VAARAVYÖHYKETERAPIAA KAIKILLE

Epäjumalienkieltäjä

Skeponenpa itseksensä
vastauksia viritteli.
Viritteli viisauksiansa.
Taitojansa tutkittuja.

Mutta.
Asiasta asiasta aivot puuttui.
Puuttui punainen lanka.
Hukkunut huomio hämeen hitaan.
Asia aito unohtunut.
Tieto taidosta aidosta.

Puheen olla piti asiasta oikeasta.
Tietoa terveydestä.
Särystä, kivusta, kivistyksestä
Vaivasta vakavasta.
Monen mummun murehesta.
Vaarin vaikeudesta.

Vaan skeponenpa keksi juonen:
Käsillänsä käppyröillä.
Sormillansa soppeloilla.
Koputteli koskettimia.
Koskettimia kotoisen koneensa.
Joilla juoni jutun uuden.
Jutun uuden ja jouhevan.

Teki jutun juksautuksen.
Jutun ilmoille itseksensä.
Itseksensä paukahutti.
Kaiken kansan katseltavaksi.
Ihmisten ihmeteltäväksi.

Siitä asia aito puuttui
Ajatus aito ja oikea.
Niitä näitä pajatteli.
Turisi turhia sanoja.
Juttuja joutavia.
Joutavia sanoja.

Sanat juoksee hämyisesti.
Hömelösti heittelehtii.
Asiat oikeat unohtaen.
Unohtaen värssyt vakavat.
Vakavat ja painavat.

Tiedois` ja tutkimuksis` tarkoissa.
Kirjailuissa skeposen.
Vilisevät viisastelut.
Hörhöttelyn höpinät.
Hörhöttelyt heikon hengen.
Mielen maisen ja matalan.
Seas` skepon sokkojen selitysten!

16

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyltyyripersoona

      Todella hieno kyltyrelli runo!
      Taitaa olla Eino Leinon runo , kun on noin kyltyrelli!

    • kysynvuan

      Nyt tuo palstan vaaravyöhyketerapisti on innostunut vaaravyöhykerunouteen.
      Minkäs teet tuolle hullulle skeptikko-vaaravyöhyketerapistille???

    • olen.rekisteröitynytkin

      Miten tämä liittyy Vaihtoehtoiset hoidot - yleistä -palstaan?

      Rekisteröisit nimimerkkisi, niin ei tarvitsisi tekeytyä muiksi. Mutta et uskalla, kuten et uskalla myöntää olevasi avun tarpeessa. Toivon ahdistuksen lievitystä yksinäiseen iltaasi.

      • MäOonStadista

        "Rekisteröisit nimimerkkisi, niin ei tarvitsisi tekeytyä muiksi. "
        Hei landepaukku! Mull on jo rekattu nimimerkki, mutt en kerro sulle, mikä se on!
        Mikä toi tollane muu on???
        Onk se sun lehmän nimi, ku sää oot tommone tyhmä landepaukku ja huutelet jatkuvast palstalla tommosta ammuuta kuten sun lehmäskin!

        Hei sit vaan heinähattu ja muista antaa ammuilles heinii ja ammua niitten kans yhes.
        AMMUUUU !


      • AsiallinenHenkilö

        --Miten tämä liittyy Vaihtoehtoiset hoidot - yleistä -palstaan?--
        Aivan samalla tavalla, kuten sinun lähettämäsi Eino Leinon kulttuuriruno!
        Olet palstan tuhat-nimimerkkinen roskaaja ja ilkivallan tekijä.
        Häpeä ja tunnusta!
        Nukkuisit yösi, niin rhkä päivällä saisit kirjoitettua jotakin järkevääkin!


      • tampellaKRH092183
        MäOonStadista kirjoitti:

        "Rekisteröisit nimimerkkisi, niin ei tarvitsisi tekeytyä muiksi. "
        Hei landepaukku! Mull on jo rekattu nimimerkki, mutt en kerro sulle, mikä se on!
        Mikä toi tollane muu on???
        Onk se sun lehmän nimi, ku sää oot tommone tyhmä landepaukku ja huutelet jatkuvast palstalla tommosta ammuuta kuten sun lehmäskin!

        Hei sit vaan heinähattu ja muista antaa ammuilles heinii ja ammua niitten kans yhes.
        AMMUUUU !

        Stadissakin voit saada apua ahdistavan oloosi.


      • en_kuusak055k
        AsiallinenHenkilö kirjoitti:

        --Miten tämä liittyy Vaihtoehtoiset hoidot - yleistä -palstaan?--
        Aivan samalla tavalla, kuten sinun lähettämäsi Eino Leinon kulttuuriruno!
        Olet palstan tuhat-nimimerkkinen roskaaja ja ilkivallan tekijä.
        Häpeä ja tunnusta!
        Nukkuisit yösi, niin rhkä päivällä saisit kirjoitettua jotakin järkevääkin!

        Kenelle se Toivo vai kuka liekään sanansa osoittaa?


      • työtönhuumeveikko

        Olet oikeassa! Olen avun tarpeessa. Mulla on aivan hirmuiset huumevelat ja olen vaan työkkärilllä.
        Lähetä heti tililleni 20.000,- euroo, ettei huumediilerit hakkaa mua tohjoksi.


      • ToivoToivo
        en_kuusak055k kirjoitti:

        Kenelle se Toivo vai kuka liekään sanansa osoittaa?

        Toivo osoittaa sanansa sinulle kainuun tuhatnikkinen nälkäpalkkasoturi.


      • Toivonkirjesulle
        en_kuusak055k kirjoitti:

        Kenelle se Toivo vai kuka liekään sanansa osoittaa?

        Sinulle kuusankosken keppana skeposelle;
        Eino Leino
        "KYLTYYRI"
        HELSINGIN MURTEELLA

        "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
        Tuo huuto on Suomessa syyri,
        Mut mikä se on se kyltyyri?
        Kas, siinäpä pulma on jyyri.

        Se on yhdelle ooppera-kyyri,
        taas toiselle Tukholma-tyyri,
        Duncan, Forssellin figyyri
        tai Parisin polityyri.

        Tuhatkarvainen on kyltyyri -
        se on Kiinassa Kiinaan myyri -
        mut Suomessa Suomen kyltyyri
        tuon kaiken on karrikatyyri.

        http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml


    • vääräpalsta

      Väärä palsta!
      Runopalsta on aivan toisaalla!

    • skepoSkeppone

      TÄSSÄ TAAS TÄMÄ RAKAS RUNONI:
      RAKASTAN TÄTÄ RUNOA YLIKAIKEN, SILLÄ OLEN KYLTTYYRI PERSOONA RANUALTA JA NIMENI ON TIETOMIE JA IVALLINEN ALIAS 100 MUUTA NIKKIÄ.
      MUTTA KYLTTYYRIASIAAN:
      Eino Leino
      "KYLTYYRI"
      HELSINGIN MURTEELLA

      "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
      Tuo huuto on Suomessa syyri,
      Mut mikä se on se kyltyyri?
      Kas, siinäpä pulma on jyyri.

      Se on yhdelle ooppera-kyyri,
      taas toiselle Tukholma-tyyri,
      Duncan, Forssellin figyyri
      tai Parisin polityyri.

      Tuhatkarvainen on kyltyyri -
      se on Kiinassa Kiinaan myyri -
      mut Suomessa Suomen kyltyyri
      tuon kaiken on karrikatyyri.

      http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml

      P.S. TÄSTÄ RUNOSTA ON TULLUT MYÖS JOKA- AAMUINEN JA JOKAILTAINEN ILTA/AAMURUKOUKSENI.
      LUEN SEN AAMUIN ILLOIN 10 KERTAA!

    • nälkäpalkkasoturiKaiPr

      Eino Leino
      "KYLTYYRI"
      HELSINGIN MURTEELLA

      "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
      Tuo huuto on Suomessa syyri,
      Mut mikä se on se kyltyyri?
      Kas, siinäpä pulma on jyyri.

      Se on yhdelle ooppera-kyyri,
      taas toiselle Tukholma-tyyri,
      Duncan, Forssellin figyyri
      tai Parisin polityyri.

      Tuhatkarvainen on kyltyyri -
      se on Kiinassa Kiinaan myyri -
      mut Suomessa Suomen kyltyyri
      tuon kaiken on karrikatyyri.

      http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml

    • Skepohoitaa
      • barbaarii

        Skeptikot ovat skeposia, vaikka voissa paistaisi!


    • vaaravyöhyketerapiaa

      Vaaravyöhyketerapiaa:
      British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
      BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa.

      Tutkijaryhmän myöntää, että hoitojen jaotteleminen eri kategorioihin on erittäin vaikeaa vaikka käytettävissä on eri alojen asiantuntijoita, vertaisarvioitsijoita ja huippututkijoita. Hoitojen ryhmittely eri kategorioihin sisältää aina jossain määrin subjektiivista arviointia ja kiistanalaisia tulkintoja. Joka tapauksessa oheinen jaottelu kertoo tiedeyhteisölle sen, että paljon on vielä tutkittavaa ja useimmat päätökset hoidoista tehdään lääkärin henkilökohtaisten tietojen, taitojen ja asenteiden perusteella, myös potilaan ja lääkärin onnistunut vuorovaikutus on tärkeää.

      Kirjallisuusviitteet
      http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp"

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      108
      6157
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe