Talot sortuivat

Näin unta, että katselin kerrostaloasunnostani pihalle kerrostaloalueelle, kun yhtäkkiä kaksi läheistä kerrostaloa sortui. Menin panikkiin ja yritin soittaa apua, mutta puhelin ei toiminut. Lähdin pihalle katsomaan, mutta poikaystäväni sanoi etten saisi mennä katsomaan. Vilkaisin kuitenkin ja näin ihmisiä joka puolella pahoin loukkaantuneina ja kuolleina.
Sillä hetkellä päätin muuttaa asunnostamme ja kerrostaloalueeltamme äkkiä pois, ettei meidän talo sortuisi. Yritin löytää kämppää samalle päivälle, mutta ainut asunto oli kallis kaksio, 700 € /kk. Minä päätin silti muuttaa, poikaystäväni ei halunnut. Suutuin hänelle ja muutin yksin.

Tunne oli herätessä kamala. Menin vaistomaisesti ikkunaan, onneksi talot olivat ihan tavallisesti oikeilla paikoillaan=) Tuntui kuin olisin ollut siellä Thaimaassa tai jossain (näin kuvia vain uutisista) katastrofin keskellä. Mitä tälläinen voi ennustaa? tietääkö kukaan. Hyvin todentuntuinen ja omalaatuinen uni.
2164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Katastrofikuvastoa vain siirtynyt uneen (vähemmästäkin). Piste.

Äänestä
  • Elämämme on konstikasta, mutta totta unineenkin. Me elämme unessa toista elämää omien päivä asioittemme varjolla. Me näemme unta joka kertoo mitä tapahtui, tapahtuu ja mitä on tulossa.. Me näemme itsestämme, toisistamme.
    Sinun unesi oli sinusta itsestäsi. Sinä pelkäät jotain päiväisessä elämässäsi..olet mustasukkainen ja uumoilet kaiken aikaa onko hän pettänyt vai eikö ole. Rakentelet uniisi kauheita onnettomuuksia koska päiväisessä elämässäsi pelkäät olemattomia, vailla pohjaa olevia luulotteluja. Lopeta pelkääminen etuajassa. Ota päivät kerrallaan ja anna itsellesi mahdollisuus olla onnellinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


unessani... kirjoitti:

Näin unta, että katselin kerrostaloasunnostani pihalle kerrostaloalueelle, kun yhtäkkiä kaksi läheistä kerrostaloa sortui. Menin panikkiin ja yritin soittaa apua, mutta puhelin ei toiminut. Lähdin pihalle katsomaan, mutta poikaystäväni sanoi etten saisi mennä katsomaan. Vilkaisin kuitenkin ja näin ihmisiä joka puolella pahoin loukkaantuneina ja kuolleina.
Sillä hetkellä päätin muuttaa asunnostamme ja kerrostaloalueeltamme äkkiä pois, ettei meidän talo sortuisi. Yritin löytää kämppää samalle päivälle, mutta ainut asunto oli kallis kaksio, 700 € /kk. Minä päätin silti muuttaa, poikaystäväni ei halunnut. Suutuin hänelle ja muutin yksin.

Tunne oli herätessä kamala. Menin vaistomaisesti ikkunaan, onneksi talot olivat ihan tavallisesti oikeilla paikoillaan=) Tuntui kuin olisin ollut siellä Thaimaassa tai jossain (näin kuvia vain uutisista) katastrofin keskellä. Mitä tälläinen voi ennustaa? tietääkö kukaan. Hyvin todentuntuinen ja omalaatuinen uni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu