Miksi luokasta poistamista käytetään niin vähän?

SallaKarimies1

Itselläni on opettajan työstä vain vähäistä kokemusta sijaisena, mutta näiden vähäisten kokemusten aikana syntyi nopeahkosti kokemus, että luokasta poistaminen on tehokas kurinpitomuoto. Mielestäni esim. kiroilevan oppilaan saa tai paremminkin hänet pitää poistaa luokasta, samoin opetusta häiritsevät oppilaat. Jostakin on vaan tullut mielikuva, että opettajat eivät yleensä tätä keinoa mielellään käytä. Keikkaakin olen avustajana tehnyt ja seurannut aivan järkyttäviä tilanteita esim. poikien teknisen työn tunneilta ja muualtakin, minne sitten on avustajaa tarvittu (vaikka ei siinä avustaja oikeen paljoa voi tehdä, jos pojilla on tavallaan lupa kiroilla, sitä myötä kun he sitä tekevät, häiritsevät opetusta, häpäisevät opettajaa ja säilyttävät oikeutensa pysyä luokassa).

Toki sitten voi periaatteessa tulla ongelmia, jos luokassa esim. on ikkuna käytävään ja tullaan sen taakse häiritsemään, vielä en ole tuota kokenut. Mutta siinä vaiheessa lienee jo aika poistaa oppilas koko koulusta ja toivottaa seuraavana päivänä kokeilemaan uudestaan, josko opetukseen osallistuminen jo onnistuisi.

37

1579

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SallaKarimies1

      ...siis kun kouluhan ei ole päivähoitopaikka vaan ideana on oppia. En edes ymmärrä, mikä pakko sinänsä opetukseen on osallistua, jos joku pystyisi suorittamaan oppiaineen vain kirjallisuuden varassa. Eikö pääasia ole oppiminen? Joka ei ilman opetusta pysty oppimaan, hänen on paras kyetä säilyttämään oikeutensa opetukseen, mikä ei saa olla itsestäänselvyys vaan se lunastetaan hyvällä käytöksellä, koska lain mukaan opettajan tätytyy pystyä takaamaan oppilaille oppimisrauha. Ei ole mitään ideaa opettaa ihmisiä, joita ei kiinnosta oppia vaan vain häiritä ja ehkä kiusata niitä, jotka yrittävät ja haluavat oppia.

    • SallaKarimies1

      Ja siis tän uhan täytyy olla olemassa, että jos ei koulunkäynnistä mitään tule, niin sitten jää todistukset saamatta ja koulut käymättä. Se on ihan luonnollinen osa elämää.

    • Ne_vaihtoehdot

      Jos ajat sen ison kihon (häiritsijän) ulos niin sen adjutantit/peesaajat (yllättävän iso porukka) lampsii perässä ulos. Jäät yksiksesi puhumaan seinille mukavia. Korkeintaan muutama arka mammanpoika jää luokkaan ja laskevat allensa, kun eivät tiedä mitä tehdä. a) jäädäkö seuraksesi luokkaan vai b) pitäisikö seurata jengin pomoa.
      Totuus on, että eri vuosikurssit voivat olla kuin yö ja päivä.

      • SallaKarimies1

        ? Mitä se haittaa? Pääasia että saadaan häiriköt ulos. Ja paljon todennäköisemminhän niitä alkaa koulunkäynti kiinnostaa, kun joutuvat kasvokkain sen tosiasian kanssa, että oli ehkä se koulunkäynti sitten siinä. Uhkana huonot arvosanat, wilmaviestit vanhemmille että lapsenne koulunkäynti ei nyt onnistu, jää ehkä joululahjarahat saamatta, ei tavata enää päivisin kavereita, ainakaan kaikkia kivoja koulukavereita... sulkeutuu jotkut mahdollisuudet, jotka ovat ent. koulukavereille edelleen auki... mutta sitten toisaalta... jos oma valinta on, ettei halua koulua käydä tavalla, jolla sen opettaja sallii ja se on mahdollista, niin.. varmasti parempi sitten niin. Niiden kilttien, jäljelle jääneiden oppilaiden kanssa voidaan sitten vihdoin keskittyä opiskeluun eikä ole häirikköjä enää pahoja tapojaan tartuttamassa. :)Ehkäpä näistä lopuista saadaankin jopa hyvätapaisia ihmisiä kasvatettua. :)


      • menettelytavat_kunniaan
        SallaKarimies1 kirjoitti:

        ? Mitä se haittaa? Pääasia että saadaan häiriköt ulos. Ja paljon todennäköisemminhän niitä alkaa koulunkäynti kiinnostaa, kun joutuvat kasvokkain sen tosiasian kanssa, että oli ehkä se koulunkäynti sitten siinä. Uhkana huonot arvosanat, wilmaviestit vanhemmille että lapsenne koulunkäynti ei nyt onnistu, jää ehkä joululahjarahat saamatta, ei tavata enää päivisin kavereita, ainakaan kaikkia kivoja koulukavereita... sulkeutuu jotkut mahdollisuudet, jotka ovat ent. koulukavereille edelleen auki... mutta sitten toisaalta... jos oma valinta on, ettei halua koulua käydä tavalla, jolla sen opettaja sallii ja se on mahdollista, niin.. varmasti parempi sitten niin. Niiden kilttien, jäljelle jääneiden oppilaiden kanssa voidaan sitten vihdoin keskittyä opiskeluun eikä ole häirikköjä enää pahoja tapojaan tartuttamassa. :)Ehkäpä näistä lopuista saadaankin jopa hyvätapaisia ihmisiä kasvatettua. :)

        Luokasta poistettua oppilasta ei saa jättää ilman valvontaa.
        https://goo.gl/pKxF0y


      • SallaKarimies1

        Mitä järkeä? Koululaislapset kävelevät itse kouluun. Miksi ihmeessä heitä pitäisi käytävässä vahtia? Eikä sitä kai kukaan teekään, ainakaan kirjaimellisesti, koska tehtävähän on mahdoton ja siksi määräys on järjetön. Kyllä koululaiset osaavat istua käytävässä, kun kerran selviävät omin neuvoin kouluun ja kotiinsakin.


      • SallaKarimies1

        "Häiritsevän ja turvallisuutta vaarantavan oppilaan poistaminen

        Rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa luokkahuoneesta tai muusta opetustilasta taikka koulun tilaisuudesta oppilas, joka ei noudata 36 §:n 2 momentissa tarkoitettua poistumismääräystä. Rehtorilla ja opettajalla on myös oikeus poistaa koulun alueelta oppilas, joka ei poistu saatuaan tiedon 36 §:n 3 momentissa tarkoitetusta opetuksen epäämisestä.

        Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen." (Perusopetuslaki, http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628)

        -> Ilmeisesti oppilaan saa siis poistaa koulun pihalle olemaan ihan omillaan, mutta ei koulun käytävään? Haloo?

        Jos oppilas ei osaa olla käytävässä kunnolla, niin sitten tosiaan poistettakoon koulusta ja ovet tiks lukkoon.


      • Elämänkoulun_ohje
        SallaKarimies1 kirjoitti:

        "Häiritsevän ja turvallisuutta vaarantavan oppilaan poistaminen

        Rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa luokkahuoneesta tai muusta opetustilasta taikka koulun tilaisuudesta oppilas, joka ei noudata 36 §:n 2 momentissa tarkoitettua poistumismääräystä. Rehtorilla ja opettajalla on myös oikeus poistaa koulun alueelta oppilas, joka ei poistu saatuaan tiedon 36 §:n 3 momentissa tarkoitetusta opetuksen epäämisestä.

        Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen." (Perusopetuslaki, http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628)

        -> Ilmeisesti oppilaan saa siis poistaa koulun pihalle olemaan ihan omillaan, mutta ei koulun käytävään? Haloo?

        Jos oppilas ei osaa olla käytävässä kunnolla, niin sitten tosiaan poistettakoon koulusta ja ovet tiks lukkoon.

        Oletko jo kauankin ollut opettaja? Varmista aina selustasi.
        Ne yksinkertaisimmat suoraviivaiset "ahaa" ratkaisut harvemmin onnistuvat
        ilman isoja sivuvaikutuksia.


      • SallaKarimies1

        En ole ja siksi kaipaankin keskustelua aiheesta. :) Mutta se vähäinen kokemus mitä mulla on... pahinta on, jos ei puutu oppilaitten häiriköintiin riittävän vahvasti. Musta tästä aiheesta pitäis puhua kunnolla ja avoimesti opettajakuntatasolla ja rehtorin pitäisi olla samaa mieltä aiheesta, että opettajan tehtävä on ensisijaisesti varmistaa opiskelurauha oppilaille, ilman kohtuuttomia ponnisteluja. Juu ja kasvattajia kun ollaan, niin ei voida kiroiluakaan sallia. Se on yks selkeä syy sulkea oppilas ulos luokkatilasta.


    • SallaKarimies1

      "Toimenpiteillä ei saa puuttua oppilaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja yksityisyyteen enempää kuin on välttämätöntä opiskelurauhan ja turvallisuuden varmistamiseksi." (36 f §)

      Opettajan tehtävä on VARMISTAA luokalleen OPISKELURAUHA. Tämä on LAKI ja siis opettajan VELVOLLISUUS. Ja kun tehtävä on niin vaikea muuten, niin kyllä tuota luokasta poistamista on usein pakko käyttää. Vahdittakoon sitten sivusilmällä, mutta mahdotontahan se on koko ajan käytävässä olevaa oppilasta tuijottaa jos on tarkoitus opettaa luokkaa.

    • SallaKarimies1

      Ja siis tää keino on hyvä ja toimiva ainoastaan jos sitä noudatetaan ehdottomasti eli idealla että luokkaan ei ole asiaa, jos suunsoitto jatkuu. Luokkaan palaavalle oppilaalle pitää sanoa, että onnistuuko jo oleminen ja jos siltä tuntuu niin katsotaan onnistuuko, käytävään pääset muuten kyllä nopeasti takaisin. Tämä on parasta ja hoidollisinta terapiaa myös jokaiselle häirikölle.

    • erudicus

      "Miksi luokasta poistamista käytetään niin vähän?"

      Koska
      -Laissa asetettu ensisijainen kurinpidollinen toimenpide on kasvatuskeskustelu. Sitä tulee käyttää ensisijaisesti. Jos se ei tehoa, niin sitten vasta saa ottaa muut keinot käyttöön. Opettajan kynnys kasvatuskeskustelun pitämiseen on kuitenkin korkea, koska siitä pitää laatia sekä kirjalliset että sähköiset asiakirjat, ilmoittaa huoltajille ja tarjota heille mahdollisuus osallistua keskusteluun. Kaikki tämä omalla ajalla ilman palkkaa tietenkin.
      -Oppilaan pitää olla jatkuvasti valvonnan alaisena ja opettajan on kovin vaikea valvoa luokasta poistettua oppilasta
      -Jos jokainen kiroileva oppilas poistettaisiin luokasta, jäisi opettaja sinne yksin
      -Huoltajat tulevat silmille jo pelkästä Wilman työrauhamerkinnästä, kun heidän kullanmussunsa ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa ja käyttäytyy aina kuin enkeli. Opettajat eivät yksinkertaisesti jaksa setviä sitä paskamyrskyä, joka kurinpidollisista toimenpiteistä seuraa, kun huoltaja soittelee rehtorille, että opettaja kiusaa heidän lastaan.
      -Luokasta poistaminen yleensä provosoi oppilasta vain haistattelemaan enemmän ja käyttäytymään vieläkin huonommin jatkossa.

      • Luokan_Hallinta_oppi

        Opettajan työ on tosiaankin paljon muuta, kuin vain asiatiedon jakamista kilteille söpöille kuuliaisille oppilaille. On oltava pelisilmää erilaisten hankalienkin tilanteiden varalta. Jos pelisilmää ei ole, niin sitä pitää jotenkin koettaa hankkia. Monesti se tunnin häirintä johtuu jopa opettajan omasta käytöksestä. Häiritsevä oppilas projisoi takaisin sitä mitä saa opettajalta. Ongelma kasvaa ja saa siivet selkäänsä. Murrosikää elävät lapset ovat välillä aika vaikeita pakkauksia. Harvoin se luokka on mikään yksi suuri yhteisöllinen perhe. Suuri osa oppilaista tuskin on mitenkään vapaa-aikanansa tekemisissä keskenänsä. Ovat vieraita keskenänsä. Ainakin osa heistä. Ne parhaat kaverit löytyvät luokan ulkopuolelta.
        Luokassa muodostuu klikkejä joihin ei kaikki pääse mukaan. Syntyy hylkiöitä.

        Hyvä opettaja osaa iskeä tarinoita, joilla ei ole opetuksen kanssa suoranaista tekemistä. Hyvin harvoin se häiritsevä oppilas on oikea kriminaali. Opettajan on kaikin keinoin varottava synnyttämästä uusia koulupudokkaita.

        Opettajien ihmissuhdetaidoissa on valtavia eroja. Joku tulee häirikön kanssa hyvin juttuun ja toinen saa vain kaaoksen ja mylläkän aikaiseksi.


    • SallaKarimies1

      Ihan liikaa valtaa oppilailla selvästi. Menkää nyt lakkoon ihmeessä opettajat! Eihän se ole kenellekään hyväksi, että oppilailla on käytännössä vapaus käyttäytyä ja puhua kuten haluavat. Koulun tehtävä on opettaa oppiaineita ja kai se nyt on jo laissakin selvä, että oikeuden opetukseen menettää jos ei osa käyttäytyä. Musta nuo mun lainaamat kohdat osoitti sen. Eikö tärkeintä ole turvata oppimisrauha niille, jotka tulevat kouluun sitä varten mitä varten koululaitos on perustettu, oppimaan? Mitä haittaa, että jäisi luokkaan yksin? Hyppytunti voi olla kiva opellekin, jospa se olisi päivälevon hetki. :) Ja numeron alennus tietty kaikille vapaaehtoisille lähtijöille, jotka siis valitsevat mieluummin kiroilun kuin opiskelun kiroilematta. Jääminen luokalle, jos ei mikään onnistu.

      • siuh

        Teet virkavirheen, jos jätät peruskoulun oppilaat valvomatta käytäville ja rupeat itse viettämään lepohetkeä.


    • Openneuvot

      Luokasta poistettava oppilas "saa pisteitä" muiden oppilaiden silmissä ja pääsee käytävään pelailemaan kännykällä. Oppilaalle tilanne on win-win.
      Opettaja saa maineen, ettei pysty pitämään kuria, mikä yllyttää muitakin häiriköintiin. Opettajalle tilanne on lose-lose.
      Kurinpito/motivointikeinoja on monia. Esim. 1) Oppilaalle annetaan jotain mitä hän ei halua, 2) annetaan jotain mitä hän haluaa, 3) otetaan pois jotain mitä hän ei halua, 3) otetaan pois jotain mitä hän haluaa. Toteutuksessa voi käyttää luovuuttaan:)
      Tehokasta on esim.laittaa taululle oppilaan nimi ja todeta, että hänellä on päällä "varoitus". Jos samalla tunnilla vielä häiriköi, seuraa esim. kasvatuskeskustelu/yhteydenotto kotiin/WiIlmamerkintä/jälki-istunto tms. riippuen tapauksesta ja historiasta. Oikein tehokasta on myös sanoa, että jäät välitunniksi luokkaan keskustelemaan/tekemään tehtäviä tms. Kovinkaan hemmo ei halua missata välitunnista sekunttiakaan, koska se on noloa kavereiden silmissä! Välitunti on saavutettu etu, josta ei haluta tinkiä. Tehoaa myös, jos kyseessä on ruokatunti tai viimeinen tunti.

    • TeroAnnikki

      Tämä yletön ymmärtäminen on lähtenyt pahasti lapasesta. Junnuilla ei ole mitään velvollisuksia, ainoastaan oikeuksia. Jos joku kehtaa laittaa ne kuriin, niin aletaan kiljua terapeuttia paikalle, kun joku aiheutti pettymyksen ja mielipahaa. Seuraavaksi paikalle marssivat myös syvästi loukatut vanhemmat. Ei noille apinoille kohta ole enää opettajia.

    • Lokk

      Minusta nämä asiat usein ymmärretään väärin, koska halutaan luoda mustavalkoinen ennen oli paremmin -asetelma. Ennen vaikkapa 1950-luvulla Suomessa varmastikin oli toisenlainen koulumaailma ja toisenlainen kuri. Mutta se on mennyttä maailmaa, melkein niin kuin eri valtio kuin Suomi 2016. Ei siihen menneeseen voi palata. Eikä ole mielestäni ollenkaan varmaa, että nykyään olisi viety kaikki oikeudet opettajilta pois.

      Olen itse poistanut oppilaita käytävälle useinkin. En koe että se on varsinainen voitto oppilaalle. Luulen että suurin voitto on aina se kun saa opettajan menettämään malttinsa. Minusta ei kaikkia lakeja ja asetuksia voi/pidä aina niin tarkasti noudattaa. Tiedän kyllä että jos oppilaalle tapahtuisi luokasta poiston jälkeen jotain se olisi ainakin teoriassa minun vastuullani, mutta ei välttämättä käytännössä. Ja useimmiten poistan siten että soitan esim. rehtorin hakemaan sen oppilaan pois ja viemään jonnekin muualle.

      Kännykätkin voi hyvin kerätä oppilailta pois ennen joka tuntia. Erään tulkinnan mukaan tämä on "anastamista", mutta mielestäni näin voi ihan hyvin tehdä siitä huolimatta :). Ylipäätään tällaisia koulumaailman lakeja voi rikkoa kunnes siitä huomautetaan. Jos niitä noudattaa jo lähtökohtaisesti on liian lammas :).

      Jos oppilas ei tottele niin sitten se ei tottele. Jos se ei koe minkäänlaisia kurinpitotoimia rangaistuksina, niin sitten ei koe. Eihän sille mitään voi sitten. Tämä voi herättää raivoa, turhautumista tai ties mitä. Mutta sellainen on sitten maailma. Jos opettaja käyttää kaikki keinot joita on, ja oppilas ei siitä tokene, niin sitten ei tokene. Sitten vain hyväksytään se tosiasia.

      Sitten kommentoin seuraavaksi pelkästään tätä kappaletta:

      "Ihan liikaa valtaa oppilailla selvästi. Menkää nyt lakkoon ihmeessä opettajat! Eihän se ole kenellekään hyväksi, että oppilailla on käytännössä vapaus käyttäytyä ja puhua kuten haluavat. Koulun tehtävä on opettaa oppiaineita ja kai se nyt on jo laissakin selvä, että oikeuden opetukseen menettää jos ei osa käyttäytyä. Musta nuo mun lainaamat kohdat osoitti sen. Eikö tärkeintä ole turvata oppimisrauha niille, jotka tulevat kouluun sitä varten mitä varten koululaitos on perustettu, oppimaan?"

      Koen että kirjoittaja näkee oppilaat liian paljon ongelmien kautta. Että oppilas/nuori olisi jonkinlainen uhkaava luonnonvoima joka tarvitsee kuria ja tiukkoja sääntöjä, tai muuten se tuhoaa koko vallitsevan järjestelmän. Nuoret ovat loppujen lopuksi vain nuoria, vaikka he sanoisivat koulussa opettajalla mitä vaan tai käyttäytyisivät miten vaan, he eivät siltikään muutu nuorisorikollisiksi.

      Itse en ajattele että koulu varsinaisesti olisi oppiaineiden oppimista varten. Vaikka siellä oppitunteja päivittäin pidetäänkin eri aiheista, niin koulun tärkein tarkoitus on varmaankin sosiaalistaminen. Yhteiskunnan jäseneksi kasvattaminen. Ja ne oppiaineet ovat vain sumutusta... En itsekään kun muistelen muista oppineeni tiettyjen oppiaineiden tunneilla yläkoulussa yhtään mitään. Ja ylipäätään kaikesta tunnilla opetetusta jää loppujen lopuksi ehkä 5-10% mieleen kun peruskoulu päättyy.

      Jos ajattelee voimakkaasti noin, että koulu on oppimista varten ja sitten on niitä nuoria jotka häiritsevät oppituntia, niin sitten tuleekin tällainen ajatus seuraavaksi mieleen, että nämä häiriköt ovat turmiollisia ja heitä pitää kurittaa. Mutta kai se häiriköiminen on luonnollista suorastaan jos ajattelee. Koska onhan koulu eräällä tavalla luonnoton paikka nuorelle. Täytyy istua paikallaan ja kestää monta oppituntia päivässä eri aiheista.

      Olen kuitenkin sitä mieltä että Suomen koulujärjestelmä on maailman parhaita. PISA-tutkimuskin tämän osoitti. Täällä on hyvin vähän koulupudokkaita. Järjestelmä on tasa-arvoinen kuten Suomi muutenkin, eli esim. opettajia puhutellaan etunimellä eikä ole mitään kuilua siinä kuten esim. Saksassa. Läksyjä on vähän koska nuorilla pitää olla muutakin elämää kun koulun jälkeen niitä monta tuntia vääntää. Ja ylipäätään kaikenlainen rentous, vapaus, pehmeys ovat suomalaisen koulun hyviä puolia.

      Eikä näitä kurinpidollisia- ja työrauhaongelmia varmaan voi ratkaista tehokkaasti rangaistuksia kiristämällä. Vaan ehkä paremmin opetuksen tapaa muuttamalla, tai ihmisssuhdeosaamisella...

    • SallaKarimies1

      Toki pitää olla muutakin kuin vain opiskelua ja toki se on kaikkein tärkeintä. Nimittäin, että opitaan olemassa yhdessä toisten kanssa ja kunnioittamaan ja rakastamaan lähimmäisiä. Tähänkään vaan ei kuulu esim. kiroilu tai minkäänlainen päänaukominen. Se on se juttu mitä mä vastustan.

      • notyourbusiness

        Et ole opettaja, mutta kauheasti aihe näyttää kiinnostavan, miksi? Eiköhän kannattaisi ihan vaan omiin asioihin keskittyä, vai mitä Kari?


      • SallaKarimies1

        ??? No kai se nyt kiinnostaa sijaisuuksia olen tehnyt, keskustelu on hyvä asia ja hyvä tapa ratkoa ongelmia (joita mm. koulumaailmasta löytyy paljon), omat lapseni käyvät koulua enkä halua heidän oppivan hunoja tapoja koulukavereilta kun teen kaikkeni etteivät esim. kiroile tai kiusaa, en halua että sitä kukaan muukaan heille opettaa, tää on koko meidän yhteiskuntaa koskeva kysymys... syitä riittää. Kaikki vanhemmat ovat kasvattajia, opet ei valitettavasti voi omia tätä alaa yksin itselleen. Oletko sinä opettaja? Sun parastasihan mä tässä vaan haluan. :)


      • notyourbusiness

        Ihan kaikella hyvällä sinulle Kari, mutta tämä ei ole se oikea foorumi tuoda tällaisia asioita esiin. Ei täällä kukaan mitään kuuntele eikä täällä ole päättäviä tahoja. Ne foorumit ja ne päättävät tahot ovat aivan jossain muualla.

        Toisekseen, ei millään pahalla, mutta en ole millään tavalla julkisuuden henkilö enkä sellaiseksi missään nimessä halua, joten minun ammattini ja työtehtäväni eivät sinulle millään tavalla kuulu ja turha niitä täällä on kalastella=)

        Ei muuta kuin toivotaan, että päättäjät kuuntelisivat näitä asioita enemmän ja ei muuta kuin hyvää päivän jatkoa sinulle!


      • SallaKarimies1

        En pakota ketään keskustelemaan mutta laillista se on joten et voi mua estää juttelemasta sitten muiden kanssa. ;)


      • höpöhöpöx

        ai laillista keskustella? ei muuta kuin koetilanteessa vasn kaikki keskustelemasn ;) saka kun sanoi, että se on laillidta ;-)

        huomaathan että velvollisuudet löytyvät perusopetuslaista, jotka koskevat oppilasta.

        perusopetuslain 35pykälä: Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.

        Asiallista käyttäytymistä ei ole a) keskustelu oppitunnilla kaverin kanssa, b) puhuminen toisten päälle ja c) puhuminen opettajan päälle.


      • höpöhöpöx

        ai tarkoititkin keskustelua täällä foorumilla etkä oppitunnilla :D


    • Kokemusta_on

      Silloin kun minä oli koulussa. niin kyllä opettaja otti niskasta kiinni ja talutti nurkaan seisoon ja hiljaan olemaan. Ja tämä keino kyllä tehosi. Ja toinen käytäntö oli laittaa luokan eteen seisomaan loppu tunniksi.
      Tapahtuipa sekin että piti pyytää varkaus anteeksi koko koululta.
      Näin silloin ennen tehtiin.

      Nyt vaan opettajalla ei ole valtaa pitää luokassa kuria.
      Jos kännykän käyttö on kielletty tunnilla, niin se pitää saada ottaa pois, ja takaisin annetaan kevätlukukauden päättyessä. Kyllä alkaa tehoaan.
      Jos ei vielä kuria löydy niin koko koulu jälkiistuntoon häirikön toivomuksesta.
      Jälkiistunto aloitetaa sunnunnutaina aamulla klo 6.00.
      "Häirikkö varmaan oppii tämän jälkeen kotimatkalla että mitä tuli tehtyä kun toiset koulukaverit vähän opettaa käytöstapoja".
      Tämä on tulosta vapaastakasvauksesta, kyllä päättäjien tulee ottaa kaikesta vasuu.
      Kasvatus lähtee kotoa, mutta jos vanhemmat on jo "kaheleita" niin ei voi lapsesta tulla normaalisti käyttätyvää ihmistä.

    • Keinoja...on

      Jospa opettaja koittaisi, että tunti jatkuu kaikkien osalta niin kauan kun kun luokassa ei olla kunnolla, menee siihen vaikka koko päivä tai jos ei vieläkään rauhoituta otetaan illasta jatkoa, vaikka seuraavaan iltaan asti. Olen 100%:en varma että hiljisuus alkaa löytyyn.

    • SallaKarimies1

      Ongelma on varmaan lähinnä siinä, että ne jotka näistä asioista päättävät, eivät (enää) itse opettajan töitä tee, liekö näin?

    • Another_Brick

      Niinpä niin. Moni opettaja haikailee kuria ja järjestystä, josta saa hyvitystä omille traumoillensa. Kyky kohdata toinen ihminen on yksisuuntainen kanava ylhäältä alas.


      https://www.youtube.com/watch?v=qs35t2xFqdU

    • paskatpoisnurkista

      Eikös tarkkikisia enää ole, tuollaiset häiriköt lensi aikoinaan äkkiä tarkkiksiin ja puhutaan siis 80-luvun kouluajoista joten silloin oli opettajilla vielä sanavaltaa ja mnahdollisuuksia karsia paskasakkia pois nurkista.

      • aineenope

        tarkkikset muutettiin 90-luvulla klinikoiksi, ksia tarkkis oli leimaava. klinikat sitten lakkautettiin koska sekin leimaa oppilaat.

        nykyään mennään siten, että tasoryhmiä ei ole (koska leimaa oppilaat), normiluokissa on erityisen tuen tarvitsijoita (inkluusio) ja integroituja erityisoppilaita (integraatio). sitten on se muu luokka ja vielä ne luokan mahdolliset häiriköt. (huom! erityisoppilas ei ole sana asia kuin häiritsevä oppilas! usein erityisoppilas käyttäytyy kiitettävästi.)

        sitä voi vain miettiä, miten opettajan aika riittäisi kaikeen ja miksi ns. palaa käämit.

        a) koska tadoryhmiä ei ole, yrität opettaa siten, ettei heikommat tipu muttei nopeimmat tylsisty. tehtävä mahdoton, ellet eriyty nopeimpia omasn työskentelyyn

        b) erityisen tuen oppilas tarvitsee tukea. miten autat, kun luokassa on muitakin, jotka tarvitsevat apua? aika ei vain riitä...

        c) sitten on ne, joita ei kiinnosta pätkääkään ja ekevöt kaikkensa, jotta saavat vain häiritä.. pyörivät pulpeteilla, esittävät ja valittavat kaikesta, ovat kuulemma väsyneitä ja pitää ymmärtää kun on adhd sitä sun tätä... mutta antaako se oikeuden häiritä muita?

        d) onneksi ei ole itseltäni palanut käämit, vaikka välillä lähellä piti tilanteita :D toistaiseksi olen jaksanut ymmärtää...

        ja on myös paljon kyseessä itse aineesta. jotkin ovat inhokkeja ennen jo ensimmäistä oppituntia, joten yritäpäs siinä opettaa, kun osa oppilaista on jo asennoitunut, että turhaa...


      • Liianvähän
        aineenope kirjoitti:

        tarkkikset muutettiin 90-luvulla klinikoiksi, ksia tarkkis oli leimaava. klinikat sitten lakkautettiin koska sekin leimaa oppilaat.

        nykyään mennään siten, että tasoryhmiä ei ole (koska leimaa oppilaat), normiluokissa on erityisen tuen tarvitsijoita (inkluusio) ja integroituja erityisoppilaita (integraatio). sitten on se muu luokka ja vielä ne luokan mahdolliset häiriköt. (huom! erityisoppilas ei ole sana asia kuin häiritsevä oppilas! usein erityisoppilas käyttäytyy kiitettävästi.)

        sitä voi vain miettiä, miten opettajan aika riittäisi kaikeen ja miksi ns. palaa käämit.

        a) koska tadoryhmiä ei ole, yrität opettaa siten, ettei heikommat tipu muttei nopeimmat tylsisty. tehtävä mahdoton, ellet eriyty nopeimpia omasn työskentelyyn

        b) erityisen tuen oppilas tarvitsee tukea. miten autat, kun luokassa on muitakin, jotka tarvitsevat apua? aika ei vain riitä...

        c) sitten on ne, joita ei kiinnosta pätkääkään ja ekevöt kaikkensa, jotta saavat vain häiritä.. pyörivät pulpeteilla, esittävät ja valittavat kaikesta, ovat kuulemma väsyneitä ja pitää ymmärtää kun on adhd sitä sun tätä... mutta antaako se oikeuden häiritä muita?

        d) onneksi ei ole itseltäni palanut käämit, vaikka välillä lähellä piti tilanteita :D toistaiseksi olen jaksanut ymmärtää...

        ja on myös paljon kyseessä itse aineesta. jotkin ovat inhokkeja ennen jo ensimmäistä oppituntia, joten yritäpäs siinä opettaa, kun osa oppilaista on jo asennoitunut, että turhaa...

        Itseasiassa tarkkikset muutettiin 90-l. alussa kymppiluokiksi, jossa oli sekä häiriköitä, koulupudokkaita, oppimishäiriöisiä sekä koulunumeroiden nostajia. Selkeää jakoa oppimishäiriöisiin ja normiluokkiin ei ollut, vaan oppimis/käytöshäiriöiset kävivät lisäksi erityisopen ohjauksessa joitakin tunteja viikossa. Joitakin yksittäisiä tasotunteja saattoi olla, mutta se oli aika leimaavaa. Sitten erikseen olivat Lastenlinnat klinikoineen todella vaativille potilaille.

        2000-l. alussa tuli muotiiin erilaisten oppimishäiriöiden diagnosointi, jolloin oppimishäiriöisiä ei suoraan leimattu tyhmiksi, ilkeiksi oppilaiksi. Tuli muotiin erilaiset erityisluokat. Lisäksi oli avustajia niin tavisluokissa kuin erityisluokissa sekä henkkoht avustajia. Tavoitteena oli oppimis/käytöshäiriöisten integrointi tavalliseen luokkaan. Toisaalta taas jako erityis-ja tavallisiin luokkiin saattaa etenkin oppilaista olla leimaavaa ja masentavaa. Sittemmin ollaan säästetty, avustajia vähennetty jne. Kaikki opet eivät myöskään sovellu taitojensa ja halujensa perusteella opettamaan peruskoululaisia. Säästöjä on kuitenkin tehty, yliopistojen/ammattikorkeiden henkilökuntaa laitettu pihalle ja sitten jää jäljelle niitä jämäpaikkoja mihin itse ei haluaisi mennä.

        Pätevyys paperilla ei myöskään kerro sitä, että on taitava käytännössä opettamaan. Täytyy osata laskeutua oppilaan tasolle ja katsella maailmaa oppilaan tasolta pitäen kuitenkin auktoriteettia yllä. Jos antaa oppilaiden hallita, kontrolloida, pompottaa ja pomotella, ei sovi alalle, olkoon pätevyys mikä tahansa. Jos puhuu ja käyttäytyy oppilaille kuin aikuisille työtovereille, ei sovi alalle.

        Oppilaat aina koettelevat uutta opettajaa ja sijaisia. Tämä on ihan normaalia. Joillakin tunneilla on enemmän tunnetta riehua, vaikka kuinka pätevä ja kokenut ope olisi.

        Aivan varmasti oppilaat tietävät, että kuvata ei saa eikä julkaista materiaalia, mutta he käyttävät tietoisesti sitä kiusaamiseen, savustamiseen ja kiristämiseen ihan niin kuin aikuiset siis vallan välineenä. Opettajan ammatista on tehty nykypäivänä julkinen ammatti. Siihen ei varmasti kaikki opettajat ole varautuneet tai halunneet ryhtyä kun aikoinaan ovat ruvenneet opettajaksi. Jos siis haluat julkkikseksi voit ihan hyvin olla näyttelijä, laulaja, urheilija tai vaikkapa opettaja.

        Yhä enemmän mennään jenkkien suuntaan. Opettajan ammatista tulee halveksittu, huonosti palkattu suhteessa työn vaativuuteen ja vaarallisuuteen. Kolmen tonnin palkka on aika mitätön suhteessa siihen, että voi joutua koko kansan julkiseksi sylkykupiksi, kiusatuksi, pahoinpidellyksi tai jopa ammutuksi. Aivan liian vähän.


    • aineenope

      ei tarkkiksia kymppiluokiksi olla muutettu. kymppiluokkahan on vuosi peruskoulun jälkeen vielä aikaa etsiä itseään. tarkkiksella käytiin ko. lukuvuotta ja siellä oltiin hetki tai pitempään.

      kymppiluokat tuli apuun, kun osa ei selvinnyt peruskoulusta ja päässyt jatkoon. sittemmin myös niille, jotka halusivat korottaa numeroitaan.

      tarkkis muuttui klinikaksi ja klinikat lakkautettiin. näitä seurasikin sanomasi diagnoosien etsintä vaikka väkisin, sen jälkeen integroituminen ja uutena on keksitty, että jatkossa erityisluokkia ei enää olekaan... ihmettelen vain, miten aika tulee kellään riittämään ilman, etyä opetuksen taso laskee.

      oppilaat koettelevat ja jossain vaiheessa jokunen pääseekin käytävälle koettelemasn. viimeistään siinä vaiheessa koettelu loppuun, kun jätän yhden tai useamman koulupäivän jälkeen keskusteluun tai määrään kasvatuskeskusteluun rehtorin luokse, jos itse en jaksa tai viitsi. olen tehnyt heille selväksi, että ymmärrykseni riittää yhteen puhutteluun, toistamiseen en aio samasta asiasta puhutella samaa oppilasta. tehtäväni on opettaa ja huolehtia siitä, että opetus toteutuu - ei keskustella joka ikinen kerta samojen häiriköiden kanssa samasta asiasta. keskustelkoon oku muu.

      välillä tuntuu, että siedän jopa liikaakin ja pitäisi olla tiukempi. työskentelin aikanaan koulussa, jossa oppilaiden perheillä oli monenlaisia ongelmia ja oppilaat varsin vilkkaita. siksi ehkä sietokykyni on liian korkea, kun ajattelee sitten sitä hiljaista oppilasta, joka vaan haluaisi opiskella. lupaan olla jatkossa tiukempi - tämäkin tapaus osoitti sen, että tätä tarvitaan ja rajat asetettava jo alkuunsa.

    • Joskussijainen

      Opettajilta vaaditaan nykyään äärimmäistä omien hermojen hallintaa, koska mitään vähänkään kovempia kurinpitotoimia, jotka toisivat turvaa niille kilteille oppilaille, ei sallita.

      Jos se hermo sitten vuosien piinan jälkeen kerran menee, niin päätyy julkisen häpäisyvideon päähenkilöksi pitkin nettiä. Tai raivostuneet hysteeriset vanhemmat hyökkäävät kimppuun.

      Epäinhimillinen työ kaiken kaikkiaan.

      Opettaja on kuin pahimmassa mahdollisessa painajaismaisessa ökyilijöiden kaupassa työskentelevä ja potkuilla uhkailtu asiakaspalvelija, jonka pitää aina vain nyökytellä ja hymyillä asiakkaille, vaikka tulisi minkälainen asiakashirviö kauppaan haukkumaan ja huutamaan turhasta.

      • eikäsiinävieläkaikki

        Eikä siinä vielä kaikki. Molemmissa töissä, sekä aspassa että open duunissa voi saada sairaanloisia vainoajia peräänsä niin asiakkaista kuin omasta henkilökunnasta, jotka sitten vainoavat vuosikymmeniä ja kirjoittelevat kaikkea paskaa netin täyteen, utelevat ja levittelevät yksityisasioita netissä, vaanivat sinua kaduilla ja kaupoissa, ottavat salakuvia sinusta ja levittelevät nettiin, tekevät sinusta julkkiksen tahtomattasi ja utelevat asioitasi missä olet töissä, kenenkä kanssa seurustelet,mitä harrastat, missä baareissa käyt jne. , haukkuvat, pilkkaavat, häpäisevät, levittelevät perättömiä väitteitä, ostavat/savustavat ulos sinut uusista työpaikoista ja tätä sitten jatkuu koko loppuelämäsi hamaan hautaan asti.


      • eikäsiinävieläkaikki

        Lisäksi jos olet ollut molemmissa sekä aspassa että opettajana töissä niin aspaduunin asiakkaat ja oma henkilökunta yrittävät savustaa opettajan duunista pois ja opettajaduunin henkilökunta ja "asiakkaat" yrittävät savustaa aspaduunista pois. Mikään ei siis käy, mikään ei ole hyvin. Aina on joku savustamassa, kiusaamassa, vainoamassa, syrjimässä, häpäisemässä, kilpaileva yritys ostamassa pois, kateellisena ja katkerana juoruamassa perättömiä, psyykkisesti sairaita asiakkaita kiusaajina tms. Ikään kuin eläisit elämää jossain läpinäkyvässä akvaariossa kaiket päivät, jolloin kaikkea sinun toimintaasi, ilmeitäsi, vaatteitasi, eleitäsi jne. tarkastellaan aina suurennuslasin alla.


    • gee4erwverer

      ei ole hyvä keino

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3790
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      1997
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      543
      1610
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      83
      1267
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1077
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe