Millä perusteella ootte

valinneet lapsillenne opettajat?
Me ei hyväksytä kaikkia vaan tutustumme ja perehdymme opettajan koulutukseen ja taustoihin ja käytökseen. Teemme kotikäynnin ja katsomme että on siistiä sekä tupakointia emme salli eikä alkoholia.
Tarkkailemme pitkään ennkuin lyömme lukkoon valinnan.
Koulussa sitten sanomme kuka on lastemme opettaja.
Me opettajien pomotollaan tarkkoja että on päteviä, ja käytökseltään hyviä. Jos ei niin patistamme kursseille.
Meidän kuuluu vahtia ja ojentaa opettajia kun olemme uskaltaneet lapsemme antaneet heidän luokalle, olemme esimiehiä opettajille maksamme heidän palkat. Veroistamme.
Tutkimme taustat, ja onko paljon velkaa se tekee kireen mielen jos on velkaa, siksi meillä ei ole.
4267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eipä tarvitse ihmetellä, miksi meillä Suomessa menee huonosti. Syy löytyy meidän johtoportaasta, joka on juuri kaltaisiasia lapsellisia hölmöjä. Yleensä johtajat valitsevat alaisikseen itsensä kaltaisia työntekijöitä. Parhaat johtajat saavat parhaat työntekijät, joita ei tarvitse juoksuttaa koulutuksessa. Minulla on ollut vain hyviä pomoja.

Äänestä
  • Sanos muuta, opettajat ovat niin epäpäteviä että kaikki vaihtoon tai palkat puoleksi. On kurjaa kun maksellaan suuria palkkoja vaikkei opet mitään osaa.
    No sulla on käyny säkä et oot kouluttamattomana päässy hyvän pomon ohjeistukseen että selviit töistäsi. Eipä siivoja paljon oppia tarvi.

    Äänestä

  • opetkoulutukseenjaheti kirjoitti:

    Sanos muuta, opettajat ovat niin epäpäteviä että kaikki vaihtoon tai palkat puoleksi. On kurjaa kun maksellaan suuria palkkoja vaikkei opet mitään osaa.
    No sulla on käyny säkä et oot kouluttamattomana päässy hyvän pomon ohjeistukseen että selviit töistäsi. Eipä siivoja paljon oppia tarvi.

    Sun nyt kannattais mennä kouluun opettelemaan lukemaan sekä kirjoittamaan, jos siivoojaksi meinaat niin sitte laitoshuoltaja koulutukseen.

    Äänestä

  • opetkoulutukseenjaheti kirjoitti:

    Sanos muuta, opettajat ovat niin epäpäteviä että kaikki vaihtoon tai palkat puoleksi. On kurjaa kun maksellaan suuria palkkoja vaikkei opet mitään osaa.
    No sulla on käyny säkä et oot kouluttamattomana päässy hyvän pomon ohjeistukseen että selviit töistäsi. Eipä siivoja paljon oppia tarvi.

    Lukemisen ymmärtäminen ei ole vahvin ominaisuutesi. Kerrot olevasi opettajien pomo ja sinulla on huonot opettajat. Niiiiiinnnn???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


opempomosimies kirjoitti:

valinneet lapsillenne opettajat?
Me ei hyväksytä kaikkia vaan tutustumme ja perehdymme opettajan koulutukseen ja taustoihin ja käytökseen. Teemme kotikäynnin ja katsomme että on siistiä sekä tupakointia emme salli eikä alkoholia.
Tarkkailemme pitkään ennkuin lyömme lukkoon valinnan.
Koulussa sitten sanomme kuka on lastemme opettaja.
Me opettajien pomotollaan tarkkoja että on päteviä, ja käytökseltään hyviä. Jos ei niin patistamme kursseille.
Meidän kuuluu vahtia ja ojentaa opettajia kun olemme uskaltaneet lapsemme antaneet heidän luokalle, olemme esimiehiä opettajille maksamme heidän palkat. Veroistamme.
Tutkimme taustat, ja onko paljon velkaa se tekee kireen mielen jos on velkaa, siksi meillä ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu