Jos ei ole 18 tuntia kolmen kuukauden aikana töissä pitää olla viikko työkkärin kurssilla ettei tule yhtä karenssipäivää. Koska töitä ei ole pitää siis kolmen kuukauden välein käydä viikon kurssi. Mitäköhän kursseja ne on, käydäänkö sama kurssi monta kertaa vuodessa?
Kolmen kuukauden välein työkkärin kursseille
Kuka.tietää
1880
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tässä juttu, ei tosin kerrota että millaisia ne viikon kurssit ovat. Mitä veikkaat, joutuuko saman kurssin käymään monta kertaa? Kertaus on opintojen äiti...
"Hallituksen suunnittelemassa aktiivimallissa työttömyysturva voi heiketä yksilötasolla, mutta järjestelmä luo uusia mahdollisuuksia, kertoo pääministerin erityisavustaja Markus Lahtinen.
Hallitus aikoo uusia työttömyysturvaa niin, että työttömälle tulee nykyistä enemmän omavastuupäiviä, mikäli hän ei ole riittävän aktiivinen. Omavastuupäiviltä ei makseta etuutta.
Lopullinen malli on vasta valmisteluvaiheessa.
– Jos pitkällä aikavälillä ei ole aktiivinen, eikä pysty saamaan töitä, niin työttömyyden myöhemmässä vaiheessa työttömyysturvaan tulee vähennyksiä, kertoo pääministerin erityisavustaja Markus Lahtinen.
Vähennykset välttää, jos työtön pääsee kolmen kuukauden aikana vähintään 18 tunniksi töihin tai osallistuu viikon ajan esimerkiksi työllistämiseen liittyvään koulutukseen. Jos työtön todetaan kolmen kuukauden jakson loppupuolella passiiviseksi työllistymisensä suhteen, hänen työttömyysturvansa heikkenee lisääntyvien omavastuupäivien muodossa.
Lahtinen sanoo, että muutoin pysyttäisiin viidessä omavastuupäivässä alunperin kaavaillun kahden omavastuupäivän lisäämisen sijaan.
– Nyt voi käydä niin, että työttömyyden alussa työttömyysturva itse asiassa paranee, mutta jatkossa työttömyysturvan taso koko työttömyysjakson aikana riippuu siitä, työllistyykö ehtojen mukaisesti tai vaihtoehtoisesti löytääkö työvoimapalveluita, jotka luetaan hyväksi niin, ettei omavastuupäiviä tule lisää.
Lahtinen sanoo, että yksilötasolla työttömyysturva voi heiketä.
– Toinen näkökulma on se, että järjestelmään luodaan mahdollisuuksia, jolloin heikennyksiä ei tule.
Lahtinen sanoo, että jos kokonaisuutena uusi malli tuottaa toteutuessaan säästöjä, hallitus on sitoutunut palauttamaan jokaisen euron takaisin työttömyysturvajärjestelmään.
– Tässä säästötavoite on siis nolla.
Hallitus on lisäksi kaavaillut mahdollisuutta, että ansiosidonnaista päivärahaa voisi käyttää palkkatukena ja starttirahana. Tätä kuitenkin päätettiin siirtää ainakin vuoden 2018 alkuun saakka, kun on ensin nähty, miten toimii peruspäivärahan käyttäminen palkkatukena ja starttirahana.
Hallituksen tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen 72 prosenttiin ja työllisten määrän lisääminen 110 000 henkilöllä."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001924335.html
"...työttömyysturvan taso koko työttömyysjakson aikana riippuu siitä, työllistyykö ehtojen mukaisesti tai vaihtoehtoisesti löytääkö työvoimapalveluita, jotka luetaan hyväksi niin, ettei omavastuupäiviä tule lisää"
Eli suomeksi, ilman kiertelyä sanottuna: Jos työpaikkoja tai 'työvoimapalveluita' ei ole, rangaistaan työnhakijaa tukien leikkauksella.
Nuo kurssit kyllä työllistävät lukuisia ihmisiä vaikka vain puolet työttömistä kävisi kolmen kuukauden välein viikon kurssin. Samoin nuo kolmen kuukauden välein tehtävät haastattelut työllistävät.
En usko, että noita kursseja pystytään järjestämään kaikille halukkaille. Jos nyt näin hullu uudistus saadaan menemään läpi, niin pitäisi ehdottomasti lisätä koulutuksen määrää ja hyväksyä aktiivisuudeksi myös esim. vapaaehtoistyö. Esim. neljä tuntia viikossa vapaaehtoistyötä järjestöissä, vanhainkodeissa tms. Valitettavasti tässäkin tulisi varmasti väliinputoajia, kun tuskin jostain Kainuun perukoilta löytyy mitään vapaaehtoistyötä saati sitten edes osa-aikaista palkkatyötä.
Vapaaehtoistyönkin nurja puoli piilee siinä, että aina on vaarana, että ne vähätkin työpaikat häviää, kun hommat hoidetaan ilmaiseksi. Vaikea pulma siis.
No, toivottavasti muistatte ensi vaaleissa olla äänestämättä oikeistopuolueita.
Vaikka toista väitetään tarkoitus on säästää kun karenssia voidaan jakaa paljon enemmän. Työttömien haastattelu kolmen kuukauden välein on jo suuri savotta, viikon kurssien järjestäminen on vielä suurempi. Niitähän pitäisi olla nonstoppina jatkuvasti ympäri Suomea, ei mitenkään onnistu.
Yritysten rekrytointiaika on 2 kuukautta. Kun lähetät tammikuun 1 päivä hakemuksen tulee päätökset helmikuun lopulla. Eli periaatteessa työnhakuaika on vain 1 kuukausi, kun rekrytöinnissa kestää niin pitkään.
Kiva se on lähteä tyhjänpäiväiselle kurssille kun odotat työnantajien päätöksiä saatko töitä vai et.
Saakohan työkkärin kurssin keskeyttää jos pääsee kahdeksi päiväksi töihin?
Mutta mistäs noi kurssit? Omalla alallani ei edes ole mitään työllisyyskursseja. Sama pätee suurimpaan osaan korkeasti koulutetuista.
Ne ovat tietysti työnhakukursseja ja vastaavia valmentavia kursseja. Saman kurssin voi tietysti käydä monta kertaa. Kaverin entinen naisystävä kävi kaksi kertaa "elämäsi kuntoon" kurssin. Tästä tosin on jo muutama vuosi mutta eiköhän sama meininki jatku.
Minäkin kävin viikon työnhakukurssin, jossa opeteltiin tekemään työhakemus ja CV tietokoneella. Joukossa ole sellaista porukkaa että ei osannut edes käyttää tietokonetta, saati tehdä hakemuksia. Heille on ehkä ihan ok käydä tuollainen kurssi, mutta itse olen tehnyt ensimmäiset työhakemukset tietokoneella 90-luvulla.
Aivan turha kurssi.
Tämäkin toiminta on vain verosäästöä ja veronmaksajien veroeurojen jakamista työttömyydestä loisivien kukkaroon.
Työllisyyskurssit ovat este työllistymiselle. Aikaisemmin ammatillinen koulutus on ollut riittävä pohja palkkaamiseen ja tilanne on muuttunut vain sen vuoksi, että "työllisyyskurssien järjestämisellä jaetaan yhteiskunnan rahaa tahoille, jotka eivät niitä rahoja edes ansaitse.
Kun yrittäjät huutavat kurkku suorana etteivät saa palkattua lyhytaikaisiin työpesteihin työttömiä, niin olisi paljon järkevämpää poistaa kaikki omavastuupäivät. Tukea voisi vähentää tulojen perusteella, jolloin yhden päivän palkkatyöpäivästä ei seuraisi useita tuettomia päiviä.
Mitahän kohdallani tarkoittaa, kun oma asiointi palveluun oli ilmestynyt viesti "asioi te-toimiston kanssa xx.xx.2016? Mitähän niillä on asiaa, pitäisikö mennä? Olen lisäpäivillä
Lähetä sähköpostiviesti hyvissä ajoin. Lähettävät käyntiajan tai uusivat työnhakusi (toki viestissä voit esittää toivomuksen, jolloin yleensä tekevät juuri päinvastoin).
Ok. Lähetin mailin ja myös facebookin kautta viestin.Kiitos neuvosta!
Näitähän oli jo 90 luvulla ja heti huvitti, mikä kivi, eläin tai muu olisit, nosta pahvilaatikosta se?? Ja kun se ohjaaja kehui et pitää kehua työnantajalle et osaa kaikkea, no kysyin jos kehun et osaan hitsata ja pääsen töihin missä siis pitää osata hitsata, miten selitän työnantajalle etten osaa..................
Kovasti meidän työttömien suuri enemmistö toivoo näitä erittäin hyödyllisiä ja antoisia monikulttuurisia pissa-kakka-sukupuolentutkimus-kursseja.
Viikon pituisen työvoimapoliittisen työttömien aktivointikurssin päiväohjelma:
1) Ensimmäinen päivä: olette kaikki voittaja, kun jaksoitte raahautua tänne kurssille. Harjoitellaan loppupäivä hymyilemistä ja hoetaan yhteen ääneen "olen voittaja!"
2) Toinen päivä: nyt kun itsetunto on nostetettu uutelle tasolle, harjoitellaan kynän ottamista käteen ja luontevaa kirjoitusasentoa. Huomiota ryhtiin ja tukevaan otteeseen kirjoitusvälineestä. Vedetään viivaa pöytään. Kotiharjoitus: harjoittele kynään tarttumista myös kotona keittiönpöydän ääressä.
3) Kolmasa päivä: opetellaan oman nimen kirjoittaminen ja tervehtiminen reippaalla äänellä silmiin katsoen. (Tässä vaiheessa suunnilleen puolet on keskeyttänyt kurssin). Kotitehtävä: esittäydy perheenjäsenille. Yksinasujat voivat yrittää tervehtiä kadulla vastaantulijoita.
4) Neljäs päivä: nyt ollaan jo voiton puolella, yli puolet kurssista käyty. On aika kerrata mitä on opittu tähän mennessä. Katsotaan video Matti Meikäläisestä, kun hän tutustuu TE-toimistoon yhdessä Ransu Koiran kanssa.
5) Viides päivä: Ennen kurssitodistusten jakoa katsotaan nopeasti läpi CV:n laadinta ja työttömyyslainsäädäntö. Perehdytään nopeasti eri ammattien työllisyysnäkymiin, tutkitaan eri koulutusvaihtoehtoja. Pieni katsaus yrittäjyyteen vaihtoehtona. Elämänhallinta ja terveydenhoito osana tervettä elämää. Ensiapu ja työturvallisuuskoulutus viidessä minuutisa . Jokainen laatii itselleen työllistymisuunnitelman ja käy tutustumassa viiteen työnantajaan omalla alallaan. Parityöskentelynä harjoitellaan työhaastattelua vaihdellen rooleja. Vapaaehtoistyö vaihtoehtona palkkatyölle. Avointa keskustelua ja parannusehdotuksia kurssista. Loppukahvit ja diplomien jako. Lopetetaan jo puolilta päivin kun kouluttajalla kiire kissan nimipäiville.
Voi herranjumala teitä idiootteja! MISSÄÄN EI OLE SANOTTU ETTÄ KURSSEJA OLISI OLEMASSA! Mitään viikon kursseja ei ole eikä tule. Kuvittelette että jotain kursseja olisi tulossa. Ei ole!