sitari on helvetiin kallis. Ihmisten pitäs vähän katella mistä ostaa.
Asuntolainat ja kallis ruoka nappaa ison siivun palkansaajalta. Sittari ja K-kaupat ovat kalleimmat,Siwoja ja Saleja unohtamatta.
Tietysti rouvat ossaa tehdä ruokaa viksusti ja kerralla isoja määriä.
Sittari.....hahaa eikös se ole vauvojen istuin
No miltä se tuntuu istua?
Ei oo asuntolainaa mutta ei oo omaisuuttakaan kun ei oo tarvinnu kerätä..... en käy ossuuskaupan puodeissa vaikka oon työtön ja rahat vähis....nälkää en kuitenkaan nää enkä saa sossun tukea.....K-kaupoista sapuskani ostan niin kauan ku kauppaan kykenen, en ikinä S-kaupasta
Ei noi kaksi pärjää Lidlille, ei edes yhdessä, Lidl on halvin ostospaikka.
Liiteli natsikauppa
Lidlissä vaihtoehtojen vähyys on pitkä miinus. Kuluttajalla pitää olla vaihtoehtoja jokaisesta tuotenimikkeestä. Lisäksi ketjun omistajien menneisyys ei ole mairitteleva.
Ei tuolla Cittarissakaan niin hirveen laaja valikoima oo, kauheita röykkiöitä aina vaan samaa tavaraa melkein kattoon asti, sekös on ostajan mieleen, kilometritolkulla saa siksakkia kävellä ostokselta toiselle...Ja halpuuttamista ei todellakaan ole Cittareissa tapahtnut, taitaa nykyään olla kallein kaikista isoista marketeista. Jopa K-supermarketeissa nykyisin useat päivittäiset tavarat (paitsi Pirkka-tuotteet) ovat halvempia kuin Cittareissa. Ei ne Cittarin ale-tarjouksetkaan ostoskoria juurikaan halvenna, kuka hullu ostaa jotain tarjouksessa olevaa banaania tai perunaa tai tuoretta kurkkua niin paljon, jotta se merkittävästi koko ruokakorin hintaan vaikuttaisi.
Lidli ja Minimani on parhaat. CM:stä haen vain Gatoradea ja Power Barin geelit. Lisäksi siinä on Budged Sport ja Alko. Prismassa käy n kerran vuodessa.
Lidl on tosiaan protestanttien oma kauppa. Siksi se kai tuli Suomeen eikä katolisten Aldi.
Löylykauhaa !!!
Prismasta niitäkin saa ja bonukset päälle kyllä kannattaa
Hellanlettas sentään kun äiteen näppynaamaa taas lapsettaa, mee kuule ajaa rinkiä mopollas tai hiplaa pippeliäs, kyllä se siitä pian kauhaksi muuttuu.
Kävisin minäkin keljon prismassa, jos siellä olisi AL-KO. Kun ei ole, käyn naapurissa citymarketissa, sieltä AL-KO löytyy.
Mikä kaava on AL miinus KO? Ei se ainakaan etanolin ole.
Elämän A ja O, välissä L ja K.
Jyväskylässä kauppoja on liikaa ja monet niistä ovat huonoissa paikoissa. Keljon marketit ovat ihmeellisten mutkien takana. Seppälän alueella on liikenneruuhka. Mutta kyllä huonot kaupat vähitellen lakkaavat, kun kävijämäärä vähenee. Joka ei pysy pinnalla se hukkuu.
Käy sinä vaan siellä peräkylän pikku puljussa niissä ei yleensä ruuhkia ole muuta kuin juoruämmiä hyllyjen välissä
Unohdin kertoa tuossa että siellä minäkin käyn juoruja kuuntelemassa ja ämmiä hanurista puristelemassa. Peräkammarin poika kun olen.
Lidlin omistaja Schwarz on mustalaistaustainen joka välttelee taustansa vuoksi julkisuutta kaikin keinoin.Hänestä on mm. vain kaksi valokuvaa olemassa, niistäkin toinen mustavalkoinen.
So what?
Eipä mitään, Hagert!
Seppälän Prismassa olisi muuten ihan kiva asioida aamuisin, mutta se helevetin intiaani yrittää surmata sillä siivouskoneella. Huonompijalkainen ei ehdi pakoon!
citymarketti joutuu pulitamaan kaikesta myynnistää rosentit pörssiyhtiön isopampuille, prismalla tätä vaivaa ei ole kun raha kierrätetään takas omistaja asiakkaille.
Sitä tietty voip ihmetell' että onko siellä sittarissa hymy ja hyvähuomenkin tilitetty k-ryhmän optiokertymiin.. toista on prismassa, pyllyjään pyörittävät reippaat neitoset jaksavat hymyillä ja huikata huomenta, oikein alkaa päivä paistaa hmismielen sisässä, vaikka keskellä kaamosta aletaan kohta elämään
Citymarket on kauppa eikä mikään namusetien perseentuijotuskeskus.
Ulkomailla hyllyt täytetään yöllä
Toivottavasti sullovat sinutkin johonkin väliin naukumaakari
Ulkomailla sen tekeekin kaupan oma henkilökunta eikä ihmisvuokraamon nollatuntiporukka tai lapsityövoima.
Ai Pohjois-Koreassa vai?
Kun elintarvikemyymälä aukeaa, aukeni se sitten mihin aikaan tahansa, tuotteiden tulee olla hyllyssä valmiina. Käytävät tulee olla vapaana kuormalavoista ja poukkoilevista hyllyntäyttäjistä. Tavarantoimittajilta tulee vaatia toimitukset ajoissa yöaikaan, pienenä poikkeuksena leipomot.
Mikäli homma ei toimi edellämainitulla tavalla, tulee avaamisaikaa siirtää soveltuen myöhemmäksi.
Mikä Lidlin menneisyydessä on niin epäilyttävää?
Odottakaas kunnon natsikauppa avaa ovensa, eli kärkkäinen. Omistaja on avoimen antisemitistinen, magneettimedia niminen paskamedia on heidän äänitorvensa
Sepä hyvä, näkee lehdestä päivän tarjouksetkin, ei tartte enää Keskisyöpäläistä tilata.
Kyllä sitä odotetaan innolla. Toivottavasti avajaisissa jaetaan lejonapaitoja ja irtotupsuja nenän alle. Kiva ettei tarvitse enää Lahteen lähteä ostoksille. Jussi on mahtava kauppias.
pikkuhitlerit menevät sinne aatukuvallisia ilmapalloja noutamaan
Nyt sotkit asiat. Niitähän jaetaan Lidlin vappuriehassa. Niissä on toisella puolella Scwarzin kuva.
Hän lienee romaanitaustainen eli ei voine kuulua ko ryhmittymään?