Pitkäaikaistyöttömyys ennätyksellisen korkealla

Pitkäaikaistyöttömyyden taso on kohonnut jo 1990-luvun laman yläpuolelle

Talouden näköalat voivat olla parempaan suuntaan, mutta helposti unohdetaan, ettei se välttämättä koske kaikkia.

Pitkäaikaistyöttömien pienituloisuus ja jopa köyhyys voi pitkittyä, vaikka talous lähtisi taas kasvuun. Näin kävi 1990-luvun lamassa, jonka pitkä varjo on ulottunut vielä seuraavaankin sukupolveen.

Suomessa ollaan tekemässä talouspoliittista virhearviota, joka ylittää 1990-luvullakin tehdyt virheet.

Työllisyysmäärärahoja pitäisikin kasvattaa ja suunnata erityisesti pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen, vaikka se lisäisikin menoja lyhyellä aikavälillä. Talouspolitiikan pitäisi muutenkin olla taloudellista toimeliaisuutta tukevaa.

Sen sijaan vallalla on leikkauspolitiikka, ja hallitus esittää työttömyyskorvausten keston rajaamista.

– Ajatellaan, että pitkäaikaistyöttömät ovat työttömänä vapaaehtoisesti ja työllistyvät keppiä käyttämättä. Se on ehdottomasti väärä tapa hoitaa tätä ongelmaa.

- Vallalla on ajatustapa, jossa työtön on aina lähtökohtaisesti rikollinen ja laiska, tahallaan vapaasti valinnut työttömyyden ja haluton palaamaan työelämään.

.
lähteet:
http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2016/06/29/kaikki-eivat-paase-nauttimaan-kasvusta-125-000-suomalaista-vaarassa/20166982/12

http://www.labour.fi/ptblogi/2016/06/28/uusi-kyseenalainen-suomen-ennatys/
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Luetamajamieti kirjoitti:

Pitkäaikaistyöttömyyden taso on kohonnut jo 1990-luvun laman yläpuolelle

Talouden näköalat voivat olla parempaan suuntaan, mutta helposti unohdetaan, ettei se välttämättä koske kaikkia.

Pitkäaikaistyöttömien pienituloisuus ja jopa köyhyys voi pitkittyä, vaikka talous lähtisi taas kasvuun. Näin kävi 1990-luvun lamassa, jonka pitkä varjo on ulottunut vielä seuraavaankin sukupolveen.

Suomessa ollaan tekemässä talouspoliittista virhearviota, joka ylittää 1990-luvullakin tehdyt virheet.

Työllisyysmäärärahoja pitäisikin kasvattaa ja suunnata erityisesti pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen, vaikka se lisäisikin menoja lyhyellä aikavälillä. Talouspolitiikan pitäisi muutenkin olla taloudellista toimeliaisuutta tukevaa.

Sen sijaan vallalla on leikkauspolitiikka, ja hallitus esittää työttömyyskorvausten keston rajaamista.

– Ajatellaan, että pitkäaikaistyöttömät ovat työttömänä vapaaehtoisesti ja työllistyvät keppiä käyttämättä. Se on ehdottomasti väärä tapa hoitaa tätä ongelmaa.

- Vallalla on ajatustapa, jossa työtön on aina lähtökohtaisesti rikollinen ja laiska, tahallaan vapaasti valinnut työttömyyden ja haluton palaamaan työelämään.

.
lähteet:
http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2016/06/29/kaikki-eivat-paase-nauttimaan-kasvusta-125-000-suomalaista-vaarassa/20166982/12

http://www.labour.fi/ptblogi/2016/06/28/uusi-kyseenalainen-suomen-ennatys/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu