meillekin

saattaa olla tulossa sijaislapsi jossain vaiheessa. laitoimme juuri paperit vetämään pääkaupungin suuntaan, itse asumme turun lähistöllä. jännittää kamalasti, olemmeko sopivia sijaisvanhemmiksi ja toisaalta, minkälainen lapsi mahtaa olla tulossa. kauanko teillä on kestänyt hakupaperin laitosta ensimmäisiin tapaamisiin sos.viranomaisten kanssa,lapsen saamiseen yms.virkailija kertoi, ettei välttämättä edes tänä vuonna vielä saada lasta, vaikka lapsia on pilvin pimein. on kai aika tarkat syynit kodin suhteen, vai? kertokaa, te jotka olette tai olette olleet sijaisvanhempina.
6631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onnea teille sijaisvanhemmuuden tiellä! Odotusaika saattaa olla pitkä tai sitten ei. riippuu siitä, miten paljon olette laittaneet ehtoja! Tai onko teillä lapsia ennestään. sijaislapset sijoitetaan yleensä perheen pienimmiksi. Pieniä sijoitettavia on vähän. Jos vauvaa odotatte, voitte joutua odottamaan. Omasta kokemuksesta sanon, että jos uskallatte ottaa vauvan pitkäaikaiseen sijoitukseen, pyytäkää hänestä kaikki mahdolliset arviot kehityksen tasosta sekä yleiskunnosta. Vauvan kanssa voi tulla yllätyksiä; hän ei ehkä kehity toivotulla tavalla, voi ilmetä fas-, kehityshäiriöitä yms. meidän tutuilla on kestänyt odotusaika muutamasta kuukaudesta puoleentoista vuoteen. Soittakaa sijaishuoltotoimistoon ahkerasti ja kyselkää lapsista, jotka odottavat perhettä, teidät muistetaan paremmin ja voitte saada lapsen nopeammin. Onnea!

Äänestä
  • lapsen vanhempien tausta ja ongelma.
    Mielestäni tässä voisi jakaa lapset eri ryhmiin, kuten alkoholistien eli sekakäyttäjien lapset. Vanhemman/vanhempien psyykkisten sairauksien johdosta huostaan otetut lapset. Lasten omat sairaudet, jne.

    Me itse olemme "erikoistuneet" alkoholistien lasten huostaanottoon joilla esim. FAS/FAE-syndrooma ja siitä johtuviin ongelmiin ym.

    Voin sanoa kokemuksestani että on oltava tietoinen mahdollisista ongelmista jos ottaa alkoholistin lapsia huostaan. Useammiten se on hyvin vaikea tehtävä jos ei asiasta ole minkäänlaista kokemusta ja hyvää tietoa. Usein biovanhemmat ovat vaikeita ja manipuloivia sitä ymmärtämättä joutuu kuin oravanpyörään.

    En halua yleistää mutta kokemukseni sanoo kyllä asioiden olevan vaikeita tehdä yhteistyötä alkoholistivanhempien kanssa. Eli joka ryhmässä mielestäni on omat tyypilliset ongelmat lasten ja biovanhempien kanssa.

    Siis vaatikaa tieto siitä mikä on ongelman syy kun lapsi otetaan huostaan ja onko äiti mahdollisesti juonut odotusaikana jne. Nämä lapset joilla on mahdolliinen FAS/FAE syndrooma tarvitsevat ehdottomasti hyvän hoidon ja tuen kehittyä sekä kasvaa omilla ehdoillaan aikuisuuteen ja siitä eteenpäin.
    Mutta jos ei tiedä mitä lapsi potee niin silloin on vaikea antaa myös mahdollista parasta tukea ja ymmärtämystä.

    Sijaisvanhemmuus on erittäin tärkeä tehtävä yhteiskunnassamme ja mielestäni vain me sijaisvanhemmat itse tiedämme koska saamme lisää sulkia hattuumme. Jos ei muuten niin manipuloimme niitä suuren määrän :-)

    Äänestä

Itse en olisi noin kaukaa lähtenyt etsimään sijoitettua, raskaaksi käy yhteydenpito lapsen biosukuun. Varmasti myös lapsen saamista vaikeuttaa tuo matka, koska sijoittaja pyrkii pääsääntöisesti löytämään sijoituspaikan vajaan 100 km:n päästä (ellei erityistä syytä viedä mahdollisimman pitkälle biosuvusta).
Teitä lähellä olisi Varsinaissuomen lastensuojelun kuntayhtymä, joka hoitaa hyvin ja ammattitaitoisesti myös perhesijoitustoimintaa - ottaisin yhteyttä sinnepäin.

Äänestä
  • Meillä on sijaislapsia pääkaupunkiseudulta ja matkaa tulee siellä käynnistä lähes 500km. Lasten tapaamiset on järjestetty samalle päivälle, ettei tarvitse ajaa liian usein tuota väliä. Käymme tapaamisissa kerran kuukaudessa.

    Äänestä

huomasimme sanomalehdestä ilmoituksen, josta nimenomaan haettiin vähän kauempaa sijaisperheitä, jotta esimerkiksi ei tarvitsisi pelätä huumevanhempien tulevan oven taa vaatimaan lapsiaan takaisin. Näin meille kerrottiin vantaan sos.keskuksesta.

olin useaan otteeseen yhteydessä sinne puhelimitse ja sain erään työntekijän suoran puhelinnumeron, johon sain soittaa aina kun tuli kysyttävää. ainakin he muistivat minut nyt kun sain mieheni kanssa vielä mietittyä asiat loppuun asti ja olemme varmoja asiasta.

heiltä myös sain tiedon, jonka mukaan lapsia on niin paljon, että voi itse valita iän ja sukupuolen ja sellaiset kohdatkin olivat hakupaperissa. lisäksi oli mahdollisuus valita terve tai sairas lapsi.

koska olen ammatiltani perhepäivähoitaja ja olemme lapseton pariskunta, he olivat hyvin kiinnostuneita meistä. keskusteluissamme kerroin syyt,miksi mieluummin ottaisin 0-1v tai 1-2v, joko yhden tai sisarukset, mieluummin terveet lapset, he ymmärsivät, etten työni vuoksi voi ottaa ns. vaikeita lapsia.
jos saisimme esimerkiksi voimakkaita raivokohtauksia tai yms. saavan lapsen, ei työnteostani tulisi enää mitään.
en tarkoita, että väheksyisin sairaita tai kovan menneisyyden omaavia lapsia, mutta minun on hoidettava työni jotta saan asuntomme maksettua. isännällä kun on oma muutaman vuoden toiminut yhden miehen firma ja hän hoitaa omat velkansa ja maksunsa.

sosiaalityöntekijä kertoi lisäksi että heillä tehdään kaikille lapsille normaalit allergiatestit ja perustarkastukset ennen "luovuttamista", mutta tietenkään kaikki esim. fas-yms muut sairaudet ei näy heti.en silti käännä lapselle selkää vaikka myöhemmin tulisikin ilmi jokin sairaus, mutta täytyy muistaa, että huostaanottoja tehdään muidenkin syiden takia kuin huumeiden tai alkoholin.

esimerkiksi mulla on hoidossa lapsi, joka on huostaanoton uhan alla vanhempien vanhemmuusepäilyn takia eli lapsen hoito on toissijaista muiden asioiden mennessä edelle. nyt on mietinnän alla vanhempien valmius vanhemmuuteen eli tässä tapauksessa lapsen rytmit ovat aivan sekaisin, vaatetus milloinkin mitä sattuu, lapsi ei ota kontaktia vanhempiinsa, muihin ihmisiin kylläkin, vaipat ovat likaiset,lasta pidetään pinnasängyssä jossa leikkii peitolla ja tyynyllä ja kunnes nukahtaa ja herää uusiin leikkeihin... lista on loputon. tosin vanhemmilla on ns.heikkolahjainen tausta.
tällainenkin syy voi olla huostaanottoon.

viime keväänä kävin kaarinan sos-lapsikylässä avoimien ovien aikana ja siellä kerrottiin huostaanottojen syinä mm. työttömyys, mielenterveysongelmat sekä insestit, jotka kaikki ovat lisääntymään päin. joka vuosi suomessa huostaanotetaan noin 8000 lasta ja tarve olisi noin kaksinkertainen. huimia lukuja. suurin osa ei huostaanoton jälkeen mene takaisin biovanhempien kasvatettaviksi, vaan noin 95% kasvaa sijaisperheessä aikuisikään asti.

Äänestä
  • ...lapsilla on niin häiritty hermosto, sekä kemiallisesti että psyykkisesti, että aivan varmasti ensimmäisen vuoden aikana vähintään tulet näkemään hurjia raivareita. Niinpä minäkin luulin jatkavani samaa työtäni kuin sinä, mutta koska olin yksityinen, oli vanhemmilla huomattavasti pienempi kynnys ottaa omansa pois minulta hoidosta, kun säikähtivät moista käytöstä. Minäkintoivoin alunperin saavani terveen lapsen, mutta ajan kuluttua tuli ilmi yhtä jos toista ja varsinkin sitä toista. En haluaisi säikytellä tai olla pessimistinen, mutta tunnen useita sijaisvanhempia, joilla on PALJON sijaislapsia ja ainoastaan yksi näistä lapsista on raivonnut ns. hiljaisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


clara kirjoitti:

saattaa olla tulossa sijaislapsi jossain vaiheessa. laitoimme juuri paperit vetämään pääkaupungin suuntaan, itse asumme turun lähistöllä. jännittää kamalasti, olemmeko sopivia sijaisvanhemmiksi ja toisaalta, minkälainen lapsi mahtaa olla tulossa. kauanko teillä on kestänyt hakupaperin laitosta ensimmäisiin tapaamisiin sos.viranomaisten kanssa,lapsen saamiseen yms.virkailija kertoi, ettei välttämättä edes tänä vuonna vielä saada lasta, vaikka lapsia on pilvin pimein. on kai aika tarkat syynit kodin suhteen, vai? kertokaa, te jotka olette tai olette olleet sijaisvanhempina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu