Ei Putinille vieläkään Nobel Rauhan palkintoa

AleponPutkimies

Venäjältä ehdotus: Putinille Nobelin rauhanpalkinto

Vladimir Putin on näyttänyt käytännössä sitoutumisensa rauhantekoihin. (KUVA: MAXIM SHEMETOV / POOL)
Julkaistu:12.9.2013

Syyria
Venäjältä on lähetetty Nobel-komitealle kirje, jossa presidentti Vladimir Putinille ehdotetaan jo rauhanpalkintoa hänen Syyria-ansioidensa vuoksi.

Russkaja sluzhba novostei kertoo, että kirjeen Nobel-komitealle lähetti Yleisvenäläisen opintosäätiön johtaja Sergei Komkov.

- Vladimir Putin on näyttänyt käytännössä sitoutumisensa rauhantekoihin. Hän on suurvallan johtaja, joka käyttää maksimaalisesti kaikki voimansa rauhan ja vakauden säilyttämiseksi omassa kotimaassaan, mutta sen lisäksi hän auttaa aktiivisesti ratkaisemaan rauhanomaisin keinoin kaikki planeetan konfliktit, Komkov kirjoittaa kirjeessään Newsru.comin mukaan.

Norjan Nobel-komitea ei perinteisesti kommentoi rauhanpalkinnon saajaehdokkaita etukäteen mitenkään. Tämän vuoden jakoon Putin ei kuitenkaan ehtisi edes teoriassa.

Venäläislehtien mukaan Putin voi kuitenkin hyvinkin olla ensi syksynä varteenotettava ehdokas Nobelin saajaksi, mikäli Syyrian kriisi saadaan ratkaistua Venäjän avulla ilman sotilaallista väliintuloa. Esimerkiksi Forbes-lehden Venäjän-painos kirjoitti jo, että onnistuessaan ”Putin ansaitsee vielä itselleen Nobelin”.

Putinin suurimmaksi ansioksi lasketaan toistaiseksi se, että Venäjä on ehdottanut Syyrian kemiallisten aseiden ottamista kansainväliseen valvontaan ja Yhdysvaltain ilmaiskun välttämistä siten. Tosin norjalaisen VG-lehden mukaan kemiallisten aseiden valvonta oli alkujaan Norjan ja Ruotsin idea.
Torstaina Putin varoitti puolestaan The New York Timesissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan, että sotilaallinen isku Syyriaa vastaan saattaisi laukaista terrorismin aallon.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sai Nobelin rauhanpalkinnon 2009. Putinin Syyria- politiikkaa kannattavat venäläisaktivistit ovat puolestaan ehtineet jo vaatia, että Obaman rauhanpalkinto pitää peruuttaa, mikäli Yhdysvallat iskee Syyriaan.

Arja Paananen, Pietari

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000000657439.html

41

423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HussemAlHusu

      Tietovuoto Nobel komiteasta.

      Komitea on tiettävästi ollut sitä mieltä, että Putinille ei voi antaa Nobelin rauhan palkintoa edes ensi vuona hänen useista vaatimuksistaan huolimatta.

      Alepossa, Syyriassa, varmaan on ensi vuona hyvin rauhallista ja hiljaista.

      Mutta olkoon menneeksi. Annetaan hänelle yksi miespääosan Oscar-palkinto, mutta vain yksi.

    • väykkäonketku

      Onko Väyrynen jo ottanut kantaa Putinin syrjäyttämiseen palkintopallilta Nobel-komiteassa. Ahtisaaren palkitsemistahan hän kritisoi ankarasti.

    • Puu_pää_puu_pää

      Nobelin rauhanpalkinto on menossa Israelin Benjamin Netanjahulle, joka on ansiokkaasti murhannut kymmenin tuhansin siviilejä, vanhuksia, naisia ja lapsia. Noista uhreista ei taatusti tule terroristeja.

      Benjamin Rotanhajulle kuuluisi oikeesti palkinto: Puu Pää-hattu_ja_papukaijamerkki.

    • Oikeinketjuilla

      IS: Syyrian sotarikoksista syytetyllä presidentillä Suomen korkein kunniamerkki

      Kotimaa 20.09.2013

      Syyrian presidentti, sotarikoksista syytetty Bashar al Assad. Kuva: Lehtikuva

      Ihmisoikeusaktivisti ja entinen puolustusministeri Elisabeth Rehn ihmettelee Ilta-Sanomissa Suomen kunniamerkkien myöntämiskäytäntöä.

      Esimerkiksi Syyrian sotarikoksista syytetty hirmuhallitsija Bashar al Assad sai maamme korkeimman kunniamerkin eli Suomen Valkoisen Ruusun suurristin ketjuineen vuonna 2009.

      – En nostaisi tätä (Assadin) tapausta erikseen. Mutta tämä tapa, jolla kunniamerkkejä myönnetään, on ihan hassu, Rehn sanoi IS:lle.

      – Onko fiksua, että niitä luovutetaan, jos siihen ei ole muuta kompetenssia, että satutaan olemaan virallisella vierailulla.

      Assadille kunniamerkin ojentaneen presidentti Tarja Halosen mukaan kyseessä on kansainvälisesti käytetty tapa.

      – En tiedä, onko se (tapa) enää järkevää, mutta sitä käytetään, Halonen totesi lehden haastattelussa.

      Lähde: Ilta-Sanomat.
      Sanna Inkinen

      http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/IS-Syyrian-sotarikoksista-syytetyllä-presidentillä-Suomen-korkein-kunniamerkki/427627

    • Linkkiiä
    • NataliaNänniysky

      Kyllä nyt Putinia rieppoo. Jakelevat Nobeleita Suomeen "venäjän etupiiri provinssiin" vain keljuillakseen Putinille, vaikka hän on kärttänyt Rauhan Nobelia jo vuosia.


      Suomalainen Bengt Holmström ja Oliver Hart voittivat talouden Nobel-palkinnon maanantaina.
      10.10.2016

      Talouselämä 13/2016 kirjoitti kansireportaasissaan Holmströmistä. Julkaisemme toimittaja Antti Mikkosen reportaasin tässä kokonaisuudessaan. Kauppalehti ja Talouselämä kuuluvat Alma Talentiin.

      Linkki alla


      Antti Mikkonen
      @KauppalehtiFi

      http://www.kauppalehti.fi/uutiset/tama-poikkeuksellinen-aika-pitaa-taloustieteilijatkin-hammentyneina---lue-ten-reportaasi-holmstromista/sGhqUBtD?ref=iltalehti:95d7?utm_source&utm_medium=boksi&utm_campaign=AlmaInternal&_ga=1.56420387.966155264.1474343779Ohikulkijoiden päähän ei pälkähdä, että värjöttelijä on Suomen arvostetuin taloustieteilijä.

    • SuomiosaVenäjää

      MARTTI AHTISAARI LISTATTIIN VENÄJÄN NOBELISTEHIN
      – linjausta ei muuteta: Näin Nobel-komitea perustelee päätöstään

      Presidentti Martti Ahtisaaren nimi löytyy Nobel-komitean listauksessa venäläisnobelistien joukosta. (KUVA: Lehtikuva / Martti Kainulainen)
      Julkaistu: 11.10.2016


      NNOBEL PALKINNOT
      Presidentti Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008 ensimmäisenä suomalaisena. Nobel-komitean kotisivuilta Ahtisaari löytyy kuitenkin Venäjän federaation alta.
      Vuosikymmenten mittaisen työn kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseksi tehnyt presidentti Martti Ahtisaari sai yhden uransa kirkkaimmista kruunuista vuonna 2008 kun hänet valittiin Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

      Ahtisaari on toistaiseksi ainoa suomalainen henkilö, joka on saanut Nobelin rauhanpalkinnon.

      Ne, jotka ovat etsineet ainoan rauhannobelistimme nimeä Nobel-komitean kotisivuille kootusta listauksesta, ovat saattaneet ihmetellä sitä, että Martti Ahtisaari on nimetty Venäjän federaation nobelisteihin.

      Syy erikoiseen ratkaisuun piilee Martti Ahtisaaren taustassa. Hän syntyi vuonna 1937 Viipurissa, joka vielä tuohon aikaan oli suomalainen kaupunki, mutta siirtyi kolme vuotta myöhemmin talvisodan yhteydessä Neuvostoliiton hallintaan.

      Helsingin Sanomat kysyi tiistaina Nobel-komitealta, voisiko Ahtisaaren siirtää Suomen sarakkeeseen. Myös Nobel-komitean viestintäjohtaja Maria von Konowilta kesti tovi löytää Ahtisaari noin 900 Nobel-voittajan joukosta.

      – Minun pitää tarkistaa sivun ylläpitäjiltä, onko tämä sellainen asia, joka pitäisi muuttaa, von Konow totesi HS:lle.

      Myöhemmin Nobel-komiteasta todettiin, ettei Ahtisaarta voida siirtää Suomen sarakkeeseen.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001927948.html

    • OscarGala

      Ei V. Putinille vieläkään Oscar palkintoa, vaikka hän on maailmassa paras näytteleen "viatonta miestä"

      Rauhanpalkintoa, jota Putin on vaatinut, hän ei saa Nobel komiten mukaan, mutta komitea hyväksyisi, että Putinille annettaisiin yksi Oscar, mutta vain yksi

    • RauhaTuleeEurasiasta

      Ja ei taaskaan rauhan Nobel palkintoa Putinille vaikka hän kuinka ehdottelee venäläisiä rauhan turvaajia Itä-Ukrainaan.

      Nyt hän kyllä vie Itä-Ukrainaa vaikka puoli Venäjän armeijaa ohjuksineen rauhaa turvaamaan.

      Sittenhän nähdään ensi vuonna palkintoa jaettaessa, onko kukaan tehnyt suurempaa ruhan asiaa.

      https://yle.fi/uutiset/3-9869828

    • AsiatJärjestykseen

      Putin ei ole enää kiinnostunut Nobelin rauhanpalkinnoista ja Oscar-palkinnoista eikä ottaisi niitä vastaan.

      Hän pohtii perustavans a Euraasian rauhanpalkinnon Nobelin kilpailijaksi. Aivan niin kuin ennen oli Valitut Palat ja Maailma ja Me lehdet.

      Perustamisasiakirjaan kirjoitettaisiin, että kolme ensimmäistä palkintoa myönnetään Putiinille itselleen.

      Kellään maailmassa ei ole yhtä enepää Nobelin palkintoa.

    • Halosta.päähän

      Joo ja Tarja Halonen puoltaa. Lupas tulla pitämään kädestä kiinni. Ei pelkää Putinin koiraa kuten Merkel.

    • LatiMikkoPutkin

      Suomettujille ja Suomettajille Putinin kunniapalkinnot

      Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta Ystävyyden kunniamerkin

      Paula Lehtomäki ja Eero Heinäluoma pääsivät Vladimir Putinin palkittavien listalle.
      17.10. 2017

      Ystävyyden kunniamerkki on korkein mahdollinen ulkomaalaiselle henkilölle myönnettävä Venäjän valtion huomionosoitus.

      Presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut 9. lokakuuta ukaasin useiden ulkomaalaisten henkilöiden palkitsemisesta kunniamerkein ja mitalein. Presidentin määräys on julkaistu maanantaina 16. lokakuuta nettisivulla, jossa julkaistaan erilaisia virallisia Venäjän valtion hallinnollisia dokumentteja.

      Ukaasin mukaan Ystävyyden kunniamerkki myönnetään tällä kertaa seuraaville Suomen kansalaisille: Lehtomäki, Paula Ilona, Suomen valtioneuvoston valtiosihteeri sekä Heinäluoma, Eero Olavi, Suomen parlamentin kansanedustaja.

      Ystävyyden kunniamerkki myönnetään ”ansioista kansojen ystävyyden ja yhteistyön lujittamiseksi, hedelmällisestä työstä kansakuntien ja kansojen kulttuurin lähentämiseksi ja keskinäiseksi rikastuttamiseksi”.

      Heinäluoma ja Lehtomäki löytyvät Putinin allekirjoittaman ukaasin ensimmäiseltä sivulta.
      Putin on palkinnut samalla ukaasilla useita ulkomaalaisia henkilöitä myös Pushkin-mitalilla. Kyseinen mitali annetaan erilaisista ansioista esimerkiksi kulttuurin, sivistyksen, humanististen tieteiden, kirjallisuuden ja taiteen alalla.

      Pushkin-mitalin suomalainen saaja on ukaasin mukaan tällä kertaa Väisänen, Tuula Irmeli, Helsingin Suomalais-venäläisen koulun rehtori. Aiemmin Pushkin-mitali on myönnetty presidentti Tarja Haloselle vuonna 2008 ja kielenkääntäjä Ulla-Liisa Heinolle vuonna 2004.

      Venäjä on myöntänyt Ystävyyden kunniamerkkejä vuosien varrella useille suomalaisille. Kunniamerkin ovat saaneet muun muassa seuraavat henkilöt: Pekka Viljakainen, Heikki Talvitie, Jussi Nuorteva, Timo Vihavainen, Ilpo Kokkila, Pauli Saapunki, Matti Klinge, Arvo Tuominen, Mikael Aro, Antti Jaatinen, Arto Mustajoki, Osmo Jussila, Eino Siuruainen, Paavo Lipponen, Eva-Riitta Siitonen, Merja Hannus, Seppo Sarlund ja Pekka Herlin.
      Arja Paananen

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005411836.html

    • Putin_on_suuri

      Missä viipyy Putinin rauhanpalkinto. Putin on ollut jo kolme kautta Venäjän presidenttinä ja aloittanee tänä keväänä jo neljännen kauden. Ja päämisterinä. Vallassa aina vuodesta 1999 lähtien Venäjällä. Niin suosittu hän on ollut ja on edelleen Venäjällä.

      Putin on ollut vaikuttamassa maailman rauhaa Ukrainassa, Krimillä, Syyriassa ja monissa muissakin kriisikohteissa. Veto oikeudellaan YK:ssa hän on pitänyt sotahaukat aisoissa mm. Pohjois-Koreassa, Iranissa ja viimeiksi Jemenissä.

      Lisäksi hän auttoi Donald Trumpin USA:n presidentiksi.


      Trumpille ehdotettiin rauhanpalkintoa – Nobel-komitea pani poliisin asialle
      27.02.2018

      Presidentti Donald Trump on pantu ehdolle tämän vuoden rauhanpalkinnon saajaksi, mutta Nobel-komitea ei näytä ottavan ehdotusta todesta. Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoo, että Nobel-komitea on ilmoittanut Trumpin ehdokkuudesta poliisille, koska epäilee sitä väärennökseksi.

      Ehdokasasettelu päättyi tammikuun lopulla. Ehdotuksia saavat lähettää muun muassa aiemmin palkitut henkilöt, valtionpäämiehet, kansanedustajat sekä tiettyjen alojen yliopistoprofessorit.
      – Me emme koskaan itse kommentoi ehdotuksia, se olisi sääntöjen vastaista. Mutta voin sanoa, että Yhdysvaltojen presidentin kohdalla meillä on hyvät syyt uskoa, että kyseessä on väärennös, sanoi Nobel-instituutin johtaja Olav Njölstad.

      Trumpin edeltäjä Barack Obama sai rauhanpalkinnon vuonna 2009.
      STT, NTB

      https://www.ksml.fi/ulkomaat/Trumpille-ehdotettiin-rauhanpalkintoa-–-Nobel-komitea-pani-poliisin-asialle/1116247

    • Höpöksi_menee

      Nt tämä saa jo riittää.
      Taas jaetaan Oscar-palkintoja

      Eikä vieläkään Putinille Oscaria.

      Putin on kiistämättä maailman paras näytteleen syytöntä ja viatonta miestä

    • Onnen-lahjat

      Trumputin melkein sai jo.
      Ainakin hänestä kertova hupielokuvan tekijät

    • innocent.Vladimirri

      Putiinilla on taas suuri huomiotaherättävä uusi pääosa, jossa hän näyttelee sorrettua syytöntä ja viatonta. Teos on nimeltään SKRIPAL.

      Jo on ihme, ellei nyt tulisi OSCARIA pääosasta

    • Kumipää.Putin

      Putin ja Venäjä on aina syytön ja oikeassa.
      Venäjä ei myönnä mitään liittyen Britannian hermomyrkkyiskuun. Venäjä kieltää, syyttää, selittää ja saivartelee aivan kuten Krimin miehityksen ja Itä-Ukrainan sodan yhteydessä. Vika ja syy ovat aina kaikissa muissa.

      Outoa, että kaikki muut ovat aina väärässä.


      Näkökulma: Venäjä käy vastatoimiin - Ensi viikon ohjustestit käytännössä sulkevat Itämeren

      30.3.2018

      Venäjän vastatoimet lännelle eivät jää diplomaattikarkotuksiin, kirjoittaa toimittaja Nina Järvenkylä.

      Venäjä on aiemmin uhitellut muun muassa ilmatilaloukkauksilla ja oudoilla lähestymisillä Itämerellä. Kuva huhtikuulta 2016, jolloin venäläishävittäjä ohitti amerikkalaisaluksen vaarallisen läheltä Itämerellä. (US NAVY/EPA)

      Venäjä karkottaa länsidiplomaatteja ja testaa ohjuksia Ruotsin ja Latvian lähivesillä. Siinä ovat Venäjän tuoreimmat vastatoimet lännen syytöksille Britannian hermomyrkkyiskusta.

      Perjantaina Venäjä ilmoitti EU- ja muiden länsimaiden diplomaattien karkotuksista vastatoimena länsimaiden vastaaville. Venäjä karkottaa kokolailla yksi yhteen länsidiplomaatteja siihen nähden, mitä länsi karkottaa venäläisiä.

      Harmillista mutta odotettua, ovat useiden maiden ulkoministeriöt kommentoineet.
      ***
      Harmillista mutta ei odotettua ole sen sijaan Venäjän ilmoittamat ohjustestit etenkin Itämeren länsiosassa.

      Testit näyttävät tulleen yllätyksenä sekä Ruotsin että Latvian puolustusviranomaisille. Ruotsalaismediat kertoivat torstaina, että Venäjä testaa ohjuksia Ruotsin lähellä ensi viikolla keskiviikosta perjantaihin.

      Perjantaina Latviasta tuli tieto, jonka mukaan myös sen lähivesillä testataan ohjuksia, samoin ensi viikolla keskiviikosta perjantaihin. Venäjä harjoittelee samaan aikaan myös Puolan edustalla.

      Ruotsin läheisyydessä sijaitseva harjoitusalue on poikkeuksellisen kaukana lännessä, sillä tavallisesti Venäjä pitää ohjusharjoituksensa lähempänä Kaliningradia.

      Latvian presidentti sanoi ohjustestien lisäävän jännitteitä Itämeren alueella. Hän muotoili kauniimmin sen, mikä käytännössä tarkoittaa Venäjän öykkäröintiä ja pullistelua muita Itämeren valtioita kohtaan.

      Kuten Latvian puolustusviranomaiset sanovat, ohjustesteillään Venäjä sulkee suuren osan Itämerestä harjoituksen ajaksi.
      ***
      Mitä seuraavaksi? Venäjä ei myönnä mitään liittyen Britannian hermomyrkkyiskuun. Venäjä kieltää, syyttää, selittää ja saivartelee aivan kuten Krimin miehityksen ja Itä-Ukrainan sodan yhteydessä. Vika ja syy ovat aina kaikissa muissa.

      Outoa, että kaikki muut ovat aina väärässä.

      Venäjä karkottaa Moskovassa työskentelevän suomalaisdiplomaatin
      Uutistoimisto AFP:

      Venäjä on kutsunut yhdeksän EU-maan lähettiläät kuultaviksi ex-vakoojan myrkytystapaukseen liittyen - Suomen lähettilästä ei ole vielä kutsuttu
      Venäjä karkottaa länsidiplomaatteja: Suomalaisdiplomaatin lisäksi ainakin kaksi diplomaattia Hollannista ja kaksi Italaista lähtevät

      - Myös ruotsalaisdiplomaatti karkotetaan

      NINA JÄRVENKYLÄ
      [email protected]

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201803302200849140_ul.shtml?_ga=2.77193564.894466279.1521737990-1494078090.1478133703

    • häpeätahra

      Voitaisko ajatella, että annettaisiin Nobel Trumpetille, jos ei kerran Putlerille ?

    • Mainilan_opit

      Venäjä ja sen liittolainen Syyria eivät tehneet kaasuiskua vaan ne muut.

      Venäjän ulkoministeri: Ulkomainen tiedustelupalvelu lavasti Douman iskun Syyriassa
      13.4.2018

      Venäjän ulkoministerin mukaan Syyrian kemiallinen isku oli lavastettu ulkomaisen tiedustelupalvelun avulla.

      Lavrovin mukaan Venäjällä on todisteita. (EPA)

      Ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi perjantaina, että Moskovalla oli kiistämättömiä todisteita lavastuksesta. Lavrovin kommenteista kertoi uutistoimisto AFP.

      - Meillä on kiistämättömiä todisteita, että kyseessä oli jälleen lavastettu tapaus ja että nyt russofobisen kampanjan eturintamassa olevan, tietyn valtion salainen palvelu oli mukana tässä lavastetussa tapauksessa, Lavrov sanoi.

      Syyrian lääkärilähteiden ja Maailman terveysjärjestön WHO:n lausunnon mukaan Doumassa kuoli viime viikon lauantaina yli 40 ihmistä kemiallisten aseidenkäytön kanssa sopiviin oireisiin.
      Yhdysvallat ja sen liittolaiset uskovat Syyrian hallinnon olevan iskun takana, mutta Venäjä inttää kapinallisten lavastaneen iskun provosoidakseen lännen puuttumaan Syyrian tilanteeseen.

      KATRIINA MÄKELÄ
      [email protected]

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201804132200876082_ul.shtml

    • Mitallisadetta_Suomesta

      Halonen harkitsisi uudelleen kunniamerkin antamista Syyrian presidentille

      Julkaistu: 8.10.2012

      Presidentti Tarja Halonen myönsi A-Studion haastattelussa olevansa pettynyt Syyrian presidentti Bashar al-Assadiin.

      Toimittaja Susanne Päivärinta kysyi Haloselta, antaisiko tämä edelleen Syyrian presidentille Bashar al-Assadille edelleen lahjaksi Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin ketjuineen, kuten hän antoi valtiovierailullaan vuonna 2009.

      - Jos olisi sama tilanne kuin silloin, niin totta kai se tehtäisiin niin kuin silloin. Kyse oli ystävällisen maan kanssa tehtävästä vierailusta, johon liittyy tämä (kunniamerkin luovuttaminen), Halonen sanoi.

      Tilanne ja suhtautuminen Syyriaan on kuitenkin muuttunut kolmen vuoden aikana.

      - Sitä en kuitenkaan peittele, että niin minä kuin Syyrian silloinen suurlähettiläs kyseisessä maassa ja koko läntinen maailma olemme syvästi pettyneitä siitä, että nykyinen presidentti on johdattanut maansa pahempaan suuntaan kuin isänsä, totesi presidentti Halonen A-Studiossa.

      Halonen vieraili Syyriassa lokakuussa 2009 ollessaan presidenttinä toista kautta. Tuolloin presidentti al-Assad korosti Syyrian ja sen kansan tukeva rauhanprosessia. Halonen kehotti al-Assadia jatkamaan rauhanponnisteluja Lähi-idässä ja muistutti, että Suomi ja EU tukevat toivovat, että Lähi-idän maissa kunnioitettaisiin ihmisoikeuksia, hyviä hallintotapoja ja oikeusvaltioperiaatteita.

      Syyriassa alkoi sisällissota Arabikevään myötä tammikuussa 2011, kun kansa nousi kapinaan al-Assadin hallintoa vastaan.

      Presidentti al-Assadin mukaan kapinalliset ovat terroristeja. Maassa riehuvat väkivaltaisuudet vaativat päivittäin kymmenien siviilien hengen.

      Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi on historian saatossa myönnetty al-Assadin lisäksi myös sellaisille hallitsijoille kuin natsi-Saksan valtakunnanmarsalkka Hermann Göringille (1941) ja Suomen Venäjälle luovuttavan Ribbentrop-sopimuksen isälle, Joachim von Ribbentropille (1942) ja Romanian hirmuhallitsija Nicolae Ceausesculle.
      Elisa Rimaila

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000546912.html

    • Palkka_miehen_mukaan

      On se sitten niin väärin, että Putin saa palkkaa vain 242 000 euroa.
      Se pitäisi nyt heti vähintään kaksinkertaistaa uuden virkakauden alkajaisiksi.

      Näin Kremlin rikkaat tienasivat viime vuonna: Putinin viralliset tulot 242 000 euroa

      18.4.2018

      Kreml on julkistanut viralliset tilastot hallituksen rikkaimpien viranomaisten virallisista ansioista.

      Presidentti Vladimir Putin tienasi vain 242 000 euroa. (EPA)

      Tilastoissa on mukana esimerkiksi senaattori, jonka tulot olivat viime vuonna 230 kertaa edellisvuotta muhkeammat sekä lukuisia Venäjän hallituksen nokkamiehiä, joiden vaimot ovat huomattavasti miehiään kovapalkkaisimpia.

      Presidentti Vladimir Putinin epäillään kuuluvan maailman rikkaimpiin miehiin, mutta Kremlin virallisten tilastojen mukaan Putinin tulot ovat melkoisen vaatimattomat. Vuonna 2017 presidentti ansaitsi 242 000 euroa.

      Putin omistaa ilmoituksensa mukaan vain 77-neliöisen asunnon ja autotallin. Viime vuonna tilastoissa mainittua 1 500 neliömetrin maalänttiä ei ollut enää listattuna Putinin omistuksiin.


      Lähde: AFP
      KATRIINA MÄKELÄ
      [email protected]

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201804182200885505_ul.shtml

    • Ähäts_kutti_Putin

      Trumpille vaaditaan jo Nobelin rauhanpalkintoa – ”Antakaa kunnia joka hänelle kuuluu”

      28.4.2018

      Koreoiden johtajien historiallisesta tapaamisesta tulee monien mielestä kiittää presidentti Donald Trumpia.

      Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un tapasivat perjantaina ja julistivat yhdessä aikovansa riisua niemimaan kokonaan ydinaseista. Kaksikko myös kertoi aikovansa allekirjoittaa rauhansopimuksen, joka päättäisi muodollisesti yli 60 vuoden ajan jatkuneen sotatilan maiden välillä.

      Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin tukijat ja maan konservatiivimedia ovat korostaneet Trumpin roolia maiden välisessä kehityksessä ja tapaamisen järjestämisessä. Myös Etelä-Korean ulkoministeri Kang Kyung-wha kiitti CNN:n haastattelussa Trumpia maiden välien keskustelujen avaamisesta.

      Trumpin on itse määrä tavata Pohjois-Korean Kim lähiviikkoina. Kyseessä on täydellinen käännös Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean välisissä suhteissa, sillä vain kuukausia sitten maat varoittelivat toisiaan ydiniskun uhkasta, ja Trump nimitteli ohjusohjelmaansa jatkanutta Kimiä muun muassa ”pieneksi rakettimieheksi”.

      Presidentti Donald Trump puhui perjantaina Valkoisessa talossa Saksan liittokansleri Angela Merkelin tapaamisen yhteydessä. (KUVA: Ron Sachs)

      Viime päivinä Trumpille on jopa ryhdytty vaatimaan Nobelin rauhanpalkinnon myöntämistä osuudestaan Koreiden välisen rauhan syntymisessä. Muun muassa Indianan osavaltion kongressiedustajana toimiva Luke Messier kirjoitti perjantaina Twitter-tilillään aikovansa ehdottaa tunnustusta Trumpille kehityksestä, jonka sanoo olevan Trumpin vahvan johtamisen ansiota.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005660117.html

    • Kolmannes_Mies

      Rehellisyys on politiikassa valttia.

      Ulkolinja: Putin ja mafia
      23.5.2018.

      Venäjän presidentillä on hallussaan mittava omaisuus.

      Kolmen tunnin ajomatkan päässä Pietarista, matkalla kohti Suomen rajaa, sijaitsee alue, jossa ylelliset huvilat ovat korkeiden aitojen takana piilossa uteliailta silmiltä.
      Viipurin vieressä sijaitsee Venäjänsaari, jonne on restauroitu presidentti Vladimir Putinille vanha suomalainen jugendhuvila. Suurella yksityisalueella sijaitsee useita rakennuksia ja helikopterikenttä.

      Mittava omaisuus
      Vuodesta 2000 Venäjää johtanut Putin on kerännyt monia näkyviä merkkejä rikkaudesta. Presidentti ja hänen lähipiirinsä omistavat useita suuria ylellisiä kiinteistöjä ja omaisuutta ympäri Venäjää ja Eurooppaa.

      Ensimmäiset kiinteistönsä Putin hankki olleessaan KGB-virkailijana Pietarissa.
      Tutkivien toimittajien dokumentissa selvitetään, miten 150 000 euroa vuodessa ansaitsevalla presidentillä, joka on ollut aina valtion virassa, on varaa ylenpalttiseen elämäntyyliin? Millä Putin on omaisuutensa hankkinut? Mikä on presidentin suhde maan mafiaan?

      Miljoonia Panamaan
      Huhtikuussa 2016 puhkesi viime vuosien suurin talousskandaali. Panaman paperit. Yli 11 miljoonaa luottamuksellista asiakirjaa vuoti julkisuuteen lakiasiaintoimisto Mossack Fonsecasta. Vuoto koskee veroparatiiseihin perustettuja offshore-yhtiöitä, joiden kautta pestään veropetoksilla tai korruptiolla hankitut rahat.

      Sergei Roldugin on kuuluisa venäläinen muusikko, mutta myös Vladimir Putinin lapsuudenystävä. Hänen allekirjoituksensa on asiakirjoissa, joilla piilotettiin kaksi miljardia dollaria Panamaan.

      Olivatko rahat Rolduginin omia vai suostuiko hän piilottamaan lapsuudenystävänsä rahoja? Rolduginin mukaan kaksi miljardia dollaria oli lahjoitus, joilla ostetaan arvosoittimia ulkomailta muiden tarpeeseen.

      Ohjaus: Nicolas Tonev ja Anastasia Kirilenko. Putin and The Mafia. Tuotanto: Ranska, 2018.

      Ulkolinja: Putin ja mafia
      Aiheeseen liittyvät linkit
      • MOT: Miljardivoitot hetkessä – näin Putinin suomalainen ystävä rikastui osakekaupoissa
      • Vladimir Putin
      • Venäjän presidentti
      • Venäjä
      • omaisuus
      • kiinteistöt
      • Eurooppa

      https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/05/23/ulkolinja-putin-ja-mafia

    • Ei_osata_korruptoida
    • Istuva.Härkä
    • SohnSäckmann

      Kyllä maailma on ihan sekaisin ja hullu.
      Ei Vladimir Putinille vieläkään Nobelin rauhanpalkintoa.

      Trump sr on pahiss, ei Putin

    • Voi_Putin_ressukkaa

      BBC väittää: Tämä puhelu muutti Vladimir Putinin
      Uusi Suomi 27.3.2015


      BBC:n mukaan joulukuinen yö Itä-Saksassa vuonna 1989 teki Venäjän presidentti Vladimir Putinista sen miehen, joka hän on nykyisin.

      Jos haluaa ymmärtää Vladimir Putinia, täytyy tuntea tämä tarina, väittää Britannian yleisradioyhtiö BBC.

      Kyse on joulukuisesta illasta vuonna 1989 Dresdenissä, silloisessa Itä-Saksassa. Berliinin muuri on murtunut ja itäsaksalainen kommunismi on päättymässä. Mieltään osoittava väkijoukko siirtyy DDR:n salaisen poliisin eli Stasin paikalliselta päämajalta tien vastapäiselle puolelle, Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi KGB:n paikallistoimistolle.

      Mielenosoittajia vastaan tulee pienehkö mies, joka varoittaa väkijoukkoa tunkeutumasta taloon. KGB:n upseeri saa pysäytettyä väkijoukon, mutta juoksee pian soittamaan neuvostoarmeijan panssarivaunuyksikköön avun saamiseksi.

      Vastaus, jonka hän saa, on BBC:n mukaan elinikäinen shokki.
      – Emme voi tehdä mitään ilman Moskovan käskyä. Ja Moskova on hiljaa, puhelimesta kuuluu.

      Silloinen tiedustelu-upseeri Putin on myöhemmin itse kertonut elämäkertureilleen puhelun sisällöstä ja siitä, kuinka tämä neuvostojohdon avuttomuuden osoitus ravisteli häntä. ”Yö, joka muutti Putinin”, otsikoi BBC.
      – Uskon, että tämä on AVAIN Putinin ymmärtämiseen, sanoo Putinin saksalainen elämäkerturi Boris Reitschuster.

      BBC:n mukaan päällimmäiseksi jäi käsitys siitä, kuinka katoavaista on poliittinen valta.

      Henkilöt:
      Vladimir Putin

      http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/79699-bbc-vaittaa-tama-puhelu-muutti-vladimir-putinin

    • Tähti_laskussa

      Niin se vain vuosi 2018 alkaa olla paketissa.

      Eikä Vladimir Putinille taaskaan Nobelin rauhanpalkintoa.
      Ei yhtään Oscaria
      Ei edes Venla palkintoa Suomesta

    • Jukka_Packmanni
    • Eckerön_vaari

      Tänä iltana on Helsingissä Emma-gaala ja siellä jaetaan Emma-palkntoja.

      Eikö sille Putin ressukalle voisi antaa jonkin Ämmä-pystin, ettei se olisi niin äksy.

      Ei sen puoleen, että se tarvitsisi. Putin on ryöstänyt puolen Venäjän varat itselleen ja ajaa nyt lentokoneella kaverinsa Maduron Venetsuelan Valtionpankista ryöväämää kultilastia lentokoneella Moskovaan.

      Mutta kun se on niin pahoittanut mielensä kun ei ole saanut Nobelin palkintoa

    • Sulle_mulle_Ja_meille

      Presidentti Trump on pyytänyt Japanin pääministeriltä, että hän esittäisi Nobel toimikunnalle, jotta Trumpille annettaisiin Nobel palkinto.

      Kun Trump on tavannut Pohjois-Korean tiktaattorin Jong-Unin ja on tämän ystävä.

    • Turhauttavaa

      Eikä Putinille vieläkään Oscar-palkintoa!

      Putin on taatusti maailman paras näytteleen "viatonta ja syytöntä miestä"

      Putin olis ollut tyytyväinen jos olisi saanut vaikka parhaan "pellen" palkinnon.
      Mutta ei sitäkään.

      • Tuulista_on

        Maailman parhaan "pellen" palkinto on tiettävästi menossa Trumpille lohdutuksena kun häntä ei valita enää seuraavissa vaaleissa USA:n presidentiksi


    • Ei_tuu_ei_oo

      Putin ei saanut eilen edes Jussi-palkintoakaan

    • Anonyymi

      Putinin kansansuosio tuplaantui päivässä "uudella tutkimusmetodilla":

      Vladimir Putin 31.5.2019 https://yle.fi/uutiset/18-170606

      Presidenttiin luottaa 31, ei vaan 72 prosenttia venäläisistä

      Mielipidetiedusteluja tekevä VTsIOM julkaisi uudet luvut Kremlin kummasteltua alkuperäisiä suosiolukuja.

      Venäjän presidentin Vladimir Putinin kansansuosio on kokenut ihmeellisen nousun yhdessä päivässä. Vielä torstaina mielipidetiedusteluja tekevä VTsIOM ilmoitti, että vain 31,7 prosenttia kansalaisista luottaa presidenttiin.

      Tämä oli vähemmän kuin kertaakaan 13 vuoteen.

      Perjantaina samainen VTsIOM ilmoitti, että Putiniin luottaakin 72,3 prosenttia venäläisistä. Muutoksen syyksi kerrottiin uusi tutkimusmetodi, jossa vastaajilta kysyttiin luottamusta nimenomaan Putiniin. Aiemmin vastaajia oli pyydetty nimeämään poliitikot, joihin he luottavat.

      Tutkimusmetodin muuttamisesta ilmoitettiin sen jälkeen, kun Kreml oli kummastellut alkuperäistä tulosta.

      VTsIOM tosin ilmoitti perjantaina myös vanhalla tutkimusmetodilla tehdyn kyselyn uusimman noteerauksen. Se on 30,5 prosenttia.

      Lähteet: Reuters

      https://yle.fi/uutiset/3-10811437

      Rinteen hallitus ottaa tämän uuden Putinilaisen tutkimusmetodin ensi töikseen käyttään koekien Rinteen DEM ja Sipilän KEPUN kannatusta.

    • Anonyymi

      Se ettei Putin ole laukaissut ydinasearsenaaliaan länsimaiden niskaan on mielestäni erinomainen peruste rauhanpalkinnolle, koska Putin voi halutessaan milloin tahansa tuhota niin Euroopan kuin Yhdysvallatkin yhdellä puhelinsoitolla. Siksi onkin paljon turvallisempaa, että ihmiset luottavat Putiniin, koska riittävästi vittuunnuttuaan Putin saattaa hyvinkin aloittaa ydinsodan. Sen lisäksi että vihollinen täystuhoutuu, tuhoutuu myös Putinin Venäjä vastaiskussa, mikä ei sinällään enää Putinia haittaa, koska suurin osa tuhoutuneista ihmisistä on sellaisia, jotka eivät kannattaneet Putinia ja joutavatkin kuolla.

      Tämä mies on pidettävä tyytyväisenä, koska vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ja taas Nobelin rauhanpalkinto ohitti Putinin.

    • Anonyymi

      Eikö Putin voitaisi valita edes lohdutukseksi Nobelin sijasta vuoden 2021 Saarijärven Paavoksi?

    • Anonyymi

      Sekopää Donald Trumpkin on vaatinut itselleen Nobelin Rauhanpalkintoa.

    • Anonyymi

      Kannattaa huomioida tärkeä ero palkinnon jakamisessa.

      Tähän mennessä Nobelin toimikunta on valinnut palkinnon saajan ja MYÖNTÄNYT heille palkinnon.

      Mutta TRUMP ja Putin ovat VAATINEET palkintoa itselleen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe