Itselläni on Avensis 1.8 bensa. Oli pakko käydä kokeilemassa tuota 1.4 bensaturboa, kun aina höpötetään, että eihän "vapareilla" pääse mihinkään jne.
Koeajossa oli 1.4 tsi 150 hv/250 nm väännöllä ja dsg automaatti. Varustetason Comfortline. Itse ajettavuus, myönnettäköön valovuosia Avensistani (2014 vm.) edellä. Mutta sitten tuohon moottoriin, ei kyllä tarvitse huudattaa moottoria yhtään, vähän painaa kaasua ja todellakin mennään. Täyskiihdytyksissä tuntuu kiihtyvyyttä olevan jopa liikaakin, varmasti vähänkin kostea asfaltti, niin ei kannata paikalta painaa laattaa lattiaan. Tuolla perusmoottorilla kiihtyvyys 0-100 km/h on 8.4 sek ja huiput 220 km/h, mielestäni ihan käsittämätöntä. Eihän Avea saa millään moottorilla noille arvoille ja vielä kun ottaa huomioon, että tämä on toiseksi tehottomin 1.4 moottoreista. 1.8 ltr on 180 hv ja 2.0 ltr on jo 220 ja 260 heppasia ja nyt puhutaan perheautosta.
Olen itse kuulunut siihen valittajaryhmään, joka aina sanoo, kun nämä vag konsernin autot voittavat testejä, että maksettuja sellaisia, en sano enää. Iski autokuume, taitaapa olla seuraava autoni tuo passat.
Koeajossa oli 1.4 tsi 150 hv/250 nm väännöllä ja dsg automaatti. Varustetason Comfortline. Itse ajettavuus, myönnettäköön valovuosia Avensistani (2014 vm.) edellä. Mutta sitten tuohon moottoriin, ei kyllä tarvitse huudattaa moottoria yhtään, vähän painaa kaasua ja todellakin mennään. Täyskiihdytyksissä tuntuu kiihtyvyyttä olevan jopa liikaakin, varmasti vähänkin kostea asfaltti, niin ei kannata paikalta painaa laattaa lattiaan. Tuolla perusmoottorilla kiihtyvyys 0-100 km/h on 8.4 sek ja huiput 220 km/h, mielestäni ihan käsittämätöntä. Eihän Avea saa millään moottorilla noille arvoille ja vielä kun ottaa huomioon, että tämä on toiseksi tehottomin 1.4 moottoreista. 1.8 ltr on 180 hv ja 2.0 ltr on jo 220 ja 260 heppasia ja nyt puhutaan perheautosta.
Olen itse kuulunut siihen valittajaryhmään, joka aina sanoo, kun nämä vag konsernin autot voittavat testejä, että maksettuja sellaisia, en sano enää. Iski autokuume, taitaapa olla seuraava autoni tuo passat.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Onhan se hieno peli. Koeajossa tällaiset asiat eivät tule esiin, mutta omistajana koet toisen iloisen yllätyksen kun menet tankkaamaan TSI-autoa. Ensinnäkin TSI-kone itsessään on nuukempi kuin vaparit ja lisäksi modernin teknologian takia Passat on noin sata kiloa kevyempi kuin Ave. Avaikka Passatissa on selkeästi isommat tilat. Kulutus on reilusti pienempi.
Eri merkkien ja mallien kokeileminen kannattaa aina. Muuten voi kuvitella ajavansa sillä ainoalla oikealla, vaikka tarjolla olisi parempiakin vaihtoehtoja. Autoissa on eroja, eikä mikään ole jatkuvasti korjaamolla.
Aloitus on vain huono provo. Kaikki tietää että nuo pikkuturbot hajoavat tosi herkästi, jo 150tkm ilman suurempaa remonttia on hyvä saavutus. 300tkm ei tarvi haaveksiakaan.
On olemassa syy siihen että Toyota on luotettavuustilastoissa kärjessä ja se on vaparimoottorit. Samoin Mazdakin lähes aina top3 vähävikaisimpien joukossa, Mazdakin vaparimerkki.
VWllä ollut valtavia laatuongelmia noiden pikkuturbojen kanssa eli kalliita remontteja luvassa jos ostaa VWn.
Pitäiskö vaihtaa levyä tuon turbon suhteen nyt kun tojoteron ulottuvillekin on tullut turbomalleja?
Noinko se Tojomyyjä taas kertoili, kun kävit tämän vuoden 2. huollossa.
Erikoinen hokema. Vuokra-autoissa Toyotoja on harvoin ja syy ei liene yllätys. Ja niistä vuokrauskerroista kun on Toyota ollut alla, niin ei ole kärsitty pelkästään tehottomuudesta ja ajo-ominaisuuksien puutteista vaan ihan oikeista ongelmista.
Mitäs sanoisitte jos auto ei starttaa ennen kuin kuin on hypätty ulos autosta viiden hengen voimalla sisään ja se ei starttaa? Lukitse ovet avaa ovet lukitse ovet avaa ovet rumbaa viisi minuuttia liikekavereiden kanssa? Sitten käynnistyy mutta sama rumba toistuu seuraavalla rastilla. Tyhmää oli se, että en soittanaut vuokrafirmaan heti, sen myönnän. Se oli se kerta.
Mutta mitäs sanoisitte jos vuokra-auton ovet eivät mene lukkoon parkkipaikalla kun kaukosäätöavaimesta yrittää niin tehdä? Nooh, ei muuta kuin laukut mukaan asioille ettei vorot iske ihan avoimiin oviin.
Noloa, NOLOA Toyota , sillä 50 pros näistä harvinaisista vuokrauskerroista on menny todella puihin!
Aika monta vuotta pitää odottaa, ennen kuin terolla on ajokortti ...tai siis varaa ajokortin hankkimiseen. Sitten pitää vielä odottaa, että autot on työttömälle alkoholistille sopivassa hintaluokassa.
Jaa sullapa viisaita liikekavereita on jos ne aina sun mukana nousee autoon 5 kertaa ja poistuu...kantsii sanoa että sen verran voi odotella...kyllä sä kerkiät homosteleen sitten hotellihuoneella...vai mitä narukäsi?
On+se+kumma+kun+tojon+vaparit+ovat+niin+kestäviä+että+niillä+ajaa+vaikka+miljoona+kilometriä+ja+kuitenkin+tojoista+paalaataan+yli+60%+jo+ennen+200.000km+täyttymistä.+Suuri+ero+on+terojen+uskomusten+ja+todellisuuden+välillä.+
Itse+asiassa+VW+on+pikkaisen+kestävämpi+kuin+Tojo.+Tämäkin+tieto+on+annettu+teroille+täällä+päivittäin+ja+silti+he+jaksavat+änkyttää+näitä+essonbaarin+uskomuksia.+Jatkan+tämän+tutkitun+faktan+jakamista+tarvittaessa+päivittäin+aina+kun+joku+levittää+uskomuksiaan+totena.
http://static.iltalehti.fi/autot/karttaa_19052016_au.jpg
Itse+aiheeseen.+Terotkin+myöntävät+kuinka+paljon+edellä+TSI:n+ominaisuudet+ovat+vapareihin+verrattuna.+Ei+ensimmäistäkään+epäilyä+ole+esiintynyt+tästä.+Ainoa+mikä+on+jäänyt+jäljelle+on+kestävyys-kortti,+jonka+tilastot+näyttävät+aivan+huuhaaksi.
Missä+ne+edes+lähelle+miljoona+kilometriä+ajetut+vapari-Toyotat+on,+siis+bensa-autot,+kun+yli+500tkm+ajettuja+Toyotia+ei+ole+maassa+kuin+vaivaiset+reilut+2000kpl,+niistäkin+ylivoimaisesti+suurin+osa+vanhoja+dieseleitä.+Volkkareitakin+on+yli+0,5+miljoonaa+ajettuina+reilut+50%+enemmän+kuin+Toyotia.+Linkkiä+tuohon+tietoon+en+ala+esittämään,+koska+se+on+tänne+Toyota-keskusteluihinkin+postattu+kymmeniä+kertoja.
Sulla+"tieto.poistaa.luulot"+ei+sitä+tietoa+ole,+vain+pelkästään+luuloja.
Jos minulla olisi ave, niin enhän mä ehtisi muuta kuin varailla aikoja määräaikaishuoltoihin. Ajan n. 65 tkm vuodessa, joten saksalaisellanikin tulee 2 huoltoa vuodessa, mutta avella niitä tulisi jo 3-4. 3 jos huoltoväli 20 tkm ja 4 jos 15 tkm, en tiedä kumpi tojoissa on.
Takuutakaan ei riittäisi kuin puoleksitoista vuodeksi, kun tojo rajaa sen 100 tkm.
Juupajoo. Toyotan vaparikoneiden legendaarinen kestävyys tiedetään automiesten parissa ja yhtä lailla näiden pikkuturbojen lukuisat ongelmat. Otetaan vaikka se, että ahdin on 50 000 km jälkeen monesti vaihtokunnossa, vaparissa ei noilla lukemilla ole mitään kulumaa. Toiseksi kun alunperin pienitehoiseksi suunniteltuun vapariin pultataan turbo, niin eihän kone voi kestää kasvaneita tehoja.
Toyota teki toisin, Auriksen kone on suunniteltu juurikin turboa varten eli esim. sen alakerta on normaalikonetta vahvempi ja muutenkin Toyota käytti vuosikausia turbokoneen kehittämiseen kestäväksi ja luotettavaksi. Niinpä Auris 1.2 turbo on taatusti samaa tasoa kestävyydeltään kuin vaparit.
Tottakai Garrett-turbo kestää Toyotassa 10 x kauemmin kuin muissa.
Miksi turbovariksessa oli 7,5 tkm huoltoväli ja siitä huolimatta ongelmia, kuten tälläkin palstalla raportoitu mäntään sulanut reikä?
Miksi tojon D4D pommikoneissa oli ensin hyytymisongelmia talvella ja sen perään rupesi kannentiivisteet pettämään - eikä tähän kertakäyttömoottoriin edes pysty tiivistettä vaihtamaan, vaan pitää vaihtaa koko moottori.
No, tollolootan uusi bensaturbo on kyllä aika nuhainen peli - tehoja pitänyt suitsia siinä toivossa, että kolmas kerta toden sanoo ja halpisvalmistajaltakin tulisi loputa turbokone, jolla pääsee edes 200 tkm ilman ISOA remonttia...?
Rohkea pitää olla sen, joka tällaiseen rahaa lyö.
Ja tyhmä, kun ne käyttöominaisuudet ovat sieltä kehnommasta päästä, mutta oikean auton hinnan joutuu silti maksamaan.
Olen ajanut kolme 1.4 turbokonetta ja DSG7 vaihteistolla olevaa komboa kullakin yli 200000 km. Ei ole missään korjailtu turboja eikä mitään muutakaan 50000 km jälkeen. Katsos kirjoita sinä, mitä kuulet esson köyhien suusta, minä kirjoitan omasta kokemuksesta.
"Otetaan vaikka se, että ahdin on 50 000 km jälkeen monesti vaihtokunnossa, vaparissa ei noilla lukemilla ole mitään kulumaa."
Ehkä ei 50000km:n jälkeen, mutta 60000km:n jälkeen sylinterit jopa 0,08mm soikeita ja yhden männän ja sylinterin välys 0,14mm kun hylkyraja on 0,15mm. Luehan Tekniikan Maailman 60000km:n käyttötesti Toyota Corolla 1,6 VVT-i Wagonista numerosta TM12/2003. Tuollaisia mittapoikkeamia/kulumia ei ole koskaan mitattu Volkswagen-konsernin autoista käyttötesteissä.
Ja tuo on täyttä tuubaa, että turbokoneita olisi millään valmistajalla tehty vain lisäämällä olemassa olevaan vapariin ahdin. Ajatuskin täysin naurettava ja kertoo sinusta paljon enemmän kuin itse asiasta. Esim. VW-konsernin 1,4 TSI on täysin eri kone kuin konsernin 1,4-litrainen vapari. Yhtään osaa ei ole niissä samoja. Vapari on täysalumiinikone epäsuoralla polttoaineen suihkutuksella ja mitoitettu kuten mikä tahansa 1,4-vapari. TSI on valurautalohkoinen suorasuihkutuskone, jonka alakerran mitoitus on järeämpi kuin Toyotan ~2,0-litraisessa vaparissa. Esim. TSI:n kampilaakerit ovat samaa kaliiberia kuin Toyotan 1,8l Valvematicin runkolaakerit ja TSI:n runkolaakerit kuin Toyotan 2,4l-litraisessa.
Milloin aloitit valehtelun, dsg7 tuli markkinoille 2008, olet siis ajanut yli 600000 kilometriä 7 vuoden aikana, siis lähes satkun per vuosi????
Tuohon mahtuu 12 kytkinremppaa ja 18 uutta jakoketjua ja 20 uutta turboa
1,4tsi dsg 150tkm ilman isoja ongelmia?? Ei edes märissä päiväunissa...
Mutta pienempiä ongelmia joka päivä.
Ehkä ne dsg ja ketjuongelmat onkin arkipäivää jokaiselle vokkerikuskille ettei ne oikesataa vioille enää tunnukaan, ovat vokkerin ominaisuuksia.
Kaikenlaisilla romuilla te viitsittekin ajaa.
Ja samat viat eli laatikko ja turbo löytyy ihan kaikista muista euroromuista kanssa. Eli Ford, Opel, Pösö ja Renu on samaa huttua kuin Vokkelo, mutta Tojossa on täysin tuntematon juttu.
Tojoissa ei mitään vikaa, paitsi ruostuminen, vaihdelaatikoista porsivat laakerit, huikea öljynkulutus huonolaatuisten männänrenkaiden ansiosta, D4D pommikoineiden hyytymiset pakkasella 100 tkm välein porsivat kannentiivisteet, mitkä korjataan vaihtamalla koko kertakäyttämoottori, runsaat takasinkutsut, nuhaiset moottorit, hypetysmallien olemanton kantavuus (ei sovi kyytiin 5 aikuista matkatavarat) jne jne.
Olen ajanut kolme 1.4 turbokonetta ja DSG7 vaihteistolla olevaa komboa kullakin yli 200000 km. Ei ole missään korjailtu turboja eikä mitään muutakaan 50000 km jälkeen. Katsos kirjoita sinä, mitä kuulet esson köyhien suusta, minä kirjoitan omasta kokemuksesta.
Niin kuin aiemmin kirjoitin, lisäksi, vaikka se niin kovasti tojonistin otslohkoon ottaakin, niin ei suurempaa, eikä edes pienempää vikaa noilla kilometreillä.
Nytkö tuli kiire kertoa ettei niitä päivittäisiä pienempiä vikoja olekaan.
Edellisessä viestissä kerroit ettei isompaa vikaa ole ollut, ne pienemmät mutta usein esiintyvät viat jätitkin kertomatta.
Ei ole uskottava sun tarinasi alkuunkaan, olet vw-myyjä mitä ilmeisemmin.
Volkkari ilman vikoja, ei sellaista ole sitte 70-luvun jälkeen valmistettu.
Höpöä sun juttus on.
Höpsisterolle jonka ymmärrys tunnetusti on hyvin hutera. Lisäsin sen siitä syystä, että seuraava terovajakki ei ehtisi tulla näyttämään tyhmyyttään tänne "pienemmistä" vioista, mutta kyllä se jumalauta ehti.
Se on kyllä niin kuin aloittaja sanoo. Autot on autoja ja Saksassa ne osataan tehdä. Aasian kikkailuviritykset ovat kauhuja.
Täytyisi vaan muistaa, kuinka Prius- ja Avensis-takseissa tulee aina merisairaaksi. Näihin vaan joskus joutuu tahtomattaan, kun kyytejä on kuitenkin satoja vuodessa.
Saksan merkkejäkin tehdään ihan muualla kuin Saksassa kiihtyvällä tahdilla. Osat tulee jo entistä enemmän itä-euroopasta. Ne mitkä vielä kootaan Saksassa, niin työn tekee mm. Turkkilaiset.
Hauskaa katsoa kuinka tojo-terot "tietävät" mun auton viat paremmin kuin minä itse. Minä olen "onnekas" kun mulla ei ole ollut mitään vikoja. Ja mun tututkin vokkelokuskit ovat niitä harvoja "onnekkaita" kun heiltä ei ole hajonnut mitään.
Olisi se surkeaa ajaa sellaisella mopoautolla ja vinguttimella että tietää ottavansa pataan satanolla kun autojen ominaisuuksia verrataan keskenään, ja ainoa lohdutus olisi kuvitelmat siitä että toisissa autoissa olisi jatkuvasti vikoja.
Surkimukset.
"Toiseksi kun alunperin pienitehoiseksi suunniteltuun vapariin pultataan turbo, niin eihän kone voi kestää kasvaneita tehoja."
Tämä on taas näitä itkunsekaisia avautumisia jotka ovat terojen selityksiä itselleen ilman mitään tietopohjaa. Nykyaikaiset moottorit ovat suunniteltu alusta alkaen ahdettaviksi. Eivät ne ole turboiksi muutettuja vapareita.
Voit kusettaa itseäsi, mutta tojo vaan yksinkertaisesti on vanhan tekniikan museo.
Kerro miksi sitten tsi:stä turbot porsii jos kone on muka turbolle tehty, ei ole moottori tarpeeksi laadukas kerta turbot porsii, halvalla tehtyä kurapaskaa.
Kylläpä vokkelo-väinöillä on kiire ylistää romukasojaan, onhan nuo kaikki viat ja muut riesat yleisesti tiedossa ympäri maailman, väinöt täällä yrittää kiistää totuuden keinolla millä hyvänsä.
Vai onko porsiminen palstatotuus ja todelliselle maailmalle vieras asia? TSI-koneet ovat hyvin luotettavia. Alkupään ketjuselkkaus oli ja meni jo.
Kymmenen vuodeb TSI-kokemuksella seuraavassakin autossa on turbo. Ehdottomasti.
Olen ajanut avensiksella ja sillä käsittämättömällä 2 litran bensalla. Bensaa palaa reippaalla kädellä jos haluat vähänkin reippaammin edetä sillä avensista joutuu tällöin huudattamaan. Luulin aikanaan kun jouduin vuosikausia ajamaan vaan toyotalla firmamme takia että kaikki autot ovat samanlaisia. Oli ihan kiva avartaa silloin maailmaa ja kokeilla audi A4 1.8T joka meni kuin unelma vaikka paperilla ei ollutkaan jättimäistä eroa. Mutta se tehon tunne ja helppous, ajettavuus oli mieletön. Tästä on jo paljon aikaa mutta mikä on silmiin pistävää niin audilla on tehot kasvaneet moottoreissa ja suorituskyky vuosi vuodelta kuten muillakin merkeillä. Toyotalla on ihan se sama 2 litranen bensakone kuin silloin vuonna 2006. Toyota ei ole siis 10 vuodessa kehittynyt yhtään. Toyotalla ei ole yhtään tehokasta autoa valikoimissa. Toyota on onnistunut joka fyssimään kevyen GT86 jossa on 200hv moottori, silti auto ei kiihdy yhtikäs mihinkään koska vaparikone ilman vääntöä ja surkea vaihteisto. Vai onkomielestäsi urheiluauton lukema 7,7sek 0-100kmh ja 8,2sek automaatilla? Joku perus V40 volvo D4 dieselillä kiihtyy 10hv pienemmillä tehoilla ja paljon isommalla omamassalla 0-100kmh 7,4sek.
Hei kuka tarvitsee niitä tehoja? On rajoitukset ja ruuhkat ja onnettomat tiet, niin ei ole hyötyä isoista tehoista. Mutta kestävästä tekniikasta on hyötyä vaikka ei ikinä ajaisi ees moottoritiellä ja siksi valinta on aina Toyota. Mielenrauha ja luottamus, sitä tarjoaa laatuykkönen.
Se on katsos niin että vw-Väinö ottaa kisaa valoissa ja saa orgasmin kun joku muu jää muutaman metrin taakse seuraavien valojen lähestyessä, varmaan tumputtaa valojen vaihtumista odottaessaankin.
Kuitenkaan Toyota ei tutkitusti kestä kilometrejä.
Niin se d4 onkin volvo v40 perusmoottori....pojuhan kirjoittelee mitä sattuu...
Itse asiaan...ei kait kukaan joka ostaa autoa suomeen tuijottele 0-100km/h kiihtyvyyttä ja missä eniten tehoja, totuus on että 120km/h on max nopeus suomessa ja joka auto nykyään sen saavuttaa helposti ja turvallisuutta tosi elämässä ei tuo se auton kiihtyvyys millä moni perustelee tehokkaan auton ostoa, ainoa syy on itsetunnon puute, hyvä osoitus on liikennevalo lähdöt.....
Mitä tulee esim. vokkelon turbojen kestävyyteen, osviittaa voi lukea vaikkapa tm:n käyttötestissä golfista....yllättävän kulunut oli auto....
Ainakin itselleni kiihtyvyys on tärkeä autonvalintakriteeri vaikka harvoin kiihdyttelen nollasta sataan täysiä. On mukava ohittaa kun autossa on voimaa.
Golf oli hyvässä kunnossa käyttötestissä.
Tojo sopii, kuten teknavikin totesi, köröttelyyn tasamaalla ja karvahattu päässä.
Muihin käyttötarkoituksiin teknavi kehoitti katselemaan muita merkkejä.
Mitä sinä sitten autossasi tuijottelet, kyllä minulle muutama tärkeimmistä asioista on tietää ostamassani autossa moottorin tehot, kiihtyvyys ja vääntö hyvien ajo-ominaisuuksien, kulutuksen, huoltovälin, testimenestyksen, arvostelujen jne kanssa.
Annan sinulle yhden esimerkin väännön ja kiihtyvyyden tärkeydestä. Maantieajossa kesänopeuksilla, nopeusrajoitus 100 km/h, rekka ajaa edessä kilometritolkulla tuon 90 km/h, ainakin minä haluan siitä ohi. Kummalla on turvallisempi tehdä ohitus maantiellä, josta yksinkertaisesti puuttuu kilometritolkulla olevat suorat ja jossa ei koskaan ole vastaantulevaa liikennettä, niin autolla joka oikeasti kiihtyy ja vääntää hyvin vai autolla joka ei kiihdy ja väännä hyvin?
Ps, Tämä kysymys ei ole kompakysymys.
Annan vielä paremman esimerkin. Rajotus sata. Tolloloota vetää jonoa, nopeuden pumpatessa 75-95. Peltipoliisien ja kaikkien risteysten kohdalla tollolootakuski panikoi ja jarruttaa tasan 70 km/h vauhtiin, vaikka rajoitus ei muuttuisi siitä satasesta mihinkään.
Noiden paniikkireaktioiden jälkeen körötetään, varmuuden vuoksi, seuravat 2 km 80 mittarissa (nopeus karvan päälle 70), sen jälkeen aletaan taas hiljaksiin hivuttaa nopeutta ylöspäin. Jos uutta risteysta tai peltipoliisia ei tule eteen, jo 5 km kiihdytyksen jälkeen on taas päästy siihen n. 90 marssivauhtiin.
OK, sitten alkaa pieni pätkä 80 rajoitusta. Tollolootakuski jarruttaa varmuuden vuoksi 75 vauhtiin jo puoli kilometriä ennen rajoitusmerkkiä. Ettei tule sakkoja. Ohituskiellot, vastaatulijat sekä keskikaiteella (vain 1 kaista suuntaansa) varustetut tienpätkät estävät ohituksen tehokkaasti.
Kun rajoitus vaihtuu takaisin sataseen ja samalla eteen osuu hyvä suoranpätkä ja jopa tauko vastaantulevassa liikennevirrassa, lähden ohittamaan. Sillä oletuksella, että tojopapalta kestää taas 5 km saada vauhti nousemaan lähellekää 90 km/h. Vaan se pappahan oli taas normi tossun alla eläjä, jonka elämäntehtävä on koota jonoa taakseen. Nyt otetaan nauriksesta ihan kaikki irti ja vauhti nouseekin saman tien reiluun sataseen. Selvästikin tarkoitus oli parantaa liikenneturvallisuutta estämällä "tarpeettomat" ohitukset.
Menin tuosta huolimatta ohi ja just noiden karvahattupäisten mulkkujen vuoksi pitää olla auto, joka kiihtyy kunnolla vielä 100 nopeuksissakin. Muutoin homma päättyy siihen, että ajetaan karvahatun kanssa rinta rinnan, nopeuden noustessa hiljaksiin 95...100...105...110... Tehottoman auton (joka sattui olemaan tojo) kanssa tämä tuli koettua kymmenet kerrat. Siksi en enää vaparimopoilla ajakaan.
Kun tojopappa oli ohitettu, niin pappa näytti jatkavan ajoaan vähän reilun 100 km/h vauhtia .... eli 15 km/h nopeammin kuin pappa tätä ennen ajoi satasen aluella. Tarkoitus oli varmistaa, ettei enää loput taakse kerätystä n. kymmenen auton jonosta pääsisi karkuun. Tämäkin on aivan normaali ilmiö - tientukot säätelee nopeuttaan just silleen, ettei taakse pyydystetyt uskalla / pysty (kuorma-autot yms.) ohittaa.
Entäs sitten Tohjopellejen parkkeeraaminen ruutuun? Monta kertaa vekslataan ja lopputuloksena auto on vinossa osittain ruudun ulkopuolella.
Minä odottelin kerran puoli tuntia jonossa, kun tojopappa yritti sovittaa anjovista autopesukoneeseen, johon sopii vain 2,6 m leveä auto.... Ei tarvittu montaa kymmentä yritystä, ennen kuin onnistui. Onhan se toki vaikeaa ajaa pesulinjalle keula edellä, niin ettei auto jää poikittain koneen kiskoille. Tehtävää oli vaikeuttamassa mm. iso peili tilan päätyseinällä. Tästä peilistä oli mahdollista kurkkia, onko auto oikeassa linjassa.
Kymmenkunta kertaa on myös tullut stoppi pesukadulla, kun tojopappa tai mamma sammuttaa tollolootansa eikä tajua, että sähköinen käsijarru menee tällöin päälle. Ei näille saisi myydä kuin kampikäynnistyksellä varustettuja autoja, kun kaikki 80-luvun jälkeen tehdyt keksinnöt menee dementikolta yli hilseen. Nimenomaan itäautot ajelee moottoritiellä, pimeällä & vesisateessakin perse pimeänä.
Tänään on ainakin Etelä-Suomessa hyvä koeajokeli. Kovat tuulenpuuskat erottavat autot kipoista. Tojomiehet kokeilemaan Skodia ja muita kilpailijoita.
Ei sitä helposti viitsi kokeilla noita heikkolaatuisia euroautoja. Ihan turhaa sanon minä. Toyotalla on niin varmaa tuo autoilu, ei tule ikinä ikäviä yllätyksiä.
On se niin "varma" että ei tutkitusti kestä kilometrejä.
"Eihän Avea saa millään moottorilla noille arvoille".
Totta. Ei nykyisellä vanhan tekniikan vapareilla. Jos Toyota ottaisi käyttöön tuohon Valvematic 1.8L moottoriin D4S polttoaineen suorasuihkutus järjestelmän, nostaisi hieman moottorin puristussuhdetta. [polttoaineen suorasuihkutus järjestelmä mahdollistaa moottorin lievän puristussuhteen nostamisen, koska polttoaineen suorasuihkutus jäähdyttää hieman sylinterien palotiloja ja mäntien yläpäitä] Niin tuo Toyotan 1.8l Valvematic moottorin teho olisi jossakin 155-177hv ja vääntö 188-220Nm lukemissa. Eli olisi huomattavasti tehokkaampi moottori kuin nykyään(147hv ja 180Nm).
Tosin Toyota luultavasti pilaisi tämän tehokkaamman moottorinkin järjettömän pitkillä vaihteiston välityksillä. Toyota keskittyy nykyään entistä enemmän polttoainetaloudellisuuteen kuin suorituskykyyn useimpien uusien autojensa suunnittelussa. Ilmeisesti tällä tavalla Toyota yrittää pakottaa suorituskykyä haluavat ihmiset valitsemaan Toyotan sijasta hinnakkaamman Lexuksen.
Ja sieltä saa suorituskykyä??hahaha. IS on lexus johon monilla on vielä varaa ja sen hinta 40-65 tonnia..siinä autossa on hävettävän surkeatehoinen kone hintaan nähden. Maasturit aivan nuhasia eikä kulke vaikka hintaa 100tonnia. Sitten toki on GS hybridi joka kulkee mutta maksaa sikana ja ne urheilu ja edustusautot jotka 100-200 tonnia. Muilla merkeillä moottorin saa jo 30-50 tonnin autoon mukaan.
https://volvofi.s3.amazonaws.com/hinnasto/hinnasto_V40.pdf+++V40+D4+190hv+automaattivaihteistolla+maksaa+36+tonnia.+Siitä+saa+8%+alennusta+vielä+aina+volvolta+kun+pyytää+tarjouksen+ja+ei+vaihtoautoa.+Kaikista+volvoista+saa+8%+kun+ei+ole+vaihtaria.+T5+on+sitten+erikoisempi+kone+tuohon+pikkuautoon+ja+siinä+245hv+tai+enemmän+jos+ottaa+polestarina.+190+hepalla+pärjää+jo+ihan+hyvin+normaalin+liikenteen+mukana+mutta+en+ottaisi+mitään+alle+150+heppasta+todellakaan+tuskakseni+kun+kuitenkin+haluaa+ajaa+nautinnoliisesti+ja+turhaa+ilta+ajeluakin+tulee+musiikkia+kuunnellen+ja+autossa+rentoutuen.
On vaan nuo Volvot pokittaiskoneella. Autossa pitää olla kone pitkittäin ja siinä täytyy olla jatkuva neliveto ja tehoa 250 hp vähintään. Se ei saa olla aasialainen.
Ei missään nimessä pitkittäin. Poikittain on paras kaikinpuolin. Volvo on tässänin edelläkävijä. Neliveto on aina huonompi tuntumaltaan kun etuveto. Etuveto cupra esim radalla pesi neliveto golf R:n jossa 20hv vielä enemmän tehoa...etuveto jyrää siis.
Kyllä moottorin täytyy olla pitkittäin. Sinne mahtuu kunnollinen vaihdelaatikko ja painonjakauma saadaan optimaaliseksi.
Neliveto on yliveto ja paras ajaa.
"Kylläpä vokkelo-väinöillä on kiire ylistää romukasojaan, onhan nuo kaikki viat ja muut riesat yleisesti tiedossa ympäri maailman"
Tojoterot ovat kovasti sitä mieltä että VW seisoo pajalla usein ja että se on "yleisesti tiedossa maailmalla".
Sanonpa vaan että tämä on terojen haaveilua ja mielennostatusta kun volsu pyyhkii tojolla perseensä kaikissa myyntitilastoissa ja vertailuissa. Terolle ei jää mitään muuta hengenkohotus-mahdollisuutta kuin itselleen valehtelu. Ja sitä se harjoittaakin ahkerasti päivästä toiseen, vuodesta toiseen. JOs tässä väittämässä olisi hivenkin totuutta niin eihän kukaan ostaisi VW:tä. Kuka ostaisi tunnetun vikapesän? Ei kukaan. Kuitenkin tänäkin vuonna VW:n valmistamia autoja on myyty 25.000kpl kun Tojo räpistelee 10.000 määrissä. Kyllä kansa tietää mihin se luottaa ja mitä äänestää lompakollaan.
Ei kaikki joudu ajamaan vanhoilla romuilla niinkuin te. Kaikki alle kymmenen vuotta vanhat autot ovat erittäin luotettavia. Siitä vanhemmissa autoissa voi tulla vikoja merkistä riippumatta, ikä sen tekee.
Toyotat eivät ole poikkeus ja itseasiassa niiden kilometrikestävyys on kaikkien autojen keskiarvon alapuolella. Jos katsoo faktoja eikä kuseta itseään niin Toyota ei ole mikään kestävyysihme. Korkeintaan keskitasoa kaikissa kilometriryhmissä.
Nyt pitää muistaa, että vanhoja euroautoja harrastetaan tuningpiireissä paljon. Se taas tekee tilastoharhan, muuten nuo loppuunajetut ritsat olisi poissa rekisteristä, mutta nuoret miehet rakentavat paljon ajetuista romuista vaikka mitä.
Niinpä vaikka A-katsastuksen tilastoista näkyy tämä tilastoharha eli näyttää, että vanhat euroautot pysyvät liikenteessä paljon ajettuina Toyotaa pidempään.
Siinähän se tulikin. Toi ota, jos et muuta saa. Maksalaatikkoa myydään enemmän kuin sisäfilettä. Tollolootaan on köyhän tyytyminen. Eikä silloinkaan järki päätä pakota, kun maksetaan hirveää ylihintaa halpisautosta, pelkästään essonbaarin legendojen vuoksi. Moinen toiminta varmistaa köyhänä pysymisen.
Tollolootan ostaankin ne, jotka eivät autoista mitään ymmärrä. Autoharrastajat tosiaankin hankkii niitä kiinnostavampia, tyylikkäämpiä, suorituskykyisempia ja parempia ajettavia. Jos ei raha riitä uuteen, pitää tyytyä käytettyyn. Pienellä budjetilla hyvinkin vanhaan. Tai sitten halutaan joku klassikkomalli ihan tarkoituksella ja pidetään sitä harrastusmielessä hengissä, vaikka puhtaan tauloudellisesti ajatellen touhussa ei ole mieltä.
Tollolootailijat ostaa tollolootan ja kehuu luotettavuutta. Ja juoksuttaa autoa marmoritiskillä 2-3 kertaa vuodessa (huollot, välihuollot, katsastushuollot, takaisinkutsut). Toki on sitten niitäkin köyhiä, mitä yrittää omin voimin pitää vanhaa raatoa hengissä. Hitsausvehkeet on syytä omistaa... tämä alkaa jo mennä harrastamisen puolelle, mutta fiksummat valitsee harrastusautoksi jollain tapaa kiinnostavan mallin.
No euroautoja tekohengitetään tuningilla, koska niihin saa sitä tuning-osaa helposti. Sitten ne vääristää tilastot ja muka näyttää, että euroromut on kestäviä. Normisti ne olisi paalattu.
Tojomies ei tuunaa, vaan ajaa pitkään Toyotalla ja lopulta myy Afrikan jobbarille ja taas matka jatkuu.
Tietämättömyyttä tuntuu olevan sinulla huoltojen tarpeesta.
Aina voit valita sen merkin missä on nimellisesti vähemmän huoltoja, kunnes tulee nokkahihnan vaihdot yms. mutta sitäkin useammin monen päivän korjaamokäyntejä.
Oikeat autoharrastajat ei hanki mitään volkkareita ja audeja. Tuunaavat kakarat niitä ostelee, kun saa rassata koko vapaa-aikansa.
Ruostuvuudestakin olet voinut lukea oikeiden testien tuloksia viime viikoilta, eikä ruostesuojaamojen myyntimiesten juttuja.
Volkkari on sangen yleinen merkki mobilistien keskuudessa.
Volkkari on sangen suosittu merkki mobilistien keskuudessa.
Monen päivän korjaamokäyntejä tulee Tojon dieseleiden kanssa. Toyotat eivät tutkitusti kestä kilometrejä.
Jep kupla, sen jälkeenhän aatunpajat on pukannut vaan sekundaa.
Mutta eihän kuplassa ollut ajo-ominaisuuksia ja kulku kohdallaan, kovia ruostumaankin, joten siinä onkin kyse kaikesta muusta kuin nyt kehutuista ominaisuuksista.
Missä on se tutkimus kilometrien kestosta ja kuinka paljon on vaihdettu osia?
Kyllä mobilisteilla on muitakin Volkkareita kuin Kuplia.
Sekundaa Volkkari ei ole pukannut vaan erittäin hyviä autoja. Testivoittoja satelee.
Kilometrikestävyystaulukko löytyy Iltasanoimien sivuilta.
Kerrotaanko siinä taulukossa monesko moottori tai vaihdelaatikko tai moottorin ohjausboksi tai elinkaaren aikaisten kulujen summa?
Helkamaraisut ym. perämammarin terot eivät osaa puhua muusta kuin omasta suppeasta elämänpiiristään. Yh-äiti, helkamaraisu ja nyt sanastoon lisättynä tuunaus.
Jep, ruosteisia tojolootiakin tuunataan, mutta teroilla ei raha/kyvyt kovin kummoiseen riitä. Wunderbaum roikkumaan taustapeiliin, ehkä tummennuskalvoa (ns. keravamalli) takalaseihin ja 1,3 l 75 hv (paperilla, oikeassa elämässä 60 hv) vaparitykin Ø30 mm pakoputken päälle liimataan pätkä 3" torvea, millä tero kuvittelee saavansa ainakin 7 hv lisää.
Maaliskuu 2006. Menin naapurikaupunkiin koeajamaan japanilaista nelivetoista autoa, mahdollisesti vaihtamaan. Auto ei vakuuttanut. Ajoin käytetyn Audi A6 quattron. Siinä se. Auto isolla A:lla. Tämä oli bensiinimalli, V6-moottorilla varustettu. Ei muuta kuin kotiin hirveä autokuume päällä. Menikö viikon päivät ja alla oli diesel quattro. Nyt lokakuu 2016. Alla diesel quattro. Toki jo vaihtunut uudempaan ja vaihtuu taas ensi kesänä. Merkki ei vaihdu.
Vakuutukset monta sataa enemmän kuin siinä Subarussa...
Mitä väliä jollain vakuutusmaksuilla auton hankinnassa joka maksaa kymmeniä tuhansia. Ne vakuutusmaksu on tonnin tai kaksi vuodessa ei siinä juuri ero ole. Samoin tuo bensankulutus. Mulle on aivan sama viekö auto 6 vai 12 litraa satasella. Ajan 30 tonnia vuodessa. 12 litraa vievän auton pitää toki olla sitten sellainen että se tarjoa 12 litran kulutuksen arvoista kyytiä eli tehoa pitää olla kunnolla mielellään plus 300 heppaa.
Tekee se kuitenkin kuuden litran kukutusero yli 200 € kuukaudessa. Toki sen maksaa mielellään, ettei tarvitse Toyotalla ajaa.
tässäkin keskustelussa Toyota-palstan trollipoju on pistänyt parastaan ja kirjoittanut yli puolet kaikista viesteistä. Eikö olekin noloa.
Vagarenan väijyt laajentaneet reviiriään tännekkin, eikö riitä keskustelut siellä suljetulla sisäpiiriosastolla, siellähän ei vikoja saa esille tuoda koska VV Auto hoitaa takuulla ja pulinat pois, paljon tärkeämpi aihe on auton vahaaminen kuin kalliit VAG remontit ja niiden kanssa asioinnista neuvominen tai varoituksen sana.
VAG väijyt, ostakaa tää Suomi24 omaksi Keskolle niin pääsette tänne Admineiksi ja poistelemaan viestejä. VAG väijyt, että tainneet tietää että olen perustamassa todella räävitöntä nettilehteä, se on sellainen jonka juttuja saa lukea mutta ei voi kommentoida, voi vittu siitä tulee yhtä juhlaa, otan sinne vastaan hyviä juttuja ja siis itse julkaisemme ne mitä haluamme, teidän kirjoitteluita muunnellaan jos ei kokonaan sensuroida, teistä tehdään siellä VW vihaajia ;)
Toi on ehdottomasti tuossa ylemmän keskiluokan-premiumin luokassa yksi maailman parhaista komboista.
Ylemmän keskiluokan se pesee juuri sen takia, kun se oikeasti kuuluu premium luokkaan ja premium luokan se taas pesee hinta/laatusuhteensa vuoksi, eli saadaan huokeammalla hinnalla samaa, kuin huomattavasti kalliimmat mallit tarjoavat.
Miksi postitat roskaa usealla eri palstalla?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14511563/olipahan-kokemus-
Onks tää alottaja joku volkkari myyjä? Tuskin meinaan on ees ajanu ikinä anjoviksella, saati omistanut...
Eiköhän työ ole omistanut. Itse en ainakaan viitsisi ajaa millään Anjoviksella jonka suorituskyky on 90-luvulta, ajo-ominaisuudet 80-luvulta, pitää käyttää korjattava ja huollettavana vähän väliä.